Kuva: Mikko Saari

Kevään kuvastojen saapuminen on jatkunut ja varauslistani on paisunut jo yli 70 kirjan mittaiseksi. Nähtävästi lukeminen ei siis lopu keväälläkään. Kirjavinkkien kevään uutuuskirjalista kertoo edelleen kattavasti kevään uutuuksista, sinne kannattaa suunnata katselemaan, jos on kiinnostunut siitä, mitä tulossa on.

Kuvakirjavirta on hiipunut, joten kuukauden aikana lukemieni kirjojen määrä on selvästi kesäistä niukempi. Ihan hyvä niin, ei minulla ole ollut oikein aikaa kirjoittaakaan lukemastani. Minulla on vielä lokakuun lopussa lukemiani kirjoja odottamassa arviointia, eli ihan hyvä, etten ole kasannut pinoa korkeammaksi. Katsotaan, saanko lukutahtiani kirittyä kiinni kirjoituspuolella, vai pitääkö osa kirjoista jättää tylysti arvioimatta.

Kuukauden lukemisiin mahtuu epätavallisen monta pettymystä. Todella huonoja kirjoja ei onneksi, mutta kuitenkin useampi sellainen, joita en pidä suosittelemisen arvoisina. Sellaista sattuu; onneksi vuoden aikana luetuista suurin osa on mainioita neljän tähden kirjoja ja kaikkien lukemieni kirjojen keskiarvokin vain hilkun alle neljä.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne joulukuun aikana.

* *

Kuvakirjat

Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti – Kristallikallon tapaus (WSOY 2025) – Painajaispuoti on tuttu nimi pienten lasten Lukupalat-sarjasta. Ne ovat vielä lukematta, mutta tartuin nyt tähän sarjan neljänteen kirjaan, joka on ensimmäinen isokokoinen kuvakirja. Herkullisen karmiva kirja kertoo Kammolassa olevasta Painajaispuodista, jossa päästään vartioimaan merirosvoregatan palkintona olevaa kristallikalloa. Kallo tietysti varastetaan, mutta kuka on syyllinen? Rikoksessa on setvimistä. Kuvitus on täynnä hupsuja yksityiskohtia ja teksti kamalia puujalkoja. Tämä on ratkiriemukas kuvakirja kaikille ällöjen ja jännittävien juttujen ystäville.

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Sinä yönä tuli talvi (WSOY 2021) – Kaunis lasten kuvakirja käsittelee vaikeaa ja koskettavaa aihetta. Kirja kertoo lapsesta, joka odottaa kovasti pikkuveljeä, mutta odotettu pikkuveli syntyykin kuolleena. Surua lapsen menetyksestä käsitellään isoveljen näkökulmasta hienosti ja herkkätunteisesti. Molemmilla tekijöillä on aiheesta omakohtaista kokemusta ja halua tuoda lohtua muille perheille, joita pienen lapsen kuolema koskettaa. Kaunis, surullinen, mutta myös lohdullinen ja toiveikas kirja!

Ilja Karsikas: Kahden kodin lauluja (S&S 2025) – Vanhempien avioero on lastenkirjojen klassikkoaiheita, jota käsitellään uudestaan ja uudestaan. Tässä vanhempien eron rinnalle tuodaan eläinmetafora: kaverille vanhempien avioero näyttäytyi sotaisina muurahaisarmeijoina, mutta Petjan elämässä ero on hyppyhämäkki, jolle Petja alkaa virkata turvaverkkoja. Fokus on siis elämän turvaverkoissa ja yhteyksissä ihmisten välillä. Ero on sopuisa, ei sotaisa. Mukana on myös musiikkia, Petjan vanhemmat ovat samassa bändissä soittaneita muusikoita. Taas on siis vähän erilainen tulkinta aiheesta, ja kuvitus on kyllä mielenkiintoista. Arvioni Kirjavinkeissä.

Reetta Niemelä & Pete Revonkorpi: Kun kiipeän kirsikkapuuhun (Sammakko 2023) – Tämä kuvakirja herätti ihmetystä ja kummastusta ja ajatuksia siitä, että nyt on kyllä lastenkirjaksi vaikea tapaus. Mutta siinäpä se: ei tämä lastenkirja olekaan, vaikka kuvakirja onkin. Kirjan kuvitus tuo mieleen Dixit-lautapelin vahvasti symbolistisen ja surrealistisen taiteen, tässäkin on paljon tilaa tulkitsemiselle ja pohdiskeluille. Tarina kertoo tunteista, turvallisuudesta ja rakkauden ja huolenpidon löytämisestä. Kaunis kirja!

Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Sinä päivänä (S&S 2024) – Kauniisti kerrottu kuvakirja elokuisesta päivästä vuonna 1989, kun Baltian maissa muodostettiin kahden miljoonan ihmisen ketju Baltian itsenäisyyden puolesta. Suurta tapahtumaa tarkastellaan pienesti yksittäisen lapsen näkökulmasta, nostaen esiin erilaisia ketjuja. Valkotaustainen vahaliitukuvitus tekee kirjasta valoisan ja heleän. Pelliccioni on kyllä hauskan monipuolinen kuvittaja.

Salaado Qasim: Iman oppii uutta (Aviador 2024) – Opettavainen lastenkirja ”vahvistaa lasten minäpystyvyyttä ja innostaa heitä oppimaan uutta”. Menestymistä tosin mitataan ainoastaan kouluarvosanoilla ja kokeissa suoriutumisella. Sinänsä kirjan viesti taitojen kehittymisestä ja virheiden hyväksymisestä on hyvä, mutta tarinana tämä on todella tönkkö ja epäluonteva, ja Nina Aitan kuvituskin on kovin jähmeää. ”Älä huoli, Paavo. Voit kehittää osaamistasi, jos harjoittelet säännöllisesti ja olet positiivinen.” Kuka ekaluokkalainen puhuu luokkakaverille tällaista konsulttikieltä? Somalirepresentaatiosta ehdottomasti plussaa, mutta tämä kaatuu nyt liian opettavaiseksi.

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Otava 2017) – Luin juuri tämän hurmaavan kirjasarjan uusimman osan, joten aikaisemmatkin piti lainata. Avausosa on aivan ihastuttava kirja vanhemman ja lapsen rakkaudesta. Kuvitus on vähän karheampaa kuin uusimmassa osassa, mutta lienee lähinnä makuasia, kumpi tyyli miellyttää enemmän. Hyviä molemmat, ei siinä mitään. Ei sisällä tarinaa, mutta pohdiskelee vanhemman ja lapsen välistä rakkautta lempeästi ja lämpimästi.

Ninka Reittu: Oma rakas supernapa (Otava 2018) – Suloisen kuvakirjasarjan lukeminen jatkuu. Tämä söpö kirja käsittelee kehorauhaa ja itsensä tuntemista juuri sopivaksi, riippumatta siitä, millainen on. Kuvitus on ihastuttavaa, kuten sarjan kirjoissa muutenkin, ja kirjan sanoma on tärkeä ja hyväntuulisesti kerrottu. Ei ihme, että sarja on pidetty, kyllä näitä on helppo suositella kaikenikäisille lukijoille.

Liisa Rinne & Johanna Ilander: Valo ja synkkä pilvi (WSOY 2025) – Valo istuskelee yksin jumppasalin reunalla, kun äidit pelaavat koripalloa. Tavallisesti Valo leikkisi Onervan kanssa, mutta nyt Onerva on synttäreillä, joihin Valoa ei ole kutsuttu. Sellainen vetää mielen mustaksi, ja tätä lapsen hylätyksi tulemisen tunnetta tämä kuvakirja käsittelee hienosti. Kuvitus on oikein mainiota, pari aukeamaa jäi erityisesti mieleen kiinnostavilla asetteluillaan. Arvioni Kirjavinkeissä.

Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu (Karisto 2017) – Onpa erikoinen kuvakirja! Sannalla on suuri salaisuus: hänelle on kasvanut häntä! Hännästä on vaivaa, mutta myös iloa, vaikka se pitääkin pitää salassa. Eräänä päivänä kotiin tulee kuitenkin äidin sijasta omituinen hirviö, ja sitten toinen, ja tilanne käy todella uhkaavaksi. Mielikuvituksen voimaa ja lapsen pelkoja kuvaava kirja on tunnelmaltaan todella painostava ja jopa vähän epämiellyttävällä tavalla moniselitteinen. Ei herkille, mutta onpahan vaikuttava.

* *

Kaunokirjallisuus

Edith Arkko: Samira/Ninni (Hertta 2025) – Oivallisen Aurora/Einon itsenäinen jatko-osa kertoo kahdesta yhdeksäsluokkalaisesta nuoresta, jotka tutustuvat toisiinsa ilmaisutaitokurssilla. Samiran vanhemmat odottavat, että hyvin koulussa pärjäävä tyttö menee lukioon ja opiskelee lääkäriksi. Samira kuitenkin rakastaa meikkaamista ja maskeerauksia ja haluaa amikseen opiskelemaan kauneudenhoitoalaa. Ninnin vanhemmat taas ovat eronneet ja Ninni kärsii vanhempiensa riitelystä ja vakavasta ahdistuksesta. Selkokielinen kääntökirja kertoo tarinan erikseen kummankin näkökulmasta. Tekniikka toimii tässäkin, vaikka edellisen kirjan ihastumiskuvauksessa näkökulmatekniikka olikin päräyttävämpi. Tarina herättää kuitenkin tunteita ja käsittelee myös vakavia aiheita, ja on selkokielisenä helppotajuinen ja vaivaton luettava. Ja taitavatpa siellä Aurora ja Einokin vilahtaa! Selkokielinen arvio kirjasta blogissani.

Travis Baldree: Kirjakauppoja ja kirouksia (Karisto 2025, suom. Mika Kivimäki) – Legendoja ja latteja -sarjan seuraava kirja onkin askel taaksepäin: sen tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen edellistä kirjaa. Örkkisoturi Viv haavoittuu taistelussa ja joutuu jättäytymään palkkasoturijoukkion porukasta toipumislomalle tylsään pikkukaupunkiin. Siellä hän löytää kiehtovien kirjojen ja hyvien leipomusten (ja niiden söpön leipojan) ilot – ja palkkasoturien jahtaaman kalmoarmeijan vaarakin hiipii Vivin perässä paikalle ennen pitkää. Oikein sympaattinen tarina on leppoisaa fantasiaviihdettä ja hyvän mielen kirjallisuutta.

Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä (Hertta 2025, suom. Nana Sironen) – TikTokin kirjaintoilijoiden maailma on minulle vieras, mutta aina silloin tällöin se kuplii esiin. Tämä alkujaan vuonna 1995 ilmestynyt belgialainen scifikirja on siitä hyvä esimerkki. Kirjan englanninnoksen uusi painos nousi 2020-luvulla hitiksi ja sitä myöten teos on saatu suomeksikin. Hyvin harmaansynkeä dystopiaromaani kertoo omituisesta vankilasta, jossa on 39 naista ja yksi tyttö, joka ei ainoana joukosta muista vankilan ulkopuolisesta maailmasta mitään. Kirja ei juurikaan selitä lohdutonta maailmaansa: mitä on tapahtunut, miksi naiset ovat vankina, ketä vartijat ovat. Tämä synkkä kirja on kokemisen arvoinen. Elsa Lindströmin arvio Kulttuuritoimituksessa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Iida Sofia Hirvonen: Voittajantunti (Siltala 2025) – Hirvosen esikoisromaani Radalla on vauhdikkaasti ajassa kiinni oleva kuvaus yöelämästä. Sama ajassa kiinni olemisen henki jatkuu tässä toisinkoisessa. Tämäkin on verrattain tiivistä zeitgeistia pääkaupunkiseudun nuorisosta. Pääosassa harhailee kriitikko, jonka kautta tarkastellaan erityisesti musiikkikritiikin hiipumista cooliuden ytimestä totaaliseen yhdentekevyyteen. Internetin tekstivirtoja mallintava romaani oli lyhyydestään huolimatta puuduttava poukkoillessaan aiheesta toiseen; tässä ei ole oikein mitään tarinaa, vain infodumppausta aiheista, jotka eivät enimmäkseen ole kovin kiinnostavia. Kirjan parhaat palat – niitäkin on – voisi kiteyttää muutamaksi nasevaksi somepostaukseksi. Hyviä ideoita siis on, mutta kokonaisuus on ärsyttävällä tavalla hajanaista tajunnanvirtaa.

