VIDEO | Kulttuuritoimitus haastatteli taannoin Ari ”Kankku” Kankaanpäätä ja hänen urastaan kirjaa tehnyttä Jari Korkkia.
Päivi Vasara, teksti
Ari ”Kankku” Kankaanpään ura kitaristina on laitettu kirjankansien väliin, jotta huippuartistien säestäjä saisi osansa valokehästä.
Asialla on manserockin asiantuntija toimittaja, tietokirjailija Jari Korkki. Kankku on Tampereen miehiä, ja Korkki on syntynyt, kasvanut ja asunut pitkään Tampereella.
Luottokitaristi (Docendo) julkaistiin 30.9.2026.
Kankaanpään suhde manserockiin on kaksijakoinen. Luottokitaristi-kirjassa hän kertoo:
”Kun lähtee varsin nuorena tanssiorkesterin kelkkaan ja soittaa sen jälkeen kaikenlaisissa kokoonpanoissa laivoilla, kapakoissa ja teattereissa, on hieman vaikeaa määritellä itseään täysiveriseksi rokkariksi, vaikka umpitamperelainen olenkin. Toisaalta olen säveltänyt manserockin kiistattomiin ikoneihin lukeutuvan Pate Mustajärven kappaleista 27, joista toistaiseksi on julkaistu 25. Kaksi on vielä täysin valmiina purkissa. Olen varmuudella tehnyt Paten kanssa enemmän keikkaa kuin kukaan muu – tietysti Popedaa lukuun ottamatta.”

Kankaanpää & Korkki. Kuva: Arto Jalonen
Moninainen manserock
Manserock-käsite syntyi 1970-luvulla. Tarkemmin sen voi kohdentaa Juice Leskinen Coitus Intin ja Alwari Tuohitorven vuoden 1975 kesäkiertueen nimeen. Silti jopa Juice pyristeli pitkään kattonimikkeen alta, koska ei halunnut lokeroitua mihinkään. Ajan myötä manserock nivoutui suomirockiin ja nousi kuvaamaan tietyn alueen musiikkia tietyllä aikakaudella.
Alkuunsa manserock oli myös helsinkiläisten käyttämä haukkumanimi heidän mielestään junttipuuhalle.
Radiotoimittaja Harri Tuominen (957 ja Yle) kiteytti asian muotoilemalla: entä jos Tampere on Suomen Liverpool ja Tampere on ajanut Helsingin ohi?
Haastatteluvideon on kuvannut Timo Ahonen ja sen on leikannut Mikko Vares.
Lue Päivi Vasaran Kulttuuritoimitukseen tekemä haastattelu Ari ”Kankku” Kankaanpäästä täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuraattori saa leikkiä upporikasta – Mäntän XXXI kuvataideviikkojen taiteilijat valitsee Katja Tukiainen
HENKILÖ | Mäntän XXXI kuvataideviikkojen kuraattori kesän 2027 näyttelylle on vaaleanpunaisessa värissä kylpevistä tytöistään tunnettu kuvataiteilija Katja Tukiainen.
Luottokitaristi Ari ”Kankku” Kankaanpää nousee varjoista valokehään – ”Biisi on ilmaisua, joka kertoo tarinan”
HENKILÖ | Soittaja, tässä tapauksessa kitaristi, jää bändissä usein valokeilasta varjoon, sivumpaan. Jari Korkki on tehnyt toisin kirjassaan Luottokitaristi.
Näyttelijyydestä haaveilevan on hyvä kysyä ensin itseltään: miksi?
TEATTERI | Kolme nuorta musiikkiteatterintekijää Yasmine Yamajako, Nora Mutanen ja Matias Vesa vastaavat otsikon kysymykseen.
Teatteri on vastavoima kaikelle muulle, Laulavien sadepisaroiden tähdet sanovat
TEATTERI | Miikka Wallin ja Tuukka Raitala ovat Laulavat sadepisarat -musikaalin päätähdet Cosmo Brownin ja Gene Kellyn steppikengissä.



