Sisaruutta, surua ja oman tien etsintää – arviossa Coco Mellorsin Blue Sisters

Kuvat: Gummerus

Coco Mellorsin romaanin nimi lienee jätetty suomentamatta sen kaksoismerkityksen takia. Siskosten sukunimi on Blue, ja he ovat surumielisiä. Koska sininen väri ei liity asiaan, kirjan suomenkieliseksi nimeksi olisi mielestäni sopinut vaikkapa ”Surusiskot”.

Teoksen kannessa on taiteilija Gill Buttonin tunnelmaltaan lohduton, mutta kaunis öljyvärityö To the Lighthouse. Maalauksen kasvot kertovat paljon ja avaavat lukijalle oven tarinaan.

Blue Sisters -teoksessa (suom. Cristina Sandu; Gummerus, 2026) on kaksitoista lukua, joissa kerrotaan vuorotellen Bluen siskosten elämästä, ajatuksista ja muistoista. Asianajaja Avery on esikoinen, valokuvamalli Lucky kuopus, keskellä on nyrkkeilevä Bonnie. Välistä puuttuu opettaja Nicky, jonka yllättävän kuoleman vuosipäivä tuo siskokset yhteen eri puolilta maailmaa lapsuuskotiinsa New Yorkiin.

Vanhemmat ovat muuttaneet jo aiemmin muualle, ja siskosten asunto on ollut tyhjillään Nickyn kuolemasta lähtien. Silti Avery on lyhentänyt koko kuluneen vuoden heidän vanhan kotinsa lainaa, koska paikka on liian täynnä siskoskatraan muistoja, jotta siitä raskisi luopua. Nyt vanhemmat haluavat kuitenkin myydä tuon omistamansa asunnon, koska tarvitsevat rahaa muuhun.

Sisaruksista kertovat kirjat ovat tuttu ilmiö. Ja olipa siskoja kaksi tai seitsemän, heillä on aina myös erimielisyyksiä sekä toisistaan poikkeavia näkemyksiä samoista tapahtumista. Kaikista mahdollisista kahnauksista huolimatta sisaruus on kenties ihmiselämän vahvin side. Coco Mellorsin kirjan prologissa huomautetaan kuitenkin miltei vihaisesti, ettei sisaruutta ja ystävyyttä pidä rinnastaa automaattisesti. Vertailukohteiksi käyvät kiemurainen ja ruma, mutta elintärkeä napanuora sekä värikkäistä nauhoista punottu kaverikoru. Siinä se ero.

* *

Kirjojen henkilöihin tutustutaan yleensä asteittain, vähä vähältä tarinaa purkaen ja uteliaisuutta lisäten, jotta lukijan kiinnostus pysyisi yllä sivujen loppuun asti. Blue Sisters -teoksessa tapahtuu toisin. Jo heti lukemisen alussa sisarukset tuntuvat tutuilta, koska kirjan prologissa ei suinkaan johdatella, vaan työnnetään lukija oitis kaiken keskelle lyhyen, mutta osuvan siskos-luonnehdinnan kera.

”Meillä on huono äiti”, sanoo joku siskoista, ja muut ovat samaa mieltä. Lapsina heillä oli kaikki, mitä he tarvitsivat – silti heiltä puuttui jotakin. Kodin tunnelma ei ollut lämmin. Isän alkoholinkäyttö lisääntyi vuosien myötä, mutta pysyi aisoissa, sekä perheen julkisivu eheänä. Tytöt osasivat vetäytyä huoneisiinsa, jos ilmapiiri oli riitaisa.

Vähitellen tytöt ymmärsivät, mikä kotona hiersi: äiti ei jaksanut olla kiinnostunut heistä. Lapsia oli tullut liikaa ja liian tiheästi. Isosisko Avery alkoi huolehtia nuoremmistaan ja olla heidän tukenaan läpi lapsuusvuosien.

Heti, kun Bonnie oli löytänyt nyrkkeilyn, Nicky aloittanut yliopiston ja Lucky lennähtänyt teinimallina maailmalle, Avery muutti New Yorkin kodista San Franciscoon ja suisti oman elämänsä raiteiltaan.

Alkoholi- ja huumeriippuvuus onkin yksi Blue Sisters -teoksen läpäisevistä teemoista. Avery räpistelee itsensä takaisin pintaan, menee vieroitukseen ja valmistuu oikeustieteellisestä jatkaen matkaansa Lontooseen etsimään menestystä ja vapautta.

* *

Nicky, eloisa ja onnellinen nuori nainen, viihtyy opettajan työssään ja haaveilee omasta perheestä. Ainoa varjo hänen valoisaan elämäänsä heittyy piinaavista kuukautiskivuista. Syyksi ilmenee endometrioosi, johon lääkärit suosittelevat lopulta kohdunpoistoa. Lapsista unelmoiva Nicky ei voi suostua tähän, vaan turvautuu yhä vahvempiin (ja laittomiin) kipulääkkeisiin. Nickyllä ei ole mitään kokemusta huumaavista aineista, hänelle on riittänyt silkka elämänilo. On kohtalon ivaa, että raitis Nicky menehtyy lääkkeiden yliannostukseen.

Bonnie-sisko on lahjakas nyrkkeilijä. Lajinvalinnastaan huolimatta hän on ujo, lempeä ja herkkä. Nyrkkeily on antanut hänelle tarpeellista sisäistä varmuutta. Nickyn kuolema saa Bonnien kuitenkin niin suunniltaan, että hän astuu nyrkkeilykehään itsetuhoisin ajatuksin. Seurauksena ruhjotun olemuksen lisäksi on potkut nyrkkeilytallista. Bonnie muuttaa pois New Yorkista ja pestautuu losangelesilaisen kapakan portsariksi. Muu perhe ei käsitä tätä ratkaisua.

Perheen nuorin, Lucky, on ollut nimensä mukaisesti onnekas: menestyvä, muotikaupungista toiseen kiitävä malli. Hän on pärjännyt yksin maailmalla ja oppinut työnsä lisäksi juhlimaan. Mitä villimmin, sen parempi. Siitä alkaa koitua seurauksia. Onni ei ole enää aina myötä.

Tällä hetkellä Nicky asuu Pariisissa, mutta mokattuaan työtilaisuutensa hän suuntaa Lontooseen tapaamaan Avery-siskoa ja tämän Chiti-vaimoa. Averyllä on työkiireitä, joten Lucky lähtee juhlimaan Lontoon yöhön vaarallisen perusteellisesti. Kaikki huumeet ja niiden sekoitukset käyvät. Lopulta Lucky päätyy puolikuolleena Averyn talon portaille.

Vierailu ei siis sujunut hyvin. Lucky päättää palata New Yorkiin, ja samoin on tehnyt Bonnie. Heidän tarkoituksenaan on käydä läpi Nickyn tavarat ja tehdä samalla jonkinlainen tilinpäätös tähänastisesta elämästä ja pohtia ehkä tulevaisuuttakin. Bonnie on saamassa jalkansa uudestaan entisen nyrkkeilysalinsa ovenrakoon, mutta alkaakin sen sijaan auttaa Luckya kuiville huumeista, jolloin menettää oman tilaisuutensa. Sisko on tärkeämpi.

Eikä aikaakaan, kun myös Avery liittyy seuraan. Lucky kyräilee Averya, koska he erosivat riidoissa. Lucky ei tiedä, että Averynkin perhetilanne on epätasapainossa ja muutoksessa. Siitä huolimatta Avery haluaa olla – jälleen kerran – tukemassa sisariaan, tällä kertaa heidän yhteisen lapsuuskotinsa purkamisessa.

* *

Coco Mellorsin Blue Sisters -romaanissa ei voi välttyä ajatukselta, että kirjailija jakautuu teoksensa kaikiksi sisariksi. Niinhän kirjailijat muutoinkin tekevät: löytävät itsestään, sukulaisistaan, tuttavistaan tai naapureistaan sopivaa materiaalia kirjoituksiinsa. Tässä hämmentää myös tietämys, millä erilaisia huumeita ja niiden vaikutuksia esitellään ja miten seikkaperäisesti seksisessioita kuvaillaan. Lukijalle alkaa tulla vastentahtoisen tirkistelijämäinen olo.

Mellorsin kirjoitustapa on vuolas. Kirjailija kuvaa tapahtumia pikkutarkasti ja tarkentavia adjektiiveja viljellen. Teoksen vuoropuhelut saattavat olla varsin lennokkaita ja pidäkkeettömiä, hauskojakin, mutta tekstin pintapyörteilyn alla virtaavat tummat vedet osuvat usein kipeisiin kohtiin. Kyse on tuolloin pikemminkin sisäisestä pohdinnasta kuin suorasta puheesta, sillä siskot vaikenevat mieluummin.

Blue Sisters -kirjan esipuheessa todetaan kuin sinetiksi, että ”kaikki siskot ovat eksyksissä, eivätkä tiedä, että niin kauan kuin on elossa, ei ole myöhäistä tulla löydetyksi”. Ehkä nyt on se hetki.

* *

Kirjailija Coco Mellors (s. 1989) on amerikkalaistunut britti. Hän on oman perheensä nuorimmainen neljästä lapsesta. Nykyisin Mellors asuu New Yorkissa aviomiehensä ja lapsensa kanssa.

Kahden romaanin lisäksi Mellorsilta on julkaistu lehtiartikkeleita ja käsikirjoituksia. Mellors on ollut avoin aiemmasta alkoholi- ja huumeriippuvuudestaan. Parhaillaan hänellä on tekeillä kolmas romaani.

Ritva Alpola

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua