Tapahtui eräänä päivänä – arviossa Patrik Svenssonin Laupias murhamies

Patrik Svensson. Kuvat: Tammi / Emil Malmborg

Patrik Svensson: Laupias murhamies – Kertomus kansankodin kurjalistosta. Suomentanut Anu Heino. Tammi, 2026. 331 sivua. Alkuteos Den barmhärtige mördaren – En berättelse om de sista statarna, 2025.

Pohjoismaiden taloudellinen kehitys ja sosiaalinen edistys on ollut valtavaa viimeisen sadan vuoden aikana. Väliin unohtuu, kuinka takapajuisia nämä maailmankaupan kannalta syrjäiset maat olivat vielä 1920-luvulla. Itse asiassa niitä pidettiin laajalti epävakaina yhteiskuntina, joilla ei ollut lupaavaa tulevaisuutta suurvaltojen puristuksissa.

Samalla ajallinen etäisyys noihin vuosiin on hämmentävänkin lyhyt: sopivasti rytmitettynä nuo 1920-luvun ihmiset ovat kahden tai kolmen kättelyn päässä tästä päivästä.

* *

Ruotsalaisen Patrick Svenssonin vastikään suomennettu tietokirja tai ”dokumenttiromaani” Laupias murhamies (suom. Anu Heino; Tammi, 2026) on kuvaus tämän kasvun ja edistyksen ajan alkuvuosista Ruotsista. Se tarkastelee ruotsalaisen kansankodin rakentamista eteläruotsalaisten tilattomien muonamiesten sosiaalisen aseman muutoksen kautta.

Muonamiehet olivat ruotsalainen suurmaatalouden työvoimajärjestelmä, jossa kouluttamattomat maaseudun miehet tekivät vuoden mittaisen työsopimuksen suurtilallisen kanssa (vaimot tulivat sopimuksessa bonuksena). He saivat palkkansa rahana, ruokana ja asuntona. Niiden yhteissummakin oli matala verrattuna esimerkiksi teollisuustyöläisen palkkaan. Svenssonin termein he olivat ruotsalaista kurjalistoa, joka ei juurikaan järjestäytynyt tai tavoitellut muutosta ennen 1930-luvulla tapahtunutta sosiaalidemokratian järjestäytymispohjan laajentumista.

Kirjassa olleen lainauksen mukaan heillä oli pulaa ”kaikesta muusta paitsi lapsista”. Lapsia syntyi lähes vuosittain, mutta puutteellinen terveydenhuolto, rokotteiden ja lääkkeiden puute, ja heikot elinolot niittivät heitä säälittä. Aikuisten ja isommaksi kasvaneiden lasten arki oli jatkuvaa raatamista talleilla, pelloilla ja navetoissa mutta siihen liittyi toki myös ilonhetkiä: paljon riippui isännän aivoituksista ja ihmisten välisistä suhteista.

* *

Kirjan ydintarina on sinänsä varsin tavanomainen historiallisen mikrososiologian alaan sijoittuva tapaustutkimus. Siinä tavalliselle ihmiselle tapahtuu jotain poikkeuksellista (lue lisää tämänkaltaisesta tutkimuksesta) ja tuosta tapahtumasta sitten kertyy laajahko aineisto, jota tulkitsemalla tutkija pyrkii selittämään sitä ympäröivää yhteiskuntaa.

Tässä tapauksessa historiallisen aineiston tuottanut poikkeuksellinen tapahtuma oli tavallisen, jo keski- ikään ehtineen tai selvinneen Elof-nimisen muonamiehen tekemä joukkomurha vuonna 1942. Siinä hän kaikki – mukaan luettuna itsensä – yllättäen tappoi haulikolla vaimonsa ja kolme lastaan.

Kirja analysoi tämän muonamiesperheen elämää ennen, murhan aikaan ja sen jälkeen yhteiskunnalliseen kehitykseen ja luokkasuhteisiin suhteutettuna. Taustoittava tarina kertoo kouluja käymättömän pariskunnan elämän eri vaiheet, josta korostuvat vuosittain syntyvät lapset (joista ainakin neljä kuolee pienenä), vuosittaiset muutot tilalta toiselle sekä jatkuva työskentely tuotantoeläinten kanssa ja pelloilla. Kodit olivat vetoisia (osassa niissä oli maalattia), tavarat rikkonaisia ja isäntävalta ehdoton. Lapset, asunnot ja isännät vaihtelivat vuodesta toiseen, mutta identiteettiä ja olemista määrittävä työ pysyi ennallaan: ja sitä riitti, sillä työpäivät olivat yleensä noin kaksitoistatuntisia miehille ja navettatyöt noin seitsemän tuntia naisille.

Pariskunta oli keskenään sopuisa ja mies työssään ahkera, ei väkivaltainen tai viinaan menevä: kovia kokeneella ja paljon surua mukanaan kantaneella perheellä meni olosuhteisiin nähden tyydyttävästi sikäli, että noista lähtökohdista olisi voinut mennä huonomminkin. Se oli myös asettunut pidemmäksi aikaan paikalleen samalle tilalle. Kuitenkin pinnan alla kasautui vuosien ajan toivottomuuden ja mielenterveysongelmien vyyhti.

Viimeinen pisara oli suhteellisen vähäpätöiset riidat naapurin kanssa. Kuten yleensä, vikaa oli vähän molemmissa osapuolissa, mutta riitä kärjistyi Elofin päätökseen ampua naapurin heitä häirinnyt koira. Naapuri puolestaan suuttui tästä ja uhkasi Elofia oikeudella ja väkivallalla. Tämän jälkeen tarina tiivistyy. Perheen vanhemmat päättivät ratkaista elämänsä ongelmat joukkomurhalla. Sopimuksen mukaisesti Elof ampuu vaimonsa ja pienemmät lapsensa, mutta omalla kohdalla rohkeus loppuu ja liipaisin jää painamatta. Kotona asuvista lapsista eloon jäi kaksi aikuistuvaa lasta: lisäksi pariskunnalla oli jo muualla olevia aikuisia lapsia.

Suurin osa kirjan tiiviin jakson kuvauksesta kertoo tämän jälkisistä muutaman kuukauden kestäneistä tapahtumista, joissa tuomioistuin yritti saada selvää teon motiiveista, lehdistö seurasi tapahtumia ja ihmiset – mukaan luettuna Elof – yrittivät sopeutua uuteen tilanteeseen. Lopulta tuomioistuin tekee ratkaisunsa. Jätän lukijan iloksi näiden vaiheiden lukemisen.

* *

Kirjan loppupuoli käsittelee Elofin elämän loppupuolta, joka kytkeytyy samanaikaiseen sosiaaliseen edistykseen. Köyhä kansa katkoi kahleitaan ja järjestäytyi, köyhälistön elämä kohentui ja muonamieslaki purettiin. Samaan aikaan maaseudulla tapahtunut tuottavuuden nousu – traktorin, lypsykoneen ja vesijohdon pyhä kolminaisuus – tekivät entisenkaltaiset muonamiehet tarpeettomiksi.

Useimmat heistä löysivät paikkansa ruotsalaisesta kansankodista. Monet saavuttivat unelmansa omasta talosta ennen eläkkeelle jäämistään – jotain mitä he eivät olisi nuoruudessaan osanneet kuvitellakaan. Huonosti ei käy Elofillekaan. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta hänen viimeiset vuotensa olivat hänelle hyviä.

Kaiken kaikkiaan Svensson on onnistunut kietomaan tarinan eri säikeitä, teemoja ja tasoja luontevaksi kokonaisuudeksi. Siihen liittyy myös tarinan kytkeytyminen Svenssonin suvun elämään, mikä tuottaa sekä tarinaan inhimillistä lämpöä ja myötätuntoa että yllättäviä käänteitä, joita löytyy yleisemmin romaaneista. Samalla se myös avaa lukijalle tulokulman jo unohdettuun Ruotsiin ja sen historian käännekohtiin. Se muistuttaa meitä painokkaasti siitä, että Ruotsi on nimenomaisesti rakennettu kansankoti.

Juho Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua