Markku Haussila ja Minna Suuronen. Kuva: Mitro Härkönen

Vastenmielinen ihminen tuo runoilija, sanoo 21-vuotias poikani. Esitys on edennyt puoliaikaan.

On tässä naurettukin. Mutta nuoren huomio on paljastava

Tällaistako käytöstä aikuisuus sallii? Tuoko on kohuttu taiteen suurmies? Miten ihmeellistä voi viinanjuontiinsa hukkuvan neron runous olla, että kumppanin rakkaus sen kestää?

Pentti Saarikoski (1937–1983) oli oman nuoruuteni taiteilijamyytin pönkittäjä primus inter pares.

Saarikoski oli niin hyvä runoilija, että sai tehdä mitä lystää. Suurmiehiä ei arvioida heidän käytöksensä perusteella, vaan tekojen.

Vielä pari vuotta sitten huomasin rymyäväni Valamon hautausmaalla metrin hangessa etsimässä Saarikosken hautaa.

Oi, olihan hän löytänyt ortodoksisuuden ihmeet elämänsä loppusuoralla.

Todellisuudessa Saarikoski taisi olla Valamossa vajaan viikon elämästään.

* *

Hyvä. Saarikoski oli varmasti suomalaisen runouden uudistaja, mutta kieriskeli itsessään niin sietämättömällä tavalla, että läheisille tuli pian tukalat oltavat.

Miestä piti hoitaa, paapoa, hakea kapakoista, pestä, pukea ja rahoittaa. Niin, ja hoitaa tämän sinne tänne siittämiä lapsia.

Ja Pentin erektoiva penis pääsi polaroideihin jo valovuosia ennen dickpickejä.

Siitä herkusta Markku Haussila tekeekin näytelmän hilpeimmän muovailuvaha-show’n.

Santtu Karvonen. Kuva: Mitro Härkönen

Ettei sanojen Kultainen vuo vain ehtyisi. Sillä lailla luodaan legendaa.

Elämä varsinkin Suomen korkeudella olisi muuten mahdottoman tylsää.

Lähinnä itäraja ja sen takainen myllerrys pitää meidät valppaina. Pelko saa hengittämään.

Saarikosken vauhtipäivinä Neuvostomaan stagnaatio oli vankkaa ja runous kukki. Yhtenäiskulttuurissa idolit loistivat ja nuoret siteerasivat. Se oli herkkää aikaa.

Legenda, partainen ja huopahattuinen Saarikoski nautti erityisasemastaan ja naisten palvonnasta.

Kunnes maksa sanoi poks.

Viimeiseksi jäänyt Hämärän tanssit -teos (1983) on edelleen kirjahyllyjen kunniamerkki.

* *

On liikuttavaa, että Saarikosken kuoleman jälkeen syntynyt kiinnostuu runolijasta näytelmän arvoisesti. Tai ehkä sittenkin vielä enemmän toimittaja Tuula-Liina Variksesta, joka jakoi elämänsä runoilijalegendan kanssa kahdeksan vuoden ajan.

Käsikirjoittaja Aina Bergroth ja ohjaaja, Ryhmäteatterin johtaja Riikka Oksanen (lue haastattelu) ovat valahtaneet Saarikosken elämään tunteella ja tietoisesti yhtä aikaa.

Oksasen ohjaukset ovat tämän vuosikymmenen väkevintä lavakamaa. Esimerkkeinä nyt vaikka Kansallisteatterin pienellä menevä Muistopäivä (lue arvio) tai Espoon teatterissa nähty Minna Craucher -musikaali (lue arvio).

Väkevä on The Poet of Finlandkin.

Se on omanlaisensa, paikoin satukirjamainen kavalkadi kapakoista korpimökille.

Johanna Isokoski. Kuva: Mitro Härkönen

* *

Tuula-Liina Variksen Kilpikonna ja Olkimarsalkka (1995) avasi hoivasuhteeseen perustuneen liiton, joka eteni palvonnasta palvojan täydelliseen uupumiseen.

Tuula-Liina Puupon oma nuoruus oli menetyksiä täynnä. Isä teki itsemurhan ja äiti kuoli syöpään. Hän ehti olla yhdessä liitossa ennen Saarikoskeen retkahtamistaan.

Sen, säntillisen tutkijan kanssa vietetyn ajan Aina Bergrothin näytelmä ja Riikka Oksasen täydellisen solidi ohjaus tiivistää tylsyyden ylistykseksi, jossa ero oli väistämätön. Kun ei enää muuta ollut mitä tulla, tuli ainakin ero.

Elämä Saarikosken kanssa oli aalloilla keinuntaa. Piti hoivata ja pitää pinnalla, pelastaa yhä uudestaan.

* *

The Poet of Finland on hauska näytelmä, kirkas ja hyvin runollinen.

Runollisen siitä tekee kolmen näyttelijän hahmoissa kameolenttimaisesti luiskahteleva runoilija.

Santtu Karvonen, Robin Svartström ja Markku Haussila leikkivät Saarikosken elämällä. Sen lisäksi tahmean sormenjälkensä esitykseen painavat Hannu Salama, Jomppa Ojaharju ja Svartströmin lintutieteilijä Lasse Sammalisto, lääkäri Ilkka Taipale sekä kriitikot ja toimittajat.

Robin Svartström ja Minna Suuronen. Kuva: Mitro Härkönen

Runollisuutta luo omalla ainutlaatuisella tavalla sopraano Johanna Isokosken laulutaide. Oli se sitten tarkoitettu hetkittäin parodiaksi korkean ja arkisen eroa välittämään, sen anti tässä tulkinnassa on ylimaallisuuden läsnäolo, kauneus ja absoluuttinen voima.

Klassinen laulu ja varsinkin tähän valitut Richard Straussin laulut ovat enkelin kosketus, ja sitä kai Saarikosken runous on myös parhaimmillaan.

* *

Näyttämöllä on kolme vesipistettä.

Suuri kylpyamme kuin antiikin alttari, vesiallas Tuula-Liinan kirjoituspöytä saarekkeena keskellään ja tiskiallas pesukone naapurinaan.

Niissä Saarikoski puhdistautuu ja vapautuu sisuksiaan kalvavista nesteistään. Vesialtaassa vai viinaa täynnä olevassa altaassa runoilija likoaa ja kylpee kuin virtahepo.

Voisiko inspiraation ja viinan suhteen paremmin näyttää?

Minna Suuronen on suurmiehen häkeltynyt, mutta aina tasainen vaimo. Suuronen on kertojanääni, hillitty astinlauta neron tölväyksille.

Että miten se itsemurha lääkkeillä kannatti tehdä, etteikö hän sitäkään tiennyt, epäonnistui siinäkin.

The Poet of Finland on mainio muistutus siitä, että maailma on täynnä neromyyttiä helliviä pikkupoikia, joilla parta kasvaa ja rypyt uurtavat nahkaa

Heitä on valtionjohtajina ja tutkijoina, yritysten pomoina ja solisteina.

Heillä on aina joku tai jotkut, jotka pönkittävät näiden himohöpsöjen käsitystä itsestään jumalallisina olentoina.

Hulluja kuninkaita jostakin syystä tarvitaan.

Anne Välinoro

* *

The Poet of Finland

• Näytelmän kirjoittaja Aina Bergroth
• Ohjaus Riikka Oksanen
• Rooleissa Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Robin Svartström, Markku Haussila, Johanna Isokoski
• Lavastus Janne Vasama
• Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
• Valo- ja videosuunnittelu Ville Mäkelä
• Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
• Maskeeraussuunnittelu Pia Malmberg
• Koreografia Markku Haussila
• Tuotantojärjestäjä ja tarpeistovastaava Tiiu Poikonen

Ensi-ilta Ryhmäteatterissa Helsingissä 7.2.2026. Esityksiä 11.4. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua