Kuva: Valerie Zinkin Facebook-tili
KOLUMNI | Matti Kuusela kirjoittaa kolumnissaan Gazasta ja kanadalaisesta kuvajournalistista Valerie Zinkistä.
”Minä tuskin muistan aikaa, jolloin olisin ollut ylpeä pressikortistani.”
Viime vuosina minun on tehnyt monesti mieli leikata pressikorttini kahtia. Suurin syy on ollut länsimaisen median veltto ja valheellinen uutisointi Gazasta.
Muitakin syitä on ollut, mutta ne kaikki ovat lapsellisia Gazan tragedian rinnalla. Etenkin, kun media olisi voinut estää kansanmurhan.
Maanantaina 11. elokuuta olisin lopulta silpunnut korttini, mutta en voinut: ”kortti” toimitetaan tätä nykyä vain sähköisenä.
Aamulla olin jo nähnyt BBC:n uutiskanavalta, että Israelin armeija oli tappanut kuusi toimittajaa Gazassa. Vaan mikä olikaan Ylen uutisen kärki: yksi tapettu toimittaja oli Hamasin terroristi, kertoo Israel.
”Uutisen” tärkein lähde oli Reuters, jonka päämaja on Yhdysvalloissa.
* *
Tämä oli liikaa kahdeksan vuotta Reutersille juttuja tehneelle kanadalaiselle kuvajournalistille Valerie Zinkille. Hän leikkasi lehdistökorttinsa kahtia ja perusteli viestipalvelu X:ssä tekoaan seuraavasti:
”Viimeiset kahdeksan vuotta olen työskennellyt Reutersin uutistoimistossa. Juttujani ja kuviani ovat julkaisseet New York Times, Al Jazeera ja muut mediat ympäri Pohjois-Amerikkaa, Aasiaa ja Eurooppaa.
Nyt minulle on käynyt mahdottomaksi ylläpitää suhdetta Reutersiin. Kun Israel murhasi Anas Al-Sharifin yhdessä Al-Jazeeran mediaväen kanssa Gaza Cityssä 10. elokuuta, Reuters päätti julkaista Israelin täysin perusteettoman väitteen siitä, että Al-Sharif olisi Hamasin agentti – yksi lukemattomista valheista, joita Reutersin kaltaiset mediat ovat kuuliaisesti toistaneet ja kunnioittaneet.
Reutersin halu jatkaa ja jakaa Israelin propagandaa ei ole säästänyt sen omia toimittajia Israelin kansanmurhalta. Viisi muuta toimittajaa, mukaan lukien Reutersin kuvaaja Hossam Al-Masri, kuoli 20 ihmisen joukossa tänä aamuna toisessa iskussa Nasserin sairaalaan. Kyseessä oli niin sanottu ’kaksoisisku’, jossa Israel pommittaa siviilikohdetta kuten koulua tai sairaalaa, odottaa lääkintämiehiä, pelastusryhmiä ja toimittajia, ja sitten iskee uudelleen.”
Niin, Zink tosiaan kirjoittaa ”Reutersin halusta jatkaa Israelin propagandaa”.
* *
Tiedän tästä jotain itsekin. Olin vuonna 2001 Afganistanissa valokuvaaja Carina Appelin kanssa tekemässä sotareportaaseja Aamulehteen. Yhdysvallat oli juuri aloittanut suurhyökkäyksen maahan.
Aika pian ymmärsin, miten Reutersin, CNN:n ja CBS:n ”uutiset” syntyivät. Toimittajat raportoivat toki suoraan Afganistanista eli vakuuttavasti vuorten keskeltä, mutta kaikki minkä he puhuivat, luettiin suoraan New Yorkista tai Washingtonista korvanappeihin.
Näin luotiin illuusio luotettavasta tiedosta, vaikka kyse oli hyökkäystä tukevasta propagandasta.
No hyvä. Zink siteeraa toista tunnettua journalistia, Jeremy Scahilliä.
”Jokainen median myyntikoju – New York Timesista Washington Postiin, AP:stä Reutersiin – on toiminut Israelin propagandan kuljetinhihnana, desinfioinut sotarikoksia ja epäinhimillistänyt uhreja, hylännyt kollegansa ja heidän sitoutumisensa aitoon ja eettiseen raportointiin.”
Niin, sotarikosten desinfiointia. Harvinaisen hyvin sanottu.
Valerie Zink päättää kirjoituksensa:
”Olen arvostanut Reutersille tekemääni työtä kahdeksan vuoden aikana, mutta nyt en voi tuntea Reutersin lehdistöpassin kantamisesta kuin syvää häpeää ja surua.”
Minä tuskin muistan aikaa, jolloin olisin ollut ylpeä pressikortistani. Taisi olla juuri Afganistanissa, kun saimme Carinan kanssa teltastamme lähtemään Tampereelle jutun ja kuvat pakolaisleiristä, jonne Yhdysvaltain hyökkäys oli perheet ajanut.
Entä mitä jutussa kerroimme? Isoisä kaivoi siinä maahan hautaa. Yksi lapsenlapsista oli paleltunut kuoliaaksi edellisenä yönä.
Reuters ei siitä raportoinut.
* *
Suomalaiset voivat olla ylpeitä useista ulkomaantoimittajistaan: Rauli Virtanen, Leena Reikko, Carina Appel ja Pertti Pesonen ovat tehneet upeaa työtä maailmalla.
Nyt sitä jatkaa Antti Kuronen, joka raportoi meille jotenkin liikuttavan rehellisesti, tarkasti ja eettisesti kaikkialta missä työskentelee.
Huolestuttavan yksin Antti kuitenkin maailmalla on.
Matti Kuusela
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Retoriikassa voi olla eroja, mutta Sanna Marin ja Tulenkantaja-voittaja Riina Tanskanen puhuvat samoista asioista
KOLUMNI | Tampereen Kirjafestarit on teosten suurhyöky, jonka pyörteissä voi iskeä ahdistus, Maarit Saarelainen kirjoittaa kolumnissaan.
Sanna Marin ei pelkää omakehuja, ja se on miehille liikaa
KOLUMNI | Sanna Marinin Toivo on tekoja ei ole hyvä tai huono kirja. Se on hyvä tai huono sen mukaan, mitä mieltä lukija on Sanna Marinista.
Voisiko kulttuurin kello näyttää toisenlaista aikaa?
KOLUMNI | ”Kaikesta, mikä ei ole ihmisille arjessa taloudellisesti mahdollista, muodostuu ’luksusta’”, Jari Paavonheimo kirjoittaa kolumnissaan.
Anneli Jussilan kolumni: ”Viihdyttävästä Pentti Linkola -näytelmästä jää puuttumaan tärkeä taso”
KOLUMNI | Yli 30 vuotta Pentti Linkolan läheisesti tuntenut Anneli Jussila kirjoittaa Valkeakosken kaupunginteatterin Vain lintuja rakastanut -näytelmästä.




