Pekka Kytömäki tekee molemminpäinluettavuuksia.

1

Jos runokirja sisältää pelkkiä palindromeja, ei voi välttyä ajatukselta, että pelkkää pelleilyä sen on oltava. Eikö palindromin keksiminen johda vääjäämättä sattumanvaraisuuksiin, joista sitten kekseliäisyyttä venyttäen pyrkii jotenkin saamaan sisällöllisiksi?

Tämä kysymys mielessä oli kiinnostavaa lähteä tutkimaan Pekka Kytömäen Sytytystä (Aviador, 2020).

Ensinnäkin kekseliäisyystaso kirjassa on tyrmäävä. Kytömäki pilkkoo sanoja tavuja pienemmiksi osasiksi, kirjain kirjaimelta, ja löytää pitkiäkin molemminpäinluettavuuksia. Hän on hyödyntänyt lyhyet sanat ja huudahdukset mainiosti.

Osastojen ja runojen otsikot eivät ole palindromeja. Niillä on koheesiota luova tehtävä.

Ensimmäisen osaston, Hauska riimi, aloitusruno on mainio:

Iski kieli, ölisi,
löi leikiksi

Se sopisi koko teoksen motoksi. Nyt se on nimellä Alussa oli sana.

Jotkut runoista ovat pelkästään nokkelina hyviä,
joistain tulee kuin taikoen myös syviä.

Kytömäen tekotapaa voi verrata legoilla rakenteluun. Näyttää, että on valittu aihepiiri, johon sopivia sanapalikoita on asetettu vierekkäin. Niistä on koottu lauserakennelmia, joita voi vain ihmetellä.

Yksi mainioimmista on Teet saasteet, jossa siis nimikin on palindromi.

Et saa, setä!

Jätä mättämättä
mätä jäte, saaste

Et saastuta!

Sitä taitaa
vaatia täti.

Satut, saaste.

Tendenssiä löytyy! Kuten myös runossa Ydinvoiman viehätys.

Lukekaa ja nauttikaa!

2

Vuosina 2011–2012 Vapriikissa järjestettiin laaja näyttely suomalaistaustaisen valokuvataitelija Lady Ostapeckin teoksista. Fil. tri Eira Hernberg kirjoitti taiteilijasta kiintoisan elämäkerran Lady Ostapeckin maaginen kamera – amerikansuomalainen taiteilijakutsumus (Docendo, 2019).

Hernbergin teos on dokumentaarinen elämäkerta siitä, miten kuortanelaistaustaisesta Alma Kaukisesta tuli maailmankuulu taidevalokuvaaja. Hänelle kehittyi poikkeuksellinen kyky löytää olennainen ihmisen persoonallisuudesta. New York Times ja muut suuret lehdet tekivät häneltä tilauksia, ja esimerkiksi Greta Garbo tahtoi hänet kuviensa käsittelijäksi.

Alma Kaukinen syntyi New Yorkissa sinne muuttaneiden suomalaisten vanhempien lapsena. Äiti kuoli heti synnytyksen jälkeen ja Alman kasvatti Elisabeth Jansson, Kuortaneelta kotoisin oleva nainen. Siitä johtui, että Alma oppi ensin suomen kielen, ennen englantia. Vieraillessaan Suomessa vanhempana hän puhui finglishiä, suomea, johon pujahteli joukkoon englantilaisia sanoja. Isä Esa Kaukinen palasi Suomeen samana vuonna 1918 juuri itsenäistyneeseen valtioon. Muutaman vuoden jälkeen Amerikkaan palaava isä yritti ottaa 6-vuotiaan tyttären itselleen, mutta ei onnistunut.

Mamma Janssonin kasvatukseen kuului taiteellisia virikkeitä. Piirustusharrastus ja museoissa käynti johdattivat tyttöä taiteen pariin. Hän piti erityisesti Vermeerin ja Rembrandtin maalauksista, joita näki Metropolitan Museumissa.

Nuoreksi neidiksi vartuttuaan Alma sai töitä valokuvastudioista, muun muassa American Photosta. New Jerseyn yliopistoon paloi halu opiskelemaan. Seurasi muutto maalle New Yorkista Fly Creekin maalaiskylään. Siellä Alma löysi ratsastamisen, rakkaan harrastuksensa.

Miten Almasta kehkeytyi Lady Ostapeck, legendaarinen valokuvaaja? Sen Eira Hernberg kertoo pääasiassa kronologisesti, mutta käyttää mukana Ladyn omia kertomuksia. Tällä oli tapana vuodattaa muistojaan, ja niitä äänitettiin ja litteroitiin Suomessa. Kirja koostuukin vuorotellen kirjailijan kerronnasta ja sopivasti valituista jaksoista Ladyn muisteloista.

Ostapeckin nimi tuli avioliiton kautta, josta syntyi poika Bruce. Avioeron jälkeen työskentely valokuvien retusoijana nimellä Alma Jordan kehitti ammattitaitoa, joka kasvoi ja muuntui vuosien mittaan omaperäiseksi, vaativaksi taiteelliseksi uraksi. 1960-luvulla hän otti taiteilijanimekseen Lady Ostapeck, ja loi hienon uran keskeisenä henkilövalokuvaajana Yhdysvalloissa.

On selvää, että vierailut juurillaan Suomessa levittivät Alman mainetta legendaarisena valokuvataiteilijana. Ne tekivät mahdolliseksi elämäkerran kirjoittamisen. Lady Ostapeck eli vanhaksi ja kuoli 99-vuotissyntymäpäivänään 2017. Hänen teoksiaan oli näytteillä vuodesta 1980 Suomessa, ensin Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksella, sittemmin mm. Tampereella, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Turussa, Lahdessa ja monilla pienillä paikkakunnilla, kuten Kuortaneella.

Teoksen ansioihin kuuluu runsas kuvitus, joka todistaa Lady Ostapeckin maagisen kyvyn vangita kuvattavien henkilöiden sisäisen intensiteetin. Osa valokuvista on elämäntarinaan liittyviä poseerauskuvia.

3

Dystopiaa, utopiaa tai fantasiaa? Ilona Tomin erikoinen tulevaisuuteen sijoittuva romaani Muuria ei ole (Warelia, 2020) käsittelee kuvitteellista sisällissotaa Suomessa.

Suomi on jakautunut kahtia, Rannikkoon ja Ylänköön. Hyvä ratkaisu kirjailijalta on jättää liiemmin perustelematta syitä, eli pitäytyä kerronnassa ja jättää historia sikseen. Se olisikin voinut vesittää elävyyttä.

Ratkaisu sujuu subjektien vuorotteluna inhimillisyyttä korostaen. Tuloksena on hieman kaoottinen kokonaisuus, mikä on erinomaista. Sota tuntuu olevan lukijaa lähellä, vaikka kaikkia henkilöitä ei tahdo oppia kunnolla tuntemaan – ja sekaantuukin, plaraa taaksepäin.

Mitään hyvä–paha-asetelmaa ei ole. Sekä Rannikolla että Ylängöllä on samantapaisia, tuntevia ihmisiä. Perustarpeet nousevat näkyville. Ihminen tarvitsee ruoan ja lämmön lisäksi toisia ihmisiä. Tässä kirjassa sota ei muuta ihmisiä pedoiksi, mikä johtunee upseerikunnan miltei totaalisesta puuttumisesta. Sieltähän ne tappokäskyt tulevat.

Nyt soditaan vain jostain syystä, kärsitään ja kestetään, rakastetaan.

Mainio poikkeus sekä utopia- että sotakirjallisuuden genreissä, vaikka kirja ei kumpaakaan ”edusta”. Se näyttää ihmisen ulottuvuudet erikoisolosuhteissa.

4

Ei ihme, että Aki Kaurismäki valitsi elokuvakseen mukaan autiolle saarelle Friedrich Murnaun Auringonnousun (Sunrise, 1927). Se on niin täynnä fyysistä ilmaisuvoimaa, ettei moista ole nähty. Mykkäelokuvien vaatimus näyttää kuvasta intressit ja tunteet tuotti loistavia filmejä, kuten Chaplinin ja Keatonin parhaat. Murnaun elokuva on kuitenkin draamallisessa syvyydessään ehkä kaikkien aikojen paras äänetön elokuva.

Miehen (George O’Brien) toivoton vaimonsa (Janet Gaynor) murhayritys, tämän hysteria ja apatia ja sitä seuraava kaikkien elokuvakohtausten tragikoominen huippu: vaimo antaa kyynelehtien anteeksi miehensä yrityksen murhata hänet.

Auringonnousu on elämän mittainen draama, jonka kuvauksen ja näyttelijöiden ohjaus on ylittämättömän hyvää.

5

Elokuussa on iltojen pimetessä nautittava iltaviininsä yhä hämärämmissä tunnelmissa. Mikä tarkoittaa maagista aistien terävöitymistä.

Ilman viiniäkin voi toki nauttia puiden kuuntelusta. Kuinka erilaisia säveliä puut päästelevätkään erilaisissa tuulissa! Onko kyseessä soitto vai laulu, orkesteriteos vai kuoroesitys, sen voi kuuntelija hahmottaa.

Varjoja katsellessa stimuloitu vaikutus saa mielikuvituksen näkemään varjojen liikkeissä mitä käsittämättömämpiä näytelmiä. Perusvalaistuksen lisäksi kynttilät ja katulamput ovat luonnonlavastukseen sopivia perusasioita.

* *

Bonus: Markus Määttänen 50 v.

Aamulehden kulttuuritoimittaja Markus Määttänen täyttää puolivuosisataa. Hän on ollut jo kauan piristysruiske suomalaisessa kulttuurijournalistiikassa. Määttänen on löytänyt yli sata kertaa maailman parhaan romaanin ja elokuvan, ja juuri tämä hänen kykynsä innostua ja syvästi ymmärtää yhä uutta ja uutta tekee hänestä loistavan ja monipuolisen toimittajan.

Toivon pitkää uraa eteenpäin!

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua