Kuva: Lantlôs
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Anni Kanniaista kiehtoo jungilaisuuden ja esoterian suhde, 1900-luvun rikoshistoria ja ruusukvartsinvärinen post black metal.
1
Analyyttisen psykologian pakko tietää -asemassa vankkumattomasti lepäävän Carl Gustav Jungin teos Aioni on viimein ilmestynyt suomeksi. Kalojen aika (2026) ilmestyi Rosebudilta talmmikuun kymmenentenä. Sen on suomentanut Markus Lång.
Luin teoksen ratikka- ja junamatkoilla kulkien. Tunnelmallisimpina lukusoppina pidän Valtion Rautateiden vanhempia lähijunia.
Kalojen aika tutkii kristinuskoa ja gnostilaista maailmankuvaa peilaamalla kristillisiä kertomuksia Jungin itsensä popularisoimaan yksilöitymisen ihanteeseen. Teos vilisee lähdeviitteitä ja lainauksia. Suoraa self help -opuksen kaltaista elämänviisautta ei siitä runsauksineen siis saa revittyä.
Joitakin viikkoja sitten keskustelin erään entisen väitöskirjatutkijan kanssa kiivaasti siitä, täytyykö esoterian väistämättä liittyä jonkin ulkopuolisen jumalaisen tahon palvelemiseen, vai voiko henkinen, okkulttinen tai uskonnollinen viitekehys toimia pikemminkin metaforisena kenttänä ihmisen henkiselle, alitajuiselle ja älylliselle kehitykselle. Kirja tuki puoltavaa mielipidettäni.
Nykypäivänä esoteria alkaa taas olla in. Mielestäni Kalojen aika on tarpeellinen jo senkin puolesta. Jungin tavassa kytkeä paikalliset kansalliset myytit alueella eläneiden ihmisten psyykkiseen rakenteeseen ei ehkä kestä biologian kovaa kouraa, mutta folkloristisesti se on pätevä. Samalla se auttaa ymmärtämään, mikä suomalaisessa(kin) kulttuurissa ja kansanperinteessä on edelleen pätevää.
2
En omista televisiota enkä käytä suoratoistopalveluita. Hitaina hetkinä tutkin oululaista rikoshistoriaa 1900-luvun alusta. Vankeihin liittyviä asiakirjoja on digitoitu vähän. Ainakin Oulussa arkistotutkija saa tyytyä paperisiin vankipasseihin.
Helsingissä vankien ylöskirjaamiseen on panostettu. Tuntomerkit, omaisuus ja aiemmat linnassaolot on listattu tarkkaan. Mukana on valokuviakin, vaikka eletään vielä mustekynien kulta-aikaa.
Historian hahmoille on annettava yksityisyytensä. Historiallisia aineistoja ei saa väärinkäyttää. Niitä ei myöskään saa käyttää menneinä aikoina eläneiden ihmisten tai heidän omaistensa halventamiseen: oma aineistonpenkomiseni on siis rajoittunut tähän mennessä tutkimuskohteideni etsiskelyyn.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että arkistojen penkominen on tarpeellista myös nykyajan veeteille ja hieman vanhemmille irmeleillekin. Historiaa usein kiillotetaan kauniimmaksi tai etäännytetään ihmisestä, vaikka väkivallan kaltaisia ilmiöitä on ollut aina.
Kun historiallisia aineistoja penkoo, saattaa huomata erään asian: historian hahmot eivät ole millään tavalla ”eri rotua” kuin nykyihmiset. Kahvilan kulmassa lattea ryystävä hipsteri näyttää usein hätkähdyttävän samalta kuin ne tyypit, joiden kuvat lepäävät vankiloiden arkistoissa.
Kansallisarkisto on viime kuukausina ryhtynyt muutostoimenpiteisiin. Digitointiin on panostettu, mutta toisaalta mahdollisuuksia tilata aineistoja tai käydä paikan päällä tutkijasaleissa on rajattu.
Saa nähdä, miten aineistojen saatavuus kehittyy seuraavina kuukausina. Vapaus tietoon ja tutkimukseen ovat kuitenkin demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä.
3
Kevään säteiden laskeutuessa Tampereen ylle musiikkimakukin alkaa kääntyä jytänoisesta kohti nostalgista blackgazea, post-black metalia ja mitä näitä nyt on. Olen liian tiiviisti omaan maailmaani uppoutunut osatakseni heitellä nimiä uskottavasti ilmaan.
Saksalainen, vuonna 2005 perustettu Lantlôs tarjoilee kuulijalleen raskaampaa ja tummempaa menoa (.neon, 2010, Lantlôs, 2011 ja Agape, 2011) ja kuplivan nostalgista kidekärkistä haaveunelmaa (Melting Sun, 2014).
Uusin albumi Wildhund (Prophecy, 2021) on selkeästi rockimpaa kamaa. Levyltä löytyvä kappale Planetarium on tunnelmassa ja upeassa lyriikassaan siitä huolimatta lempparini:
”Embryonic symbiotic sleep /White asylum / Bed within the stars / Naked / Melted / Interconnected / Overgrown with physalis”
Single Solar Death ei tunnu aivan yhtä unisen lupaavalta kuin esimerkiksi Melting Sunin parhaat kappaleet. Unisista sairaalasaleista on siirrytty kohti autoissa soitettavaa faijarockia.
Hyviä kappaleita Lantlôsilla on enemmän kuin huonoja — ja se on mille tahansa bändille harvinaista.
Toivoa on, että tästä muodostuisi uusi suosikki.
Anni Kanniainen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (11.3.2026): Pentti Kaskipuro, Karalis, Angine de Poitrine, Indonesia, Libristo
Mikko Saari on käynyt taidemuseossa ja sardinialaisessa kahvilassa, kuunnellut matikkarokkia, pelannut lautapelejä ja ostanut kirjoja.
Parasta juuri nyt (10.3.2026): Kulturhuset Fiini, Lauluja rikosrekisteristä, Sadannella sivulla kuolee koira, Aftonbladet, Kulttuuriykkönen
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Leena Reikko innostui Porista ja Ruotsista.
Parasta juuri nyt (9.3.2026): Joensuun popmuusikot, Carpenter Brut, Niilo Sevänen, Ratboys, Villit
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen löysi pari hyvää levyä ja kirjaa.
Parasta juuri nyt (19.2.2026): Dark Winds, Frank Miller, Myrkkykaupunki, Philip Kerr, The Atlantic
Antti Selkokari pettyy vanhaan suosikkiinsa mutta innostuu lännensarjasta, Batmanista ja brittisarjasta.