Lukupäiväkirja 2025: osa 8 – Viihdettä, runoja ja kuvakirjoja

Kuva: Mikko Saari

Kuvakirjojen lukeminen jatkuu. Projektin loppu alkaa kyllä häämöttää: kirjastosta lainaamani kuvakirjapino on selvästi huvennut (ja siirtynyt työpöydälleni arvioitavien kuvakirjojen pinoksi). Noin äkkiseltään näyttää siltä, että tällä kirja päivässä -tahdilla syyskuun aikana saattaisi olla koko pino luettu.

Muutakin olen myös lukenut, romaanienkin parissa on aikaa vierähtänyt ja syytä olisi jopa vähän ahkeramminkin lukea, sillä syksyn uutuuksia alkaa putoilla kirjaston varauksista noudettavaksi useampi viikossa. Siinähän ei sitten auta kuin lukea.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne syyskuun aikana.

* *

Kuvakirjat

Linda Bondestam: Hyvää yötä maa (Teos 2018, suom. Maarit Halmesarka) – Tämä pieni unikirja on 2000-luvun alusta kuvituksia tehneen Bondestamin esikoisteos kirjailijana. Pienen kullanmurun nukahtamisen vaikeutta kuvataan erilaisten villieläinten kautta. Kirjassa on pari veikeää leikattua sivua ja kaunis kuvitus. Nukkumaanmenokuvaus on todentuntuista ja kirjassa on hauskaa yllätyksellisyyttä. Tästähän aukesi sitten oiva ura, Bondestam on tehnyt yksinkin monta erinomaista kirjaa.

Ralf Butschkow: Älä avaa tätä kirjaa! (Hertta Kustannus 2024, suom. Hanna Härtsiä) – Häkkiin suljettuja eläimiä kuvaava kansikin tekee sen jo selväksi: älä avaa tätä kirjaa! Jos kirjan kuitenkin avaa, eläimet lähtevät pakoon, ja sitten niitä saa jahdata pitkin kirjan sivuja. Niitä pitää sitten tökkiä, hangata, ravistaa, käännellä – kirja on todella vuorovaikutteinen, ilman ensimmäistäkään nappia, äänitehostetta tai elektronista härpätintä. Tätä olisi varmasti kiva lukea pienten lasten kanssa! Kirja herätti somessa keskustelua

Jenni Erkintalo & Réka Király: Talo kulman takana (Etana Editions 2016) – Eppu muuttaa uuteen kotiin taloon kulman takana. Mutta ketä kaikkia asuu naapurissa? Alakerrassa asuu Epun mummo, jonka johdatuksella Eppu kiertää tutustumassa talon kummallisiin asukkaisiin. Kirja jätti minut kylmäksi. Kuvituksessa on paikoin hilpeää villiyttä, mutta siinäpä se: nyt ei osunut tarina eikä kuvitus.

Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä (S&S 2016) – Öinen metsä on pelottava, kun sinne joutuu menemään puskapissalle. Taskulamppukin sammuu! Onneksi on edes koira mukana, kun metsässä kohdataan kaikenlaista kummallista. Lopulta metsä ei kuitenkaan ole vaaraksi, vaan pimeydessä asustaa kaikenlaista kilttiä. Kirja on toteutettu upeasti akvarellein ja raapetekniikalla, ja siinä on todella upeita aukeamia, joissa metsän pimeys nielaisee kaiken valon. Tähtitaivas loistaa myös upeasti yhdeltä aukeamalta. Hieno ja tunnelmallinen kirja.

Maija Hurme: Mistä kaikki päivät tulevat? (S&S 2025) – Ihanan filosofinen lasten kuvakirja kertoo kesänvietosta saaressa ja lasten ihmettelevistä kysymyksistä. Kirjaan mahtuu paljon suloista pohdiskelua. Vastauksia ei ole; ne pitää keksiä itse. Samaa kyselemisen ja ihmettelemisen henkeä on ollut Hurmeen aikaisemmissakin kirjoissa, joten aihe on selvästi läheinen. Lämminhenkisessä kirjassa on upea kuvitus, jossa on monia hyviä oivalluksia.

