Kuvat: Kai Kuusisto

Suvi Baloch, teksti

”Kombinaatio tanssia, fyysistä teatteria, butoa, slapstick-komediaa, uutta klovneriaa, livemusiikkia sekä visuaalista sielunruokaa”, lupaa Body Notesin teosesittely. MimoArt Companyn monitaideteos taivuttaa näyttämötaiteen normeja. Se hämmentää, huvittaa ja ravistaa.

Aikuisyleisö on suitsuttanut Suomessa ja maailmalla jo vuodesta 2017 kiertänyttä teosta ja palkinnut sen fyysisen teatterin taituruudesta. Tänä vuonna teos nähdään osana Taidetestaajien ohjelmistoa.

Nykytaide voi näyttäytyä myös vaikeasti pureskeltavana. Viime vuonna kansallinen kulttuurikasvatusohjelma nousi uutisotsikoihin taidetestaajien epäasiallisen käytöksen myötä. Toimintaa koordinoiva Suomen lastenkulttuuriliitto kommentoi, että taidetestaus on ensisijaisesti kasvatusta.

Miten esittävän taiteen hybridi Body Notes selviää nuorten katsojien tulikokeesta?

* *

Oppitunti 1: Yhteyden virittelyä etkoilla

Siihen menee vain kymmenen minuuttia, mutta vaikutus elää paljon pidempään.

Lavalla häärää teoksen tiimi roolilleen ominaisissa puuhissa. Tanssija tutkii liikefraasia. Teknikon katse uppoaa pädin sisään kuin mustaan aukkoon.

Mimosa Lindahl, teoksen ohjaaja ja toinen taiteellinen johtaja, seisoo tukevasti lavalla ja puhuu tekoälyn kanssa siitä, mitä taide odottaa nuorilta.

”Mimosa, mulla jäi puhelin taskuun, haittaaks se?” ynähtää koneääni. Ohjaaja vastaa, ilman kitkaa ja kiirettä. Dialogi ja eriskummallinen taustakuoro ovat oiva liukuma teoksen maailmaan.

Etkot vilauttaa taiteellisen työn arkea, joskin kuratoituna ja humoristisella otteella. Se helpottaa katsojaroolin omaksumista ja taiteelle avautumista. Vielä tärkeämpää on kuitenkin ohjaajan välitön yhteys nuoriin ja koko tiimin heittäytyvä ote.

Siinä missä Lindahl tekee kaksoisroolia teoksen tulkkina ja ohjaajana, nähdään MimoArtin toinen taiteellinen johtaja Arto-Oscar Reunanen tanssimassa ja siivouskoneen ratissa.

”Pidetään show tällä puolella [salia] ja te ootte katsojia, okei?” Lindahl ehdottaa ja antaa nuorille vapaat kädet ideoida sisältöä päivän näytökseen. Porvoon ja Pakilan yläkoulujen kasit tilaavat muun muassa takaperinvoltin ja koiramaista haukkumista.

* *

Oppitunti 2: Visuaalista tilataidetta

Body Notes alkaa vahvasti musiikin, valon ja liikkeen sikermillä. Neljä paidatonta esiintyjää kömpii ulos valokuutiosta. Spotti vie huomion selkiin, luihin ja lihaksiin.

Pimeys pyyhkii näkymän ja valo läväyttää verkkokalvolle uuden. Hidas liike ja tiuhaan toistuvat parin sekunnin kohtaukset saavat hieraisemaan silmiään. Näky on tutumpi näytöltä kuin live-tilanteesta. Visuaalinen kerronta on vangitsevaa.

Tykityksen hiivuttua yllätyksellisyyttä rakennetaan muilla keinoin. Osa niistä puree, osa ei. Kehollinen liike tuntuu paikoin varmistelevalta ja liikeimprovisaatiot pyrähdyksiltä. Yritys rakentaa yleisökontaktia klovnerian kautta syö läsnäoloa lavalla. Helmiä ovat esiintyjien kohtaamiset, joissa huomio suuntautuu täysin fyysisen vuorovaikutuksen kehkeytymiseen. Ne naulaavat paikoilleen.

Mitä pidemmälle teos etenee, sitä enemmän kiinnitän huomiota esineisiin ja toisteisuuteen.

Sello osallistuu paitsi äänen tuottamiseen myös miimiin ja butoon. Taidetta tehdään jauhoilla, teipillä ja maalilla. Lavalla nähdään erikokoisia kuutioita, ja neliö palaa aina uudessa olomuodossa esitystilaan. Symmetrisyys on vastapainoa fyysisen toimintamaalauksen sattumanvaraisuudelle.

Body Notesin maailmassa on olemassa kolme pääväriä: musta, valkoinen ja vaalea iho. Pelkistävä ote maadoittaa, mutta pienet annokset keltaista (banaani) ja oranssia (sakset) piristävät.

Teos taikoo kuvataidetta useille pinnoille: lattiaan, takaseinään, esiintyjien iholle ja hiuksiin. Valo maalaa ilmaa savu kintereillään. Ilmaisukeinot vuotavat toisiinsa, mikä on teoksen ehdoton valtti.

Nykyaikaan teoksen kiinnittää myös kerronta, joka luopuu juonesta ja luottaa monitulkintaisuuteen. Katson Body Notesia tilataiteena, joka rakentuu etenkin valon ja visuaalisuuden varaan.

* *

Oppitunti 3: Katsomo ei ole tähystystorni

Ohjaajan toive pitää lava ja katsomo erillään ei pidä. Syynä eivät kuitenkaan ole nuoret.

Kaksi esiintyjää tunkeutuu penkkirivien läpi. Kolmas antaa nuorelle avaamansa energiajuoman. Eturivistä kuuluu röyhtäys.

Valo nuolee katsomon joka nurkan ja kaiutin läpäisee neljännen seinän. Itse kyhätty teippikone tuottaa kummaa rätinää. Body Notes härnää amatöörimäisillä esityskäytännöillään ison salin tekniikkaan liittyviä odotuksiani. Omintakeinen tekniikka on oivaa maaperää yllättäville tilanteille.

Teoksen äänimaisema on monisäikeistä ja alati muuttuvaa. On genrehyppelyä, livemusiikkia, mikroskooppista ääntä, hiljaisuutta, fyysisesti liikutettavaa paikkasidonnaista ääntä sekä virtuaalimaailman merkkiääniä.

Valaistus on vähintäänkin yhtä tärkeä dramaturginen työkalu kuin ääni. Se kellottaa kohtauksia ja määrittää, mihin katsotaan ja keihin kuulutaan. Valo tekee triviaalista huomion keskipisteen ja sahaa tilaa uusiin muotoihin. Säkkipimeys ja yleisvalaistus muovaavat esiintyjistä ja katsojista yhtä massaa.

Body Notes sohaisee näyttämötaiteen vakiintuneita normeja, mikä on luontevaa teoksen osallistavalle otteelle. Lavalla näkyy esiintyjien lisäksi myös teoksen muu tiimi.

Teknikko sujauttaa jalkoihinsa Lidl-kassit ja luistelee lattiamaalausta pitkin väsäämään kattokiinnityksiä. Esitystä ei keskeytetä siirtymien ajaksi, vaan lavastuksesta tehdään osa taidetta. Näyttämön valtava takaseinä nousee ylös, ja katsojat näkevät sellisti Juho Kanervon syömässä banaania.

Kasit ovat ihmisiksi koko 75-minuuttisen teoksen ajan. Lavalle ei lennä mitään. Älylaitteet eivät vilku. Muutama kenkäpari löytää istuinten selkänojille. Joku tekee kurkkuääntä. Ketään ei poisteta salista eikä kukaan karkaa vessaan. Naurua kuuluu enemmän kuin supinaa.

* *

Oppitunti 4: Möhnä ja hiusrutiinit

Jatkot alkavat keskustelulla. MimoArtin taiteelliset johtajat haluavat kuulla, miten nuoret kokivat teoksen. Neljäsosa yleisöstä viittaa, kun tiedustellaan, millä tasolla teos oli ok (ihan / tosi / super).

”Kenestä se oli hirveetä skeidaa”, Reunanen vielä kysyy. MimoArt rakentaa taiten siltaa nuoriin kielen kautta, mutta huomion ylläpitäminen on haastavampaa.

”Mitä, spermaa?” kuuluu läheiseltä penkkiriviltä.

Nuoret saavat kysyä tekijöiltä ”ihan mitä vaan”. Kaseja kiinnostaa, mistä näytöksen möhnä (eli maali) on tehty. ”Arvatkaa”, kannustaa Lindahl. Mälliä ja piimää veikataan, mutta metsään menee. Kyseessä on MimoArtin kehittämä luonnontuoteseos, jonka resepti on liikesalaisuus.

”Ooksä homo?” huutaa joku katsomosta. Provosoivaa kysymystä ei ohiteta tai tyrmätä. Ohjaaja tarttuu nuoren tiedonjanoon ja vie keskustelun asiallisille raiteille. ”Miltä tuntuu olla lähekkäin ja miltei ilkosillaan lavalla?” hän kysyy esiintyjiltä.

MimoArtin ote nuoriin toimii. Vuorovaikutus on epämuodollista, ennakkoluulotonta ja lempeää. Keskustelusta välittyy luottamus ja vilpitön halu kuunnella. Tekijäkaartin rento olemus purkaa ennestään korkeakulttuurin jähmeitä koodeja.

Body Notes saa pohtimaan taidekentän rakenteita. Mitä jos nuoret eivät ole ”haastava yleisö” vaan esitystaiteen käytännöt heijastelevat liiaksi aikuisten mieltymyksiä? Pitää muistaa, ettei kohina Taidetestaajien ympärillä ole liittynyt pelkästään nuorten käytökseen vaan myös aikuisten reaktioihin taiteen sisällöistä.

Jatkojen keskittynein hetki nähdään, kun silkkihiuksinen esiintyjä jakaa yläkoululaisille hiusrutiinejaan. Osallistavuus ei kuitenkaan jää tähän.

* *

Oppitunti 5: Jaettu valokeila

Pakilan ja Porvoon yläkoululaiset valmistavat oman esityksen Body Notesin hengessä. Reunanen jakaa roolit käsiäänestyksenä. Niitä riittää 27:lle.

Työtapa on kopioitu MimoArtin treenisalilta: teoksen luomisvaiheessa tiimi tekee satoja improvisoituja miniesityksiä. Nuorten haastetta helpottaa se, että improvisaatiolla on selkeät raamit.

MimoArt ei ole suinkaan ainoa taidetoimija, joka höystää Taidetestaaja-näytöksiä työpajatyöskentelyllä. Body Notesin jatkot on kuitenkin malliesimerkki nuorille merkityksellisestä työpajakonseptista.

Taidetestaajat on yhdeksässä vuodessa tuonut jo miljoona katsojaa taiteen ja kulttuurin äärelle. Yksi ohjelman saavutuksista onkin se, ettei yläkoululaisia voi enää mieltää taiteen yleisöjen marginaaliin.

Kulttuurikasvatusohjelmasta on tullut keskeinen yleisötyön toimintamallien laboratorio. Kuvailutulkkaus, selkokielisyys, ennakkotehtävät, työpajat ja erilaiset raadit ovat vakiintuneet osaksi ohjelman taidekasvatuskeinoja.

Yleisötyön opit uhkaavat kuitenkin valua hukkaan, jos ohjelma lakkaa rahoituksen puutteen vuoksi ensi vuonna. Taidetestauksen loppuminen kirpaisisi ohjelman työllistämiä taidetoimijoita mutta erityisesti nuoria, joista useilla ei ole aiempaa kokemusta taidelaitosten tarjonnasta.

Nuoret esiintyjät pälyilevät toisiaan ja peittelevät tunnetilojaan paljastavia ilmeitä. Liikettä syntyy kuin vahingossa, mikä on hauskaa katsottavaa. Kolme soittaa selloa, kymmenen kyyristelee teippikoneen äärellä. Valot kiemurtelevat katosta sieniin ja lattiaan.

Viisiminuuttinen spektaakkeli on ikimuistoinen, ainakin taiteilijan rooliin heittäytyneille. Katsomo on esityksen ajan kuolemanhiljaa.

* *

Oppitunti 6: Kuuntelemisen paikka

Salista poistuessa eräs nuori huikkaa, että parasta vierailulla oli oma show. Käyn parin päivän päästä vilkaisemassa, mitä muut nuoret ajattelevat.

”Oli kivaa, kun sain sämplätä sitä Badoing-nappia”, kirjoittaa yksi. ”Liian vähän evästä”, valittaa toinen. Kolmas manaa epämukavia penkkejä.

Taidetestaajien sivuilla on julkaistu huimat 330 000 palautetta 840 teoksesta. Ohjelman mukaan kyseessä on maailman suurin taidekritiikki. Vastaaminen on tehty helpoksi ja parhaat arviot palkitaan.

Nuorten seula on tiukka: Body Notes saa keskimäärin 3,5 tähteä. Suurin osa nuorista pitää teoksen ilmentämää taidetta outona ja sekavana mutta kokemusta Stoassa mielenkiintoisena.

Arviot ovat vain muutaman virkkeen mittaisia, mutta joukossa on punnittua sanottavaa. Moni on antautunut teokselle, mutta kokemuksen jäsentäminen on vaikeaa. ”Oli aika kiehtovaa, koska en oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui,” tiivistää eräs nuori jaettua hämmennyksen kokemusta.

Olen kasien kanssa samaa mieltä. Koko teos rakentuu yllätyksen logiikalle. Body Notes pakenee rationaalisuutta, mikä on sen ansio. Hämmennyksen vallassa ajantaju katoaa ja taide imaisee mukaansa. Toki notkahduksiakin on: illuusio särkyy ja rakentuu uudelleen.

Body Notes tekee taidetta paitsi fyysisellä materialla ja elementeillä myös katsojien mielikuvituksella. Visuaalisuus, epälineaarisuus ja sanattomuus ruokkii ajattelua. Teos tekee tulkinnasta taidetta.

Teoksen taituruus perustuu moninaiseen muotokieleen eikä niinkään virtuositeettiin. Kiinnostavaa on outouden vaikutelma sekä taiteen sisäisillä raja-aidoilla leikittely.

Kauaskantoisinta Stoan reissulla on kuitenkin MimoArtin tatsi nuoriin. Miksei tällaista toiminnallista ja luottamusta huokuvaa vuorovaikutusta koe useammin ihan norminäytöksissä?

* *

MimoArt Company: Body Notes

• Ohjaus / konsepti: Mimosa Lindahl
• Lavastus: Arto-Oscar Reunanen
• Valosuunnittelu: Ilmari Karhu (Stoassa valojen ajo Karel Šimek)
• Äänisuunnittelu: Jaakko Autio (Stoassa äänen ajo Sebastian Kurtén)
• Esiintyjät: Mates Petrák (CZ), Oskari Turpeinen, Antti-Pekka Pudas, Mikael Kuosmanen (17.1) / Mika Seppälä (24.1), Juho Kanervo (sello)
• Tuotanto: MimoArt Company yhteistyössä Stoan kanssa

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua