Leevi Räsäsen mukaan säveltämiseen kuuluu on ammattitaidon lisäksi mukana myös mystinen taso

Säveltäjä Leevi Räsänen. Kuva: Emppu Veinola

Säveltäjä Leevi Räsänen pakkaa marraskuussa matkalaukkunsa ja lähtee apurahan turvin kahdeksi kuukaudeksi työskentelemään Pariisiin Cité Internationale des Arts -taiteilijakeskukseen. Räsäsen reitti lapsuudenkodista Enonkoskelta kohti Pariisia on kulkenut muskarin, pianotuntien, musiikkiopiston ja taidelukion kautta. Sibelius-Akatemiasta Räsänen valmistui musiikin maisteriksi vuonna2023.

– Lukion aloittaessani olin tosi ahkera ja paahdoin hirveällä vauhdilla. Tein ensimmäisenä vuonna puolet koko lukiosta, Räsänen muistelee.

– Sen jälkeen olinkin saikulla puolitoista vuotta. Sinä aikana ehdin pohtia, mikä on se oma paikka tässä maailmassa ja mihin tulevaisuus johtaisi. Ajattelen niin, että se aika, jolloin en ollut koulussa, oli minulle tärkeä juttu, sillä sitä kautta säveltäminenkin lähti löytymään. Tuona aikana myös syntyi mentaliteetti siitä, kuinka on mahdollista suorittaa lukion kurssien ja ylioppilaskirjoitusten kaltaisia vaadittavia asioita, jotta voi tehdä sitä, mikä oikeasti kiinnostaa eli säveltämistä ja musiikkia.

– Sama toistuu elämässäni yhä – suoritan välttämättömät asiat kylmästi ja mekaanisesti, jotta voin keskittää tuntemisen ja inhimillisyyden niihin asioihin, joihin haluan, Räsänen kertoo.

* *

Sibelius-Akatemiassa Räsänen opiskeli muun muassa Tapio Tuomelan ja Veli-Matti Puumalan oppilaana. Puolen vuoden vaihto-opinnoissa Glasgow’n Royal Conservatory of Scotlandissa opettajina olivat Linda Buckley ja Stuart MacRae.

– Se oli loistava kombinaatio, Räsänen ylistää.

– Lindan kanssa ideoitiin ja keskusteltiin ja kuunneltiin kaikkia mahdollisia musiikkigenrejä. Stuart puolestaan oli tekninen ja notaatio-orientoitunut, enemmän perinteestä kumpuava.

Sävellysopintojen merkittävin anti liittyy Räsäsen mukaan itsereflektioon.

– Olen käynyt pitkän psykoterapian. Näin jälkikäteen ajateltuna psykoterapiaprosessi ja sävellystunnit ovat olleet minulle aika samankaltaisia. Saamassani sävellysopetuksessa isoin merkitys on ollut sillä, että olen oppinut katsomaan ulkopuolisen silmin sitä, mitä teen, koska saamani opetus perustui niin paljon siihen, että minulle sanoitettiin ulkopuolelta, mitä ja miten olen tehnyt. Keskusteltiin siitä, mitä haluan sanoa teoksella ja miten haluan sen vaikuttavan, ja sitten tutkittiin, viekö partituurissa oleva sitä kohti, Räsänen luonnehtii.

– Se, mikä on kiihdyttänyt eniten omaa säveltäjäntyötäni ja avannut mahdollisuuksia, on irtipäästäminen. Tapio Tuomela opetti tätä ”kill your darlingsia” minulle eniten. Kaikki, mitä tekee, tulee tähän eteen, ja siitä vaan voi heitellä tuon tuonne, tuon tuonne, tuon tuonne ja nämä roskiin, kuvailee Räsänen ja havainnollistaa tapahtumaa huiskimalla käsiään.

– Sitä kautta löytyy myös ihan kultaisia hetkiä ja kultaisia materiaaleja, joista aukeaa ihan kokonainen maailma.

* *

Itse sävellysprosessi toistuu Räsäsellä usein samankaltaisena. Yleensä se käynnistyy hänen puhelimeensa kirjaamistaan muistiinpanoista.

– Kännykkäni on aarreaitta, siellä on tuhansia ja tuhansia muistiinpanoja. Ne ovat usein verbaalisia, esimerkiksi konsepteja, että on teos jossa tapahtuu näin ja näin. Ne voivat olla myös ihan musiikillisia. Minulla on oma pikakirjoitus, jota käytän: kirjoitan kontuureja ja rytmejä ja käytän puolisävelaskelnotaatiota. Visualisoin ja piirrän kaikkia soivia aiheita. Erityisesti orkesterimusiikissa ne ovat usein tunnelmia, massoja tai tekstuureja. Monesti jatkan näitä muistikirjaan, kertoo Räsänen esitellen mustia nahkakantisia muistikirjojaan.

Säveltäjän muistikirjat. Kuva: Leevi Räsänen

Yksi tärkeä työkalu on paksu keltainen paperi.

– Ostin monta vuotta sitten valtavan pinkan keltaista paperia jostain askartelukaupan alesta. Käytän niitä papereita paljon, mutta vain sävellystyöhön. Teen usein ajatuskarttoja ja piirrän kuvia, jotka ovat minulle jonkin soivan tapahtuman symboleja. Niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, miltä musiikki kuulostaa tai mille instrumentille se on kirjoitettu, vaan ne ovat pikemminkin mielikuvia. Jos kuulen päässäni jonkin soivan kuvan, jota en ole vielä kirjoittanut ylös, niin ikään kuin kiinnitän sen johonkin. Kuvat ovat usein hyvin yksityiskohtaisia ja rikkaita, joten niitä avatessa sävellystyö on jonkinlaista dekoodaamista: mitä yksityiskohtia erotan ja kuinka monta päivää voin muistaa saman.

Kuvat ovat Räsäsellä usein ensimmäisiä muistiinpanoja. Dekoodaamisen ajatus liittyy myös kaiken muun muistiin merkityn aukikirjoittamiseen.

– Uudelleenkirjoitus on oma prosessinsa, jota teen ensisijaisesti muistelemalla musiikillista materiaalia. Koska muistan sen aina vähän eri tavalla, syntyy jono erilaisia versioita, joita voi yhdistellä tai kerrostaa. Kun peräkkäisiä versioita on vaikka kaksikymmentä, on mielenkiintoista tarkkailla, miten esimerkiksi musiikillinen tapahtuma muuttunut.

Varsinainen sävellystyö tapahtuu tietokoneen ääressä.

– Minulle säveltäminen tapahtuu yhä enenevässä määrin näytöllä olevalla nuottipaperilla. Kun tiedän, mitä rupean kirjoittamaan, niin kyllä se aika pitkälti tapahtuu tosi tylsästi niin, että istun pöydän ääressä ja naputtelen Doricoon, säveltäjä kuvailee.

– En ikinä sävellä alusta loppuun, vaan sävellän paikkoja ja sitten laajennan, pienennän ja kopioin niitä ja teen niistä erilaisia versioita.

– Monesti on niin, että jossain kohdassa tapahtuu ensin tosi nopeasti monta asiaa. Teosprosessin edetessä paikan osaset erkanevat toisistaan ja niiden välille tulee esimerkiksi toistoa tai variaatiota. Yhtäkkiä kolmesta tahdista on tullut kolmetoista minuuttia musiikkia.

Räsänen kokee, että säveltämisessä on mukana myös mystinen taso ja valintoja tehdessä säveltäjä on tekemisissä ”tuntujen” kanssa.

– Tuntuu, että nämä asiat ovat nyt hyviä ja näissä on jotain tärkeää ja tuntuu, että toisissa ei ole. Kun tunnen, että tarvitsen teokseen jotain, minulla täytyy olla mekaaninen kyky tuottaa sitä jotain. Sekä järkeä että tunnetta tarvitaan, Räsänen muistuttaa.

– Jos tiedän tarvitsevani minuutin vaikka vähemmän informaatiotiheää ja keveää, minun täytyy tietää, miten teen sen. Tai jos on joku materiaali, jota rakastan ja jota haluan lisää, niin minun pitää tietää, miten teen sitä lisää ilman kopioimista. Se on mielestäni kokemuksen tuomaa ammattitaitoa. Mutta ilman herkkyyttä tunnustella sitä, mitä sävellys tarvitsee tai miltä se tuntuu, säveltämisestä ei tulisi mitään.

Tampere Biennalessa keväällä 2026 kuullun Lukija-teoksen ideointia. Kuva: Leevi Räsänen

Keltainen paperi on Leevi Räsäselle tärkeä työkalu. Kuvassa Lukija-teoksen luonnostelua. Kuva: Leevi Räsänen

* *

Teosten lähtökohdat voivat olla keskenään hyvin erilaisia.

– Tuntuu, että se on vähän semmoinen kerrostumavaikutus: jossain törmää johonkin, josta syttyy kipinä tai idea. Usein kannan niitä mukanani pitkään. Monesti siinä vaiheessa, kun alan kirjoittaa teosta, idea on ollut mukana kaksi tai kolmekin vuotta ja sen ympärille on ehtinyt kertyä paljon. Jos idea jaksaa kiinnostaa minua itseäni niin pitkään, niin ehkä siinä sitten on jotain. Musiikilla voi kyllä sanoa paljonkin, mutta olen itse kiinnostunut siitä, että jonkun tärkeän merkityksen voi upottaa soivalle tasolle, ja pohdin aina, mikä siihen soveltuu ja mikä ei.

– Esimerkiksi muistoihin liittyvät ajatukset, ajalliset kerrostumat, ovat olleet mielestäni mielenkiintoisia, koska pystyn tarkastelemaan niitä monella eri tasolla. Pystyn tarkastelemaan omaa henkilöhistoriaani, omaa historiaani säveltäjänä, käymään läpi eri vaiheita ja kiinnostuksenkohteita. Sitten siihen tulee mukaan teoksen suunnittelun ajallinen ulottuvuus ja itse teosprosessi. Näissä muistamiseen perustuvissa jutuissa on mukana lämmin nostalgia, kuin jostain syvästä seepiavalokuvasta kumpuava affekti, joka siivilöityy tavalla tai toisella moneen teokseeni.

Sinfoniaorkesterille sävelletyn Odotustila-teoksen varhainen luonnos. Kuva: Leevi Räsänen

Odotustila-teoksen kehittyneempi luonnos. Kuva: Leevi Räsänen

Esitykselliset asiat ja esimerkiksi valosuunnittelun tuominen teokseen kiinnostavat Räsästä.

– Esineiden käyttö on sinällään vanha juttu. Siinä minua ei niinkään kiinnosta se, mitä musiikillista voisi jollakin arkipäivän esineellä tehdä kuin se, miten esine voi olla osa jotakin teosta. Vähän niin kuin olisi joku alien, joka näkee jonkun esineen ensimmäistä kertaa ja ihmettelee, mikä se on ja mitä sillä tehdään ja miten siitä voisi tehdä jotain hauskaa ja yllättävää, selventää Räsänen nauraen.

– Olen tässä yhteydessä pohtinut paljon myös sitä, mitä muusikoilta voi pyytää ja mitä heidän kanssaan voi lähteä yhdessä hakemaan niin, että se pysyy järkevänä. Soittajia on vuosikymmeniä pyydetty olemaan näyttelijöitä ja puhujia ja laulajia, ja jotkut ovat, mutta kaikki eivät ole. En halua tehdä sellaisia teoksia, joissa muusikot tuntevat, että heidän rajojaan venytetään liikaa, koska parhaat lopputulokset syntyvät silloin, kun kaikki voivat olla omia itsejään, pohtii Räsänen.

* *

Räsäsen tuotanto jakautuu kolmeen kategoriaan.

– Tilaustöiden lisäksi on omia projekteja, joita tarjoan ja joista syntyy yhteistyö, ja lisäksi on monitaideyhteistyötä, jota olen tehnyt paljon. Kuluneena vuonna soitettiin Kamarikesässä viides jousikvartettoni Salva, joka oli tilaustyö samoin kuin Tampere Biennalessa keväällä esitetty Lukija. Tammikuussa oli Zodiakilla Helsingissä Laura Jantusen tanssiteos ympyrät, jotka kuvittelevat olevansa viivoja. Sitä tehdessä lähdettiin alusta alkaen kehittelemään teosta, jossa tanssi ja musiikki olisivat normaalia tasapainoisemmassa asetelmassa keskenään.

Keväällä sai kantaesityksensä myös Itä-Helsingin musiikkiopiston sinfoniaorkesterin tilaus Odotustila.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertissa 11.9.2026 kuullaan Räsäsen ensimmäisen jousikvarteton the two childhoods jousiorkesteriversion kantaesitys. Olavinlinnaan on myöhemmin syksyllä tulossa näyttämöproduktio Eurydike (ja Orfeus), johon Räsänen säveltää musiikkia.

Kitarakonserton luonnostelua. Kuva: Leevi Räsänen

Yhdeksi itselleen tärkeäksi teoksekseen Räsänen mainitsee kitarataiteilija Teuvo Taimiojalle tekemänsä kitarakonserton Pisces – Mime. Räsänen ja Taimioja olivat yhtä aikaa Glasgow’ssa vaihdossa ja ystävystyivät. Räsäsen tärkeänä yhteistyökumppanina Taimioja on ollut kantaesittämässä myös Räsäsen kitaratrion ja soittanut kaikki muutkin Räsäsen kappaleet, joissa kitara on mukana.

– Kitarakonsertto on ensimmäinen teos, jonka olen tehnyt valmistumiseni jälkeen. Koin, että opintojen loppuvaiheessa tekemäni teokset ovat kaikki aitoja, mutta kitarakonsertossa uskalsin vääntää vielä isommalle sen, mitä tein. Konsertossa yhdistyy leikkisyys ja raivo ja siitä tuli jollain tapaa anteeksipyytelemätön ja välitön teos, hymyilee Räsänen tyytyväisenä.

Tampereella Leevi Räsäsen musiikkia on seuraavan kerran tarjolla What ever Works! ry:n ja Tampering ry:n järjestämässä konsertissa Kulttuuritalo Laikussa 23.9.2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua