Anna Kontulaa ohjaavat filosofiset ja teologiset pohdinnat – arviossa Maria Petterssonin Leipää ja ruusuja

Anna Kontula. Kuva: Sabrina Bqain

”Anna Kontula pyysi minua kirjoittamaan elämäkertansa. Ajattelin, että mikäli hän suostuisi puhumaan elämästään rehellisesti, kirjasta tulisi ainutlaatuinen. Kirja, jollaista ei elävästä poliitikosta ole koskaan vielä kirjoitettu.”

Näin julistaa Maria Pettersson kirjansa Anna Kontula – Leipää ja ruusuja (Atena, 2025) esipuheessa. Kirjoittajan ja kohteen päämäärät ovat selvästi olleet yhdensuuntaiset, pelisäännöt selvät ja niitä on noudatettu. Kirjan takapiru ja projektin alullepanija oli kuitenkin Kontula, joka tiesi mitä kirjalta halusi pyytäessään Petterssonia sen kirjoittajaksi.

Kirja on reippaasti kirjoitettua, suorasukaista tekstiä, hyvää kieltä ja paikoitellen hyvinkin herkullista luettavaa. Hauskuudestaan huolimatta kirja on vakavasti otettava elämäkertateos, jonka arvoa pinnallinen julkisuus ei ole osannut mitata.

”Joskus keskustelut tai tekstit olivat niin intiimejä tai vaikeita, että teki mieli kääntää katse pois. En kääntänyt, ja siksi tämä kirja kertoo myös Anna Kontulan sellaisista puolista, joista poliitikkoelämäkerrat eivät usein kerro. Lukija tietenkin päättää itse, haluaako katsoa päin.”

Samaa minäkin olen miettinyt luettuani kirjan ja seurattuani sen julkisuudessa saamaa vastaanottoa, josta on aiheutunut ennakkoluuloista nihkeyttä kirjaa kohtaan yllättäviltäkin tahoilta.

Leipää ja ruusuja ei totisesti ole tavanomainen poliitikosta kirjoitettu kirja, siloteltu henkilökuva tai poliitikon toimia ruotiva pamfletti, eikä Kontula sohi pikkuporvariston muurahaispesään summittaisesti. Elämäkertateoskin on kannanotto, Kontulalle ominaista aktivismia, jonka tarkoituksena on iskeä suoraan ennakkoluulojen, luutuneiden käsitysten ja pikkuporvarillisen kaksinaismoralismin ytimeen.

Eihän sellainen ole tapana! Vaan eipä Kontula mikään normikansalainen olekaan, saati kansanedustaja, jonka pyrkimyksenä olisi koskaan ollut suurimman yhteisen nimittäjän löytäminen äänestäjien miellyttämiseksi. Syvästi yhtä aikaa Jumalaan uskova ortodoksi ja Marxin historiallisen materialismin teoriaan luottava kansanedustaja ei ole paradoksi – hän on Anna Kontula, ja toimii toisin. Ei suorinta tietä, mutta johdonmukaisesti oman elämänfilosofiansa mukaan, miten oikeudenmukaiseksi ja kohtuulliseksi katsoo. Aina itsepäisyyteen saakka, tietävät perhe ja lähipiiri.

* *

”Anna nauttii shokeeraamisesta, mutta millä tämän päivän Suomessa voi enää shokeerata? Ihmiset lilluvat alasti ja harrastavat seksiä televisiossa, kettutytöt jäivät 1990-luvulle ja vähän joka toinen polttaa BDSM-seksin jälkeen pilveä polyamorististen kumppaniensa kanssa.”

Näin kysyy Pettersson, mutta Kontula tiesi mihin iskeä. Hän halusi avata suoran yhteiskunnallisen keskustelun, eikä Petterssonin tarvinnut jarrutella, kun Kontula kantoi pökköä pesään räväyttämällä vilkkaan makuukammarinsa ovet auki ja kertomalla teini-ikäisenä ja opiskeluaikanaan tekemästään seksityöstä.

”Seksi on ollut voimakas vietti – niin voimakas, että hän on usein järjestellyt elämäänsä sen mukaan. Hän on investoinut ulkonäköönsä ja käyttänyt paljon aikaa seksin harrastamiseen ja kumppaneihin. Mahdollisuus harrastaa seksiä on toisinaan ohjannut hänen valintojaan. […] Anna ei ole hienovireinen flirttailija, mutta tehokas hän on.”

