Rami Hanafi ja Enni Rukajärvi Lentävänniemessä 2026. Kuvat: Hannu Vanhanen
KUVAESSEE | Valokuvaaja, tietokirjailija Hannu Vanhasen Tampereen päivänä 1. lokakuuta julkaistava kuvaessee kertoo, millaisia ihmisiä Tampereella asuu ja miltä heidän privaatit kotinsa näyttävät sisältäpäin.
”Kaikkia kaupunkeja määrittää jatkuva muutos, sillä valmista ei tule koskaan. Vain museoitu kaupunki voi pysyä jokseenkin muuttumattomana.”
Hannu Vanhasen kuvaesseet
Kulttuuritoimitus julkaisee vuoden 2026 aikana neliosaisen kuvaesseiden sarjan tamperelaiselta valokuvaajalta ja tietokirjailijalta Hannu Vanhaselta. Esseissään hän käsittelee propagandan eri muotoja, esittelee muotokuvillaan 2020-luvun tamperelaisia ja pohtii visuaalista lukutaitoa. Vuonna 2027 Vanhanen järjestää Tampereella retrospektiivisen valokuvanäyttelyn esseekokoelmansa tematiikasta. Tutustu kuvaesseisiin täältä.
Valokuvien copyright: Hannu Vanhanen 2022–2026. Valokuvissa ei ole käytetty tekoälyä.
* *
Olen seurannut lähietäisyydeltä Tampereen kaupunkikuvan muutosta vanhasta tehdaskaupungista urbaaniksi ja moderniksi pikkumetropoliksi 2000-luvulla.
Tampere on muistuttanut vuosikausia suurta rakennustyömaata, joka on koteloitunut työmaa-aitoihin kuin muodonmuutosta odottava perhosen toukka. (Hyvärinen Aimo, 2022, 5). Aloin valokuvata kaupungin asukkaita vuonna 2017 Tampere Dok -projektissa, jonka päänäyttely pidettiin 2022 (lue Ulla-Maija Svärdin artikkeli täältä).
Miljöömuotokuvat ovat nykyajan vastine entisajan laatukuvamaalauksille, jotka kertoivat kohteittensa elämän tärkeistä asioista, asemasta yhteiskunnasta ja arvoista, joista he halusivat kertoa maalausten katsojille.
Olen tänä vuonna jatkanut ympäristömuotokuvien ottamista tamperelaismiljöössä. Perusmanselaisten lisäksi olen kuvannut eri kulttuuritaustoista Tampereelle muuttaneita ihmisiä. Kuvani dokumentoivat yksityistä elämää, joka paljastuu julkisivujen takaa – sisältäpäin. Haastatteluissa ihmiset kertoivat tarinoita kodeistaan. Osa kertoi oman elämäntarinansa, osa halusi pitää kiinni kotiensa sisimmistä salaisuuksista.
Asunto ja koti eivät merkitse kaikille samoja asioita ja arvoja. Joillekin koti on vain paikka käydä nukkumassa, kenties syömässä ja naimassa. Joku omistaa asunnon, joku on vuokralla, joku asuu kämpässä puolivirallisesti.
Kotien sisutus ja esineet antavat viitteitä ihmisten työstä ja harrastuksista. Tunnetilat tulevat esiin kuvattavien katseissa ja habituksessa. Sisätiloissakin kuvatessa tapahtuu spontaaneja asioita, joita ei ole suunniteltu etukäteen. (Vanhanen, 2022, 46)
Nuorin kuvaamani tamperelainen on kolmikuinen Jesper Leppänen Lamminpäästä ja vanhin 80-vuotias eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Timo Poutanen Pyynikiltä.
* *
Niila, Silva ja Rami Hanafi sekä Enni Rukajärvi Lentävänniemessä 2026.
Valokuvaaja Rami, lumilautailija Enni sekä koululaiset Silva ja Niila asuvat Lentävänniemen Halkoniemenrannassa modernissa paritalossa, jonka lasiparvekkeelta avautuu suora näkymä Näsijärvelle. Asuntoon he muuttivat syksyllä 2021.
– Muistan lapsuudestani, kuinka tällä tontilla ja alueella sijaitsi siihen aikaan vain pusikkoa ja veneiden talvisäilytysalue. Maisemaa ei uskoisi enää samaksi.
Rami on syntynyt Tampereella, mutta jo opiskeluaikana yliopistossa ajatukset vetivät voimakkaasti maailmalle. Helsinki tuntui välimallin ratkaisulta. Hän asui kaksi vuotta New Yorkissa ja puoli vuotta Tanskassa.
– Valehtelisin jos väittäisin, etten kaipaa New Yorkin ambienssia, kaikkine eri kulttuureineen.
Enni on kotoisin Kuusamosta. Hän kiertää maailmaa edelleen 200 päivää vuodessa. Tampereesta on tullut hänen turvasatamansa ja kotipaikkansa.
– Rakastuin Ramiin ja muutin Tampereelle. Tämä on nykyään kotini, tänne on mukava tulla reissun jälkeen rauhoittumaan. Arki ja rutiinit pyörivät näissä maisemissa hienosti. Kodissa voi hengähtää. Vaikka työskentelemme paljon tietokoneilla etänä kotona, tämä on silti rentouttava ja rauhoittava paikka.