Kristian Kosonen: Summan teräsmyrsky (Bazar 2022) – Minun piti lukea joku keväällä ilmestynyt uusi sotakirja, mutta unohdin varata sen. Lähipiiristä löytyi kuitenkin genren ystävä, jolta sain pari Kososen kirjaa lainaan. Sopivasti isänpäivän alla luin, näitähän isille kaupitellaan kovasti. Melkoista miesten viihdekirjallisuutta kyllä: kirjassa kuvataan talvisodan aikaisia taisteluja Summan rintamalla. Turpiin tulee, mutta hurjat suomalaissotilaat pistävät Neuvostoliitolle kampoihin viimeiseen asti. Kirja on täynnä toimintaa ja graafista sodankäynnin julmuuden ja armottomuuden kuvausta. Ruumiita tulee valtavasti, eikä henkilöihin kannata kiintyä. Dynaamista menoa, mutta myös kovin puuduttavaa, kun Summan lihamylly jauhaa miestä kappaleiksi tasaisina aaltoina. Pidän kyllä enemmän naisten viihteestä, ihan koska vaan mieluummin parisuhdesäätöä, kahvilanpyörittämistä ja maalaisidylliä kuin tätä. Arvioni Kirjavinkeissä.

R. F. Kuang: Katabasis – Matka manalaan (Teos 2025, suom. Veera Kaski) – Alice haluaa huippututkijaksi analyyttisen magian alalla, hinnalla millä hyvänsä. Mitä siis tehdä, kun oma ohjaaja kuolee kesken väitöskirjatutkimuksen Alicen virheen vuoksi? Ei auta kuin matkata manalaan hakemaan ohjaaja takaisin elävien kirjoihin! Tehtävä ei ole helppo, ja matkalle tuppautuu mukaan Alicen pahin kilpakumppanikin. Luvassa on perinpohjainen katabasis, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Kirja on paitsi maaginen seikkailu, myös satiirinen kommentaari huippuyliopistojen kulttuurista, narsistisista egohirviöistä ja täynnä kaikenlaista kirjallista viittausta – klassikkonsa tuntevat tietävätkin jo, mihin sanaan kirja päättyy. 600-sivuisena kirja on hivenen pitkänpuoleinen, mutta loppuratkaisu oli vaivan arvoinen. Marjatta Honkasalon arvio Kulttuuritoimituksessa.

Édouard Louis: Monique pakenee (Tammi 2025, suom. Lotta Toivanen) – Suhtauduin Louisin uusimpaan teokseen epäilyksellä jo varausvaiheessa, mutta tartuin nyt kuitenkin, kun eräpäivä on huomenna. Tämän pitkän esseenhän lukee helposti kertaistumalla – äänikirjakin kestää vain 2,5 tuntia – joten suurta panostusta kirja ei vaadi. Ilokseni totesin, että katalogikuvaus antoi kirjasta synkemmän kuvan. ”Monique valitsee toistuvasti väärin” ei pidä paikkaansa tämän kirjan kohdalla, vaan tässä kuvataan Louisin äidin onnistunut pako väkivaltaisesta suhteesta. Kirja on lopulta vapauttava ja onnellinen. Hyvä niin. Kati-Annika Ansaksen arvio Kulttuuritoimituksessa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Seanan McGuire: Ovi joka sydämessä (Hertta 2025, suom. Kaisa Ranta) – Lapset päätyvät kaikenlaisiin ihmemaihin vaatekomeroista, peilien läpi ja kaninkoloista. Mutta miten käy lapsille, kun ihmemaat heittävät heidät pihalle? Eleanor Westin koulukoti harhateiden lapsille kerää osan näistä lapsista suojaansa, myös 17-vuotiaan Nancyn, joka kaipaa yhä takaisin Vainajien saleihin. Mutta sitten koulukodissa tapahtuu murha… Palkitussa kirjasarjassa kuvataan sekä elämää koulukodissa että lasten seikkailuja ihmemaissaan. Tämä avausosa ei vielä täysin lumonnut, mutta odotan mielenkiinnolla, miten sarja etenee. Arvioni Kirjavinkeissä.

Taina Niemi: Varkaat (Otava 2025) – 15-vuotias Luka paistaa burgereita koulunkäynnin ohessa saadakseen perheelleen lisää rahaa. Yksinhuoltajaäidillä on tiukkaa ja kotona on pikkusisko, jota Luka suojelee. Amanda taas on hyvän perheen lapsi, jolla pitäisi olla kaikkea. Siitä huolimatta Amanda mokaa ja joutuu rangaistuksena töihin pikaruokalaan. Vetävä nuortenkirja sisältää runsaan kirjon tunteita, yhteiskuntaluokan tarkastelua ja sopivasti huumoria. Kaikilla ei ole samat mahdollisuudet elämässään, mutta pelkät materiaaliset puitteetkaan eivät auta. Erinomainen nuortenkirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mariia Niskavaara: Ester, teurastaja (Kosmos 2025) – Maksamakkaran värisen esikoisteoksen maailma on lihaisa. Pääosassa on pikkukaupungin lihajalostamossa teurastajana työskentelevä Ester, jolla on polttava halu lisääntyä. Lapsettomuutta, lihaa ja eläimellisyyttä käsittelevä kirja on absurdi ja groteski. Aiheensa puolesta tämä on mielenkiintoinen kumppani Laura Gustafssonin Lihakirjalle, tyyliltään ja tematiikaltaan sitten jotain ihan muuta. Sopivan lyhyt oudoksi kirjalliseksi välipalaksi, ei tätä lihan tursuamista olisi satoja sivuja jaksanut. Jännittävä esikoinen herättää mielenkiintoa Niskavaaran tulevaa tuotantoa kohtaan.

Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki (Publiva 2025, suom. Raisa Porrasmaa) – Tässä hyvin japanilaisessa kirjassa seurataan pientä isoäidiltä perittyä paperikauppaa ja kirjuripalvelua pyörittävän nuoren naisen elämää Kamakurassa Suur-Tokion laitamilla. Hatoko laatii ihmisten puolesta hyvinkin monenlaisia kirjeitä ja pohdiskelee siinä sivussa oman elämänsä käänteitä ja suuntia. Kovin paljon ei tapahdu, mutta pinnan alla sittenkin aika paljon. Kaikki on hyvin japanilaista. Kirjaan on sisällytetty japaninkielisiä kirjeitä, mikä on erinomainen ratkaisu, ja suomennos on totutun hyvä. Ihastuttavan lempeä ja lämminhenkinen kirja tarjoaa mukavan kurkistuksen vieraaseen kulttuuriin.

Ana Moura Pessoa, Joana Neto Lima & Rogério Ribeiro (toim.): Tynnyrisota (Osuuskumma 2025, suom. Tarja Härkönen) – Ensimmäinen Viinipunk-kokoelma on vaihtoehtohistoriaa, jonka tapahtumat pyörivät Portugalin sisällissodassa 1910-luvun lopulla, kun tasavaltalaiset ja monarkistit taistelevat vallasta. Teknologiaa pyörittää bioteknologialla paranneltu portviini. Kokoelma kuulosti lupaavalta, mutta ei aivan lunastanut lupauksiaan; novellit ovat kovin vaihtelevan tasoisia, eivätkä kaikki nivoutuneet viinipunkteemaan riittävästi – Rhys Hughesin novellit olisin surutta korvannut paremmilla. Onneksi pisin novelli, joka kattaa kolmasosan kirjasta, oli sentään hyvä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Petra Rautiainen: Puuntappajat (Otava 2025) – Kaksi hienoa historiallista romaania kirjoittanut Rautiainen sanoi muutama vuosi sitten kirjoittavansa uutta romaania, joka ei ole edeltäjiensä tapaan historiallinen. No, Rautiaisen uusi historiallinen romaani kulkee kahdella aikatasolla, vuosina 1918 ja 1934. Sisällisodan aikaan ollaan Itä-Savossa, saarella keskellä Saimaata, lääkäri Ulpu Leideniuksen johtamassa sairaalassa. Vuonna 1934 Etsivän keskuspoliisin vakooja muistelee vuoden 1918 tapahtumia, joissa oli osallisena. Iso osa kirjan jännitettä on se, kuka tämä vakooja on. Muuten tarina on monitahoinen ja voimakkaalla tyylillä kerrottu ja käsittelee tärkeitä kysymyksiä, mutta jotenkin tämä kirja ei ihan samalla tavalla iskenyt kuin Rautiaisen aiemmat kirjat. Arvioni Kirjavinkeissä.

Miska Repo: Linnut (Kulttuurivihkot 2025) – Tamperelaisen kirjastotyöntekijän toisinkoinen on elämää ja luontoa käsittelevä runokokoelma, jossa tyyli vaihtelee hyvin minimalistisesta ”muutama sana sivulla”-tyylistä proosarunovuodatuksiin. Ihan ensimmäisenä kuitenkin noottia taittajalle, en ymmärrä mitä tarkoitusta palvelee reippaasti liian pieni teksti. Tässä taitto vastusti lukemista. Itse runot jättivät vähän etäälle, pikkuisen on etäistä tekstiä ja vain paikoin pilkahduksia mielenkiintoisista ja kekseliäistä ajatuksista. Ei huono, mutta ei ilahduttanutkaan.

Annukka Salama: Sulamispiste (WSOY 2025, kuv. Satu Ovaskainen) – Hillitöntä menoa överiysnappi maksimiasennossa, siinä Salaman nuortenkirjojen toimiva resepti. Jo edellisessä kirjassa nakattiin realismi roskakoriin ja otettiin tilalle hyperviritetty satumaisuus. Sama meno jatkuu tässä kirjassa, jossa ampumahiihtoa harrastava Oliver on oikeasti salaa treenannut lätkää yksinään vuosikaudet. Kun lätkätaidot paljastuvat, Oliver saa oitis kutsun maagiseen Tampereella sijaitsevaan jääkiekkosisäoppilaitokseen ja kokelaspaikan maajoukkueesta. Pukukoppipuheista kirja esittää ihanan utopiaversion. Olisipa lätkä tällaista! Realistista urheilukirjallisuutta odottava tulee satavarmasti järkyttymään, mutta ihanaa queer-sporttiromanssia etsivä taas hullaantuu. Huikeaa menoa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Andrzej Sapkowski: Korppien tienhaara (WSOY 2025, suom. Tapani Kärkkäinen) – Kaikki aikaisemmatkin Noituri-kirjat lukeneena tähän uuteenkin piti luonnollisesti tarttua. Sarjan esiosa kertoo vastavalmistuneen noituri Geraltin vaiheista. Geralt on joutumassa hirtetyksi, kun vanha noituri Holt pelastaa hänet, ja siitä alkaa monipolvinen seikkailu Kaedwenissä piikkinä valtaapitävien lihassa ja osana suurempia suunnitelmia, joista Geralt ei tiedä mitään. Erinomaisen sujuvaa tekstiä, tarina etenee notkeasti ja hauskasti ja avaa hyvin noiturin vaiheita ja ympäröivää maailmaa. Ilkka Valpasvuon arvio Kulttuuritoimituksessa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Elena Sulin: aavekoralli / aavikkoralli (Aviador 2025) – Kirjaston ainoaan kappaleeseen tuli varaus juuri ennen kuin ehdin uusia lainan, joten tuli pieni pakko lukea tämä esikoisrunokokoelma. Sirpaleisessa runokokoelmassa ei ole kovin paljon sanoja, mutta enemmän asiaa. Kuvastoon mahtuu seksiä, lisääntymistä ja erityistä suomalaista luontoyhteyttä, näkymiä niin Suomen luonnosta kuin Australiasta asti. Miellyttävän pienikokoisen kirjan käteensopivuudessa on ilonsa. Sisältö jättää sopivasti aukkoja, mutta samalla tuntuu hitusen yhdentekevältä; monet tämän kokoelman sanomista asioista olen kuullut vetävämmässä muodossa muualta.

Maria Turtschaninoff & Peter Bergting: Mantikora (Tammi 2024, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) – Varhaisnuorille suunnatussa kauhukirjassa nuori tyttö on ihan varma, että isän uusi naisystävä on todellisuudessa painajaismainen hirviö, mantikora, joka on vain naamioitunut ihmiseksi saadakseen syötyä tytön perheen. Pikkuveljeä on puolustettava hirviötä vastaan, vaikka isä ei rakastumiseltaan uskokaan. Mutta mistä löytyisi mantikoran voittamiseen tarvittava yksisarvisen sarvi? Kauniisti kuvitettu kirja on lyhyt, helposti kertaistumalla luettava kauhukertomus, jossa rohkeus joutuu koetukselle ja loppu on genrelle sopivasti epämääräinen ja monitulkintainen. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Sarjakuvat

Pauli Kallio & Juliana Hyrri: Kalle, Kaneli ja kipsi (Suuri Kurpitsa 2021) – Jalkapallon ja musiikin riemujuhla jatkuu. Kalle soittaa selloa ja pelaa palloa, mutta tapaturma johtaa käden murtumiseen ja kiduttavan pitkään soitto- ja pelitaukoon. Lopulta käsi paranee ja Teemu Pukkikin vierailee treeneissä. Kallion notkeasti sanaileva käsikirjoitus on teräksistä tavaraa ja Hyrrin persoonallinen kuvitustyyli tekee tästä lastensarjakuvasta iloista luettavaa. Kalle ja Kaneli -kirjat hurmasivat takuuvarmasti, harmillisesti niitä on ilmestynyt vain kaksi.

Miila Westin: Vaarallinen uni (S&S 2024) – Fantasiasarjakuvan kolmannen osan eräpäivä häämöttää, joten pitää siis lukea kakkososa alta pois. Vauhdikkaastihan tämä itämerensuomalaiseen mytologiaan nojaava fantasiasarjakuva taas etenee. Tässä on vähän väliosan mallia: Eevi oppii paljon uutta, joutuu vaaroihin ja yksi kirouskin saadaan hoidettua, mutta ennen kaikkea pohjustetaan seuraavan osan isompia ratkaisuja. Sarjakuvan mangavaikutteet – erityisesti Eevin jättisilmät – hiertävät yhä, mutta onhan tämä muuten oikein toimivaa lastensarjakuvaa.

* *

Tietokirjallisuus

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen – Anni Polvan elämä ja teokset (Teos 2025) – Hurme jatkaa kulttuurihistorian pöyhimistä. Tällä kertaa kohteeksi on valikoitunut yksi Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä kirjailijoista, Anni Polva. Polva tunnetaan Tiina-kirjoistaan, mutta hän kirjoitti myös monia yleisön pitämiä, mutta kriitikoiden halveksumia viihdekirjoja. Maanisella tahdilla kirjoja tuottanut ja muutenkin elämäänsä elänyt Polva olikin melkoinen poikkeusyksilö. Hurme käy läpi Polvan elämän ja teokset nopeasti, perusteellisesti ja tutulla huumorintajullaan. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Mia Rönkä, Thomas Lilley & Nadja Sarell: Lepakon vuosi (Sammakko 2020) – Oiva yhdistelmä tarinallista kuvakirjaa ja lasten tietokirjaa lepakoista. Tarinassa kerrotaan lapsista, jotka etsivät ja löytävät lepakoita, ja saavat suojeltua autiomökin, joka paljastuu lepakoiden pesäksi. Tarinan ohessa jokaisella aukeamalla on myös tietosisältöä eli lepakoista kertovia faktalaatikoita, jotka täydentävät tietoantia. Hybridimalli toimii oikein mukavasti. Kuvitus on kohdallaan ja tietoa piisaa runsaasti, joten tätä on helppo suositella tiedonjanoisille.

* *

Uutuuskirjat

Gummeruksen kuvastosta pistää ensimmäisenä silmään Asako Yuzukin Voita. Japanilainen kirjallisuus kiinnostaa lähtökohtaisesti melkein aina. Sofija Andruhovytšin Amadoka II – Uljana pitänee pistää varmuuden vuoksi varaukseen, koska tämän suurromaanin ensimmäinen osa on minulle tulossa, ja jos avausosa on hyvä, haluan tietysti lukea tämän toisenkin. Tietokirjapuolelta Suvi Auvisen Maailman viimeinen eläin – Karhukaisista, toivosta ja pienuuden voimasta kuulostaa hyvältä yhdistelmältä aihetta ja tekijää. Annie Ernaux’n Tytön tarina menee lukulistalle aiempien Ernaux-suomennosten jatkoksi.

Etana Editionsin listalta nappaan varauksiin melkein kaiken: Sanna Pelliccionin Unen oven, Miira Luhtavaaran, Satu Kettusen ja Marjut Mariston Tunnemuskelit, Hannamari Ruohosen Yksinäisen merenneidon, Malin Kivelän, Martin Glaz Serupin ja Linda Bondestamin Jos kohtaat sokeritoukan -kirjan. Jenni Erkintalon Jalkapallojahtiakin voi harkita.

