Isänmaallisuus on ihmiskunnan suurin erehdys ja vitsaus – arviossa Osip Mandelstamin Pidä puheeni tallessa aina

Mandelstam & Mikkola. Kuvat: Parkko

Olen vuosikymmeniä ajatellut, että uskonnot ovat ihmiskunnan suurin erehdys.

Viime aikoina uskoni on horjunut. Lopullisesti mielipiteeni muuttui, kun luin viime vuoden lopulla julkaistun teoksen Pidä puheeni tallessa aina.

Kustannusyhtiö Parkon julkaisema ja kauniisti painama kirja on käännösvalikoima venäläisen Osip Mandelstamin (1891–1938) runoista, mutta se on paljon muutakin, kiitos runot suomentaneen Marja-Leena Mikkolan.

Kirja on matka ihmisen synkimpään pahuuteen mutta myös kirkkaimpaan hyvyyteen. Marja-Leena Mikkolan esseeksi venyvä esipuhe ja uutta toivoa luovat jälkisanat näyttävät vailla epäilyn häivää, että ihmiskunnan suurin erehdys ja vitsaus on isänmaallisuus.

Osip Mandelstamin kohtalo on yksi todistus isänmaallisuuteen eli nationalismiin väistämättä kuuluvasta ihmisyyden ja kulttuurin tuhovimmasta. Se nousee esiin aina kun taistellaan vallasta eli rahasta, maineesta, taksiseteleistä ja äänisaaliista.

Alhaisimpia, katalimpia ja itseikkäimpiä omia pyrkimyksiä, vihapuhetta, muiden ihmisten pilkkaamista ja nöyryyttämistä ja rasistista puhetta aletaan perustella isänmaan edulla.

”Isänmaan etua” ajoivat nekin kateelliset ja lahjattomat runoilijatoverit, jotka vuonna 1934 ilmiantoivat kautta aikojen ihmeellisimmän runoilijan Stalinille, minkä seurauksena Osip Mandelstam vietti viimeiset vuotensa järkyttävässä kurjuudessa vankileireillä.

Ilmiantajat ja muut lakeijat Isä Aurinkoinen palkitsi ruhtinaallisesti, kutsui ehkä jopa pelaamaan golfia kanssaan.

Pyydän heti anteeksi: tästä kirjoituksesta taitaa tulla melko pitkä. Siihen on syypää vuonna 1972 suomeksi ilmestynyt Nadežda Mandelstamin miehestään kirjoittama elämäkertakirja Ihmisen toivo.

Siinä länsimaailmalle kerrottiin ja näytettiin kenties ensimmäisen kerran, millainen maa Neuvostoliitto oikeasti oli ja on. Minun elämäni kirja muutti ratkaisevasti. Ymmärsin, että lopullinen totuus ei koskaan löydy pappien, opettajien, poliitikkojen, lehtimiesten tai hallitsijoiden sanoista, vaan vainottujen ihmisten runoista.

* *

No hyvä. Osip Mandelstam syntyi juutalaiseen perheeseen Varsovassa vuonna 1891. Opinhaluinen Isä Emil oli kotoisin Kuurinmaalta ja joutui perheen köyhyyden takia lopettamaan kulttuurifilosofian opintonsa Berliinissä. Hän rupesi toimimaan isänsä tavoin nahkakauppiaana Varsovassa.

Musiikinopettajaksi kouluttautunut äiti Flora polveutui liettuanjuutalaisesta intellektuellisuvusta – musiikki soikin aina jollain tavalla Osipin runoissa.

Heti Osipin syntymän jälkeen perhe muutti Varsovasta Pavlovskiin, lähelle Pietaria.

Saksaa puhuva isä ei koskaan oppinut kunnolla venäjää, kun taas äidin kieli oli venäläisen kirjallisuuden kultivoimaa. Kodin kirjahyllyssä vallitsikin saksalaisen ja venäläisen kirjallisuuden rikas sekamelska, jolle Osip Mandelstam antoi nimen ”juutalainen kaaos”.

