Kuvakaappaus Itäsuomalaisen verkkosivuilta 30.4.2026.
KOLUMNI | Itäsuomalaisen kuolema on menetys, johon suomalaisella journalismilla ja Itä-Suomella ei olisi varaa, kirjoittaa Pasi Huttunen kolumnissaan.
“Nähtäväksi jää nouseeko itäisessä Suomessa jonkinlainen vasemmistolainen julkaisu paikkaamaan aukkoa.”
Sanomalehti Itäsuomalaisen vappuaaton ilmoitus lehden ilmestymisen loppumisesta ja konkurssista on kirvelevä isku itäiselle Suomelle. Joku voisi kuvitella, että tämä olisi minulle kilpailevan lehden toimittajana ilonaihe, mutta ei se ole. Jotain Itäsuomalaisen kaltaista on kipeästi tarvittu sparrailemaan yhteiskunnallista keskustelua alueella. Tämä on journalismin ja Itä-Suomen tappio tilanteessa, jossa kummallakin on hyvin hankalaa muutenkin.
Työskentelen itse paikallislehtitoimittajana Pohjois-Karjalassa Keskisuomalainen Oyj:n lehdessä. Olimmepa sitä tai emme, mielletään konsernimme lehdet usein kohtalaisen konservatiivisiksi ja keskustaoikeistolaisiksi. Itäsuomalainen on tuonut keskusteluun sekä vanhoillista punaruskeaa että liberaalia uusvasemmistolaista ääntä kiinnostavassa suhteessa. Se on ollut usein vasemmistolaisempi kuin SDP puolueena.
Itäsuomalainen on osaltaan turvannut sen, että alueen lehtien näkökulmissa ja julkaisuvalinnoissa on ollut kiinnostavia eroja ja olemme täydentäneet toisiamme.
* *
Varsinaisesta uutiskilpailusta ei Itäsuomalaisen ja meidän muiden välillä ole ehkä ollut kyse. Se on näyttäytynyt enemmän poliittisena kulttuuri- ja mielipidelehtenä, jossa on ollut myös uutistarjontaa. Varsinaisesti nyt ei siis synny uutisaavikkoa, mutta on ollut teemoja, joita Itäsuomalainen on seurannut muita tarkemmin.
Lehti aloitti Rajavahtina vuosina 1906–1914, vaihtoi nimekseen Päivän Tiedot vuosiksi 1915–1917, Kansaksi vuonna 1918 ja Kansan Voimaksi vuosiksi 1919–1963. Vuonna 1940 lehti siirtyi Joensuuhun, jossa se vuonna 1964 sai nimen Pohjois-Karjala. Vuodesta 1989 lähtien se on ilmestynyt viikkolehtenä aluksi nimellä Uusi Pohjois-Karjala ja vuodesta 1995 nimellä Viikko Pohjois-Karjala. Lokakuussa 2024 lehden levikkialue laajeni koko itäisen Suomen alueelle ja nimi muuttui Itäsuomalaiseksi. Itäsuomalainen oli myös maan viimeinen poliittinen sanomalehti, joka ilmestyi maakunnissa.
Yrittämisen puutteesta ei homma selvästikään jäänyt kiinni, mutta tilaajia ei lopulta saatu riittävästi Pohjois-Karjalasta eikä etenkään Savon puolelta. Tässä katse kääntyy tietenkin etupäässä SDP:n jäseniin ja kannattajiin alueella. Hehän lehden ydinkohderyhmää ovat. Viime aikoina tilaajia oli osapuilleen 2 300. Tilasin Itäsuomalaista toki minäkin ja oli myös muita, jotka tilasivat lehteä sen journalismin, ei puoluekytköksen takia.
Kokonaisuus ei silti riittänyt. Tilannetta ei pelastanut edes se, että monet SAK:n ammattiliitot ja -osastot sekä SDP:n paikallisjärjestöt tukivat Itäsuomalaista myöntämällä jäsenilleen alennusta lehtitilauksesta.
* *
SDP:llä on toki edelleen Demokraatti, mutta ei puolue silti minään journalismin puolustajana nyt näyttäydy. Näin puolueiden ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta tämä on ikävää jatkumoa sille, kun vihreät päätti romuttaa uskottavuutensa journalismin puolustajina ja hävittää oman äänensä jonnekin epämääräiseen verkkokohinaan lopettamalla Vihreän langan vuonna 2019.
Vihreät somettelevat ja verkkolehti Verde yrittää tätä nykyä tuoda vihreää ääntä yhteiskunnalliseen keskusteluun, mutta se on silti aivan eri asia kuin oma lehti, joka toimi omana keskustelualustana ja julkisena linjan muodostajana. Verde ei ole puoluepoliittisesti sitoutunut eikä sillä ainakaan vielä ole merkittävää valtakunnallista asemaa. Langalla oli.
Samaa vaivalla hankittujen asemien menettämistä on nähty myös siinä, kuinka opiskelijaliike on hävinnyt yhteiskunnallisesta keskustelusta ja heikentynyt sitä mukaa kun ylioppilaskunnat ovat lakkauttaneet ylioppilaslehtiään.
* *
Nähtäväksi jää nouseeko itäisessä Suomessa jonkinlainen vasemmistolainen julkaisu paikkaamaan sitä aukkoa, jonka Itäsuomalainen nyt jättää. Ainakin näin ensi-istumalta sitä on vaikea kuvitella, mutta ainahan toivoa voi. Ainakin voisi kuvitella, että tämän hetken yhteiskunnallisessa ilmapiirissä sellaiselle olisi kysyntää.
Ennen kaikkea journalismin moniäänisyys on kullanarvoinen asia, jonka ei soisi enää heikkenevän.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Piti tulla päräyttävää, mutta tuli ihanhyvää
ESSEE | Väite kirjallisuusarvostelujen tai -juttujen ”toimimattomuudesta” on ongelmallinen, Kari Heino kirjoittaa kolumnissaan.
Hercule Poirot’n monet kasvot – Kolme Idän pikajunan arvoituksen päähenkilön tulkintaa
ESSEE | ”Monelle juuri filmatisoinnit ovat näkemyksiä, joiden mukaan Hercule Poirot’n hahmo mielletään. Toisaalta elokuvaversiot ovat saaneet kritiikkiä siitä, miten ne ovat muokanneet hahmoa.”
Väliaikaklippi Euroviisuissa paljasti kilpailun poliittisen luonteen, ja siksi pää puskassa on huono taktiikka
KOLUMNI | Suomea edustavien Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen Liekinheitin on ennakkosuosikki, mutta viisuvoittajaa tärkeämpää olisi käydä rehellinen keskustelu Israelin asemasta kilpailussa.
Mansi Styczin tuikkiva perintö – teatterivaikuttaja täytti 80 vuotta
KOLUMNI | ”Olet tehnyt elämäntyölläsi Tampereesta monipuolisemman teatterikaupungin kuin ehkä itse tajuatkaan”, Anne Välinoro kiittää Mukamaksen teatterinjohtajaa.