Rami on aina iloinen lähtiessään matkalle uuteen paikkaan. Nykyään lähtemisestä on kuitenkin tullut hitusen vaikeampaa. Kotona olo tuntuu entistä paremmalta.
– Mistä lie kyse. Ehkä tien päällä vietetyt kilometrit ovat alkaneet tehdä tehtäväänsä ja pieni hidastaminen on paikallaan. Taidan edelleen olla reissussa 4–5 kuukautta vuodesta. Vaikka maailma kutsuu usein ja elämä tuo ja vie, en halua koskaan unohtaa juuriani.
Ramin Egyptistä Suomeen muuttanut isä Fouad Hanafi-Eweiss on ollut Tampereen kansainvälistymisen tienraivaajana 1970-luvun alusta lähtien. Hän perusti Tampereelle kaupungin ensimmäisen kebab-ravintolan vuonna 1983.
Kun Silva ja Niila olivat pieniä Ramin silloisen perheen kodissa, kaikki tapahtui ”samassa tilassa”.
– Asuimme loft-asunnossa Käpylässä. Sama lähestyminen ei välttämättä ole teini-ikäisen näkemys hyvästä kodista. Nykyinen kotimme, jossa on eri tiloja ja kerroksia, sopii hyvin tähän elämänvaiheeseen.
Ennille kodin sisustuksessa mennään toimivuus ja kukat edellä. Hän arvostaa myös Ramin esteettisempää ”form before function”-lähestymistapaa. Enni on vähän pragmaattisempi. Ramin yöpöytä on vintage-kaupasta ostettu vanha jakkara. Ennin puolella sänkyä on toimistopöydän lipasto, koska siinä on useampi ”kauheen kätevä” vetolaatikko.
Enni sanoo asuvansa nyt unelmakodissa, joka on kaunis ja valoisa.
– Vielä kun takapihalta löytyisi vuoria.
* *
Sara, Oskari, Jesper ja Benjamin Leppänen sekä Rolle-kissa Lamminpäässä 2026.
Oskari on parturi-kampaaja ja Sara korvauskäsittelijä. Lamminpään idyllisellä puutaloalueella minua vastassa olivat Oskarin lisäksi Sara ja hänen sylissään nukkuva Jesper sekä äidin kännykkää salaa näppäilevä Benjamin. Auringon lämmittämällä olkkarin sohvalla lötkötteli Rolle-kissa.
Perheen talo on valmistunut tammikuussa 2023. Aikaisemmin tontilla sijaitsi 1920-luvulla rakennettu puutalo, joka oli päässyt purkukuntoiseksi. Tontin reunalla omenapuiden katveessa on edelleen vanha saunarakennus, jonka Oskari aikoo rempata pihasaunaksi. Benjamin viihtyy naapurin poikien kanssa trampalla.
Lamminpää asuinalueena on sopiva perhe-elämään. Päiväkoti ja koulut sijaitsevat hyvin lähellä. Kaikille löytyy myös harrastusmahdollisuuksia ja erilaisia leikkipuistoja.
– Naapurit ovat tuttuja ja monen kanssa olemme tekemisissä lähes päivittäin, Oskari kertoo. Alueella vallitsee mukava tapa tervehtiä ja jutella muiden ihmisten kanssa. Oskarin perheelle koti merkitsee paikkaa, mikä on turvallinen ja hyvä paikka kasvaa.
* *
Leila Mohammadi ja Aran Barfi Kalevan Armonkalliolla 2026.
Leila Mohammadi on ammatiltaan opettaja. Hänen poikansa Aran Barfi on koululainen ja intohimoinen TPV:n juniorijalkapalloilija. Molemmat kannattavat FC Barcelonaa.
Leila tuntee Armonkallion historian. Armonkallio syntyi 1890-luvulla työläiskaupunginosaksi. Asukkaat saivat kaupungilta ensimmäiset viisi vuotta tonttivuokran ilmaiseksi eli ”armosta”. Vaikka idylliset puutalot väistyivät nykyisten kerrostalojen tieltä 1960- ja 1970-luvuilla, alueen omaleimainen tunnelma ja historian havina elävät yhä.
– Asun Armonkalliolla, Tampereen huipulla. Tasan 20 vuotta sitten elämä ja kohtalo toivat minut tähän kaupunkiin Kurdistanista. Aluksi Tampere oli minulle toinen kotikaupunki, mutta nykyään tunnen, että olen asunut täällä jo ikuisuuden.
– Kun katson tätä korkeaa mäkeä, sydämeni täyttyy muistoista. Se muistuttaa minua synnyinmaani jylhistä vuorista ja luonnosta, jotka ovat minulle maailman rakkain asia. Kun astun parvekkeelleni, puoli Tamperetta avautuu silmieni alle – aivan kuten silloin, kun viikonloppuisin vaelsin kotini vuorille katsomaan koko kaupunkia.
Leilalle asunnon sisutus on kuin näkymätön syleily kahden tärkeän kulttuurin välillä. Mutta kaikkein tärkeintä ovat rakkaat ihmiset seinien sisällä – he tuovat lämmön ja tekevät tästä talosta oikean kodin.