Alimmilla hyllyillä eli äidin osastoilla toisiaan tyrkkivät Mooseksen kirjat, muinaisheprealainen aapinen, juutalaisen historian venäläinen käännös. Ylempänä seisoivat siistissä rivissä isän Schillerit, Goethet ja saksaksi käännetty Shakespeare, ylimpänä patsasteli äidin aarteisto eli venäläiset klassikot, kunniapaikalla tietysti Puskin pulisonkeineen.

* *

Osip pääsi oppilaaksi edistykselliseen ja vapaamieliseen Tenisevin kouluun, joka toimi demokraattisin periaattein, vailla yhteiskuntaluokkaan, rotuun tai uskontoon liittyviä erotteluja, siis vähän tapaan kuin koululaitos 1980-luvun Suomessa.

Nuori Mandelstam riemuitsi vuoden 1905 vallankumouksesta ja piti 16-vuotiaana puheen työläisille Kautskyn Erfurtin ohjelman sekä sosialististen ja marxilaisten lehtien innostamana.

Vanhemmat huolestuivat: he lähettivät Osipin opiskelemaan ja sivistymään Sorbonnen yliopistoon Pariisiin. Siellä nuori mies ymmärsi, että runous on hänen kutsumuksensa, kuten hän äidilleen kirjoittaa. Hän liittää kirjeeseen Suomeen sijoittuvan runonsa, vuonna 1908 kirjoitetun Oi kaunotar Saimaa!

Se alkaa:

”Oi kaunotar Saimaa, sinä huojutit venettäni,
ruuhtani suippoa, leikkisää, keikkuvaa.

 

Veden loiskeessa sielu kehdon hellyyden kuuli,
ja etäällä paljaat kalliot, sisaret, seisoivat.

 

Kalevalan muinainen laulu soi kaikkialla,
jätin surunpurkaus, raudan ja kiven laulu.”

* *

Mandelstam palasi Pietariin, jossa odotti ikävä tieto: juutalaisopiskelijoiden kiintiö oli kutistettu kolmeen prosenttiin. Osip joutui lähtemään Heidelbergiin, jossa kuunteli luentoja filosofiasta, vanhemmasta ranskalaisesta runoudesta, kaikesta eurooppalaisesta kulttuurista ja ymmärsi, että Venäjä ei ole mitenkään erityinen, vaan osa eurooppalaista kulttuuriperintöä.

Tästä ajatuksesta hän ei luopunut koskaan. Osip ei elämänsä aikana ikinä taipunut sosialistiseen realismiin eli ylistämään traktoreita, kolhooseja, tähtinappisia sotilaita eikä Isä Aurinkoista. Hän oli lukenut alkukielillä niin Dantea, Verlainea kuin Goethea, hänen runonsa olivat täynnä viittauksia niihin.

Se ei sopinut Neuvostoliitolle eikä Stalinille. Vähitellen Osip Mandelstam alkoi ymmärtää, mitä tulossa on. Hän kirjoitti Anna Ahmatovalle: ”Runous on mahtava voima, sen vuoksi voi tulla tapetuksi.”

Silti hän ei pelännyt, vaan kirjoitti pirullisen terävän pilkkarunon Stalinista. Osip oli kuitenkin sen verran viisas ja elämänhaluinen, ettei kirjoittanut sitä paperille – mutta lausui runoa kuitenkin runoilijoiden salaisissa illanvietoissa.

Yksi toveri tajusi, että nyt oli tilaisuus nousta kirjailijaliiton ja Stalinin suosioon, kuunteli runon niin monta kertaa, että oppi sen ulkoa, kirjoitti ylös ja kiikutti kiitokset silmissään Stalinille.

* *

Keväällä 1934 toukokuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä klo yksi Mandelstamien oveen koputettiin. Kolme KGB:n agenttia työntyi asuntoon.

Edessä oli ilman muuta kuolemanrangaistus. Mandelstamilla oli kuitenkin ystäviä, jotka eivät pelänneet puolustaa häntä. Tärkein oli Anna Ahmatova, joka haki apua Stalinin arvostamalta Boris Pasternakilta. Pasternak sai tuomion muutettua – välittömän ampumisen sijaan seurasi karkotus Uralille kolmeksi vuodeksi – ja vaimo sai seurata mukana!

Se oli uskomattoman lempeä tuomio ja kertoo siitä, kuinka suuri vaikutusvalta Pasternakilla oli. Mandelstam aiottiin kuitenkin lähettää Permiin kuolemanleirille (olen muuten itse käynyt siellä, maailman kauhein paikka), mutta nyt Nadežda kirjoitti Nikolai Buharinille, jolla oli yhä valtaa mutta silti tilkka oikeamielisyyttä. Hän kirjoitti Stalinille kirjeen, jossa lukee: ”Runoilijat ovat aina oikeassa, historia on heidän puolellaan”.

Lopulta mikään ei auttanut. Osipin viimeinen matka tapahtui ihmismassan täyttämässä lukitussa tavaravaunussa, kesti kuukauden ja päättyi 12. lokakuuta Vladivostokiin, Vtoraja retskan siirtoleirille. Sen pidemmälle itään ei Neuvostoliitossa voinut päästä.

Runoilija kuoli 27. joulukuuta 1983 ja haudattiin joukkohautaan, jonka sijaintia ei tiedetä. Kansanvihollinen oli kuollut, isänmaa oli voittanut. Mandelstamia auttanut Buharin oli vangittu ja ammuttu jo maaliskuussa 1938. Hänen rikoksensa oli ”salaliitto isänmaata vastaan.”

* *

Nadežda Mandelstam harkitsi miehensä kammottavasta kuolemasta kuultuaan itsemurhaa, mutta päätti sen sijaan elää niin pitkään kuin mahdollista. Hän oli miehensä toivomuksesta mukaan pitänyt tallessa kaikki tämän puheet. Hän piilotti ja säilytti kaiken mitä Osipista oli jäljellä ja kirjoitti niistä kirjan.

Niin syntyi Ihmisen toivo. En minäkään ole siitä vielä kokonaan luopunut, toivosta, yhä on Marja-Leena Mikkolan kaltaisia epäisänmaallisia ihmisiä, jotka jaksavat uskoa jopa Venäjään ja ihmiseen.

Kuulkaa, mitä 87-vuotias runoilija-kirjailija-kääntäjä kirjoittaa jälkisanoissa:

”Tätä kirjoittaessani Venäjä ja Länsi (Eurooppa) ovat sekä käsitteinä että reaalimaailmassa vihamielisiä toisiaan kohtaan. Vihan vallassa kansat eivät voi iäti elää, vaan jossakin vaiheessa on etsittävä tie ulos sameasta, tukahduttavasta ilmapiiristä.”

* *

Entä miten on käynyt ihmeelliselle runoilijalle? Hyvin. Mandelstam on ottanut paikkansa maailmanrunoudessa, hänen käännöksiään ilmestyy kaikilla mantereilla, hänestä on tullut modernin runon klassikko. Ja mikä parasta, ehkä myös lupaavaa: Mandelstam on kohonnut Venäjällä yhdeksi arvostetuimmista runoilijoista.

Mitä kirjoittikaan Buharin?

”Runoilijat ovat aina oikeassa, historia on heidän puolellaan.”

En ole tässä siteerannut yksittäisiä Mandelstamin runoja, ilman viitekehystä niitä on melkein mahdoton ymmärtää. Siis ostakaa tai lainatkaa tämä sininen kirja, saatte sen mukana maagisten runojen ohessa kokonaisen maailman ja ihmisen.

Matti Kuusela

EDIT 18.8.2026 klo 11.10: Mandelstamin kuolinvuosi korjattu.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua