Liisa Isotalo kotonaan Helsingin Kumpulassa. Kuva: Sirpa Pääkkönen
KIRJAT | Jostakin olen tullut -romaanissa Liisa Isotalo käsittelee adoptiotaustaansa ja biologisen äitinsä etsintää. Adoptiotausta selvisi kirjailijalle sattumalta, parikymppisenä.
ARVOSTELU
Liisa Isotalo: Jostakin olen tullut
- Basam Books, 2020.
- 285 sivua.
Kuka minä olen? Varsinkin nuoruudessa kysymys pyörii monen mielessä.
Liisa Isotalon omaelämäkerrallisessa romaanissa Jostakin olen tullut kysymys on perustavanlaatuinen identiteettikysymys. Minä-kertoja Paula on adoptiolapsi, eikä todellakaan tiedä, kuka hän pohjimmiltaan on.
Adoptiotausta selviää hänelle sattumalta, kun hän parikymppisenä hakee virkatodistusta. Paulalla on toinenkin nimi, miten se voi olla mahdollista? Tieto on sokki, mutta samalla Paulan mielessä monet adoptioperheessä vaietut asiat saavat selityksen.
Meillähän ei tuosta puhuta, tiuskaisi adoptioäiti, kun Paula kysyi imetitkö sinä minua, kun olin vauva.
Salaisuuden paljastuminen ajaa Paulan salapoliisityöhön. Hänen on selvitettävä, kuka on hänen oikea äitinsä ja löydettävä hänet. Sosiaalitoimistosta käy ilmi, että äiti on irtolainen, joka asuu yömajoissa ja kesäisin teltassa vaihtuvien seuralaisten kanssa. Äiti luuhaa paljon Helsingin rautatieasemalla. Paulakin norkoilee asemalla nähdäkseen äitinsä. Tapaaminen onnistuu lopulta torilla. Paula lähestyy äitiään, joka avaa keskustelun puhumalla Paulan silmien väristä. Muistin, että sinulla oli siniset silmät, ne ovatkin ruskeat. Kun äiti löytyy selviää, että Paulalla on myös neljä sisarusta.
Jostakin olen tullut on monen sukupolven tarina. Sen keskiössä ovat naiset, joiden elämää varjostavat häpeä, hyväksikäyttö, syyllisyys ja hylkääminen. Vaikeita asioita peitetään vaikenemalla ja taakka siirtyy sukupolvelta toiselle.
Kirja rakentuu kohtauksittain ja eri vuosikymmenet risteilevät romaanin rakenteessa. Joku vaiettu asia saa selityksensä, kun se avataan takaumassa.
Romaani luo myös ajankuvaa eri vuosikymmeniltä. Millainen oli olympiavuosi 1952, se on Paulan syntymävuosi. Sota-aikana koetaan pommitusten uhkaa, sodan jälkeisinä vuosina alkaa jälleenrakennus. Monien elämä on niukkaa. 1950-luvulla Armi Kuusela kruunataan maailman kauneimmaksi ja olympiavoittaja Paavo Nurmi on yhä juhlittu sankari.
Paula elää salaisuuksien varjossa 1950- ja 60-luvulla, mutta hän ponnistaa eteenpäin ja pääsee opiskelemaan teatterikorkeakouluun. Näin romaanista kasvaa myös selviytymistarina. Hyvän elämän voi luoda, vaikka tausta olisi rikkinäinen. Romaanissa saa äänen myös Paulan tytär ja syntyvä lapsenlapsi. Elämä jatkuu uusissa sukupolvissa.
Romaanin painopiste on Paulan lapsuuden kokemuksissa. Sieltä löytyy samastumispintaa monille 1950-luvulla syntyneille. Miten vaikeaa on pyytää äidiltä rahaa, kun pitää hankkia ensimmäiset rintaliivit. Naiseksi kasvamista siivittää sekä uuden elämänvaiheen odotus että häpeä. Häpeä voi kohdistua moniin ihmisen perustarpeisiin. Häpeä liittyy myös loukkauksiin ja väärinkäyttöön. Miehet käyttävät hyväkseen nuoria naisia. Häpeä ja mahdollinen raskaus jää naisen kannettavaksi tai nuori nainen pakotetaan avioitumaan itseään paljon vanhemman miehen kanssa.
Jostakin olen tullut on surumielinen tarina tapahtumista, jotka voi uskoa todeksi. Siinä on mukana myös toivoa. Ihminen voi itse vaikuttaa paljon omaan elämäänsä.
Sirpa Pääkkönen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
