Jana Výborná-Turunen ja teos Hiljaisuus tappaa. Kuvat: Marjatta Honkasalo
KUVATAIDE | Tšekkiläissyntyisen tekstiilitaiteilijan kahdesta osasta koostuvan näyttelykokonaisuuden keskeinen teema on rauha.
”Emme lapsena kunnolla ymmärtäneet, miksi harjoittelimme juoksua ydinasesuojaan.”
Marjatta Honkasalo, teksti ja kuvat
Tamperelainen, tšekkiläissyntyinen tekstiilitaiteilija Jana Výborná-Turunen on tuonut Kulttuuritalo Laikun Galleriaan kahdesta osasta koostuvan näyttelykokonaisuuden, jonka keskeinen teema on rauha. Näyttelyn suurista tekstiiliveistoksista useimmat ovat syntyneet jo parikymmentä vuotta sitten taiteilijan Taideteollisen korkeakoulun lopputyönä Manifesto 03. Uudet työt ovat tältä vuodelta. Siitä tulee myös näyttelyn nimi Manifesto 25.
– Koin jo silloin vuonna 2003 voimakkaasti, että halusin osaltani vaikuttaa maailman tapahtumiin oman taiteeni kautta. Silloin osoitettiin mieltä Irakin sotaa vastaan, nyt Gazassa tapahtuu kansanmurha ja Ukrainassa ihmiset kokevat kuvaamatonta kärsimystä, Výborná-Turunen vertaa.
Näyttely ottaa kantaa maailman tilanteeseen, sotiin, vääryyksiin ja kolonialismiin, mutta tarinat ja materiaalit kertovat myös taiteilijan omista kokemuksista.
– Halusin jo 20 vuotta sitten ilmaista oman henkilöhistoriani kautta tarinaa rauhan puolesta. Nyt taas tuntui, että tilanne on kestämätön ja täytyi tehdä jotakin. Taide on minun aseeni, toiminnan välineeni.

Punatähdessä Jana Výborná-Turunen on käyttänyt materiaalina upseeri-isänsä armeija-ajan asusteita. Taustalla teos Takaa-ajo.
Tšekin historia läsnä
Výborná-Turunen kasvoi sosialistisessa Tšekkoslovakiassa ja jakoi koulussa ne kokemukset, jotka silloisen itäblokin lapset kokivat. Oltiin pioneereja, harjoiteltiin ydinsodan varalta.
– Emme lapsena kunnolla ymmärtäneet, miksi harjoittelimme juoksua ydinasesuojaan. Se tuntui nololta ja huvittavalta, mutta kuka tietää, mihin tämä maailma meidät nyt on viemässä.
Samettivallankumous syksyllä 1989 merkitsi Tšekkoslovakiassa muutosta ja suuntautumista länteen monen muun itäblokin maan tavoin. Myös Jana Výborná-Turunen oli silloin opiskelijana osoittamassa mieltään kommunistipuolueen yksinvaltaa vastaan.
Kuvaavaa muutokselle ja maan historialle on, että Výborná-Turusen isä palveli korkeana upseerina Neuvostoliiton ydinpiiriin kuuluneessa Tšekkoslovakian armeijassa ja sitten Nato-yhteistyössä, kun Tšekki vuonna 1999 liittyi Pohjois-Atlantin puolustusliittoon.

Juutalaisperheelle aikoinaan kuulunut matto on nyt osana taideteosta, johon heijastuu Gazassa kuolleiden nimiä Elämän puun muodossa.
Materiaalit kantavat tarinaa
Oman isän sotilastaustaa Výborná-Turunen pohtii useissa teoksissa. Hän on käyttänyt isänsä puuvillaisia armeija-ajan asusteita muun muassa töissä Punatähti ja Muumio.
– Materiaali kantaa tarinaa. Samalla kun olen työstänyt isän armeija-asuja teoksia varten, olen pohtinut muutosta. Asuista tulee jotakin muuta kuin vallan edustajia, ne muuttuvat päinvastaiseksi, antimilitaristisiksi. Punatähti-teoksessa niistä on tullut eräänlaisia pakkopaitoja.
Kaksosten tarinassa Jana Výborná-Turunen on käyttänyt muun muassa armeijan vanhoja sukkia, ja Varjo on peräisin ajalta, jolloin Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian vuonna 1968. Neuvostoarmeijan maahan jääneet laskuvarjot päätyivät tavallisten ihmisten vaatteiksi, kun kankaista oli pulaa. Yksi laskuvarjo on nyt tullut osaksi taideteosta.
Olennainen osa Výborná-Turusen jokaista työtä on tarina, joka avaa tekstiilien ja taiteilijan käyttämien työtapojen yhteyksiä teosten syntyyn. Tarinoihin kannattaa syventyä ja käyttää niiden lukemiseen aikaa.

Vanhan maton tarina toistuu myös pölymuistona Jana Výborná-Turusen kirjontatyössä.
Huuto Gazan uhrien puolesta
Jana Výborná-Turusen uudet työt puhuvat, suorastaan huutavat vääryyttä, jota palestiinalaiset nyt Gazan sodassa kohtaavat. Hiljaisuus tappaa -teos vaatii ottamaan kantaa, huutamaan. Monen tekniikan tuloksena on syntyneet teoksen kasvot ovat taiteilijan omat.
Monenlaisia tunteita herättää myös teos Maton tarina/Elämän puu. Vanhaan mattoon yhdistyy animaatio, jossa kiertää Gazassa kuolleiden nimiä.
– Olen valinnut yhden nimen aina edustamaan tiettyä ikää. Nuorin on alle vuoden ikäinen ja vanhin 101-vuotias, Výborná-Turunen selittää.

Takaa-ajo on syntynyt Jana Výborná-Turusen muistosta, kun koululaiset joutuivat hänen lapsuutensa Tšekkoslovakiassa harjoittelemaan suojautumista ydinasetuhon varalta.
Matto kertoo monenlaista historiaa
Kenties hätkähdyttävintä teoksessa on kuitenkin matto, jonka Výborná-Turusen isoisovanhemmat saivat vuonna 1942 karkotetuksi joutuneelta juutalaisperheeltä, kun perhe ei voinut ottaa mukaansa kuin välttämättömimmän. Janan oma äiti oli tuolloin vastasyntynyt, ja juutalaisperhe lahjoitti hänelle tulevia leikkejä varten nallen. Nalle hajosi vuosien varrella leikeissä, mutta matto säilyi. 1970-luvulla se oli myös Janan ja tämän siskon huoneessa.
– Gazan tapahtumien herättämänä muistin maton ja löysin sen mummolasta ja toin Tampereelle. Tässä se todistaa silloisia ja nykyisiä tuhottuja elämiä ja järkyttäviä ihmiskohtaloita.
Matto esiintyy näyttelyssä myös kirjontasarjassa. Yhteen sarjan töistä Jana Výborná-Turunen on koonnut maton puhdistuksesta kerääntyneen pölyn.
– Siinä voi olla monien sukupolvien dna:ta, jopa alkuperäisen juutalaisperheen ja minunkin. Ja nyt se pöly yhdistyy myös palestiinalaisesta kirjonnasta saatuun malliin.
Näyttelyn yhteydessä on kirjontatyöpaja, jossa näyttelyssä vierailevat voivat jättää oman jälkensä syntyvään taideteokseen.
– Ilokseni olen huomannut täällä käydessäni, että työpajassa on melkein aina joku kirjomassa.
Yhteisölliseen kirjontaan voi osallistua kaikille avoimessa työpajassa sunnuntaina 14.9.2025 klo 14. Jana Výborná-Turunen esittelee ensin näyttelyn ja opastaa sen jälkeen ristipiston saloihin. Näyttely on tuolloin myös viimeistä päivää avoinna.
Jana Výborná-Turunen on tšekkiläissyntyinen, Tampereella asuva ja työskentelevä taiteilija. Hän on Prahan yliopistosta valmistunut filosofian maisteri sekä Helsingistä Taideteollisen korkeakoulun pukutaideosastolta valmistunut taiteen maisteri. Hän on työskennellyt puku- ja tekstiilitaiteen parissa yli 20 vuotta. Taiteellisen työn lisäksi hän työskentelee Hämeen ammattikorkeakoulun lehtorina.
Jana Výborná-Turunen: Manifesto 25 – tekstiili- ja pukuveistoksia rauhan puolesta Tampereen Kulttuuritalo Laikussa 14.9.2025 asti. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Annamaria Palsi-Ikonen kertoo kuvillaan tarinoita – Rohkeasti keski-iässä kohti unelmia
HENKILÖ | Valokuvaajamestari Annamaria Palsi-Ikonen rohkaisee muitakin keski-ikäisiä naisia uskomaan unelmiinsa. Hänelle se on suuntautuminen taiteelliseen valokuvaukseen.
Valokuvaus ja kulttuuriperintö inspiroivat paikallisia – Pirkanmaan kuvaköörin näyttely Taidetila Terrassa
NÄYTTELY | Vapriikin kuva-arkiston kokoajat eivät miellä kokoelmaa taidevalokuviksi, vaan olennaista on kulttuurihistorian, kulttuuriympäristön ja perinteen tallentaminen.
Mäntän juhlavuoden kuraattori on monella kentällä toiminut Leena Kuumola
HENKILÖ | Mäntän Kuvataideviikkojen juhlavuoden kuraattori kokoaa Pekilolle liikkuvaa kuvaa, ääntä ja installaatioita.
Kuoleman kuvia nuorten opiskelijoiden silmin – Kuolevainen kannustaa katsomaan kuolemaa rohkeasti
TILAUSJUTTU | Finlaysonin alueella voit nyt miettiä rauhassa elosi päivien määrää. Kuolevainen-projekti tuo meitä kaikkia ennemmin tai myöhemmin kohtaavan lopun näkyväksi keskelle Tamperetta.