Hertan kuvastosta kiinnostavat ainakin säeromaanit: Päivi Haanpään Retro ja Anne Muhosen Salama-Anteri. Seanan McGuiren Harhateiden lapset -sarjan ensimmäisen osan sain marraskuun aikana luettua, joten toinen osa Luona luiden ja risukoiden menee varaukseen sarjan jatkoksi. Ilolla huomaan, että Martha Wellsin Murhabotti-sarja saa jatkoa: Pakoileva yhteys on pakko lukea!

Art Housen kuvastosta suomentaja Kaisa Rannan nimi saa kiinnostumaan John Wiswellin Sinusta teen pesäni -kirjasta, ja kuvaus varmistaa, että teos pääsee listalleni. Kaveri on kehunut Antti Leikaksen Tonttu-kirjoja ennenkin, mutta nyt helmikuussa tuleva kolmas osa Tonttu – Mies häviää varmistaa sen, että aikaisemmatkin osat lähtevät lukuun, jotta voin lukea tämän kolmannen. Se kun on Georges Perecin Häviämisen tapaan a-lipogrammi, ja sellainen nyt vain on heikko kohtani. Art House julkaisee myös Genjin tarinassa moneen kertaan mainitun Isen tarinat -kertomuskokoelman Juhani Bonsdorffin suomennoksena. Kun olen Genjiä lukenut, pitänee tämäkin ottaa tutustuttavaksi. Lastenkirjoista Leena Virtasen ja Anne Vaskon uuden sarjan avaus Pasi – Vaarallinen kissa kiinnostaa. Pauline Pinsonin ja Magali Le Huchen Peppukala on Ranskan viime vuoden suosituin kuvakirja, joten miksei sellaistakin tutkisi.

Bazarin kuvastosta suurin osa oli jo tuttua WSOY:n nettisivuilta, mutta Ilona Tuomisen Kortteli-viihdesarjan seuraava osa Ajatusremontti on mukava löytö. Tämä on ollut erinomainen sarja, jota jatkan mieluusti. WSOY:n listoilta puuttui myös uusi Three Pines -dekkari, mutta onneksi sekin on tulossa: Louise Pennyn Sokeiden valtakunta on minulle kevään odotetuimpia kirjoja.

Lasten keskuksen kirjoista jatkan ainakin Anni Pyykön ja Eveliina Netin Venni ja Lyly -sarjan parissa. Ruokamatkailijat-kirjassa tutustutaan maailman ruokakulttuureihin. James Maclainen ja Malgorzata Detnerin Et ikinä arvaa tätä kaikkea maailmasta pääsee myös lukulistalle, vaikka edellinen lukemani Et ikinä arvaa -sarjan kirja ei ihan nappiosuma ollutkaan. Tsekkaan silti, toimisiko tämä paremmin.

WSOY:n koko kuvastosta löytyi Leena Paasion Lännessä loistaa majakka, joka on Kotisatama-viihdesarjan jatkoa. Ensimmäistä osaa en ole vielä lukenut, mutta tämä menee varaukseen varmuuden vuoksi. Marlen Haushoferin legendaarisen pitkät varausjonot kerännyt Seinä on saanut kauan odotetun uusintapainoksen – pakkohan se on lukea.

Tammen katalogia selaamalla haaviin tarttuu Satu Erran esseeromaani Rondo ja modulaatio – Runoista, euroviisuista ja ymmärtämisestä. Kaikki, mitä Erra on tähän asti julkaissut, on ollut kiinnostavaa, joten miksei tämäkin. Mikko Rädyn uusi runokokoelma Kaikki putoava pääsee lukulistalle edellisten jatkoksi. Benjamín Labatutin edellinen suomennos oli kiinnostava, joten uusi Maniac – joka on itse asiassa aikaisempi kirja – kiinnostaa myös.

Aulan kuvastosta kiinnostaa Yang Shuang-zin Matkapäiväkirja Taiwanista, joka valottaa Taiwanin ja Japanin välistä siirtomaahistoriaa kuvatessaan Japanin siirtomaavallan alaista 1930-luvun Taiwania.

Aviadorin listalta tartun Jeongdo Kimin teokseen Äänestä sana, sanasta merkitys, joka käsittelee suomen onomatopoeettista sanastoa ja sitä kautta suomalaista tapaa hahmottaa maailma.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua