Manaaja seikkailee vihdoin suomeksi – arviossa William Peter Blattyn kauhuklassikon uudistettu versio

Kuvat: Jalava / Wiki Commons

William Peter Blattyn Manaaja (The Exorcist, 1971) oli ilmestyessään valtaisa menestys voittaen puolelleen niin kriitikot kuin yleisönkin. Pari vuotta julkaisun jälkeen kirjan pohjalta tehty elokuva lujitti teoksen todelliseksi kauhuklassikoksi.

Manaaja oli aikoinaan niin hirvittävä ja puistattava, että siitä piti napsia pahimpia paloja pois. Tällaiset seikat tietenkin entisestään pönkittivät sen mainetta aikansa karmivampana kauhuteoksena.

Menestyksestä ja suitsutuksesta huolimatta Blatty koki tarpeelliseksi hiukan viilailla suurteostaan ja palasi Manaajansa pariin vuonna 2011 – eli 40 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Tämä uudistettu versio on nyt viimein saatu myös suomeksi. Sellaisena kuin Blatty sen tarkoitti.

Manaaja (suom. Matti Kannosto & Urpu Strellman; Jalava, 2026) on saanut tuta niin pieniä kuin vähän suurempiakin muovauksia, mutta itse tarinaan William Peter Blatty on viisaasti jättänyt kajoamatta, sillä klassikkoon koskeminen olisi pyhäinhäväistys ja suoranainen rienaus. Siitäkin huolimatta, että tässä yhteydessä rienaaminen ja pyhäinhäväistysten suorittaminen istuisivat luontevasti kirjan teemaan.

Vuonna 2017 menehtyneen Blattyn päitäkääntäneen ikivihreän teoksen uudistettu versio tuo mukanaan myös kokonaan uuden kohtauksen ja henkilön. En paljasta siitä sen enempää, mutta totean, että kohtaus on sopivan irrallinen tarinan kannalta ja syventää yhden päähenkilön maailmaa.

Manaaja on niitä teoksia, jotka kulkevat vahvasti käsi kädessä elokuvan kanssa. William Friedkin ohjaaama elokuva ei suotta saanut Oscaria parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta, sillä sama tunnelma riipii esille kirjan sivuiltakin. Riivattua 11-vuotiasta Regania on yksinkertaisesti mahdoton kuvitella kenenkään muun kuin häntä näytelleen Linda Blairin näköiseksi. Avainkohtaukset kulkevat yksi yhteen. Dialogi sisältää välillä vain hienovaraisia eroja. Isompiakin eroja tietty on, kuten komisario Kindermannin rooli. Kirjassa hän pääsee suuremmin esille.

* *

Kirjan ja elokuvan vertailu on yleensä puuduttavaa, sillä kyse on kahdesta täysin erilaisesta formaatista, mutta Manaajan kohdalla tämä on kiinnostavaa. Kun olin lukenut kirjan, kävin divarista ostamassa DVD:n. Näin saatoin tärkeänä vertailla teoksia toisiinsa ja kynän kanssa tarkastella yksityiskohtia.

Moniuloitteisuudessa ja kestävyydessä piilee myös Manaajan voima. Se on historiallisesti niin merkittävä teos, että sitä pyörittelee silkkihansikkain kuin museon artefaktia. Sitä tarkastelee ja miettii, mitä kaikkea se on aikain saatossa nähnyt. Mistä se on tullut ja minne se menee?

Manaaja on epäilemättä vahvasti oman aikansa tuote. Siitä huokuu paksu plyysipuseroinen 1970-luku. Se on ihanasti retroa siinä missä Rollareiden Sticky Fingers samalta vuodelta. Manaajassa voisi hyvin olla Andy Warholin tekemä kansi, josta pulppuaisi vihreää puklia. Se on pop artia ja se kiertyy läpi vuosikymmenten muuttamatta muotoaan. William Peter Blatty on uudistanut kirjaa, mutta suojellakseen sen ydintä, ei esimerkiksi tuotantoyhtiön toiveesta lisätä siihen väkivaltaa tai muuta halpaa viihdehumppaa.

* *

Parasta Manaajaa lukiessa on huomata, että se on huomattavasti monipuolisempi ja syvällisempi teos kuin sen shokkiarvolle rakentuva kulttimaine antaa ymmärtää. Henkilöhahmot avautuvat kirjan uudistetussa versiossa paremmin ja sisäiset kamppailut tuovat heihin inhimillisyyttä. Turhautuneisuus on kaikkialla läsnä. Miksi tämä kaikki tapahtuu ja miksi juuri nyt, kun olisi kaikkea tärkeämpääkin? Päähenkilöiden keskinäinen humoristinen sanailu tuo kiinnostavalla tavalla ristiriitaa kaiken musertavan kuvaston keskelle.

Tällaiset vivahteet puuttuvat täysin loputtoman kököistä jatko-osista, joilla Manajaa on pyritty jatkamaan. Poikkeuksen sääntöön tekee Manaaja III (1990), joka yllättäen onkin William Peter Blattyn kirjansa Paholaisleegion (1985) pohjalta ohjaama varsinainen jatko-osa. Se painii kuitenkin aivan eri sarjassa. Ei siitä sen enempää.

Kirjailijan itsensä uudistama Manaaja kuuluu jokaisen kauhugenren tai muuten vain taitavasti kirjoitetun klassikkokirjallisuuden ystävän kokoelmiin. Se sopii mainiosti myös vuoteen 2026. Välillä tuntuu, että elämme demoni Pazuzun hallitsemassa maailmassa, jossa yksi jos toinenkin kaipaisi pikkasen, tai vähän enemmänkin, manausta saadakseen pahan ulos.

Jani Tuovinen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua