Jack Nicholson pahassa tilanteessa Roger Cormanin elokuvassa Korppi (1963).
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aleksi Leskinen on tuijottanut telkkaria ja midipallukoita sekä analysoinut ja myös onnistuneesti torjunut kesästressiä.
1
Netflixin tuore tuttavuus Space Force on lämmittänyt mieltä. Satiirimainen draamakomedia vastentahtoisesti Amerikan tuoreiden Avaruusvoimien komentajaksi ryhtyvästä neljän tähden kenraalista Mark Nairdista (Steve Carell) kasvaa yhden kauden kuluessa odotettua monisäikeisemmäksi ja kiinnostavammaksi, kuin ensi-istumalta odottaisi. Harvinaisen omintakeisesti jenkkiläiseksi käännetystä The Officesta tutut tekijät (Carell ja Greg Daniels) onnistuvat Space Forcella luomaan jotain uutta: hallitulla, hätkähtelemättömällä tahdilla ja tunnelmalla etenevän sarjan, joka satiirimaisuudestaan huolimatta onnistuu luomaan katsojan ja hahmojen välille lämpimän suhteen. Myönteiset jännitteet syntyvät ennen kaikkea Nairdin ja vastaparinansa toimivan Tohtori Adrian Malloryn (John Malkovich) välillä. Samanaikainen tuntemus räikeästä karikatyyrista ja miltei kosketusetäisyydelle saakka pääsevästä inhimillisyydestä osoittaa sarjan omalaatuisen potentiaalin määrän – se edetköön nousujohteisesti!
2
Kesäloma johtaa kesästressiin, tuohon syvästi ensimmäisen maailman ongelmavyyhtiin takertuneeseen ilmiöön. Olen vakuuttunut, että sen välttäminen on täysin mahdotonta. Tunge kalenterit täyteen tekemistä: uuvut. Revi kalenterin sivut kaikkinensa pois: kyllästyt. Suunnittele kaikki huolellisesti, ja järjestä kaikkea kohtuudella: suoritat, vaan et iloitse, ja hukkaat spontaanien menemisten riemun.
Tässä valossa tuumii, että kesäloman ainoa välitön hyöty on se, että päivätöissä ei tarvitse käydä, mutta eihän se nyt niinkään synkeästi voi olla. Eräänlainen kesätoleranssin teoria saattaa olla avain kesästressin kestämiseen. Tällä erää parhaana testinä tälle lienee kohtuullisen spontaani nautiskelu asioista, joita ei kuluneena keväänä ole voinut tehdä, kuten kavereiden tapaaminen puistossa. Ajan kuluessa, juoman virratessa, jutun luistaessa ja auringon porottaessa se, mikä ensin tuntui vieraalta ja ahdistavalta, pikku hiljaa alkoi tuntua yhtä normaalilta ja hauskalta kuin ennenkin, mutta ennen kaikkea se oli tarpeellista.
3
Ehkä olennaista on myös se, että sallii itselleen asioita ja ajanviettotapoja, jotka voi jollain yleismittarilla todeta ”turhiksi”. Hipsukoissa siksi, että lomalla on myös tarpeellista olla täysin hyödytön. Kaivelin ulkoisen kovalevyn arkistoja ja löysin huomattavan nipun vanhoja midi-projekteja – siis lyhyesti kuvaillen, käppäistä tietokonemusiikkia.
Midimusiikin keskeisin etu suhteessa muihin perinteisiin tietokonemusiikin keinoihin on sen sallittu mahdottomuus. Midin saralla voi toimia luovasti monin tavoin, mutta olennaisinta on se, ettei pyri saamaan lopputulemasta mahdollisimman inhimillistä. Tietokoneen tahtien ei tarvitse simuloida inhimillisyyttä niin kauan kuin nuotteja latovat aloillensa ihmisen sormet – ihmisyys on läsnä tavalla tai toisella. Kenties juuri sen tavoitteleminen jotain tuntematonta väylää myöten onkin koko touhun ydin. Soundillisesti midi kuitenkin tahtoo olla tylsää ja tasapaksua, joten pyrin myös löytämään väylän, jota myöten vanhoihin mahdottomuuksiin etsiytyy jotain uudenlaista, hurmaavaa dynamiikkaa. ”Kertosäkeet? Siellä minne matkaamme, ei tarvita kertosäkeitä.”
4
Entäs Korppi! Ei se levy, kirja tai suoranaisesti eläinkään, vaan Roger Cormanin filmatisointi vuodelta 1963. Satunnaisesti havaittuna hetken ehdin riemuita, että telkkarista näytetään (eli Yle Areenan katsottavien listalle lisätään) jokin hillitön Corman-putki. Korpin näyttäminen kuitenkin liittyi tässä tapauksessa Jack Nicholsonin uran alkumetreihin. Lukuisten muiden näyttelijöiden, ohjaajien, säveltäjien ynnä muiden elokuvan ammattilaisten tapaan Nicholson sai alalle konkreettisen koulutuksen Cormanin elokuvakoulussa. Sivuosasta huolimatta ei huono startti: elokuvan tähtinä nähdään kauhuveteraani Boris Karloff sekä monissa muissakin Cormanin tuottamissa Edgar Allan Poe -aiheisissa filmatisoinneissa esiintynyt Vincent Price.
Muiden vastaavien aikakauden filmatisointien tapaan lähdemateriaalista haettiin lähinnä inspiraatiota, eikä lopputulosta voine pitää erityisen upeana. Poe-aikakausi lienee kuitenkin merkittävä tekijä Cormanin häkellyttävän uran jatkuvuuden kannalta. Ennen kaikkea kyseessä on erinomainen osoitus siitä, miten pitkälle määrätietoisuus ja oikeat valinnat voivat viedä, vaikka budjettia ja aikaa olisi hyvin rajallisesti.
Joka kesässä pitäisi olla yksi elokuville pyhitetty yö, joten Corman-maratooni olisi enemmän kuin paikallaan!
5
Palatakseni kesätoleranssin kehittämiseen, koin suunnatonta riemua hypätessäni uimarannan laiturilta Näsijärveen. Kaikenlainen turhanpäiväisyyksien pyörittely, uuvuttava itsensä uuvuttaminen ja oman toiminnan merkityksellisyyden analysointi suhteessa maailmantilaan saivat väistyä. Keho ja mieli keskittyivät siihen lyhyeen hetkeen, joka alkaa iänkaiken vanhan laudan päältä ponnistaessa, jatkuu veteen molskahtaessa ja päättyy takaisin pintaan pyrkiessä. Se on suuri pieni asia, riemukasta lapsekkuutta, ja ennen kaikkea uskallusta elää hetkessä. On aihe onneen, jos sen saa tartutettua myönteisesti myös nuorempaan sukupolveen. Se myös muistuttaa siitä, ettei oikeastaan ole kovin suurta väliä, vaikka moni meno onkin peruttu, eikä kaikkea haluamaansa ehdi tehdä muutenkaan.
Ne hetket, joina onnistuu tuntemaan olevansa kaikinpuolin elossa ja läsnä, ovat niitä, joita sitten marraskuussa passaa muistella.
Aleksi Leskinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (21.11.2024): Vaietut arktiset sodat, Pikku Kakkosen konsertti, Oro Jaska
Marja Mustakallio on katsellut Yle Areenaa ja viihtynyt pikkupoikien konserttiseuralaisena.
Parasta juuri nyt (15.11.2024): Polkom, Louhiteatteri, Judith Mok, Rokumentti, Yleisradio
Pasi Huttunen kaipaa lisää poliittista satiiria, intoilee Rokumentista ja suree Ylen heikentämistä.