– Ilman tätä paikkaa olisin kuin lintu vailla pesää. Tämä koti on minun turvani ja onneni. Sydämeni on täällä rauhassa. Olen aina unelmoinut suuresta pihasta, jossa saisin kasvattaa yrttejä ja vihanneksia maan syleilyssä – uskon, että jokin päivä se unelma toteutuu.
* *
Tea, Voitto, Mikko ja Onni Vellamo Finninmäessä 2022.
Nykyisen asunnon tontilla oli ennen 1930-luvulla rakennettu talo, joka oli ollut asumattomana useamman vuoden. Taloa ei voinut kunnostaa ja kohde myytiin tonttina, jonka Vellamot ostivat 2008.
Mikko on itse suunnitellut ja rakentanut talon 2009–2010. Apuna oli Mikon isä. Rakentaminen kesti reilun vuoden, ja kesällä 2010 perhe muutti valmiiseen taloon.
Alun perin talosta piti tulla vaaleanharmaa, mutta viime tingassa väri vaihtui keltaiseksi.
Mikko on syntyjään tamperelainen, mutta asui opiskeluaikana Turussa. Tea on käynyt syntymässä Kemissä ja muuttanut lapsena Ylöjärvelle. Sen jälkeen hän jäi Tampereelle opiskelemaan ja asumaan.
Aikoinaan omakotitaloon muutettiin kaksion huonekaluilla. Sisustus on edelleen melko minimalistinen. Kun pojat olivat pieniä, he kaivelivat kukkaruukkujen multia, ajoivat potkumopoilla ja pelasivat säbää sisällä.
– Vähitellen kotiin on tullut lisää koriste-esineitä, taidetta ja suuri kirjahylly. Tauluja voisi kyllä olla enemmänkin, Tea kuvailee.
– Viereisessä paritalossa asuu kaksostytöt, jotka ovat melkein saman ikäisiä kuin meidän pojat. Toisessa naapurissa asuu pariskunta kahden koiran kanssa. Koirien nimet muistetaan paremmin kuin asukkaiden.
Vellamoiden talo on pienen mäen päällä. Naapureiden pihoihin tai asuntoihin ei näy, koska talo on korkeammalla kuin muut talot. Ympäristössä on suuria puita ja pensaita.
Mikon suunnittelema talo on osoittautunut hyväksi asua. Joskus Tea ja Mikko ovat miettineet, että kolmaskin kerros olisi voitu rakentaa. Mikolla olisi innostusta rakentaa uusikin talo, mutta ihan tosissaan tätä ei suunnitella, ainakaan vielä.
– Omalla asuinalueella Tampereen kaupunkikuvan muuttuminen ei näy niin selvästi, kun ympärillä on vanhempia taloja. Suurempi muutos on tulossa, kun läheiset TOASin talot puretaan ja tilalle sitten joskus rakennetaan uusia.
* *
Xiaoqing Meng-Pitkänen sekä Mika ja Roni Pitkänen Lempäälän Sääksjärvellä 2026.
Pitkäsen perhe asuu aivan Tampereen ja Lempäälän rajalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Perhe muutti osin itse rakentamaansa omakotitaloon lokakuussa 2008. Mika on IT-alan pilviarkkitehti ja Xiaoqing freelanceri.
Xiaoqing tuli Suomeen Kiinasta vuonna 1998. Perheessä puhutaan kolmea kieltä: kiinaa, englantia ja suomea. Asunto on metsän, järven ja pienen keskustan tuntumassa. Kodin sijainti tarjoaa helpon pääsyn arjen palveluihin. Melkein kaikki tarpeellinen on kymmenen minuutin päässä: Ideapark, Pirkkalan ostospaikat ja Tampereen linja-autoasema.
Kodin seinillä on paljon julisteita ja tauluja. Xiaoqingille koti on paikka, josta hän löytää rakkautta, rauhaa, vapautta, turvaa ja harmoniaa. Mika on sisustuksessa satsannut lähinnä yläkerran etätyöpisteen käytännöllisyyteen ja ergonomiaan. Hän tekee töitä pääasiallisesti etänä.
Xiaoqingille on tärkeää jakaa perheenjäsenten kesken ajatuksia ja tunteita vapaasti. Mikalle koti on turvapaikka, jossa voi rauhoittua sekä levätä ”muuten aivan älyttömäksi käyneen maailmanmenon keskellä”.
Vaikka talon yläkerrasta näkee läheiselle järvelle, Xiaoqingin ja Mikan mielestä unelmakoti voisi olla aivan järven rannalla, jossa olisi oma laituri, rantasauna ja taiteellinen puutarha.
– Tampere on nykyään kansainvälinen kaupunki, toisin kuin silloin, kun saavuin tänne ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten. Tuolloin se oli sisäänpäin kääntynyt pikkukaupunki, jota leimasi perinteinen suomalainen kulttuuri, Xiaoqing kertoo.
Mika puolestaan muistelee lapsuuttaan 1970- ja 1980-luvun Kalevassa Pellervonkadun kerrostaloissa.
– Talojen vieressä oli iso niitty. Kalevan uimahallin tulo oli iso juttu. Kaleva on muutenkin muuttunut tosi paljon ja Hervanta, jossa olimme molemmat aikoinaan töissä.
* *
Petri Pussinen Pyynikillä 2022.
Petri Pussisen haastattelusta kehkeytyi pienimuotinen elämäntarina.
– Olen eläkeläisarkkitehti ja ollut tamperelainen niin kauan kuin muistan. Synnyin Pyynikin synnytyslaitoksella ja olen viettänyt elämäni melkein kokonaan samoilla kulmilla. Olen ajatellut, että olisi melkein sopivaa päättää matka samaan rakennukseen, jossa se alkoi. Entinen synnytyslaitos toimii nykyään palvelutalona. Siinä olisi jonkinlaista järjestystä. Rengas sulkeutuisi.
Petriä talo odotti jo ennen kuin hän tiesi siitä mitään. Kaksikerroksinen puutalo valmistui kesällä 1921.
– Muutin taloon vuonna 1981 ja siihen jäin. Jotkut talot ovat sellaisia. Niihin ei oikeastaan muuteta, vaan ne ottavat asukkaansa vähitellen osaksi itseään.
Talon suunnitteli rakennusmestari Vilho Kolho, ja rakennuttajien joukossa oli muun muassa Varalan urheiluopiston perustajiin kuuluneet Anna Schreck ja Anna Lilja.
– Kun talossa asuu tarpeeksi kauan, menneet asukkaat alkavat tuntua näkymättömiltä naapureilta. He eivät häiritse ketään, mutta heidän jälkensä näkyvät siellä täällä.
Yhdeksänkymmentäluvulla Petri rakensi asuntoon itse suunnittelemansa ullakon. Yksi asunnon omaleimaisimmista paikoista on saunan katon päällä oleva kylpyammeterassi avattavan lasikaton alla. Kylpyamme löytyi aikoinaan Palanderin talon jätelavalta ja sai uuden elämän. Hanat tulivat Lontoosta, plumeriat Havaijilta ja pyyhe Rammsteinin konsertista. On merkillistä, miten kaukaiset paikat voivat päätyä samaan huoneeseen ja tulla toimeen keskenään.
Petri asuu yli satavuotiaassa talossa yhdessä puolisonsa kanssa.
– Kodista on tullut meille yhteinen satama, paikka, johon on hyvä palata matkoilta ja josta on hyvä lähteä uusiin seikkailuihin.
Huonekalut ja esineet ovat muistojen säilyttäjiä. Seinällä käy edelleen isovaarin vanha kello. Vaarin kiikkutuoli narisee tutusti. Pömpöösi Alvar Aallon nojatuoli näyttää siltä kuin se tietäisi jotakin, mitä muut eivät tiedä. Viherkasveja on paljon. Ne kasvavat omia aikojaan eivätkä juuri välitä kiireestä.
– Kaikista Tampereen muutoksista en ole pitänyt. Uudet tornitalot tuntuvat joskus liian suurilta. Jotkin rakennukset näyttävät siltä kuin ne eivät olisi aivan päättäneet, mitä haluavat olla. Mutta kaupungeilla, kuten ihmisilläkin, on omat levottomat kautensa.
– Jos minulla ei olisi tätä kotia, vaeltaisin jossakin meren rannalla tai hiihtäisin pitkin lumisia reittejä ilman erityistä määränpäätä. Mutta niin ei käynyt. Löysin paikan, johon oli hyvä jäädä.
* *
Timo Poutanen Pyynikillä 2022.
Timo Poutanen on asunut samassa Pyynikin asunnossa yhtäjaksoisesti vuodesta 1973. Timo on Petri Pussisen lattianaapuri. Olen tuntenut molemmat miehet ja heidän perheensä 1980-luvun puolivälistä lähtien, sillä asumme samalla kadulla viereisissä taloissa.
Timo on kirjaimellisesti junan tuoma mies Jyväskylästä. Hän teki koko työuransa veturinkuljettajana VR:llä. Ensimmäisen kerran Timo astui asuntoon vuonna 1971 tulevan vaimonsa Pirkon kutsusta. Vakituisesti hän on asunut talossa yli 50 vuotta ja viihtyy edelleen Pyynikin honkain keskellä.
– Aiemmin talossamme oli paljon lapsia. Parhaimmillaan varmaan yli 20 lasta leikki pihalla. Nyt talossa asuu vain pari lasta. Timo on kerännyt olkkarin kirjahyllyyn valtavan kokoelman norsupatsaita, joita hän on hankkinut maailmanmatkoiltaan. Ensimmäisen norsupatsas muutti Rodokselta Pyynikille vuonna 1999. Sen jälkeen niitä on kertynyt kirjahyllyyn yli 120.
* *
Heikki Uimonen ja Meri Kytö Pyynikillä 2022.
Kaksikerroksisen puutalon, jossa Meri ja Heikki asuvat, on suunnitellut Tampereen kaupungin arkkitehti Bertel Strömmer. Talo valmistui vuonna 1921, kun sisällissodan pahoin runtelemassa kaupungissa oli vakava asuntopula. Koko puutalokorttelin julkisivut ovat muuttuneet hyvin vähän sadassa vuodessa. (Jaakkola Juha, 2022, 56–59)
Yliopistonlehtori Meri Kytö ja tutkimusjohtaja Heikki Uimonen muuttivat nykyiseen asuntoonsa kesällä 2014. Heidän avara yläkertansa rakennettiin 1990-luvulla. Vintin seiniä kiertävät kirjoja sekä vinyyli- ja cd-levyjä notkuvat kirjahyllyt. Meri ja Heikki tutkivat musiikkia ja äänimaisemia. National-resonaattorikitara ja kontrabasso ovat osa työtä ja vapaa-aikaa.
