Henkilöhahmo, joka tunnetaan nimellä ”näkymätön mies”, on yksi amerikkalaisen elokuvayhtiö Universalin klassisista pahiksista. Hahmo esiteltiin valkokankaalla ensimmäistä kertaa jo 1930-luvulla, James Whalen ohjaamassa elokuvassa Näkymätön mies (The Invisible Man, 1933). Elokuva kuuluu Universalin maineikkaaseen Universal Classic Monsters -sarjaan, 1920–50-luvuilla tuotettujen kauhuelokuvien joukkoon. Elokuvatuotantojen ikonisimmat hahmot ovat ehdottomasti Dracula ja Frankensteinin hirviö, mutta näkymätön mies saattaa hyvinkin kiilata pronssille niukasti ennen muumiota ja ihmissutta.

Nämä klassiset kauhuelokuvat ovat tärkeä osa Yhdysvaltojen vanhimman edelleen toimivan elokuvayhtiön brändiä, ja niiden suosio oli aikoinaan yksi selittävä tekijä Universalin nousulle maailman suurimpien elokuvayhtiöiden joukkoon.

Ei ole siis mikään ihme, että Universal haluaa valjastaa kuuluisan hirviötuoteperheensä uudelleen käyttöön. Projekti lanseerattiin muutamia vuosia sitten otsikolla Dark Universe. Elokuva Dracula Untold oli saanut ensi-iltansa jo 2014, mutta konseptin varsinainen lähtölaukaus oli Tom Cruisen tähdittämä elokuva The Mummy (2017). Ideana oli hyödyntää jaettua hirviöuniversumia, jossa elokuvat olisivat tarinoineen linkittyneet toisiinsa ja tunnetut hirviöhahmot olisivat voineet visiteerata toistensa elokuvissa – ihan niin kuin vanhat hirviöhahmot aikoinaan klassikkomonsterielokuvien lukemattomissa jatko-osissa.

Cruise-vetoinen The Mummy kuitenkin onnistui aiheuttamaan kauhunväristyksiä lähinnä vain Universal-yhtiön johtoportaassa. Elokuva ei ollut mikään katsojamenestys. Se sai myös peräti seitsemän Golden Raspberry -ehdokkuutta, ja tässä kisassa Cruise myös ”voitti” vuoden huonoimman miespääosan tittelin. Universal päättikin pikaisesti kuopata Dark Universe -projektin ja tuottaa hirviökauhuelokuvat itsenäisinä kokonaisuuksina.

Uudistunutta hirviöprojektia varten Universal löi hynttyyt yhteen pienen budjetin kauhuelokuviin erikoistuneen, 2000-luvulla menestyneen Blumhouse Productions -yhtiön kanssa. Elokuvia on tekeillä useitakin, mutta The Invisible Man -elokuvan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi pestattiin Saw-kauhuelokuvasarjan käsikirjoittajana tunnettu australialainen Leigh Whannell.

Mutta mikä tärkeintä, pääosaan saatiin tähtinäyttelijä Elisabeth Moss. Hänet tunnetaan erityisesti The Handmaid’s Tale – Orjattaresi -televisiosarjan pääroolistaan.

Todellakin. Perjantaina ensi-iltaan saapuneen uuden The Invisible Man -elokuvan päähenkilö ei suinkaan ole ”näkymätön mies”. Pääroolissa nähdään erittäin selvästi näkyvä nainen. Aiheen uusi tulkinta kertookin naisesta, joka saa kuollakseen pelätä näkymätöntä vainoojaa.

* *

Uuden The Invisible Man -elokuvan alkutilanne muistuttaa hyvin paljon jännityselokuvaa Vihollinen vuoteessani (Sleeping With the Enemy, 1991), jossa Julia Robertsin esittämä nainen pakenee narsistista psykopaattipuolisoaan. Itse asiassa jopa avioparin asuinpaikka, meren rannalla sijaitseva hulppea, kliinisen minimalistisesti sisustettu talo, on hyvin samankaltainen. Tästä talosta Cecilia Kass (Elisabeth Moss) haluaa pois, ja samalla eroon väkivaltaisesta ja kontrolloivasta tiedemiespuolisostaan Adrian Griffinistä (Oliver Jackson-Cohen).

Näkymätön mies on yksi Universal-elokuvayhtiön klassisista kauhuelokuvahahmoista.

Elokuva on siis siirtynyt kauas 1930-luvun James Whalen klassikkoelokuvasta, joka oli melko uskollinen kirjailija H. G. Wellsin Näkymätön mies -romaanille (1897). Näissä tarinoissa päähenkilö oli kiivasluonteinen keksijänero, joka oli onnistunut tekemään itsensä näkymättömäksi. Wellsin alkuperäistarinassa Griffin oli ”ryysyinen, köyhä, orjuutettu tutkija”, jonka maaninen työnteko teki julmaksi ja piittaamattomaksi. Whalen elokuvaversiossa annettiin ymmärtää, että kemiallinen aine, monokaani, oli tehnyt miehen raivohulluksi, ja lopulta johtanut megalomaanisiin ajatuksiin maailman hallinnasta näkymättömyysterrorin avulla.

Naiset olivat näissä kertomuksissa sivuosissa. Itse asiassa Wellsin tarinassa keksijä oli äkeä poikamies, mutta 1930-luvun Hollywood-versioon hänelle oli loihdittu uskollinen Flora-morsian. Flora jaksoi toivoa, että raivopäiseksi murhamieheksi äitynyt kihlattu vielä palaisi kunnon ihmiseksi ja kemistiksi, jos vain kiusallisen monokaanin kemiallinen vaikutus saataisiin jotenkin poistettua.

Tätä uskoa puolisoonsa uuden elokuvan Cecilialla ei enää ole. Perintönä alkuperäistarinasta on vain tiedemiehen sukunimi, Griffin, ja henkilön julma psykopaattiluonne. Näkymättömyyden vaikutuksien ihmettely tai ajatukset maailmanhallinnasta on nekin jätetty elokuvasta pois, ja Whannellin The Invisible Man -elokuva keskittyy naisen ja hirviömiehen väliseen keskinäiseen kamppailuun. Ylimääräistä jännitystä elokuvaan saadaan siitä, että kukaan ei suostu uskomaan elokuvan päähenkilöä, sillä hän on ainoa, joka ”tietää” Griffinin kykenevän näkymättömyyteen. Cecilia on nyt se, jolle elokuvassa lankeaa hullun maine.

Elisabeth Mossin valinta elokuvan päärooliin on ollut hyvin harkittu, ja kaikin puolin oikein onnistunut ratkaisu. Onhan Mossista tullut näyttelijänä suorastaan feminismin esitaistelija rooliensa myötä. Televisiosarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale – Orjattaresi on nähty, että Moss pärjää patriarkaatin puristuksessa ja taistelee vastaan vaikeassakin tilanteessa. Mossin roolihistoria on väkisinkin periytynyt Näkymätön mies -elokuvan Cecilian hahmoon.

Erityisesti juuri Mossin takia elokuvan voisi nähdä jotenkin kommentoivan vääristynyttä miehisyyttä, myrkyllistä maskuliinisuutta, joka näkymättömänä on joka puolella, kaikkialla ja ei-missään. Näkymätön mies on hallitseva, alistava ja väkivaltainen ja haluaa määrätä kaikesta ”omistamansa” naisen elämässä. Vielä kotoa paettuaankin Cecilia kokee olevansa jatkuvan tarkkailun kohteena. Tämä muistuttaa hyvinkin väkevästi tilanteista, joissa naiset ovat salakuvauksen uhreina.

Jos elokuvan tekijät, tai lähinnä ohjaaja-käsikirjoittaja Leigh Whannell, on jotakin tällaista ajatellut, kovin syvälliselle tasolle hän ei kuitenkaan ole päässyt. Omiin silmiini vaikuttaa siltä, että hänen päätavoitteenaan on ollut tehdä vain jännittävä, viihdyttävä elokuva. Ja tämähän on toki aivan ymmärrettävä tavoite.

