Rikkinäinen ihminen rikkinäisessä maailmassa – Paavo Westerbergin Sinivalas ui synkissä vesissä

12.03.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Teatteriarvostelu: Kansallisteatterin kantaesitys Sinivalas löytää symbolisen kehyksensä Raamatun tarinasta Joonasta, jonka valas nielee, mutta Joona lopulta pelastuu.

Sinivalas Kansallisteatterissa 11.3.2020 (kantaesitys 4.3.2020).

Ihminen on rikki, perhe hajalla ja maailma matkalla kohti haaksirikkoa. Paavo Westerbergin kirjoittaman ja ohjaama näytelmä Sinivalas ui synkissä vesissä. Sen symbolinen kehys on Raamatun tarina Joonasta, jonka valas nielee, mutta Joona lopulta pelastuu.

Näytelmän ihmisillekin toivoisi pelastumista, mutta kovin heiveröisiltä tuntuvat heidän mahdollisuutensa muuttaa elämänsä kurssia, vaikka näytelmän keskeinen teema onkin pyrkimys muutokseen.

* *

Lähtökohta-asetelma on hyvin tšehovilainen. Elena Leeven esittämä Anna täyttää 35 vuotta ja haluaa kutsua sisarusparvensa juhlimaan synttäreitään suvun omistamalle pienelle saarelle.

Onnellisen sukutapaamisen sijasta perheenjäsenet suistuvat syyttelemään toisiaan ja kilpailemaan siitä, kuka jäi lapsena vähimmälle huomiolle ja ketä ymmärrettiin huonoiten.

Veli- ja siskopuolia Annalla on viisi. Isäkin saarelle saapuu ja Annan aviomies, mutta äidin elämä on katkennut alkoholismiin liian aikaisin. Kaikki sisarukset ovat menestyneet melko hyvin ammateissaan, mutta henkilökohtainen onni tuntuu heitä pakenevan.

Näytelmässä ei ole juurikaan juonta. Se on fragmentaarinen, erilaisten kohtausten mosaiikki, jossa sovelletaan monenlaisia ilmaisumuotoja. Kohtauksia heijastetaan videoilla suurille kankaille. Välillä kohtaukset esitetään näyttämöllä, välillä näyttämön takana. Toisinaan ne nähdään sekä näyttämöllä että videoilla eri kulmista.

Varsinkin ensimmäisessä näytöksessä kohtaukset ovat kuin kuvaräpsäyksiä kännykällä. Näyttelijät pysäytetään johonkin hetkeen, josta kohtaus pääsee jatkumaan, kun kuva on otettu.

Tästä syntyy levoton vaikutelma. Westerbergin tavoite ei näytä olevan edetä syvyyssuunnassa, vaan heittää näyttämölle tukuittain irrallisia repliikkejä ihmisten välisistä suhteista ja maailman synkästä tilasta.

* *

Westerbergin vahvuus on videoiden käytössä ja näyttämökuvien rakentamisessa. Varsinkin toisessa näytöksessä ne toimivat hienosti, samoin Kati Lukan mökkimaisemalavastus.

Näyttelijäntyökin on vahvaa. Elina Leeve on näytelmän ehdoton keskipiste. Hänessä on sekä herkkyyttä että energiaa näyttää oma tahto ja kiukunpurkaukset. Hän uskaltaa nousta yksin koko sisarusparvea vastaan, kun kamppaillaan siitä, myydäänkö saari vai jääkö se suvun omistukseen.

Toisen hienon roolin tekee Emmi Parviainen kirjailijana, joka toimii myös kertojan roolissa ja antaa etäisyyttä tapahtumille. Näytelmässä nähdään myös monta hyvää sivuroolia, kuten Eero Ahon mökkinaapuri, Markku Maalismaan isä ja Elmer Bäckin Peter.

Tšehovilaisuus näkyy näytelmässä muuallakin kuin sukutapaamisessa. Anna kaipaa jonnekin pois, Italiaan, missä avautuisi uusia mahdollisuuksia. Näin hänen kaipuunsa on samantyylistä kuin Kolmen sisaren haikailu Moskovaan.

Lavalla on tikkataulu, johon Anna viskoo hillittömästä nuolia. Se ei ole ase, mutta siitä voi tulkita, että jotain surullista tulee tapahtumaan kuten Tšehovin näytelmissä: Jos asetta näytetään, sitä myös käytetään.

* *

Sinivalaassa on joitakin onnellisia ja herkkiä kohtauksia, mutta ne eivät pysty peittämään tarinan synkkyyden luomaa varjoa. Huonosti menee ihmisillä ja koko yhteiskunnalla. Näytelmä tahtoo herätellä siihen, että nyt on viimeiset hetket ryhtyä toden teolla pelastamaan maailmaa ilmastonmuutokselta. Roolihahmot pohtivat pahaenteisesti, että tarvitaan joku suuri herätys, joka pakottaa muutokseen. Sanoma tuntuu hätkähdyttävältä juuri nyt, kun koronavirus leviää ympäri maailmaa.

Toisenlaisenkin lopun näytelmälle voisi kirjoittaa. Niinpä Emmi Parviaisen kirjailija Laura kirjoittaa, että muutos on mahdollinen, vaikka aika on käymässä vähiin. Hetken aikaa näytelmä tuntuu lohdulliselta, kun Elena Leeve ja Emmi Parviainen istuvat näyttämöllä vieretysten ja valot himmenevät.

Sirpa Pääkkönen

Sinivalas

Ohjaus Paavo Westerberg
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Musiikki- ja äänisuunnittelu Kasper Laine
Rooleissa Elena Leeve, Heikki Pitkänen, Markku Maalismaa, Esa-Matti Long, Antti Pääkkönen, Kristiina Halttu, Timo Tuominen, Elmer Bäck, Emmi Parviainen, Eero Aho

Ensi-ilta Kansallisteatterissa 4.3.2020. Esityskalenteri täällä.