Kyllästynyt gargoili Pariisin Notre Damessa. Kuva: Jawed Karim / Wiki Commons
Hanna Telakoski kirjoittaa kolumnissaan koronatylsyyden olemuksesta, joka ensimmäisenä pääsiäispäivänä oli jo alkanut muuntua. ”Kuin olisi takaisin lapsuudessa, ystäväni ilmaisi asian. Kokemukseni on ollut tismalleen sama. Sain kiinni hänen ajatuksestaan heti.”
Koronasta huolimatta kaupat ovat auki vain pienin rajoituksin, vaikka pyhäpäivätkin ovat käsillä. Tilanteessa on tästä huolimatta kuitenkin jotain tuttua.
Muisto lapsuuden sunnuntaista on säilynyt selkeänä kuvana. 1980-luku, tyhjä kylänraitti. Kaikki paikat ovat kiinni. Autio katu. Ei ristin sielua, vain tuuli pujahtelee rakennusten väleihin. Minä collegepaidassani polkupyörän kanssa, avain kaulassa, vailla päämäärää. – Ihan normaalia.
Elämisen ja toiminnan rytmi oli muutoinkin täysin toinen. Ei internetiä, älylaitteita, kännyköistä puhumattakaan. Olemisessa oli tilaa ja ihmisten välillä etäisyyttä. – Ihanan normaalia.
Emme olleet pakotettuja viettämään aikaa kodeissamme, perheidemme kanssa, mutta niin silti teimme. Se oli tapana. Se oli aika mukavaa näin jälkikäteen ajateltuna. – Normaalia.
MacGyver tuli sunnuntaina, yksi jakso per viikko. Piirrettyjä lauantai-iltaisin, sopivasti saunan jälkeen, mutta vain pieni annos. – Pieni pullo limua per naama ja sipsipussi puoliksi siskon kanssa. Lauantaitanssit teeveessä. Huippuviihdettä! – Ihanaa.
* *
Uskon, että saatavilla oli sopivasti viihdykkeitä. Valitakin sai ja tekeminen koostui lähinnä itse ideoiduista aktiviteeteistä. Ei päässyt passivoitumaan. Toki oli tylsääkin, usein, mutta silläkin oli oma merkityksellinen roolinsa. Se toi kontrastia, loi odotuksen iloa ja ennen kaikkea kehitti luovuutta.
Lapsuuden tylsyyskokemus lienee universaali ja jaettu. Kuva: Pickpic.com
Nyt koronaeristyksissä ihmisten kokema ”ylimääräinen aika” on käsitteenä kummajainen. Se saa aikaan myös tutun moniulotteisen lapsuuden tylsyyskokemuksen, joka oli jo ehtinyt painumaan jonnekin alitajunnan syövereihin. Tämän kokemuksen aktivoituminen tuo kumman rauhan, jota en muistanut olevan.
Tylsyyttä ei kannata yrittää paeta. Sillä on oma tehtävänsä. Tylsyyden ja luovuuden välillä on tutkitusti selkeä yhteys ja tylsyyden kokemuksella oma merkityksensä olemisen kokonaisuudessa. Tylsistyminen auttaa myös aivoja palautumaan rasitustiloista.
Sille ei ole kuitenkaan juuri ollut tilaa yhteiskunnassamme, jossa ohjelmaa, virikkeitä ja aktiviteettejä on tarjolla loputtomasti ja mitä erilaisimmissa muodoissa. Tekemisestä arvotetaan olemisen kustannuksella ja ohi.
VIDEO: Erään artikkelin mukaan trampoliinin kasaaminen oli pelastanut jonkun lapsiperheen arjen koronan jaloissa. Siitä voi olla iloa myös aikuisille, kuten tämä video sen ansiokkaasti todistaa, tarjoten myös muita ideoita arkeen aina porrastanssista pyöräilyyn.
* *
Vasta kun ihminen kiskaistaan äkillisesti pois tutuista, osin suoritetuistakin rutiineistaan, saattaa herätä outo aavistus tai kysyvä tunne siitä, miksi minä olen kaikkea tätä tehnyt?
Vastaus on varmasti osin se, että toteutamme itseämme ja suuntaudumme asioihin ja tekemiseen, joilla on meille merkitystä. Siihen meitä myös kannustetaan. Väitän kuitenkin, että teemme myös paljon asioita vai siksi, että siihen sattuu tarjoutumaan mahdollisuus, miksipä ei.
Nyt mahdollisuuksia on rajoitettu radikaalisti. Silti tekemistä ja mahdollisuuksia on monin kerroin enemmän kuin lapsuuteni viikonloppuina. Huomaan, että tässä pysähtyneisyyden, jopa tylsyyden tunteessa on jotain aika turvallista, merkityksellistä.
VIDEO: Olemisen sietämätön oleminen voi laskeutua kummaksi rauhaksi.
* *
Minä olen luonteeltani kärsimätön ihminen. Siksi tylsyyden kokemuksella on minulle erityinen merkitys. Sen kautta tulee kulkea, jotta rauhoittuu hyväksymään elämän kulun perusluonteen, vapautuu tylsyydelle ja näkee olemisessaan ne mahdollisuudet, jotka muuten jäisivät piiloon.
Tylsyyteen solahtaminen voi tuoda siis myös oudon rauhan ja lapsuudesta muistuttavan turvan tunteen. Tunteen siitä, että mitään ei tarvitse tehdä ja se on ihan ok.
Tylsyyden kehä ympärilläni laajenee ja etäännyttää turhasta hösäämisestä. Lopulta se vääjäämättä törmää johonkin minulle tarpeeksi merkitykselliseen, palatakseen taas tarpeen tullen.
* *
Ei tarvitse tehdä mitään. Voi olla ja ihmetellä olemistaan. Luulla ehkä oivaltavansa jotain, vähän naurahtaa itselleen. Kuunnella ulkoa kantautuvia ääniä, juoda kahvia ja olla tekemättä suunnitelmia.
Olisiko passiivinen uusi aktiivinen, sisäänpäin?
Tylsyys on voimavara.
Lokit ovat harjoittaneet jo toista päivää seksiaktia naapuritalon katolla. Kuulen ne, nytkin.
Hanna Telakoski
Kuuntele Havaintoja ihmisestä -podcastin jakso Tylsyys vapauttaa luovuutesi. Lue Ylen Tuulianna Tolan artikkeli tylsyydestä. Johannes Laitila kävelee projektissaan kaikki Helsingin kadut.