Olen itse asunut perheeni kanssa samassa talossa kuin Meri ja Heikki vuodesta 1985 lähtien. Talossa on majaillut monenlaista väkeä: opettajia, laulajia ja näyttelijöitä, tarjoilijoita ja viinatrokareitakin.
* *
Yolexy Carrillo Bustamante Santalahdessa 2026.
Busta (taiteilijanimi) on muuttanut Tampereelle Kuuban Havannasta. Hän opiskeli tanssia Antonio Maria Romeon tanssikoulussa Havannassa ennen muuttoaan Suomeen. Aluksi Busta puhui vain espanjaa, mutta nyt alkaa suomikin jo sujua. Osan vuodesta hän asuu Havannassa suuren sukunsa luona ja esiintyy siellä Kuuban eturivin artistien kanssa.
Santalahteen Busta muutti vuonna 2022. Santalahti oli ennen teollisuusaluetta, mutta nyt alueelle on tehty useita kerrostaloja. Bustan pihapiirissä ja lähistöllä olevat vanhat tehdasrakennukset piti alun perin kunnostaa, mutta nykyiset omistajayhtiöt ovat päästäneet rakennukset huonoon kuntoon ja ne aiotaan purkaa. (Hinkula Emma, 4.9.2025)
Santalahti on Bustan mukaan mukavan lähellä keskustaa.
– Koti on minulle tärkeä ja siinä näkyy minun kuubalainen taustani. Se on minulle paikka, jossa on rauhallista olla. Asunto on aika pieni, mutta siellä on paljon asioista, jotka muistuttavat minua Kuubasta. Tykkään pitää kotini järjestyksessä ja siistinä.
Bustan unelmakoti olisi omakotitalo, jossa olisi iso terassi.
– Uusia hienoja asuinalueita on tullut, kuten Ranta-Tampella. Tampere on kehittynyt paljon ja esimerkiksi ratikka helpottaa paljon liikkumista.
* *
Onerva Ristilä Pyynikillä 2022.
Onerva Ristilä muutti Pyynikintorin reunalla olevaan kuusikerroksiseen kivitaloon vuonna 2017. Yrjö Lindegrénin ja Jaakko Tähtisen suunnittelema rakennus on valmistunut 1928–1929. Yksiön sängyllä istuva Kajo-koira liittyi Onervan seuraan reilu viisi vuotta sitten.
Onerva opiskelee kauppatieteitä ja hänen haalarinsa on täyttynyt vuosien takaisesta pikkuhiljaa haalarimerkeillä. Onerva on toiminut ainejärjestössään aktiivisesti ja oli vuosi sitten Suomen suurimman opiskelijatapahtuman Hämeenkadun Appron projektivastaava. Opiskelijajärjestö Boomi ry järjestää tapahtuman, ja se vetää Tampereelle vuosittain lähes 15 000 opiskelijaa eri puolilta Suomea.
– Yksiö on kotini, jossa on kaikki tarpeellinen, jota opiskelija kaipaa. Tilaa nukkua, lukea, tehdä ruokaa, käydä läheisellä kuntosalilla ja viedä Kajoa lenkeille Pyynikin metsiin. Opiskelun, töiden teon ja muun elämän rytmittäminen on välillä haastavaa, mutta ainakaan tekeminen ei lopu kesken ja kotiin pääsee aina rauhoittumaan tarpeen tullen.
* *
Hannamari ja Eeri Matikainen Pispalassa 2022.
Kuvataiteilija Hannamari ja koululainen Eeri ovat muuttaneet Pispalan Näsijärven puoleisella rinteellä olevaan puutaloon vuonna 2017.
Talo on melko tyypillinen Pispalan talo, jonka rakennusvuosi on 1900. Ennen siinä on asunut monta perhettä hellahuoneissa. Niitä on ajan saatossa yhdistelty ja muutettu isommiksi asunnoiksi. Tällä hetkellä asuntoja on kolme.
– Olen paljasjalkainen tamperelainen. Kaupunki on sopivan kokoinen, ja tarjonnut aina uusia mahdollisuuksia. Työ ja perhe ovat Tampereella tällä hetkellä. Tykkään luonnon läheisyydestä, ja kuitenkin keskusta on lähellä. Pispalassa on tosi kaunista monella tavalla.
– Koti on paikkana tärkeä, mutta kodin tuntu tulee lopulta jostakin muualta, ja olo voi tuntua kotoisalta, vaikka olisi kaukana asuinpaikasta.
– Taiteen avulla saa luotua monenlaista tunnelmaa tilaan. Taide kertoo asukkaiden tarinaa ja tekee kodista persoonallisen. Asuin pitkään asunnossa ilman, että seinillä oli mitään. Kun laitoin taidetta seinille, koti ikäänkuin heräsi uudella tavalla eloon.
Hannamarin naapurissa on asunut sama perhe koko sen ajan kuin he ovat itsekin asuneet siinä. On ollut hienoa seurata, kuinka lasten ystävyys kehittyy.
– Meillä on ollut toimiva yhteistyö ja avunanto naapurin kanssa, se on ollut aina tyypillistä Pispalassa.
* *
Elias ja Hanna Tampereen eteläisessä kaupunginosassa 2022.
Kävin kuvaamassa Eliaksen ja Hannan perhettä vuonna 2022. Heillä on kaksi alakoulu- ja päiväkoti-ikäistä lasta, joista toinen oli kuvan ottamisen aikaan vielä vatsassa. Viherkasvit ja pikkuesineet koristavat viihtyisää olkkaria, jonka lattialla on hyvin tilaa lasten leikeille.
Elias on väitöskirjatutkija ja Hanna suunnittelija. Tampereen eteläiseen kaupunginosaan Koivistonkylään, Koikkariin, he muuttivat 2021.
– Talomme on rakennettu 1950-luvulla ja sen puitteissa näkyy paikoitellen pula-aika. Se luo oman tunnelmansa, jonka lisäksi olemme pikku hiljaa muuttaneet asuntoa itsemme näköiseksi. Esimerkiksi kuvassa näkyvän olohuoneen kalpea maalipinta on saanut ylleen tummanvihreän tapetin.
– Kodin merkitys on valtava monesta näkökulmasta, ei vain fyysisen suojan vaan myös sosiaalisen olemisen näkökulmasta. Meillä on ihania naapureita ja kaunis ympäristö.
* *
Päivi Seppälä, Fanny Arolainen ja Kimmo Kiimalainen Takahuhdissa 2022.
Kimmo tekee vaellusmatkoja Porta Arctican eräoppaana ja Päivi on henkilöstöpäällikkönä Katepal Oy:ssä.
Kuvanottohetkellä vuonna 2022 he asuivat Takahuhdissa. Siinä ei ole mitään erikoista, sillä paikalla on asuttu jo rautakaudella. Joskus 1500-luvulla näillä hoodeilla oli peräti 28 taloa. Maalaismaiseman suuruudet elävät ympäristön paikkojen ja katujen nimissä. On Irjalaa, Jankaa ja Kirjavaisenkatua.
Kimmo muutti Takahuhtiin lapsena Tampereen keskustasta. Jossain vaiheessa hän oli poissa maailmalla mutta tuli takaisin vuonna 2013. Päivi tuli Fannyn kanssa Hyvinkäältä 2018 ja Fanny lähti omilleen vuonna 2024, kun oli ensin käynyt Niinisalossa suorittamassa asepalveluksen.
– Nyt me istumme bonanza-sohvalla enimmäkseen kahdestaan, Fanny asuu Tampereen keskustassa.
Rakennusliike Matti Auttila rakensi vuonna 1971 tontille neljä riviä toisiinsa kytkettyjä vaakasuoria laatikoita. Niitä sanotaan rypäletaloiksi, koska talojen alkuperäinen ulkoväritys oli kokoelma hailukoita vihreän sävyjä, joita käytettiin siihen aikaan enimmäkseen itäeurooppalaisissa koneissa. Nyt talot ovat modernisti valkoisia.
Myyntiesitteessä laatikoita mainostettiin: ”Uuden aikakauden omakotitalo” ja ”Betonielementtirakenteinen rypäletalo on talo juuri teille, joka pidätte vapaasta ja luonnonläheisestä asumisesta.” Se ei ollut Kimmon mielestä pahasti liioiteltu, vaikka aravalainoituksen säädösten takia helloissa sai olla vain kolme levyä ja keittiön kaapit olivat samanlaista puristepahvia kuin itäsaksalainen Trabant-auto.
– Talot kelpasivat kaikille paitsi Tampereen kaupunginjohtajalle Pekka Paavolalle, joka raivostui yhtiön liian väljästä asettelusta ja tehottomasta rakentamisesta. Asukkaat tykkäävät toimivista pohjaratkaisusta ja isoista pihoista.
Paavola jäi tamperelaisten muistiin ihan muista syistä kuin kaupunkisuunnittelukritiikistään.
– Meillä on isoäidin 1960-luvun perintökalustoa, taiteilijoiden tekemiä maalauksia, kirjoja hyllyssä ja hyllyn päällä ihmisiä valokuvissa – myös tämän kuvan ottajan promootiokuva. Meille on tärkeää, että läsnä on oma ja menneiden sukupolvien historia. Sellainen tekee kodin.
* *
Raimo Kanerva Niihamassa 2026.
Vakituisesti ja virallisesti Raimo asuu Kaakinmaalla, Pyynikin kupeessa, mutta käy lähes päivittäin pyöräillen Niihaman ryhmäpuutarhan mökissä. Iisalmesta Tampereelle aikoinaan muuttaneelle Raimolle kaksi asuntoa merkitsee vapautta.
Keskustaan Raimo muutti 51 vuotta sitten kerrostaloon, joka rakennettiin Pyynikin panimon tontin laitaan. Kiinteistövälittäjät mainostivat taloa: ”Koteja ihanalla paikalla”. Suurin osa talon asukkaista on Raimon mukaan ”upeita ihmisiä”.
Raimolle koti on abstraktio.
– Se on hengitystä, katseita, kosketuksia, tuoksua, itkua ja naurua.
Niihaman siirtolapuutarha siirrettiin Hatanpäältä vuonna 1975, koska kaupunki tarvitsi lisää maata. Niihamassa on yli sata mökkiä. Raimo on rakentanut mökin mieleisekseen. Portin pielessä on postilaatikko, jossa lukee arvoituksellisesti ”Ikuinen Kakkonen”.
Siirtolapuutarhamökin seinät ovat täynnä valokuvia ja esineitä. Oven vieressä on taulu kahdesta palokärjestä nokkimassa puun oksia, jotka ovat paloletkujen päitä. Raimo on perinyt kuvan palomiesisältään. Grafiikan on tehnyt Seppo Syrjä, Eppu Normaalin rumpalin Aku Syrjän isä. Seppo, hänen veljensä Jaakko ja Raimon isä Terho olivat kaikki nuoruudessaan palomiehiä.
Raimo on tehnyt työkseen puusepän töitä. Hän rakastaa mökillä puuhaamista. Mökissä on kaikki mahdolliset puutarha- ja remonttityökalut; se on omanlaisensa ”man cave”.
* *
Alexandra, Marina ja Viktor Salmela Nalkalassa 2026.
Alexandra on Slovakian Bratislavasta Suomeen muuttanut kirjailija ja kääntäjä, Marina lukiolainen ja Viktor inttiläinen. He muuttivat nykyiseen vuokra-asuntoonsa pääsiäisenä 2018.
– Talo on nimeltään Ilveskontu, ja se on rakennettu vuonna 1957. Asuntomme omisti altruisti ja taidekeräilijä Pirkka Lehtinen-Sillanpää, jonka omasta asunnosta kerrosta ylempää on hänen kuolemansa jälkeen löytynyt arvomaalauksia Suomen kulta-ajalta. Tauluja myytiin hyvin medialisoituneessa huutokaupassa.
– Päädyimme Tampereelle sattuman kautta. Muutimme vuonna 2010 Jyväskylästä, josta lasten isä Lauri on kotoisin ja jossa Marina on syntynyt. Ennen sitä asuimme metsässä (ok, metsänreunalla) Juokslahdessa ja ennen sitä Helsingissä, missä Viktor syntyi, ja vielä ennen sitä Prahassa.
– Etuovesta löytyi koko Suomen alueelta seitsemän vuokra-asuntoa, joiden pinta-ala oli yli sata neliötä ja vuokra alle 1 000 euroa. Muutettiin yhteen niistä Hämeenpuistoon. Sitten lapset aloittivat päiväkodit ja koulut, perhejärjestelyt muuttuivat, ystävyys- ja ammattisuhteet syntyivät ja vahvistuivat. Kaupunki tuli tutuksi ja jotenkin omaksi. Muuttaminen toisaalle ei käynyt kysymykseen.
Elämänsä ensimmäiset 22 vuotta Alexandra asui keskustan kupeessa. Hänellä oli yhtä pitkä matka joelle ja keskustaan kuin ylös kukkuloille. Nykyisestäkin asuinpaikkasta hän ajattelee samoin.
– Olen metsän, järvenrantojen ja keskustan rajalla. Rajapinnalla oleminen sopii minulle.
Alexandran mieleen nousee slovakialaisen runoilijan Miroslav Válekin säe ”Koti on syli, jossa saat itkeä”. Alexandra ei osaa kuvitella itselleen skandinaavisen vaaleaa sisustusta, joka on kuin suoraan design-lehdestä. Melkein kaikki on saatu, peritty tai pitkäaikaisessa lainassa ja kasattu yhteen tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. On värejä ja tauluja ja kirjoja ja välillä luovaa kaaosta.
– Olen tyytyväinen asunnon pohjakaavaan, valoisuuteen ja sijaintiin. Kokonaisuus hipoo realistisen unelmakodin rajoja, ja haluaisin jäädä tänne mahdollisimman pitkään. Vuokralla asumiseen liittyy se pieni epävarmuus, että omistajalla saattaa jossain vaiheessa syntyä halu tai tarve tehdä järjestelyihin muutoksia.
Alexandra pohtii kodittomuutta. Onko se vapaaehtoista nomadiutta vai sukulaisten ja kavereiden nurkilla elelemistä vai asuntolassa elämistä vai kadulla olemista? Vai tarkoittaisiko se vain sellaisessa tilassa asumista, joka ei tuntuisi kodilta, vaikka se antaisi katon pään päälle ja lämmön ja jonkinlaisen turvan ja rauhan?
– Ilman omaa rauhallista ja turvallista tilaa olisi elämä tässä vaiheessa vähintään stressaavaa. Asioista ja ankkureista luopuminen saattaisi tietyissä olosuhteissa olla myös vapauttavaa.
– Tampereelle on tullut ratikka ja Pispalaan hissi, joka on mielestäni mahtavin juttu ikinä, kunhan se pysyisi jotakuinkin siistinä ja kaikille turvallisena käyttää. Harmittaa vanhojen teollisuusalueiden ränsistyttäminen: rakennukset on pakko purkaa ja tilalle pykätään uusia geneerisiä laatikoita. Omaehtoinen tila kapenee tai siirtyy keskustasta poispäin. Kaipaan aitoja seikkailullisia kaupunkitiloja.
* *
Teemu, Okko ja Vertti Mäenpää Kalevassa 2026.
Teemu muutti Tampereen ateljeetaloon vuonna 2016. Se on valmistunut vuonna 1961 kuvataiteilijoiden asuin- ja työskentelytaloksi. Talossa on kymmenen ateljeeta, joista kuuteen liittyy myös erillinen asunto.
Kalevasta on tullut trendikäs kaupunginosa ja taloista haluttuja asuinkohteita. Kadulta katsottaessa ateljeetalo muistuttaa tavallista kaksikerroksista pienkerrostaloa, mutta puiston puoleiset suuret ikkunat paljastavat korkeat ateljeetilat.
Teemun ateljeessa on valaistu darts-taulu, joka on tehokäytössä silloin kun pojat ovat isänsä luona. Okko on kova tekijä, sillä hän on ”erikoisluvalla” osallistunut baariturnauksiin ja voittanut aikuistenkin sarjassa. Huomasin parilla heittokierroksella, että Teemu ja Vertti eivät pärjää Okolle.
Teemu on omien sanojensa mukaan ennen kaikkea taiteilija, vähän muusikkokin. Hän muutti Tampereelle esikoisen syntymän takia valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta. Teemun ateljeessa polkupyörät, sukset, pelastusliivit ja pesukone elävät rauhanomaista rinnakkaiseloa taideteosten kanssa.
– Muutin tänne Helsingistä monen mutkan kautta. Olen syntynyt Kotkassa ja viettänyt nuoruuteni Inkoossa ja Lahdessa. Koti on koti ja muodostuu niistä palikoista mitä on käytettävissä. Pojat asuvat joka toinen viikko äitiensä luona. Vertti Pohtolassa ja Okko Kalevassa. Homma sujuu aika mutkattomasti.
* *
Lopuksi
Kirjahyllyssäni on kaksi valokuvakirjaa, joita selailen usein. Niihin belgialainen Herman Bertiau (1990) ja amerikkalainen Jim Goldberg (1985) ovat kuvanneet mustavalkoisia ympäristömuotokuviaan. Bertiaun kuvagalleria Brysselistä on klassisempi ja asetelmallisempia kuin Golbergin, jonka San Franciscossa ottamat kuvat ovat suoria ja poliittisesti kantaaottavia. Goldbergin kuvaamat ihmiset ovat käsinkirjoittaneet koskettavia kommentteja kuvapinnoille.
Oma värillinen kuvagalleriani jatkaa ympäristömuotokuvien traditiota. Olen kuvien lisäksi haastatellut kuvauskohteitani. Ihmiset kertoivat minulle, miten ja mistä he ovat muuttaneet asuntoihinsa ja mitä koti heille merkitsee. Kuvaesseessäni teksti ja kuvat resonoivat keskenään.
Moni kuvaamani tamperelainen arvostaa Tampereen modernisoitumista ja kasvamista pikkumetropoliksi. Viime aikaiset uutiset eivät ole kuitenkaan olleet kovin positiivisia. Pysähtyykö kaupungin vetovoimainen kehitys vauhtisokeuteen ja megahankkeista johtuvaan ylivelkaantumiseen? Ajaako turkulainen ratikka jatkossa Nysse-ratikan ohi?
Kaikkia kaupunkeja määrittää jatkuva muutos, sillä valmista ei tule koskaan. Vain museoitu kaupunki voi pysyä jokseenkin muuttumattomana, jähmettyneenä yhteen hetkeen. (Chudoba Minna, 2022, 6–7).
Tamperelaisperheissä näkyy perheinstituution radikaali muuttuminen, joka alkoi jo 1900-luvun jälkipuoliskolla. Noin puolet av(i)oliitoista päättyy eroon. Ydinperheiden rinnalle ovat tulleet uusperheet, yksinhuoltaja- ja yhteishuoltajaperheet sekä samansukupuolisten perheet. Monen perheen lapsella on nykyisin kaksi kotia ja kahdet vanhemmat.
Hannu Vanhanen
* *
Lähteet
- Bertiau Herman, 1990: Bruxelles Intime, photographie de Herman Bertiau en collaboration de Sylvie Nys. Editions Labor.
- Chudoba Minna, 2022: Kaupunki muuttuu ja tarina jatkuu. Teoksessa Hyvärinen Aimo 2022: Tampere Dok. Musta Taide, s. 6–7.
- Goldberg Jim, 1985: Rich and Poor. Random House New York.
- Hinkula Emma, YLE 4.9.2025: Historialliset tehtaat rapistuvat Tampereella ja nyt kunnostus on jo mahdotonta – kaupunki: varoittava esimerkki.
- Hyvärinen Aimo, 2022: Tampere Dok. Musta Taide, s. 5.
- Jaakkola Juha, 2022: Bertel Strömmer – Tampereen arkkitehti. Tampereen museoiden julkaisuja 167.
- Svärd Ulla-Maija, Kultturitoimitus.fi 21.12.2022: Muistot ja ajatukset tulvahtavat mieleen Tampere Dok -näyttelyn valokuvia katsoessa.
- Vanhanen Hannu, 2022: Yksityinen Tampere. Teoksessa Hyvärinen Aimo 2022: Tampere Dok. Musta Taide, s. 46.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Aikamatka Amerikkaan – Hannu Vanhasen kuvaesseet, osa 1
KUVAESSEE | Hannu Vanhanen valottaa kuvillaan ja tekstillään näkemyksiään Amerikasta ja amerikkalaisuudesta. Aikamatka Amerikkaan avaa Vanhasen neljän kuvaesseen sarjan.