Sotilastausta näkyy – arviossa Erkki Sinivaaran tietokirja Kremlin kellonsoittajat ja Suomi

FT Erkki Sinivaara on aikaisemmin kirjoittanut Neuvostoliiton hajoamisesta ja Putinin Venäjästä Sotilasaikakauslehdessä (3/2023). Hänen artikkelinsa Neuvostoimperiumi Gorbatshovista Putiniin käsittelee Neuvostoliiton hajoamista ja Venäjän myöhempää kehitystä. Ei siis ole ensimmäistä kertaa komentajakapteeni evp asialla.

Kremlin kellonsoittajat ja Suomi (2026) jakaantuu kahteen osaan: (I) Idän karhu ja Suomen leijona – Rajanaapuruuden vuodet 1945–1991 ja (II) Kaksipäinen kotka ja Suomi – Rajanaapuruuden vuodet 1992–2025.

Ensimmäinen osa painottaa kommunismin voittoa natsihallinnosta sekä kommunismin leviämistä ja patoamista, jotka johtivat kylmään sotaan. Miten se näkyi rajanaapuruudessa? Varttuneemmat lukijat muistelevat noita aikoja vaaran vuosina, rähmälläänolona ja suomettumisena. Vaikka Neuvostoliitto oli olemassa hyvässä ja pahassa, niin kuitenkin selvisimme noista ajoista arvosanalla 8–. Siinä auttoi vilkas matkailu etenkin Leningradiin, jossa kotikommunistimmekin näkivät, että Neuvostoliitossa oli aika erikoiset olot ja meiningit.

Oliko Neuvostoliiton kommunistihallinto kommunismia? Turun kauppakorkeakoulun taloussosiologian apulaisprofessori Väinö Luoma kutsui vuonna 1972 tuota hallintoa vulgaarikommunismiksi. Hän tiesi mistä puhui, sillä valtio ja kommunistinen puolue vahvistuivat erittäin voimakkaiksi, talous keskitettiin ja poliittisen vallan nappasi puoluejohto. Varsinkin Stalinin aikana ns. marxilaisuudesta muodostettiin myös varsin jäykkä virallinen oppijärjestelmä.

Voidaan siis puhua neuvostovallasta tai -diktatuurista, jossa kaikki on joko yhden ihmisen tai pienen puoluejohdon käsissä. Ironista on, että Venäjän nykyhallinto pyrkii ilmeisesti takaisin ”vulgaarikommunismiin”. Se on peilikuva entisistä ajoista.

Erkki Sinivaaran kirjan parasta antia on sen ensimmäinen osa. Lukijalle selviää tarkasti, että neuvostavalta yritti kuin käärmettä pyssyyn useampaan otteeseen YYA-sopimukseen perustuen järjestää yhteisiä sotaharjoituksia Suomen puolustusvoimien ja Neuvostoliiton armeijan kesken. Hyytävää, sillä Sinivaara väittää kirjassa, että se olisi johtanut käytännössä Suomen miehittämiseen.

Neuvostoliiton ja kylmän sodan loppu tapahtuivat ihmeellisen nopeasti ja rauhallisesti. Moni maa huokasi helpotuksesta ja jopa päätyi puolustusvoimiensa supistamiseen. Suomi ei luopunut yleisestä asevelvollisuudesta, suuresta reservistä eikä koko maan puolustamisen periaatteesta toisin kuin moni.

Kuva: Erkki Sinivaara

* *

Kirjan toinen osa käsittelee erityisesti uuden Venäjän syntyä ja kehitystä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Erikoista oli, että uusia ydinasevaltoja syntyi samassa yhteydessä kaksi; Valko-Venäjä ja Ukraina. Ukrainassa ydinaseita ei nyt ole sen paremmin kuin Valko-Venäjälläkään – toivottavasti. Venäjän matka vuodesta 1991 vuoteen 2025 on kuitenkin ollut melkoinen. Ensin näytti Suomen kannalta suhteellisen hyvältä ja vakaalta, mutta Putinin aikana Suomi on ollut sydän syrjällään monta kertaa.

Hienoa oli Tarja Halosen ja Putinin aikana nopea junayhteys Helsingin ja Pietarin välillä usean kerran päivässä, samoin venäläisten turistien suuri määrä Suomessa. Kaikki tuo ja paljon muuta päättyi kuin seinään, kun Putin aloitti ns. sotilaallisen erikoisoperaation Ukrainaan. Rajat ovat kiinni, ja Suomi on ollut Naton jäsen vuodesta 2023. Kuka olisi tämän voinut ennustaa?

Sinivaaran ote hiukan herpaantuu kirjan toisessa osassa. Olemme ehkä liian lähellä vuosia 1991–2025, joten johtopäätöksien aika ei ole vielä. Kaiken kaikkiaan Kremlin kellonsoittajat ja Suomi on joka tapauksessa erinomainen yritys avata Suomen suhdetta itäiseen naapuriinsa. Kirjassa on myös mittava kuvitus. Lähdeluettelot ovat laajat, tosin nootitus puuttuu.

Jukka Kallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua