Julmimmat teot ovat aina laillisia – arvioitavana Elli Valtosen Vieraslaji

Elli Valtonen. Kuvat: Meri Björn / Kosmos

Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa ilmastonmuutos on edennyt ja pandemiat ovat muuttaneet maailmaa. Marburg-virus on tehnyt eläinteollisuudesta mahdotonta: viruksille immuuneja ovat lähinnä kissat, joten liha on käynyt kalliiksi. Riistaeläimiä on vähän ja tautista tuontilihaa tulee vähänlaisesti ulkomailta. Tällaisessa maailmassa Kreetalta löydetään tieteelle aiemmin tuntematon eläinlaji.

”Kreikan ympäristöministeriön mukaan kyseessä on lähes sadan kilon painoinen nisäkäs tai lintu. Sillä näyttää olevan kissaeläintä muistuttava ruumis, neljä jalkaa ja höyhenpeitteiset siivet. Joidenkin arvioiden mukaan eläimen kasvot muistuttavat ihmisen kasvoja.”

Eläin saa luontevasti nimekseen sfinksi, olkoonkin, että Suomessa se nimetään virallisesti siipihäräksi. Eläimen mahdolliset pitotavat ja käyttötarkoitukset huomioiden sille halutaan tunne- ja arvolataukseltaan neutraali nimi, joka on yksiselitteisesti eläinkuntaan viittaava eikä sisällä tarpeettomia vierasperäisiä äänteitä – siispä siipihärkä, joka kuulostaakin jo valmiiksi tuotantoeläimeltä, ja sitähän sfinkseille sitten on luvassa.

Vieraslajin (Kosmos, 2026) päähenkilö työskentelee eläinlääkärinä. Muutamassa vuodessa työ muuttui maaseudun sekapraktiikasta koirien ja kissojen hoitamiseksi, mutta kun Marburg-virus tuli valtavana pandemiana, eläinlääkärien tehtäväksi jäi lähinnä tuotantoeläinten tappaminen: ”Kukin meistä tappoi yksitellen tuhansia, jotkut kymmeniä tuhansia eläimiä”, kun eläinteollisuutta lakkautettiin yksikkö ja halli kerrallaan. Jatkuva tappaminen kuukausien ajan ei tietenkään voi olla traumatisoimatta ihmistä.

Esikoisteoksessaan Tainnutuskehto (Kosmos, 2023; lue arvio) Elli Valtonen kuvasi niin ikään eläinlääkärin työtä ja eläinteollisuuteen oleellisesti liittyvää julmuutta ja väkivaltaa. Vieraslaji jatkaa samalla asialla. Lähitulevaisuuteen sijoittuva asetelma tuo kirjaan terävyyttä; mielikuvituksen käyttö saa sen kertomaan tarkemmin ihmisyydestä ja tästä päivästä. Sfinksit ovat kuvitelmaa, mutta se, miten niitä Suomessa halutaan kohdella on täydellisen uskottavaa. Juuri näinhän se menisi, päällisin puolin kaikkien sääntöjen ja asetusten, käytännössä eläimiä julmasti ja laeista piittaamatta kohdellen. ”Ihmisten julmimmat teot ovat aina laillisia.”

Valtonen on taidokas kirjoittaja ja kuljettaa juonta sujuvasti. Toki Valtonen näytti jo esikoisessaan, että taitoa kirjoittajana löytyy. Viranomaiskielen rekisterit ovat hyvin hallussa ja erilaiset tyylilajit sekoittuvat taitavasti pitäen kirjan kiinnostavana.

Juoni kantaa loppuun asti, vaikka lopulta Vieraslajissa ei ole niin olennaista se, mitä tapahtuu, vaan se, mitä se kaikki kertoo meistä ihmisinä ja yhteiskuntana. Se ei ole kaunista. Vieraslaji ei ole hyvän mielen kirja, mutta ei toisaalta lohdutonta dystopiaakaan: kirjan sivuille mahtuu valoisia hetkiä, ystävyyttä ja yhteyttä ihmisten kesken, huumoriakin.

Kahden kirjan perusteella Valtonen on ehdottomasti kirjailija, jota aion seurata jatkossakin. Harva kirjoittaa Suomessa näin taitavaa fiktiota eläimen ja ihmisen suhteesta yhteiskunnassa.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua