Viha repii kostajankin palasiksi, mutta onpa se komeaa katsottavaa! Arviossa Tampereen Teatterin Monte-Criston kreivi

Lasse Viitamäki. Kuva: Heikki Järvinen

Nyt ovat kuulkaa tunnelma ja kuvitus kohdillaan. On uljas epookkipuvustus, on sumua, myrskyä ja jyrinää, ympärillä himmennetyt valot ja kyntteliköt. On tummanpuhuva, lähes synkkä näyttämö, jossa leikitellään varjoilla ja heijastuksilla.

Ja se tuttu tarina, jossa tehdään nykypäivän action-teatteria 1800-luvun lähtökohdista. Tampereen Teatterin uudesta näyttämötekniikasta otetaan ilot irti videoprojisoinneilla sekä lavan nousevilla ja laskevilla tasoilla.

Keskustorin teatteritaloon tuotu Monte-Criston kreivin uusi näytelmäsovitus on ohjaaja Antti Mikkolan käsialaa. Se perustuu Alexandre Dumas vanhemman romaaniin ja Jalmari Finnen siitä jo vuonna 1911 tekemään suomennokseen.

Ihan kokonaan Finnen tuottamaa kieltä ei teksti sentään taida olla. Vanhahtava puhetyyli sopii tähän näytelmään kuitenkin hyvin, lähteväthän tapahtumatkin liikkeelle Marseillesista vuonna 1815.

Lasse Viitamäki. Kuva: Teppo Järvinen

* *

Lähes loppuunvarattu

Monte-Criston kreivi on klassikko hyvästä syystä. Se on yksi modernin sankarikultin ja toimintakirjallisuuden esikuvista. Romaanin jättämät jäljet johtavat suoraan nykyiseen populaarikulttuuriin; taiteeseen, elokuvaan ja kirjallisuuteen. Tarinan teematkin ovat ikuisia: rikos, hyvitys, koston oikeutus ja rakkaus.

Tällainen tarina suorastaan huutaa päästä esille. Pelkästään 2000-luvulla Monte-Cristosta on tehty kaksi elokuvaa sekä ranskalainen, 8-osainen Bille Augustin ohjaama tv-sarja vuonna 2024. Se löytyy Yle Areenasta.

Petetyn kreivin kostotarinalle vaikuttaa olevan tilausta Tampereellakin. Tampereen Teatterin esitykset on lähes loppuunvarattu koko syyskaudelle.

Lasse Viitamäki ja Risto Korhonen. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Sivistyksen ylistys

Tampereella katsojaa hemmotellaan hyvin fyysisellä teatterilla ja säkenöivillä suorituksilla. Yksi koko esityksen kohokohdista on vankilajakso, jossa Edmond Dantés (Lasse Viitamäki) ja apotti Faria (Risto Korhonen) mittelevät älyn ja lihasten voimin.

Korhosen heittäytyminen ja karisma saavat koko esityksen varsinaiseen lentoon. Farian aikaansaama Dantésin henkinen kasvu aikuiseksi on vanhan klassisen ja monialaisen sivistyksen ylistyspuhe. Nykykirjailijoissa ei taida olla montakaan, joka moiseen urakkaan ryhtyisi.

Silmänruokaa saadaan, kun salskea Viitamäki pääsee pullistelemaan rintalihaksiaan pakonsa jälkeisessä laivakohtauksessa. Ja kun parin sadan vuoden takana ollaan, näytelmässä nähdään parikin kaksintaistelua.

Miekkaleikki on edelleen oudon kiehtovaa katseltavaa. Esityksen taistelukoreografiasta vastaa Oula Kitti.

Väliaikoineen lähes kolmetuntinen esitys on varsinkin Viitamäeltä kunnioitettava suoritus. Hänestä löytyy voimaa ja varmuutta, jota kreivin roolissa vaaditaan. Tälle miehelle on helppo povata lisää sankari- ja päärooleja.

Pia Piltz ja Lasse Viitamäki. Kuva: Teppo Järvinen

* *

Oman käden oikeudella

Edmond Dantésin koston ajatus on kiteytynyt vankilavuosina. Morsian Mercedes (Pia Piltz) on pettäjän vaimona Pariisissa. Sieltä löytyvät myös muut hänet kavaltaneet, nyt rikkaina miehinä.

Monte-Criston kreivin käsittelyssä he kaatuvat yksi kerrallaan, mutta niin käy kostajalle itselleenkin. Paha tuhoaa ja rikkoo lopulta senkin, joka sitä on kostamassa.

”Sankaruus ei ole vain kykyä taistella vastaan, voittaa tai rangaista. Suurinta voimaa on luopua katkeruudesta ja vihasta – oikeudesta kostaa”, ohjaaja Mikkola toteaa käsiohjelmassa.

Nykykatsojaa kreivin kostonkierteen julmuus ja johdonmukaisuus voivat jopa tympäistä. Omana aikanaan romaani varmaankin toteutti sitä oikeudenmukaisuutta, josta köyhä ja unohdettu saattoi vain unelmoida lain edessä. Varmin oikeus oli oman käden oikeus.

Näytelmän dialogi menee Pariisin-jaksossa aika sakeaksi, ja välillä eri henkilöiden nimet, roolit ja tehdyt synnit sekoavat. Osin kyse on tekstin pakollisesta tiivistämisestä yhden illan näytelmäksi. Katsoja hyötyy, jos tarinan käänteet ja henkilöhahmot ovat ennestään edes jonkin verran tuttuja.

Pia Piltz. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Dumas koki rasismin

En tuntenut aikaisemmin kirjailija Dumasin omaa henkilöhistoriaa. Käsiohjelmasta paljastuu, että hänen isänsä Thomas-Alexandre oli syntynyt Haitissa ranskalaisen markiisin ja afrikkalaistaustaisen orjan aviottomana lapsena – siis silloisen normin mukaan äpäränä.

Hän lähti aikuisena Ranskaan, eteni ratsumiehestä kenraaliksi, riitautui Napoleonin kanssa, joutui vankilaan ja palasi kotiin rutiköyhänä ja unohdettuna.

Tässä on siis se todellinen mies, jolta vietiin maine ja kunnia ja riistettiin vuosia elämästä. Myöhemmin hänen poikansa kirjoitti seikkailuromaanin, jossa käsiteltiin samoja teemoja. Kaiken lisäksi Alexandre Dumas joutui itse kokemaan syrjintää ja rasismia monietnisen alkuperänsä takia.

Parhaat tarinat kestävät aikaa ja osaavat puhutella uusia sukupolvia. Monte-Criston kreivi on yksi niistä.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

Lasse Viitamäki. Kuvat: Heikki Järvinen

Monte-Criston kreivi

• Alkuperäisteos: Alexandre Dumas (vanhempi)
• Sovitus ja ohjaus: Antti Mikkola
• Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen
• Valo– ja videosuunnittelu: Tiiti Hynninen
• Pukusuunnittelu: Mari Pajula
• Äänisuunnittelu: Hannu Hauta-aho
• Naamioinnin suunnittelu: Jonna Lindström
• Taistelukoreografia: Oula Kitti
• Tuottaja: Jaakko Lenni-Taattola
• Rooleissa: Lasse Viitamäki, Risto Korhonen, Pia Piltz, Ville Majamaa, Arttu Ratinen, Elina Rintala, Konsta Laakso, Toni Harjajärvi, Jukka Leisti, Arttu Soilumo, Karoliina Vanne, Mari Posti, Tuomas Pirilä

Kantaesitys Tampereen Teatterissa 21.10.2026. Esityksiä 24.4.2027 asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua