Emma Ainala: Creaturing Boudoir (2023). Kuva: Karoliina Redsven

1

Lokakuun lopulla Tampere-talossa musisoitiin luonnon puolesta: Nouse luonto – lauluja monimuotoisuudesta -konsertin tuotoilla nimittäin suojeltiin pala vanhaa metsää Pirkanmaalta. Myös konsertin ohjelmisto muodosti mukavan monimuotoisen kudelman, kun laajan esiintyjäjoukon jokainen artisti ja yhtye esittivät kukin vain yhden kappaleen. Yhdistävänä tekijänä oli nykykansanmusiikkigenre. Se taipui niin Pekko Käpin raakkuaiheiseen yhden miehen pienoisoopperaan kuin Suistamon Sähkön rämäkkään etnoteknoonkin. Maria Kalaniemen harmonikka soi haikean kauniisti ja Antti Paalanen esiintyi yhdessä Tampereen Normaalikoulun musiikkiluokkien ihastuttavan lapsikuoron kanssa.

Lopussa yleisö sai liittyä mukaan Maija Kauhasen voimaloitsumaiseen Vaskilintu-kappaleeseen. Nostattavassa loppulaulussa kuultiin säkeitä paitsi suomeksi myös ruotsiksi, pohjoissaameksi ja romanikielellä, kun Désirée Saarela, Ánnámáret ja Anette Åkerlund olivat vuorollaan solisteina.

Konsertti toi pienen pilkahduksen toivoa tähän ankeaan aikaan, jossa luonnonsuojelualueille suunnitellaan kaivoshankkeita ja metsää kaadetaan datakeskusten tieltä.

Lue myös Kirsi Haapamatin arvostelut Nouse luonto -konsertista ja -albumista.

2

Marraskuun ensimmäisenä päivänä näin vihdoinkin superilmiöksi nousseen Jumppatytöt-teatteriesityksen, joka on viimeiset pari vuotta kiertänyt teatterilavoilla ympäri Suomen. Esitys rakentuu kolmen joukkuevoimistelun kurinalaisessa maailmassa kasvaneen näyttelijän muistojen ympärille. Katariina Havukainen, Inkeri Hyvönen ja Ella Lahdenmäki esittäytyvät aluksi lavalla ja kertovat, että eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta kun jumpparimenneisyys kävi ilmi, jaettuja kokemuksia löytyi valtavasti.

Tedonjulkistamisen valtionpalkinnonkin saanut esitys on yhtäältä kivuliaan rohkea puheenvuoro nuorten tyttöjen kehorauhan puolesta ja toisaalta riemukas ylistys naisurheilulle, joka usein kärsii arvostuksen ja mediahuomion puutteesta, vaikka saavutukset ovat maailmanmestaruusluokkaa.

Jumppatytöt on sekä hersyvän hauska että itkettävän koskettava teatteriesitys, enkä enää pätkääkään ihmettele sen räjähdysmäistä suosiota. Liikuttava kokemus jatkui vielä aplodien jälkeenkin, kun jumpparikolmikko johdatti yleisön kulkueena Tampereen Työväen Teatterilta Koskipuistossa järjestettyyn voimistelun kansanjuhlaan. Matkan varrella Hämeensillan Pirkkalaisveistokset tervehtivät jumppakansaa neljä MM-kultaa voittaneen Minetit-voimistelujoukkueen kisa-asussa.

Lue myös Kati Eskolan arvostelu ja Matti Kuuselan kolumni Jumppatytöistä.

3

Kuvataiteilija Emma Ainalan Like a Prayer -näyttely Kiasmassa antaa harmaaseen vuodenaikaan yltäkylläisen värikylvyn. Runsaan surrealistiset öljyvärimaalaukset kuvaavat tyttöjä ja naisia erilaisissa huoneissa ja vehmaassa luonnossa. Usein maalausten henkilöt sulautuvat osaksi miljöötä ja kokevat muodonmuutoksia vaikkapa jalkalampuksi tai hyönteiseksi. Viittaukset taidehistoriaan, satuihin, myytteihin ja populaarikulttuurin risteilevät ja pursuilevat vuolaina.

Minua puhuttelivat erityisesti sohvaan hukkuva (tai ehkä pikemmin osaksi sohvaa sulautuva) Ofelia ja 1990-luvun lapsuuteen kuljettava nostalgia. Ainalan teokset ovat kiehtova sekoitus riemua, kauhua ja voimaa, naisiin ja tyttöihin kohdistuvia odotuksia sekä niistä vapautumista.

Lue myös Marja Heinosen arvostelu näyttelystä.

4

Elvyttävän taidekokemuksen kalseaan vuodenaikaan voi saada myös Oulussa, jossa osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta on taidetta viety instituutioiden lisäksi epätyypillisiin paikkoihin. Keskustan Kivisydän-parkkihallissa on koettavissa vielä marraskuun loppuun saakka tanskalaistaiteilija Jakob Kudsk Steensenin Kuuttaren puutarha -mediataideinstallaatio.

Taiteilija on kuvannut materiaalia teokseensa Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa. Hänen kerrotaan myös inspiroituneen pohjoisesta valosta – erityisesti kuunvalosta – mistä näyttelyn nimikin juontaa juurensa. Suurille näytöille heijastetut lähikuvat eksoottisista kasveista vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan muuttuvassa valossa yhdistettynä hallissa humisevaan äänimaisemaan synnyttävät meditatiivisen tunnelman.

5

Syksy on kirjallisen kuhinan aikaa. Siinä missä moni kirjailija haaveilee saavansa naamataulunsa messuhallin kattoon ripustettuun mainoslakanaan ja etusivun kirjallisuuspalkintouutisiin, löytyy kirjasyksyn tekijäkaartista myös vähintään yksi runoilija, joka haluaa pysyä tyystin anonyyminä.

Antti Nylénin luotsaaman Bokehin julkaisema nimettömäksi jättäytyvän kirjoittajan Noidat (2026) on hurmaava pieni kirjaesine, jonka lehdillä ääneen pääsevät hitusen Emma Ainalan maalausten hahmoja muistuttavat tytöt ja naiset. Vastaanpanemattoman viehättävissä runoissa ”meri on sinistä glitteriä ja siskot / sen rannalla, kypärät päässä”. Paljolti me-muodossa kirjoitetut, osin puhekieliset runot kuvaavat naisten välistä yhteyttä ja väkevää voimaa: ”ja me laulettiin kieli kitalaessa kiinni / me pidetään elossa tämä kaikki / lapset ja eläimet ja puut / asiat joita kukaan muu ei muista”.

Anna Elina Isoaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua