Tampereen Teatteri istutti neljä johtajaa lavalle yleisölle eteen: ”Kaikissa teattereissa on samat ongelmat ja riemut”

04.11.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kanninen, Bragge, Vihinen & Roine. Kuva: Aila-Liisa Laurila

KESKUSTELU | Teatteripomo ei ole mikä tahansa toimitusjohtaja. Hänen johdettavanaan on suuria persoonia, taiteilijoita, hörhöjä ja kovan luokan ammattilaisia. Lisäksi on pidettävä raha-asiat tiukasti hyppysissä.

Aila-Liisa Laurila, teksti

Erittäin kiinnostavia asioita nousi esiin Tampereen Teatterin päänäyttämöllä maanantai-iltana (3.11.2025), kun yleisön eteen nousi peräti neljä teatterinjohtajaa keskustelemaan työstään. Esko Roine, Heikki Vihinen, Reino Bragge ja Mikko Kanninen tietävät kaikki, millaista on johtaa Tampereen Teatteria.

Tampereen Teatterilla on ollut yli 120-vuotisen historiansa aikana kaikkiaan 26 johtajaa. Lavalle astuneiden aika ulottuu vuoteen 1988, jolloin Esko Roine aloitti. Hän viihtyi työssään kymmenen vuotta, minkä jälkeen siirtyi naapuriin eli Tampereen Työväen Teatteriin.

Nelikkoa haastatellut toimittaja Anna Sirén aloitti illan kysymällä kaikilta muistot työn aloitushetkestä ja mieluisimmista näytelmämuistoista.

Esko Roineelle aloitus merkitsi siirtymistä Helsingistä takaisin kotikaupunkiin. Hän oli ensimmäinen toimitusjohtajan tittelin saanut, mikä johtui silloisesta osakeyhtiölain muutoksesta.

Rauli Lehtonen oli johtanut taloa peräti 25 vuoden ajan. Roineen mukaan Lehtosen lähtö on aivan liian pitkä tarina kerrottavaksi ja hän aikookin jättää sen omiin muistelmiinsa. Roineen mieleen on jäänyt teatteritalon edellinen remontti, Tullikamarin väistötiloissa näytteleminen, remonttirahojen keräily ja Ghetto-näytelmä.

– Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa kuultiin, että katsomo on jumissa Saksassa. Kutsuttiin kaksi kirvesmiestä töihin ja kannettiin kakkosnelosia sisään. Miehet aloittivat lauantaiaamuna ja niin oli katsomo sunnuntaina iltapäivällä valmis.

– Teatteriaseeseen tuli Ghetto-esityksessä häiriö, kun piti suuri juutalaisjoukko tappaa. Ase laukesi vain yhden kerran, mutta kaikki kaatuivat kerrasta maahan, Roine naurattaa yleisöä.

Esko Roine on siitä poikkeuksellinen, että hän on näytellyt kaikkien seuraajiensa aikana Tampereen Teatterissa.

* *

Heikki Vihinen ei pääse tässäkään keskustelussa eroon Kummeli-taustastaan. Ehkäpä juuri se vaikuttikin niin, että Esko Roine halusi Vihisen seuraajakseen. Vihisen mielestä Eskon saappaat olivat isot. Peräti 12 vuotta hän kuitenkin jaksoi pomona, osin Roineen hyvällä tuella.

– Olin yllättynyt pyynnöstä. Kun näytti, ettei siinä ole mitään järkeä, niin suostuin, hän sanoo.

Kummeli-tausta tuotti myös loistavaa menestystä. Vihinen kirjoitti Timo Kahilaisen kanssa teatterikappaleen Alivuokralainen. Lisäksi kolmas kummelihahmo Heikki Hela vieraili esityksessä.

– Teatterin sisällä sanottiin, ettei se ole edes näytelmä vaan sketsisikermä. Ääni muuttui, kun esitykset jatkuivat vuodesta toiseen. Seitsemän vuotta, 350 esityskertaa sadan prosentin täytöllä ja viisi miljoonaa euroa lipputuloja, Vihinen kuittaa.

Vihinen muistelee hyvällä myös Leea Klemolan tuotantoa. Näytelmät itkettivät ja naurattivat. Vihinen kertoo arvostavansa kaudeltaan ennen kaikkea sitä, että lavoille saatiin uusia kotimaisia kantaesityksiä.

Vihisen jälkeen johtajaksi tullut Reino Bragge toi mukanaan musikaalit, kuten Les Miserables. Bragge poikkesi edeltäjästään myös siinä, että oli jo työskennellyt usean teatterin johdossa, Porissa, Joensuussa ja Jyväskylässä.

– Kaikissa teattereissa on samat ongelmat ja riemut, hän kommentoi.

* *

TT Kanninen Bragge johtajan julkistus

Mikko Kanninen ja Reino Bragge. Kuva: Tampereen Teatteri

Reino Braggen ja Mikko Kannisen vaihto osui aikaan, jolloin pandemia riehui ympäri maailmaa. Kanninen valittiin monivaiheisilla testeillä lähes 60 hakijan joukosta, mutta ”voittajalle” lankesi eteen poikkeuksellisen haastava aika.

Esityksiä jouduttiin perumaan ja penkkirivejä harventamaan. Perumiset olivat ennen kuulumattomia. Niihin on totuttu menemään vasta siinä äärimmäisessä hädässä, ettei paikkaaminen onnistu millään.

Nyt korona-aika on jo melkein unohtunut ja Tampereen Teatteri päässyt remontin myötä monien parannusten äärelle. Mikko Kanninen listaa tähän astisen kautensa menestyksiksi näytelmät Huomenna hän tulee, Vieras eli Julmurin suviyö ja Taru Sormusten herrasta.

Taru Sormusten herrasta -esityksen oli tarkoitus paikata teatterin remonttitaloutta. Peräti 60 prosenttia katsojista tuli muualta kuin Pirkanmaan talousalueelta. Sorin Sirkuksen kanssa voi tehdä ihan mitä vain, ja koossa oli muutenkin oikea dream team. Seurasimme Tolkienin kirjan tapahtumia tarkasti toisin kuin teoksesta tehdyt elokuvat, Kanninen kehuu.

* *

Johtajien kaudet

  • Esko Roine 1988–1998
  • Heikki Vihinen 1998–2010
  • Reino Bragge 2010–2020
  • Mikko Kanninen 2020–

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Ei tuloksia

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Yritä muuttaa hakuasi, tai käytä yläpuolella olevaa navigointia löytääksesi kirjoituksen.

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.