Kuukauden säveltäjä: ”Haluan lähteä siitä, että musiikki kuuluu kaikille. Siihen ympyrään liittyy myös musiikin harrastaminen ja hyvien konserttikävijöiden kasvattaminen, taide-elämyksen piiriin ottaminen”, sanoo säveltäjä Roope Mäenpää.
Kikka Holmberg, teksti
Annina Mannila, kuvat
Säveltäjä Roope Mäenpää elää työntäyteistä aikaa. Kantaesityksiä on lyhyellä aikaa ollut kaksi: tammikuussa Lapin kamariorkesterille Niillas Holmbergin joikuun sävelletty Kumollisuus sekä helmikuussa kantaesitetty Tampere Filharmonian tilaama musiikkisatu Hipinäaasi apinahiisi. Maaliskuussa Tampere Biennalen ennakkotapahtumassa esitettäväksi suunniteltu huilusonaatti ja Ville Hautakankaan 12 kantaesitystä pianolle -konserttisarjaan sävelletty kappale saavat kantaesityksensä myöhemmin.
– Tällä hetkellä teen Tampere Filharmonialle ja Eva Alkulalle kantelekonserttoa, joka kantaesitetään ensi helmikuussa. Teen myös Radion Sinfoniaorkesterille teosta, joka saa kantaesityksen Musica Novassa. Tämä aiheuttaa sellaisen hauskan tilanteen, että ensi vuoden helmikuussa minulla on viikon välein kaksi kantaesitystä. Se on kieltämättä hermostuttava tilanne, mutta myös iso mahdollisuus, Mäenpää kuvailee.
Tampere Filharmonian tilaama Hipinäaasi apinahiisi -musiikkisatu orkesterille ja kertojalle perustuu Ville Hytösen samannimiseen lastenkirjaan.
– Kun minusta tuli isä seitsemän vuotta sitten, se kirja tarttui jostain käsiini. Alusta alkaen kirja jotenkin puhutteli minua ja minulla oli sellainen olo, että se soisi. Tarjosin sitä silloin, sävellyksenopiskelijana, Tampere Filharmonialle, eikä kukaan reagoinut. Viime keväänä puhelin kuitenkin soi ja apulaisintendentti Elina Aho-Kuusama kysyi, mitä Hipinäaasille kuuluu.
Hipinäaasi apinahiisi -musiikkisadusta oli kolme koululaisesitystä ja kaksi iltakonserttia, ja yleisön lisäksi myös muusikot pitivät siitä.
– Hipinäaasi on poikinut tilauksia mukana olleilta muusikoilta. Minusta on tietysti mieltäylentävää, jos muusikot ovat innoissaan. Näen oman työni tosi vuorovaikutteiseksi muusikon kanssa.
Mäenpään musiikkia kuullaan myös TampereRaw’lla ja tanssijakoreografi-elokuvaopiskelija Tuulia Soinisella työn alla olevassa dokumenttiprojektissa, joka käsittelee koronakevättä ja sen vaikutuksista muusikon ammattiin. Dokumentti on tapaustutkimus TampereRaw’n tavasta toteuttaa toimintaansa nykyisissä olosuhteissa, ja yhtyeen tarkoitus on esitellä musiikin tekijöitä ja heidän työtään sekä tuoda yhteen eristyksissä eläviä muusikoita ja nykysäveltäjiä.
Mäenpään 8.4.2020 valmistunut uutuusteos Lähi aloittaa TampereRaw’n nettikonserttisarjan, jossa kuullaan suomalaisten nykysäveltäjien lyhyitä sooloteoksia tai teoksia pienille perhekokoonpanoille.
Roope Mäenpäällä on tällä hetkellä tekeillä Tampere Filharmonialle ja Eva Alkulalle kantelekonsertto, joka kantaesitetään ensi helmikuussa.
* *
Mäenpää alkoi soittaa selloa 6-vuotiaana.
– Elin lapsuuteni kodissa, jossa oli paljon soittimia ja kannustava ilmapiiri. Musiikki oli kuitenkin hyvin pitkään minulle puhdas harrastus. Sellon rinnalla kulki teatteri, jonka parissa kasvoin teini-ikäni.
– Musiikkiopinnot menivät eteenpäin aika nytkähdellen. Muistan, että oli sellainen vuosi, etten tuntunut pärjäävän konservatorion musiikkiopiston teoriatunneilla. Sitten yhtäkkiä jonkun kesän aikana kaikki oli loksahtanut paikoilleen. Yläasteen lopussa otin sivuaineeksi sävellyksen ja olin sitten Paavo Korpijaakon oppilaana pari vuotta.
Vuonna 2011 Mäenpää alkoi opiskella säveltäjäkoulutuksessa ja säveltäjäksi hän valmistui vuonna 2015.
– Kyllä ammattiopinnot tosi paljon henkilöityivät Jouniin (Kaipainen). Jouni toi mukanaan paljon muitakin ihmisiä ja opiskelua tapahtui muuallakin kuin sävellystunnilla – ei puhuttu pelkästään säveltämisestä. Se oli aika kokonaisvaltainen kokemus. Jounin kanssa oppilas-opettaja-suhde syveni ystävyydeksi. Siihen liittyi myös ammatillinen sparraus: Jounilla oli taipumus tehdä asioita oppilaidensa hyväksi. Ylipäätään hän halusi vaikuttaa tamperelaiseen kulttuurielämään ja pitää sävellysluokan mainetta korkealla.
– Kun Jouni lopetti opettamisen, sain myös Hannu Pohjannorolta ja Jyrki Linjamalta muita eväitä, ja olen pitänyt sitäkin tosi tärkeänä. Opiskeluni jäsentyi paljon myös siihen taloon, Tampereen konservatorioon. Esimerkiksi Ari Angervon orkestereissa vietetty aika on ollut merkityksellistä siinä kohtaa, kun olen ruvennut ajattelemaan, että hakeudun ammattiopintoihin. Ylipäätään sellaisen yhteistyön syventäminen on ollut tärkeää.
– Säveltäjäkoulutus on muuttunut mielestäni aika radikaalisti, jos se nähdään teoriaopettajan sivuaineena. Sama Hannu (Pohjannoro) siellä opettaa ja sama Hannu pystyisi tekemään niistä oppilaista ammattilaisia, mutta kyllä ne resurssit, mitä sillä on käytettävissä, on niin paljon pienemmät.
– Tämä on tietysti hankala asia, mutta kysymys on se, valmistaako se koulu ammattilaisia vai ei. Saadaanko ne ammattilaistaidot säveltäjän käsityötaidosta – siitä, että nuotti on sen näköinen, että soittaja saa siitä kaiken irti ja se on ongelmaton esittää. Jos niissä taidoissa ei päästä tarvittavalle tasolle, niin ammattilaisuuteen valmistavaa koulutusta ei Tampereella ole.
– Säveltäjäkoulutuksessa opiskellessa piti ihan systemaattisesti miettiä, mikä on tärkeää ja vie asioita eteenpäin. Nyt ne, jotka opiskelevat sävellystä, käyvät samaan aikaan pedagogin koulutusta. Se on tosi hyvä, jos haluaa pedagogiksi, mutta jollei halua, se vie opinnoista 40 prosenttia ajasta. En ymmärrä, missä välissä opiskelijat voisivat tehdä sävellystyötä ja viedä omaa säveltäjyyttään eteenpäin.
* *
Mäenpään elanto tulee tällä hetkellä tilaussävellyksistä.
– Alkaessani säveltää minulla on yleensä jotkut parametrit, joista isoimmat ovat kokoonpano ja kesto. Kesto on minulle aina se, mistä lähden liikkeelle. Se antaa muodolle oleelliset ankkurit. Aikaisessa vaiheessa täytyy päättää myös kokoonpano.
– Siitä alan hahmotella mielessäni – tai työhuoneen seinälle – aikajanaa. Ensin luonnostelen ja teen jonkinlaisia tekstruurikokeiluja, jotka usein ovat vielä ilman mitään paikkaa tai sen kummempaa suhdetta siinä teoksessa. Monesti joku tekstuuri alkaa olla selvästi yli muiden.
– Monesti ihmiset luulevat, että säveltämisessä pitää vain keksiä ideoita. Usein se tilanne on kuitenkin toisin päin: musiikillisen idean keksiminen on parhaimmillaan aika helppo ja nopea prosessi, Mäenpää luonnehtii.
– Omassa työskentelytavassani lähden ideasta, joka voi olla joku pieni rytmi tai vahva soittimellinen tai tekstuuriin liittyvä asia. Sävellysprosessini on paljon sitä, että miten siihen ideaan tullaan ja miten idea pohjustetaan, minkälaiset raamit se perusidea saa. Idean voi käyttää monessa teoksessa ja tutkia, mihin kaikkeen se taipuu ja mihin ei. Minulle on mielenkiintoisinta se, mistä idea tulee, miten se taustoitetaan ja miten se maisemoidaan. Pyrin siihen, että ne prosessit olisivat kuultavissa ja hahmottuisivat myös yleisölle.
”Minulle on mielenkiintoisinta se, mistä idea tulee, miten se taustoitetaan ja miten se maisemoidaan. Pyrin siihen, että ne prosessit olisivat kuultavissa ja hahmottuisivat myös yleisölle.”
– Se, että olen ollut jousisoittaja, antaa tuotannolleni paljon, ja omat kokemukset orkesterissa kouluaikoina ovat olleet minulle tärkeitä. Jousisoittimilla on selvästi paikka sydämessäni. Sieltä kumpuaa paljon ja se heijastuu hyvällä tavalla myös kun kirjoitan jollekin muulle soittimelle. Muusikkotaustani takia tunnen säveltäessäni myös jotenkin kouriintuntuvasti sen muusikon – että se joutuu sen nuotin kanssa menemään yleisön eteen. Se on aina minun ja hänen yhteistyön lopputulos.
* *
– Työskentelen aina työhuoneella, en tee sävellystöitä missään muualla. Olen tietoisesti päättänyt, mikä on työaikani. Olen todellakin tekemättä sävellystyötä sen muun ajan ja mielestäni se näkyy laadussa. Olen myös huomannut sen, että yleinen onnellisuus elämässä parantaa työn jälkeä, ja olen alkanut jotenkin vaalia sitä enemmän.
– Aikataulutan työni tosi tarkkaan. Kun on aikajanastruktuuri ja kun tietää, että jotain tekstuuria on tosi paljon hitaampi tehdä kuin jotain toista, niin osaa raamittaa, missä vaiheessa milläkin viikolla pitää olla.
Roope Mäenpää hahmottelee sävellystensä alkuituja työhuoneensa seinälle.
– Nykyään olen jotenkin häpeilemättömän tyytyväinen sävellykseen silloin, kun sen lähetän. Sen jälkeen varmuus alkaa karista.
– Työskentelen myös musiikkijärjestäjänä Savonlinnassa. Oopperaa tehdessä mennään kaikki ensi-iltaa kohti ja sitten räjähtää se energia. Semmoisen rinnalla mikään ei ole niin epätyydyttävää kuin valmiin sävellyksen lähettäminen, koska se paketoidaan joksikin zip-tiedostoksi ja painetaan send ja sitten kukaan ei puhu siitä viikkokausiin, Mäenpää nauraa.
* *
Kulttuurijournalismiin ja kritiikkiin Mäenpää kaipaa keskustelevaa sävyä.
– Mielestäni yleisö on pudonnut nykymusiikin keskustelusta ihan totaalisesti pois ja minulle on iso kysymys se, mitä tälle pitäisi tehdä. Säveltäjät eivät kohtaa yleisöä ja keskustelut käydään musiikkitieteilijöiden ja säveltäjien omassa piirissä. Esimerkiksi nykykirjailijan suhde lukijaan on paljon oikeampi, samoin se, miten nykykirjailija puhuu lukijasta. En muista, koska viimeksi säveltäjä olisi puhunut yleisöstä ja siitä, mitä yleisö merkitsee.
Mäenpää kaipaa kulttuurijournalismiin ja kritiikkiin keskustelevaa sävyä.
– Säveltäjät ovat osin vastuussa siitä, että musiikista ei ”uskalleta” kirjoittaa. On säveltäjiä, jotka eivät suostu kirjoittamaan käsiohjelmakommentteja, koska sävellyksiä on vaikea pukea ”tavallisen ihmisen” sanoiksi. Mutta jos haluamme, että kolmio on muusikko-yleisö-säveltäjä, niin kyllä yleisön kanssa pitää olla valmis keskustelemaan silläkin uhalla, että kaikki eivät tässä ymmärrä toisiaan.
– Haluan lähteä siitä, että musiikki kuuluu kaikille. Siihen ympyrään liittyy myös musiikin harrastaminen ja hyvien konserttikävijöiden kasvattaminen, taide-elämyksen piiriin ottaminen.
Roope Mäenpään sellokonserton voit kuunnella tästä.
”Haluan lähteä siitä, että musiikki kuuluu kaikille.”
