Tampere Jazz Happening näkyi ja kuului myös valkokankaalla – Mika Kaurismäen Every Note You Play Niagarassa

Kuvat: Maarit Kytöharju

Marita Nyrhinen, teksti

Tampere Jazz Happeningissa (30.10.–2.11.2025) on vuosien varrella näytetty jazzaiheisia elokuvia, ei säännöllisesti, mutta aina kun sopiva elokuva on ollut tarjolla. Mika Kaurismäen ohjaama Every Note You Play osui sopivaan saumaan, ja aiheeltaankin istuu hienosti Happeningin tyyliin; dokumennielokuvassa joukko maailmanluokan muusikoita kokoontuu improvisaatiolle rakennetulle nykymusiikin festivaalille, Monheim am Rhein Triennaleen Saksassa.

Muusikot olivat toisilleen jokseenkin vieraita, eikä yhteistä ohjelmaa ollut. Kaikki soitto perustui improvisaatiolle. Syntyi täysin uutta musiikkia tyylilajeista välittämättä. Avantgardea, jazzia, folkia, indietä – ei väliä. Kaurismäki seurasi kesällä 2024 Monheim am Rheinin triennaalissa tätä luovaa poikkeustilaa kameransa kanssa kolmena festivaalipäivänä ja tallensi hetket, jolloin musiikki syntyi. Elokuva on intensiivinen ja intiimi tallenne heittäytyvien muusikoiden ja yleisön kohtaamisesta pienimuotoisessa tapahtumassa, jonka jatkosta ei ole tietoa.

Mika Kaurismäkeä (oik.) haastatteli Harri Uusitorppa.

Mika Kaurismäki ja Monheimin triennaalin festivaalijohtaja Reiner Michalke olivat Niagaran näytöksessä keskustelemassa festivaalista ja elokuvasta. Keskustelun moderoi jazztoimittaja ja -kriitikko Harri Uusitorppa.

Kaurismäen ensimmäinen pitkä elokuva oli musiikki- ja henkilökuvaus Saimaa-ilmiö (1981), jossa nuoret suomalaiset muusikot matkasivat keikkapaikoille järvilaivalla. Sen hän toteutti yhdessä veljensä Akin kanssa. Kävi selville, kuinka juuri tästä elokuvasta Kaurismäen musiikkidokumenttien tekeminen lähti liikkeelle. Silloin seilattiin Saimaalla, nyt pysyteltiin laituriin kiinnitetyn jokilaivan uumenissa.

Reiner Michalkella riittää kokemusta jazzfestivaalien järjestämisestä.

New Yorkista Brasiliaan

Brasilian musiikkielämään liittyvät elokuvat ovat olleet tärkeitä virstanpylväitä Kaurismäen uralla. Erityisen hienoja kuvauksia ovat Moro no Brasil (2002) sekä Brasileirinho (Brasileirinho – Grandes Encontros do Choro, 2005), jonka keskiössä on brasilialainen choro-musiikki. Mama Africa (2011) on eräänlainen muotokuva eteläafrikkalaisesta laulajasta ja kansalaisoikeustaistelijasta Miriam Makebasta.

Eikä unohdeta elokuvaa Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin (2023), jossa seurataan yhtyeen historiaa sekä valmistautumista 40-vuotisjuhlakonserttiin kesällä 2022.

Sonic Mirror (2008) puolestaan tutkii rytmin, musiikin ja viestinnän yhteyttä eri puolilla maailmaa. Jazzrumpali Billy Cobhamin opastamana kuljetaan muusikon lapsuusmaisemista New Yorkista Brasiliaan.

Tilaisuus pidettiin Tampereen Kehrässaaressa, elokuvateatteri Arthouse Cinema Niagarassa.

Mika halusi olla rumpali

Kaurismäki kertoi, kuinka hän halusi aikoinaan rumpaliksi. Hän kuunteli Billy Cobhamin levyjä, joita sisko ei sietänyt.

– Hassua kyllä, myöhemmin siskoni meni Billy Cobhamin kanssa naimisiin, Kaurismäki kertoi.

Kaurismäki paljasti, että Every Note You Play oli haaste, sillä konsepti oli poikkeuksellinen. Kuusitoista puolilta maailmaa tullutta huippumuusikkoa saapui improvisoimaan. Eniten elokuvassa pääsevät esille newyorkilaiset muusikot Shahzad Ismaily, viulisti-performanssitaiteilija yuniya edi kwon ja alttosaksofonisti Darius Jones sekä äänitaiteilija Rojin Sharafi ja palestiinalainen tuottaja Muqata’a.

Lähelle muusikoita

Kuvausaikaa oli vähän, eikä oikeastaan ollut etukäteissuunnitelmaa. Siinä missä soittajat improvisoivat, niin improvisoi myös Kaurismäki kameroineen. Hän ei tiennyt muusikoista juuri mitään, ja myöntää olleensa jännittynyt. Olihan hänen mentävä kameroineen hyvin lähelle muusikoita. Tilanne oli aivan erilainen kuin fiktiivistä elokuvaa ohjatessa, jolloin yleensä harjoitellaan ja tunnetaan ihmiset.

Kaurismäki myöntää toki, että kokemukset kuvauksissa brasilialaismuusikoiden kanssa auttoivat. Työ Every Note You Playn parissa opetti myös paljon nimenomaan improvisaation näkökulmasta.

Every Note You Play on hieno osoitus Kaurismäen taidoista luoda kiinnostava musiikkitallenne. Hän on onnistunut vangitsemaan herkkäotteisella tavalla muusikot niin luovina soittajina kuin yksityisinä henkilöinä.

Musiikkidokumentit muodostavat ison osan Mika Kaurismäen filmografiasta.

Halvempi kuin Scorsese

Triennaalin festivaalijohtaja Reiner Michalke on koko festivaalin isä. Kokemusta hänellä on, sillä hän toimi vuosina 1986–2022 Kölnissä Euroopan jazz- ja nykymusiikin keskuksen taiteellisena johtajana ja vuosina 2006–2016 Moersin festivaalin taiteellisena johtajana.

Michalkea kutkutti ajatus tallentaa triennaalin esitykset, sillä olivathan ne ainutkertaisia. Hän vitsaili Tampereella, että musiikkidokumentteja toteuttanut Martin Scorsese olisi aivan liian kallis, mutta kun hän tapasi Mika Kaurismäen, sopimus syntyi parissakymmenessä minuutissa.

Päätettiin toteuttaa 80-minuuttinen elokuva. Leikkaustyö oli valtava, sillä materiaalia oli kertynyt kolmen päivän aikana satoja tunteja. Kunnollinen ääni oli tärkeä. Mikrofoneja olikin sijoitettu konserttitilanteissa joka puolelle. Elokuva äänimaailmoineen toimi Niagarassa moitteettomasti. Paradoksaalista olikin, että keskustelutilaisuudessa mikrofonit eivät meinanneet siepata ääntä, ja volyymitasot olivat aivan liian matalat. Kuulijan piti pinnistää.

Dokumentaristina Mika Kaurismäki on tallentanut ansioituneesti kulttuurin ilmiöitä, ja hänet palkittiinkin Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnolla vuonna 2018 DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalilla.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua