Tuomas Palonen. Kuva: SKS
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Janne Laurila on viihtynyt varapresidentin kanssa, lukenut lauluntekijästä ja sukeltanut sanojen juurille.
1
Parasta juuri nyt on katsella uudestaan hyväksi havaittuja nerokkaita tv-sarjoja. Aloitin puolisoni kanssa Curb Your Enthusiasmista ja nyt olemme edenneet loistavan Julia Louis-Dreyfusin tähdittämään Veep-sarjaan.
Sarjassa Louis-Dreyfus esittää Yhdysvaltain varapresidenttiä Selina Meyeria, joka muiden hahmojen tapaan on hulvaton kaikessa absurdiudessaan. Sarjan poliittinen satiiri on melkoisen viiltävää, ehkä siksi, että sen on kirjoittanut skotlantilainen Armando Ianucci, joka aloitti uransa BBC:llä.
Veep HBO Max -palvelussa.
2
Lamppu Laamasen elämäkertateos Dave Lindholm – Tietenkin (Johnny Kniga) oli kiehtova sukellus ihailemani artistin elämäntyöhön, siis vuoteen 2020 saakka, ja vilahtelipa kirjassa lukuisia tuttujakin.
Dave Lindholm on aarre ja olen iloinen, että hän on päättänyt asua Tampereella. Lamppu Laamanen on tavoittanut Daven omalaatuisen puheenparren, ajatuksenjuoksun ja filosofisen rytmin kirjaansa ihailtavasti.
Kirja myös keskittyy Daven taiteelliseen työhön. Tätä piirrettä arvostan elämäkerroissa, sillä sehän taiteilijoissa on kiinnostavaa!
3
Luin tässä taannoin toisenkin huikean kirjan. Tuomas Palosen Etymologian etymologia ja muita etymologioita (SKS) sukeltaa syvälle sanojen juurille.
OIen ollut kiinnostunut sanojen ja ilmausten taustoista jo pitkään. Palosen kirja on paitsi jämerä tietopaketti, myös erittäin viihdyttävää luettavaa.
Palonen muun muassa kertoo, että Meksikossa sijaitseva Jukatanin niemimaa on saanut nimensä maya-kielen ilmaisusta ”yucatán”, mikä tarkoittaa ”en ymmärrä”.
Sanojen alkuperän miettiminen avaa inhimillisen kokemuksen kirjoa ja antaa mahdollisuuden kurkistaa menneisiin todellisuuksiin, ainakin jollain tasolla.
Lue Jukka Ahtelan Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvio täältä.
4
Työni puolesta minulla on etuoikeus ja mahdollisuus tuoda hienoja kansainvälisiä artisteja Tampereelle soittamaan.
Tämän viikon sunnuntaina (3.5.2026) Kulttuuritalo Telakalla esiintyvä Steve Gunn on tällainen artisti. Hienon lauluntekijän Kurt Vilen bändissäkin vaikuttanut Gunn on omaperäinen musiikintekijä, jonka kaksikymmentä vuotta kestäneelle soolouralle on mahtunut niin akustisia folk-tutkielmia, amerikkalaisesta perinteestä kumpuavia lauluja kuin instrumentaalimusiikkiakin.
Telakalla Gunn soittaa itsekseen sähkökitaraa. Mielenkiinnolla odotan, että mitä sieltä tulee!
Steve Gunn Tampereen Kulttuuritalo Telakalla 3.5.2026. Lisätietoa täältä.
5
Maailman uutisvirta on nykyisellään todella levoton ja isotkin uutiset saattaa ohittaa osana sekavaa saippuaoopperaa, jonka motiiveista ja lopputulemista ei oikein ota selkoa.
Siksi olenkin tykännyt Yle Areenasta löytyvästä Uutispodcastista, joka nimeään myöten on kansantajuinen syväsukellus vaihtuviin ajankohtaisiin uutisaiheisiin. Jokaisessa puolituntisessa haastatellaan aihetta taustoittavaa asiantuntijaa ja annetaan ymmärrettävä yleiskuva uutisen taustoista. Aiheet vaihtelevat sote-säästöistä Hormuzin salmeen ja Unkarin vaaleihin.
Uutispodcast Yle Areenassa.
Janne Laurila
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (29.4.2026): Hannu Hautala, Sandra Kantanen, Maija Tammi, Contra Conservatio, Eugene Chadbourne
Kari Heino on nauttinut niin luonnon heräämisestä kesään kuin taidenäyttelyistä, jotka tutkivat eri tavoin luontoa ja sen osana ihmistä.
Parasta juuri nyt (27.4.2026): Mielipolku, rauhanrunot, 12 käsitettä maailmasta, ilmastoisovanhemmat, Macbeth
Matti Kuusela jättäää haikeat hyvästit Pitkäniemelle, kaipaa rauhanrunoja ja on isovanhempana ilmastoa pelastamassa.
Parasta juuri nyt (24.4.2026): Villen yösoitto, Nekalab, Syntymän ja kuoleman kirja, Poetiikkakirjeet, Lukulaari
Anna Elina Isoaro on lukenut Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen sarjakuvateosta sekä kuunnellut Tampere-talossa öisiä kantaesityksiä.
Parasta juuri nyt: Kesäteatteri-spesiaali!
Aila-Liisa Laurila on käynyt läpi tulevan kesän kesäteatteriantia etsien erityisesti musiikkinäytelmiä eri puolilta maata.