Toivottua tai ei, klikkiotsikot saivat ravintoa ja alkoivat kiljua kilvan kaupallisen median kaksinaismoralististen arvojen julkaisuissa. Varmasti syytä oli niin sysissä kuin sepissäkin, keskustelu kirjasta ajautui sivuraiteille. Seksi upposi median tunnetusti alttiiseen lihaan ja kirja sai heti ilmestyttyään valtaisasti julkisuutta. Ensimmäisenä ehti Helsingin Sanomat Kuukausiliitteessä kansijutullaan ”Anna Kontula kertoo kaiken”, ja pian iltapäivälehdet tirisivät sekä rasvaisten kuvitelmien lietsonnassa että niiden kauhistelussa ja paheksunnassa.

Anna Kontula ja seksi oli puheenaiheena kaikkialla, hänen seksisuhteitaan pohdittiin valtakunnallisella tasolla kuorossa: jomman, kumman ja keiden kaa se silleen? Somessa ja yleisönosastoilla paheksuttiin 16-vuotiaana seksityöhön ryhtynyttä Annaa: miten se kehtaa kertoa siitä? Ylen politiikkaradion Puheet päreiksi -ohjelman yleensä järkipäiset toimittajat ohittivat kirjan ihmetellen: olisiko siitä nyt pitänyt kertoa?

Kuinka moni kirjasta käytyyn keskusteluun osallistunut on sen lukenut ja kuinka moni heistä ajatuksella? Ruben Stiller oli niitä harvoja, jotka eivät liittyneet poukkoilevaan sopulilaumaan, vaan teki kiinnostavan radio-ohjelman keskustelemalla Kontulan kanssa tämän käsityksistä marxilaisuudesta ja kommunismista.

* *

Ei Kontula ole ainoa seksityötä tehnyt. Seksityö on olemassa oleva realiteetti ja jokaista seksityöläistä kohden on moninkertainen määrä asiakkaita. Se sopii kauppatavaraksi tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa kunhan käytetään imeliä kiertoilmaisuja ja puhutaan aikuisviihteestä ja sokerideittailusta tai kun sosiaaliporno ja tekopyhä synnillä hekumointi ovat täkyinä äänten ja sielujen kalastelussa. Miksi kansanedustaja Kontula ei saisi kertoa tekemästään seksityöstä yhtä lailla kuin elämänsä muistakin eri vaiheista ja töistä? Rikkooko se käsityksiä muiden nuhteettomuudesta?

Kontulalla on perustellut syyt kertoa tekemästään seksityöstä, eikä hän kiellä siihen liittyviä ongelmia, ja työ on hänen kertomanaan varsin arkista puuhaa. Kontulalle se oli keino selviytyä köyhyydestä ja rahoittaa opiskelunsa lama-ajan Suomessa, kun töitä ei riittänyt edes aikuisille, saati lukiolaiselle.

Kontula ei vihjaile, eikä anna siimaa hekumoivaan tirkistelyyn:

”Tampereella oli vuonna 1993 nopeiden autojen sijaan tarjolla keskinopeita autoja ja kahdeksankympin nopeusrajoituksia. Maksetut naisetkaan eivät olleet erityisen glamoröösejä. Oli vain hervantalainen lukiolainen, joka oli vastikään ostanut uudet alushousut. […] Oli myös paljon asiakkaita, jotka halusivat seksin lisäksi avautua. 1990-luvulla oli paljon ihmisiä, joille ei tullut kerta kaikkiaan mieleen ketään muuta, kenen kanssa he voisivat jutella tärkeistä asioista. He olivat vailla hellyyttä ja halusivat ensisijaisesti jotain muuta kuin seksiä, vaikka eivät ehkä itse tajunneet sitä.”

Analyyttisesti ajattelevana tutkijaluonteena Kontula on perehtynyt asiaan myös tieteelliseltä kannalta väitöskirjallaan, hyödyntänyt tietoa poliitikon ja kirjailijan urallaan ja yhteiskunnallisessa aktivismissa. Ne kaikki ovat olleet hänelle työkaluja yhtä lailla seksityöläisten aseman parantamiseksi kuin yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen:

”Annan mielestä hyvä sosiologi tekee tutkimusta, jolla on yhteiskunnallista merkitystä. 1990-luvun puolivälissä moni yhteiskuntatieteilijä kavahti ajatusta, hän sanoo. ’Hajonneeseen Neuvostoliittoon olisi pitänyt lähettää sata suomalaista sosiologiaa selvittämään, mitä ihmettä siellä tapahtuu. Samaan aikaan koko suomalainen sosiologia oli innostunut diskurssianalyysistä. Sosiologit lukivat mikrofilmejä ja analysoivat tuhannennen kerran Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksia, alleviivasivat niitä puuvärikynillä ja etsivät jotain ydinkäsitteitä.’”

* *

Pettersson seurasi Kontulaa parin vuoden ajan, luki valtaisan määrän Kontulan kirjoittamia ja hänestä kirjoitettuja tekstejä; kirjoja, muistiinpanoja, pöytäkirjoja ja haastatteluja. Hän tapasi Kontulan kanssa töitä tehneitä puoluetovereita, eri puolueiden kansanedustajia ja eri kansalaisjärjestöissä tämän kanssa toimineita. Pettersson sai avata Kontulan päiväkirjoja, tutustua hänen lähipiiriinsä, perheeseen ja ystäviin, joita Kontula oli neuvonut kertomaan suoraan ja rehellisesti, mitä he hänestä ajattelivat. Entiset rakastetut ja rakastajat ja entiset aviomiehet ovat noudattaneet Kontulan toivetta ja kertovat muistoistaan ja yhdessä sovituista avoimista liitoista tämän kanssa.

Tunteita on, mutta tunteilua ei harrasteta. Porista Tampereelle muuttaneen Anna Kontulan lapsuus ja nuoruus Pispalassa saattaa näyttäytyä porvaristalojen raskaiden ikkunaverhojen suojasta katsottuna ankean köyhältä ja rajulta, mutta kun kurkistetaan Kontulan ikkunasta sisään, nähdään suomalaisesta työläiskirjallisuudesta tuttu intellektuelli perhe, jonka pöydässä hedelmät ovat säännösteltävää ylellisyyttä, mutta kirjat jokapäiväistä ravintoa:

”Lukeminen on muokannut Annasta ihmisen, joka hän oli ja on. Se on seurannut mukana kaikissa elämänvaiheissa, myös silloin kun hän on ollut sairaalloisen masentunut, valtavan lehdistökohun kohteena tai suuressa elämän kriisissä. Lukeminen jäsentää maailmaa ja asettaa hänet osaksi ihmiskunnan ja ajattelijoiden jatkumoa. Anna hahmottaa maailmaa lukien ja kirjoittaen, ja kiitos siitä kuuluu suurelta osalta lapsuuden lukuharrastuksen ja siihen kannustaneille aikuisille.”

* *

Anna Kontula on harvinainen lintu politiikassa; johdonmukainen idealisti, jonka työ ei ole jäänyt haihatteluksi. Hänen suoraviivaista ja järkähtämätöntä ajattelutapaansa on mahdollista ymmärtää, vaikka se kulkee usein eri rataa kuin vähemmän suoraviivaisesti toimivien. Hän kertoo vastikään saamastaan diagnoosista ja kuuluvansa autismin kirjolla oleviin, joille sosiaaliset taidot ja kanssaihmisten tunteiden lukemisen vaikeudet aiheuttavat toisinaan väärinkäsityksiä ja konflikteja. (Ennen diagnoosin saamista hän oli tulkinnut niiden puutteen johtuvan porilaisesta syntyperästä.)

Kuvitelkaapa torille suorasukainen poliitikko, joka äänestäjiä kerätessään alkaakin kinata heidän kanssaan!

Kuva: Otava

* *

”Jokainen tähän kirjaan haastateltu Annan sukulainen ja ystävä mainitsee Annaa väkevästi määrittävän ominaisuuden: oikeudentajun. Se on ollut Annassa pikkutytöstä saakka, ja se on ehdoton ja taipumaton.”

Pettersson kirjoittaa muustakin kuin seksistä. Pääasiassa hän kirjoittaakin kaikesta muusta: Kontulan lapsuudesta, perheestä, opiskelusta, kansanedustajan ja kirjailijan töistä. Äiti, isoäiti lapset, aviomiehet, isäpuolet, työtoverit ja ne kaksi ystävää, jotka Kontulalla hänen mukaansa on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja kahdeksankymppinen kommunisti Martti Tuhka, kertovat kaikki omat näkemyksensä. Pahaa sanottavaa ei kellään ole, mutta kukaan ei katso häntä vaaleanpunaisten lasienkaan läpi. Kontulasta muodostuu syvän punainen kuva, jonka taidoille ja ahkeruudelle jopa kokoomuslainen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo antaa arvoa.

Anna Kontula – leipää ja ruusuja on paitsi hauskaa, myös ajatuksia herättävää luettavaa. Hänen omintakeinen tapansa ajatella ja kulkea omia polkujaan asioiden ratkaisemiseksi on ihailtavan johdonmukainen, toisinaan se ällistyttää.

Minulle kirjan riemastuttavinta luettavaa oli se, kun Kontula lähti omaistensa vastustelusta välittämättä telttailemaan Olkiluodon ydinvoimalatyömaan vierelle halutessaan ottaa selvää siirtotyöläisten elämästä ja kuinka hänen isoäitinsäkin päätyi parakkikylään levittämään kodikasta pullantuoksua perheitään ikävöiville siirtotyöläisille. Värikkäässä muistelussa tapahtumat seuraavat toisiaan kuin neorealistisessa elokuvassa.

Se sai minut ajattelemaan, että kirjan pohjalta voisi dramatisoida vaikka tv-sarjan tai elokuvan. Mietin sille jopa pääosanesittäjää. Vielä en ole keksinyt.

Työteliäs ja aikaansaava Kontula on erikoislaatuinen persoona. Elämäkerran arvoinen ihminen, jonka toimia ohjaavat filosofiset ja teologiset teokset ja pohdinnat. Niistä hän pitää kiinni, omassa maailmassaan rakkaan puolisonsa, perheensä ja lemmikkiensä kanssa. Häkellyttävän intiimiä on saada lukea siitä kuinka hän rukoilee yksinäisyydessä.

Kontulan elämä ei ole ollut helppoa, vaikka siitä on helppo lukea. Sujuvuudessaan Petterssonin vauhdikas tyyli voi myös hämätä lukijaa. Kontula sai tyttökirjamaisen feministisankarittaren piirteitä myös omassa mielessäni. Kipeimmät asiat – ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne, koulukiusatuksi joutuminen, köyhyys ja sen seuraukset, pettymykset, surut ja epäonnistumiset – jäävät helposti vetävän tarinan varjoihin. Kuinka moni ymmärtää, että Kontulan paljastukset johtuvat hänen moraalis-filosofisesta ajattelustaan? Helpolla hän ei itseään päästä.

”Viime vuosisadan leipää ja ruusuja vaatineet sosialistisuffragetit vaikuttuivat samojen yhteiskuntafilosofien teoksista kuin Kontula yli sata vuotta myöhemmin. Sekä ruusuihmeestä tunnettu Elisabeth Pyhä että Anna Kontula ovat ammentaneet kristillisyyteensä Franciscus Assisilaisen ajattelusta. 1200-luvun unkarilaista pyhimystä, 1900-luvun yhdysvaltalaisia sosialisteja ja 2020-luvun suomalaista kansanedustajaa yhdistävät esikuvat sekä vaatimus leivästä ja ruusuista.”

Kirjan saamalta hömppäjulkisuudelta nämä sivut ovat jääneet lukematta, Kontulaan kohdistuu myös sellaista poliittista vihaa ja ennakkoluulojen lietsontaa, ettei siitä, mitä hän oikeasti ajattelee, edes haluta lukea. Harmi.

* *

”Lapsuuden ja nuoruuden köyhyys on jättänyt jälkensä. Kansanedustajan palkalla voisi ostaa kymmenen erikoiskahvia päivässä, ja Anna tietää, että hänen nykyisessä viiteryhmässään moccachinot kuuluvat normaaliin elämään. Hänelle ne kuitenkin ovat Erikoiskahveja, isolla eellä.”

Vastikään sosionomiksi kouluttautunut Kontula on päättänyt jättää pitkäaikaisen kansanedustajan työnsä, koska katsoo sen liian pitkäkestoisena eristävän todellisuudesta. Hän ei kuitenkaan aio lopettaa muuta yhteiskunnallisia aktivismiaan, kirjoittamis- tai tutkimustyötä. Elämä rakkaiden lähimmäisten ja lemmikkien kanssa jatkuu muuten entisellään ja hän voi keskittyä mieltä painaviin, koko ihmiskuntaa uhkaaviin ekologisiin ongelmiin, joille hän ei vielä keksinyt ratkaisua, mutta työteliäs ja ahkera kun on, niin perästä kuuluu.

”Teini-ikäisenä Anna Kontula suri sitä, ettei maailmassa ollut enää yhtään tabua rikottavaksi. Hän olisi mielellään herättänyt pahennusta, mutta kaikki oli jo tehty. Tämän kirjan vastaanotto kertonee, onko Suomessa kuitenkin vielä jäljellä jokunen tabu.”

Selvästi siinäkin on vielä työmaata jäljellä.

Ulla-Maija Svärd

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua