Kuraattori saa leikkiä upporikasta – Mäntän XXXI kuvataideviikkojen taiteilijat valitsee Katja Tukiainen

Kaija Tukiainen. Kuva: Tiina Nyrhinen

Tiina Nyrhinen, teksti

Söpöt, vaaleanpunaisessa värissä kylpevät tytöt kuuluvat Katja Tukiaisen taiteen keskeisiin hahmoihin. Voi sanoa, että Tukiaisen myötä suomalainen taidemaailma on ottanut omakseen kertomukset nuorten tyttöjen elämästä ja oppinut katsomaan pinkin makeuden taakse. Hän on kyseenalaistanut monia käytäntöjä sekä sarjakuvan että maalauksen traditioissa.

– Olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että sanat söpöys ja suloisuus olisivat taiteessa vähän sallitumpia. Teos voi sisältää huumoria ja villiyttä, se voi olla älykäs ja nokkela ja samalla kaunis ja kantaaottava, hän lausuu.

Ensimmäisestä tyttöteemaisesta näyttelystä on vuonna 1969 syntyneellä Tukiaisella kulunut jo 30 vuotta. Hänelle Mäntän kuvataideviikot on tullut taiteilijana tutuksi kahdesti, vuonna 2001 sarjakuvateoksilla ja vuonna 2010 valtavan 12-metrisen seinämaalauksen muodossa.

– Maalasin isolla siveltimellä pinkkiä tyttöä päiväkausia heiluvassa nosturissa, jota silloinen kuvataideviikkojen harjoittelija, nykyinen Helsingin Sanomien kuvataidekriitikko Harri Mäcklin ohjasi, Tukiainen nauraa.

Maalaus on edelleen olemassa Pekilon seinällä maalikerrosten alla. Otamme Tukiaisesta kuvan paikalla, josta taitava konservaattori tai hyperspektrikameran käyttäjä voisi kaivaa esiin hänen teoksensa.

– Kuvataideviikot oli minulle melkoinen taiteen korkeakoulu. Opin, miten suurta näyttelyä rakennetaan ja miten kokonaisuus syntyy. Sekä Marja Kolun että myöhemmin Annu Vertasen kuraattoriotteessa näin, että he kunnioittivat minua ja halusivat edetä teosten ja työprosessin ehdoilla, Katja Tukiainen kiittää.

Katja Tukiainen on ollut mukana Mäntän kuvataideviikolla taiteilijana vuosina 2001 ja 2010. Kuva: Matti Hagelberg

Upporikas kuraattori

Katja Tukiainen suostui vaativaan tehtävään jo viime vuoden puolella. Toiminnanjohtaja Sampsa Virkajärvi soitti hänelle kesken tuntiopettajan työtä Aalto-yliopistossa.

– Kutsu tuli ihan out of the blue. Aloin marssia edestakaisin Otaniemen käytävällä ja kysellä Sampsalta yksityiskohtia. Saman puhelun aikana suostuin tehtävään. Ja yhteistyö on sujunut hienosti tästä puhelusta lähtien.

Tukiaisen valmistautumiseen on liittynyt työläs urakka, Taide-lehden numeroiden läpi käyminen omasta kuvataiteilijaksi valmistumisesta, vuodesta 2001 alkaen. Tämän hän teki virkistääkseen muistiaan, sillä on paljon taidetta, jota ei löydä googlaamalla.

Tukiaiselle on tämän vuoden aikana auennut aivan uusi silmä, kuraattorisilmä. Katsomisen rikkaus on elähdyttänyt häntä.

– Eri näyttelyitä kierrellessäni minusta on tuntunut kuin olisin upporikas keräilijä. Kun saan jonkin hienon teoksen mukaan Kuvataideviikoille, se tuntuu melkein kuin saisin sen itselleni.

– Tietenkään en valitse mukaan vain söpöä tai pinkkiä. Mukana on sekä vanhoja mestareita että vielä opiskelijavaiheessa olevia taiteilijoita, joiden teokset herättävät minussa haltioitumista. Minua kiehtovat taiteen tilallisuus ja installaatiot ja materiaalisuus. Jonkin verran mukaan on tulossa myös videoita, vuorovaikutteista taidetta ja ehkä jotain pelillistäkin menoa.

– Monet valitsemistani nuorista on jo tämän vuoden sisällä poimittu esittäytymään maailmalla, mutta onneksi he silti lupasivat tulla vielä tänne Mänttäänkin, Tukiainen nauraa.

– Nyt päästään näkemään, millaista taidetta tekisin, jos minulla olisi kaikki taito maailmassa ja osaisin kaikki visuaalisen maailman kielet, hän hehkuttaa.

Ensi kevään Katja Tukiainen omistaa Mäntän-näyttelyn kuratoinnille, mutta aivan kokonaan hän ei lopeta työtä taiteensa parissa. Lähiaikojen ohjelmassa on yhteisnäyttely puoliso, sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin kanssa Kouvolan Poikilossa ja näyttely Orimattilan taidemuseossa.

Teltan kanssa Italiaan

Monesti Katjalta on kyselty, onko hän sukua Aimo Tukiaiselle, mutta heidän välillään ei verisukulaisuutta ole. Mutta Katja Tukiaisen lapsuudessa taide oli kyllä olennainen osa suvun elämää. Isän veli oli ite-taiteilija Jussi Tukiainen, ja muutkin sisarukset olivat taiteen harrastajia.

Katjan äidinäiti kävi maalaamassa öljyvärikurssilla, jota veti taidemaalari Eero Eirto. Siellä pieni Katjakin tutustui ensi kertaa öljyväreihin ja niiden käyttöön. Sarjakuva tuli tutuksi aluksi perinteisten Aku Ankan ja Asterixin kautta. Idullaan olevan sarjakuvataiteilijan voi tunnistaa tästä tarinasta:

– Kävimme katsomassa Lintu sininen -näytelmän. Se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että halusin piirtää sen kohtaukset kuviksi uudelleen. Sanelin äidille tekstit, jotka kuvien alle piti kirjoittaa.

Tahto oman tien kulkemiseen tuli ilmi jo varhain. Ekaluokan opettaja totesi äidille, että tuosta tytöstä tulee varmasti taiteilija, kun hän aina sanoo: ”Minä teen niin kuin minä teen!”

Perheen taidesivistystä ruokittiin jokakesäisillä Italian-retkillä. Isä ja äiti säästivät talvella rahaa varta vasten näitä matkoja varten. Autoon pakattiin teltta, ja niin perhe lähti käymään läpi taideaarteita ja etruskien luolia. Isä kokosi retkien tunnelmat kansioihin, joihin hän liimasi mustavalkokuviaan eri kohteista.

Roomassa Katja näki 6-vuotiaana Laokoon-ryhmän, ja voi sitä riemua, kun hän myöhemmin tunnisti Uderzo–Goscinnyn tuotannosta saman sommitelman: Asterix kietoutuneena orjakohtauksessa paksujen köysien ympärille aivan kuin Laokoon käärmeiden.

– Italiasta tuli minulle tuttu myös sitä kautta, että opiskelin vuoden 1994 tienoilla L’Accademia di belle arti’ssa. Venetsian valitsin tietenkin, koska se oli mielestäni Italian kaunein kaupunki, Tukiainen hymyilee.

Mikä oli nuorelle taiteilijalle romanttisempaa kuin kulkea koulumatkan Giardinin takana sijaitsevasta vuokrakämpästä kapeita pittoreskeja kujia pitkin klassiseen opinahjoon Canal Granden äärelle.

Mäntän XXXI kuvataideviikot 13.6.–31.8.2027. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua