Sataprosenttinen modernisti maalasi omaksi ilokseen – näyttely esittelee Raimo Utriaisen ”toisen minän”

Todennäköisesti sinäkin tunnet muotoilija Timo Sarpanevan (1926–2006) maineen lasin ja metallin mestarina – mutta tiesitkö hänen loihtineen myös värikkäitä painokankaita ennen kuin Museo Milavida toi ne näytille keväällä auenneeseen Ambiente-näyttelyyn?

Vielä paljon Sarpanevaa voimakkaammin merkitsee Raimo Utriainen (1927–1994) ihmisille yhtä ja ainoaa taiteenalaa: kuvanveistoa. Edes Utriaisen mukaan nimetyn säätiön taiteilijaesittelyssä hänen ei kerrota tehneen muuta mainittavaa kuin veistoksia.

Utriaisella, kuten meillä kaikilla, oli kuitenkin myös ”toinen minä”. Kun silmä vältti, hän maalasi – salaa muiden katseilta. Tampereen Emil Aaltosen museossa sunnuntaina 26.5.2019 aukeava näyttely Toinen minä paljastaa Utriaisesta kätketyn puolen.

* *

Kuvanveistäjänä Raimo Utriainen oli ”sataprosenttinen modernisti”, näyttelyn kuraattori Timo Valjakka kertoo.

– Modernismin kantaviin ajatuksiin kuului ilmaisun rajaaminen ja pelkistäminen siten, että taiteilijan teokset ovat välittömästi tunnistettavia. Modernismin kulta-aikoina sivuaskeleet pidettiin näin ollen visusti piilossa, etteivät ne olisi rikkoneet ehjää taiteilijakuvaa, Valjakka kertoo.

Tilanne muuttui vasta 1980-luvulla, postmodernin ajattelun myötä. Syrjähypyt muihin taiteisiin jälleen hyväksyttiin.

– Tietääkseni Utriainen esitti maalauksiaan ensimmäisen kerran laajassa näyttelyssä Helsingissä vuonna 1988. Maalaukset olivat esillä veistosten rinnalla ja olivat käsittääkseni aikamoinen yllätys.

Raimo Utriaisen Kandinsky mielessä, 1983.

Tämä on helppo uskoa, niin erilaisia ne ovat Utriaisen veistosten ankaraan ja viimeistä piirtoa myöten hiottuun muotokieleen tottuneelle.

– Pelkistäessään ja tiivistäessään taiteilija joutuu sulkemaan paljon pois. Maalaaminen oli Utriaiselle mahdollisuus tuoda esiin. sellaisia taiteellisia kysymyksiä, joita hän ei voinut veistosten keinoin käsitellä.

* *

Utriainen maalasi lähinnä itselleen ja tietenkin läheisilleen. Mistään puuhastelusta ei kuitenkaan ollut kyse; maalaukset ovat suuria ja useimmiten päivättyjä ja signeerattuja.

Tyyliltään Utriaisen maalaukset ovat värikkäistä, aistillisia ja ekspressiivisiä. Vaaditaan todellista asiantuntemusta, jotta ne pystyy yhdistämään hänen veistostensa muotokielen täsmällisyyteen.

– Veistoksia ja maalauksia yhdistää Utriaisen kiinnostus visuaalisiin perusasioihin, valoon ja muotoon, Valjakka kertoo.

– Mutta tunnistaako ne saman taiteilijan tekemiksi? Ei. Ne muistuttavat, että meissä kaikissa on monta minää.

Vuorineuvos Emil Aaltosen muistomerkki (1969) sijaitsee Tampereella, Tammelantorin kupeessa sijaitsevassa Emil Aaltosen puistossa. Kuva: Wiki Commons

Raimo Utriaisen taidesäätiön mukaan Suomessa ja muualla maailmassa on yhteensä 47 taiteilijan julkista teosta. Tamperelaisille näistä läheisimpiä lienevät Mobile (1967) Tredun Sammonkadun toimipisteen aulassa ja tietenkin Vuorineuvos Emil Aaltosen muistomerkki (1969) Tammelantorin kupeessa sijaitsevassa Emil Aaltosen puistossa.

Timo Valjakallakin on taiteilijan tuotannosta omat suosikkinsa.

– Varhaisemmista veistoksista nostaisin esiin Kansallisteatterin takana Helsingissä olevan Ida Aalbergin muistomerkin Esirippu (1972), jossa tulevia veistoksia ennustava dynaaminen liikevaikutelma on läsnä vielä pronssiin veistettynä, hän sanoo.

– Myöhemmistä veistoksista haluan mainita ainakin Kouvolan kaupungintalon edessä olevan suuren Polvesta polveen -veistoksen (1985) sekä Kallion kirjaston taakse pystytetyn Arvo Turtiaisen muistomerkin (1990), joissa Utriaisen säleveistosten täsmällisyys ja viileä pidättyvyys saavuttavat jonkinlaisen lakipisteen.

Antti Lähde

Raimo Utriaisen maalauksia esittelevä Toinen minä -näyttely Emil Aaltosen museossa (Mariankatu 40, Tampere) 26.5.–11.8. Aukioloajat ke 12–18, la 12–16 ja su 12–16 sekä 1.6. alkaen myös to 12–16.