* *

Leigh Whannell ei ole mikään suuri taiteilija. Erittäin kekseliäs ja työteliäs kylläkin. Whannell loi maineensa käsikirjoittaja-tuottaja-näyttelijänä tekemällä pikkurahalla Saw– ja Riivattu-kauhuelokuvia yhdessä ohjaajakaverinsa James Wanin kanssa. Kaksikko menestyi mainiosti, sillä elokuvat toivat niihin sijoitetut rahat moninkertaisesti takaisin. Kun Wan ryhtyi ohjaamaan isompia tuotantoja – muun muassa puuduttavan ikävystyttävän Aquaman-elokuvan – siirtyi Whannell itsekin ohjaajanpallille.

Whannellin toinen ohjaustyö, parin vuoden takainen scifijännäri Upgrade (2018) oli selkeästi b-elokuva, mutta myös varsin onnistunut sellainen. Omalla listallani ehdottomasti jo nyt b-klassikko. Upgrade-elokuvassa ei ollut scifiin tottuneelle katsojalle ehkä mitään uutta, mutta kaikesta näki, että Whannellilla on genre hallussa: näkemystä ja taitoa käyttää genrekonventioita kiinnostavan tarinan luomiseen.

”Parasta elokuvassa on luonnollisesti Elisabeth Moss. Tummat silmänaluset, rähjäinen habitus ja itkunsekainen sinnikkyys yhdistyvät uskottavaan näyttelijätyöhön.”

Näkymätön mies ei ole elokuvana ihan niin kiinnostava kuin Upgrade. Osasyynä tähän on jo klassisesta romaaniversiosta periytyvän tarinan perimmäinen yllätyksettömyys: lukija tai katsoja voi tuskin olla ällikällä lyöty, kun pahantekoon syylliseksi paljastuu näkymätön mies, kun kerran tarinan nimikin on Näkymätön mies.

Whannellilla on kuitenkin riittävästi taitoja pitää elokuvassa yllä jatkuvaa jännitystä. On tietenkin selvää, että näkymättömyys ei enää 2020-luvulla ole elokuvissa sellainen ”fantastinen sensaatio”, joka se oli 1930-luvulla. Oletin silti näkeväni myös tässä uudessa elokuvassa leijuvia esineitä ja muita näkymättömyysefektejä hieman enemmän. Mutta Whannell käyttääkin näitä visuaalisia tehosteita varsin harvakseltaan, ja jännitystä luodaan perinteisin keinoin. Epäilemättä hän on aikaisempien tuotantojensa koulimana tarkan budjetin mies, mutta ratkaisu on myös elokuvan tunnelmien kannalta perusteltu: tyhjästä yhtäkkiä ilmestyvien hahmojen tai esineiden säikytysteho on suurempi, kun niitä käytetään säästeliäästi.

* *

Myönnettävä on, elokuva onnistuu juuri siinä, mihin se on tarkoitettu: olemaan jännittävä. Pari kertaa katsoja saa kunnolla säikähtääkin. Tosin taitavamman ohjaajan käsissä näissäkin tunnelmissa saattaisi olla huimasti enemmän tehoja.

Elokuvan juonessa on paljon loogisia kummallisuuksia ja umpikujia, mutta tämä on niin tyypillistä kauhuelokuvissa, ettei tästä oikein viitsi edes valittaa. Pitkä, pitkä miinus tulee sen sijaan elokuvan musiikista. Kauhutunnelmaa tuutataan ämyreistä sellaisella voimalla, että vaikutus uhkaa mennä jo tahattoman komiikan puolelle. Myös elokuvan loppua kohti yhä kyynistyvä ilmapiiri tiputtaa pisteitä. Upgrade-elokuvassa oli tymäkkä annos mustaa huumoria, mutta Näkymätön mies -elokuvan tunnelmat ovat toiset.

Parasta elokuvassa on luonnollisesti Elisabeth Moss. Tummat silmänaluset, rähjäinen habitus ja itkunsekainen sinnikkyys yhdistyvät uskottavaan näyttelijätyöhön. Kyllä hänen puolestaan pelkää ja jännittää. Joskin samalla toivoisi, että jossakin elokuvassa Mossille sallittaisiin mahdollisuus hiukan onnellisempaan fiktioparisuhteeseen.

Kaarina Lehtisalo