Riina Katajavuori & Jenny Lucander: Kaksi kotia (Tammi 2020) – Avioeroa käsittelevässä kuvakirjassa kaikki muuttuu ja koteja onkin kaksi. Sisarukset joutuvat erilleen, kun toinen muuttaa äidin luo, toinen isän luo, ja sitten on sopeuduttava vanhempien uusiin kumppaneihin. Kirja on rauhallinen, tunneilmaisu on hyvin hillittyä. Lopputulos on toiveikas. Lucanderin kuvitus on huippuluokkaa, nautin erityisesti aivan vinksalleen piirretyistä sisätilojen perspektiiveistä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Riina Katajavuori & Hannamari Ruohonen: Kielo miettii (Enostone 2021) – Äiti laittaa ruokaa ja Kielo miettii. Siskonmakkarakeitto saa pohtimaan sukulaissuhteita. On vaikea hahmottaa, miten joku voi olla yhdelle sisko, toiselle lapsi ja kolmannelle äiti. Lapsen mietteitä kuvataan hienosti, näissä Kielo-kirjoissa on hyvää tavallisen lapsiperheen elämää. Kuvitus on selkeää, rauhallista ja ihanan arkista.

Edward Kay & Mike Shiell: Kakkainen tiede (Kvaliti 2025, suom. Jade Haapasalo) – Ällöttävä tiede -sarjan kolmannessa osassa ollaan ulosteiden äärellä. Sehän on takuuvarma aihe lastenkirjalle. Ihan silkkaa ällöttävyyksillä mässäilyä kirja ei ole, vaan siitä löytyy kaikenlaista ihan oikeaakin tietoa ulosteisiin, ruoansulatukseen, terveyteen, historiaan ja sen sellaiseen liittyen. Kuvitus on sarjan tyylille uskollista ja toimivaa, ja teksti on helppolukuista.

Réka Király: Pieni suuri tarina joulusta (Etana Editions 2018) – Suloisen kuvakirjasarjan kirjoissa metsän eläimet kohtaavat erilaisia elämän perusasioita. Tässä joulukirjassa tehdään jouluvalmisteluja kovalla tohinalla ja lähdetään hakemaan joulukuusta. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja lopulta Siili joutuu kohtaamaan pelottavan Karhun yksin. Karhu ei kuitenkaan ole niin pelottava ja joulusta tulee täydellinen, vaikka asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan. Söpö kirja, kuten sarjan muutkin osat.

Malin Kivelä, Martin Glaz Serup & Linda Bondestam: Jos kohtaat karhun (Teos 2021, suom. Malin Kivelä) – Suomalais-tanskalaisena yhteistyönä syntynyt kuvakirja antaa hyviä vinkkejä karhun kohtaamiseen. No, ihan jokainen vinkki ei välttämättä ole käyttämisen arvoinen; ei tämä ihan täysin tosissaan kirjoitettu opas suurpedon kohtaamiseen ole. Bondestamin karhukuvitus on ihanaa, karhu on ilmeikäs ja sopivasti pelottava.

Pia Krutsin & Jani Ikonen: Kaupunki Kukaties (WSOY 2021) – Kirjan runot poukkoilevat halki mielikuvituskaupungin. Riimittely on nokkelaa, eikä rytmi klenkkaa – tämä on oikein maukasta lastenrunoutta. Kuvitus on huippuluokkaa: se muodostaa katkeamattoman jatkumon aukeamalta toiselle. Tämän kun näkisi jossain panoraamana ilman sivunkääntöjä! Kirjassa on upeita aukeamia ja paljon visuaalista oivallusta tekstien rinnalle. Vankka suositus siis sekä tekstin että kuvituksen osalta, huipputyötä molemmat.

Tuomas Kärkkäinen: Festarimysteeri (S&S 2023) – Hieno lasten kuvakirja festareista. Luumu ja Kulmikkaat -bändin laulaja on hukassa, joten managerin on koluttava läpi koko festarit löytääkseen kadonneen tähden. Siinä sivussa tulee sitten esiteltyä melkoinen kirjo festareilla edustavia artisteja, jotka edustavat laajaa valikoimaa tyylilajeja black metalista bossanovaan. Tässä on roimasti aikuisille aukeavaa huumoria (oma suosikkini oli progebändin yleisö, kaikki identtisiä silmälasipäisiä leukaansa hierovia partaukkoja), mutta eiköhän tämä sekoilu lapsiakin viehätä. Piirrosjälki on hienoa, joten Kärkkäisen tuotantoon täytyy perehtyä lisää.

Minna Lindeberg & Jenny Lucander: Lumi Azharian yllä (Teos 2017, suom. Maarit Halmesarka) – Nyt on taiteellista ja runollista! Nelosluokkaisten tyttöjen karkumatkasta koulun laskettelupäivästä omiin mielikuvitusmaailmoihin kuvaa lapsuuden käännekohtia: mielikuvitusleikit parhaan kaverin kanssa ja heppafantasiat vai poikien kanssa hengailu? Lucanderin kuvitus on huikean hieno, mutta tarina ei ole kovinkaan helppotajuinen. Tämä voi epäilemättä olla jollekulle juuri oikea juttu, mutta ei välttämättä kovin monelle. Jotain kiehtovan omituista tässä kuitenkin on.

Marika Maijala & Juha Virta: Piano karkaa (Etana Editions 2015) – Tämä Filippa ja kumppanit -kuvakirjasarja on moniosainen ja ainakin ensikokeilulla vaikuttaa oikein pätevältä. Kuvitus on totuttuun tapaan iskevää ja persoonallista, ja tarinassa on sopivasti menoa ja svengiä. Siinä sivussa tuuletetaan tunteita ja musisoidaan. Sympaattinen kuvakirja!

Laura Merz & Aino Järvinen: Otusten joukossa (Etana Editions 2019) – Taiteellisesti kiinnostava lasten kuvakirja erilaisista eläimistä ja ihmisen paikasta maailmassa. Teksti tuntuu vähän selkokieliseltä muotoilunsa puolesta, ja herättelee ajattelemaan luonnon monimuotoisuutta ja kaiken elollisen tärkeyttä ja merkityksellisyyttä. Kuvitus on omaperäistä ja mielenkiintoista; ei varmasti istu ihan joka makuun, mutta tekee tästä joukosta erottuvan eläinkirjan.

Anne Muhonen: Helsingin ainoa poro (Hertta 2025) – Hauska pieni kuvakirja lienee suunniteltu matkamuistoksi Helsingistä – se on saatavilla myös englanniksi – ja esittelee Helsinkiä pienen eksyneen poron näkökulmasta. Kirjasta oppii, millaisia erilaisia eläinpatsaita Helsingistä löytyy. Somaan kuvitukseen on ikuistettu monia pääkaupungin tunnetuimpia nähtävyyksiä, joten matkamuistokirjana tämä toimii hyvin.

Reetta Niemelä & Anne Vasko: Mummojen kirja! (S&S 2022) – Tarina, joka sijoittuu maailmaan, jossa on vain mummoja? Mikäpä ettei! Kuvakirja kertoo kahden mummon vauhdikkaasta päivästä, jonka aikana ehditään tehdä yhtä jos toista. Runsastekstinen kirja ei ollut ihan täysosuma; tämä ei ole kummaltakaan tekijältään ihan parasta, mihin he ovat yltäneet. Maailmassa ei kuitenkaan ole liikaa tilaa mummoille.

Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Anteeksi (S&S 2025) – Päiväkodissa toisella lapsella on salainen aarre, jonka Kaari varastaa uteliaisuuttaan. Se on vain pieni kivi. Kivi on kuitenkin omistajalleen todella tärkeä ja lopulta syyllisyys painaa Kaaria raskaana. Kirja kertoo anteeksipyytämisen ja omien pahojen tekojen tunnustamisen vaikeutta lasten tasolla ja kytkee sen sitten laajemmin alkuperäiskansojen kohteluun, erityisesti saamelaisten osalta. Herkkä kuvitus tekee tästä kaunista katseltavaa.

Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Lappukaulatyttö (S&S 2022) – Toisen maailmansodan aikaisten sotalapsien kohtalosta kertova kuvakirja perustuu näyttelijä Heidi Krohnin kokemuksiin. Upea puuvärikuvitus alkaa hyvin niukkasävyisenä ja ankeanakin, mutta heijastelee hyvin kirjan tunnelmaa, ja sitä mukaa kun tarinaan tulee iloa, tulee kuvitukseenkin uusia sävyjä. Hieno kirja valaisee hyvin historiallista aihetta.

Meria Palin: Taikapuikot (Etana Editions 2020) – Tämä esikoisteos kiinnittää huomiota jo muodollaan: kirjalla on korkeutta 32 cm, mutta leveyttä vain 12 cm. Puuväreillä tehty sanaton kuvakirja kuvaa kylmyyttä ja sen torjumista neulomalla. Sinisävyiset sivut saavat vähän kerrassaan oranssia sävyä, kun kylmyyttä vastaan neulotaan vaatetta ja lopulta talot ja puutkin kiedotaan kaulaliinoihin. Oranssi värimaailma ulottuu jopa lankaan, jolla sivut on ommeltu kasaan. Soma pieni kuvakirja ihmeteltäväksi!

Meria Palin: Kettu ja meri (Enostone 2024) – Herkkä kuvakirja kertoo meren muutoksesta: lapsena kettu ihasteli merta, nyt se on huonossa kunnossa. Kettu alkaa ystävänsä kanssa siivota merestä muoviroskaa ja saa parannettua tilannetta. Lohdullisesti ja kannustavasti ympäristökatastrofiin suhtautuva kirja on todella kaunista työtä. Tekstiä on vähän, vaikuttaville kuville annetaan runsaasti tilaa. Tätä kirjaa on ilo katsella.

Kristin Roskifte: Kaikki lasketaan (S&S 2020, suom. Arja Kantele) – Alkuun tämä norjalainen kuvakirja näyttää yksinkertaiselta numeroharjoitukselta: ensimmäisellä sivulla ei ole ketään, seuraavalla yksi lapsi huoneessaan, sitten kaksi ihmistä metsässä, kolme ihmistä palkintokorokkeella, neljä soittaa orkesterissa ja niin edelleen. Pian käy ilmi, että kuvissa toistuvat samat ihmiset, joiden välille rakentuu kaikenlaisia yhteyksiä. Kuvatekstit vihjailevat salaisuuksiin, jotka ovat ratkaistavissa lukemalla kirja erittäin tarkasti (lopussa on vastauksia mysteereihin). Etsimis- ja päättelytehtävien ystäville kirja on herkkua, mutta voi tätä ihan ihmisten monipuolisuutta esittelevänä kuvakirjanakin ihmetellä. Yksityiskohtia on valtavasti.

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus (Otava 2017) – Tästä tiesi mitä sai: villiä lastenrunoutta kekseliäällä kuvituksella. Seija Soijan seikkailut tippukivien ja muun kummallisen äärellä huvittavat oivaltavilla riimeillä ja nokkelilla käänteillä. Harva tekee Suomessa lastenrunoutta yhtä notkeasti kuin Ruohonen, ja Kallasmaan kuvitukset sopivat mainiosti tekstien seuraksi.

Lawrence Schimel & Elīna Brasliņa: Nyt nukutaan, ei leikitä / Yhtenä aamuna aikaisin (Reuna 2024, suom. Toini Lehto) – Kaksi samojen tekijöiden erillistä kuvakirjaa on pakattu yksiin kansiin kääntökirjaksi. Sinänsä nämä sopivat hyvin yhteen, vaikka vähän hämäsikin, etteivät erilliset tarinat oikeastaan kytkeytyneet toisiinsa mitenkään. Toisessa on tyttö ja koira iltapuuhissa ja toisessa poika ja kissa aamutouhuissa. Molemmat tarinat ovat närkästyttäneet konservatiiveja homorummutuksella, pojalla kun on kaksi äitiä ja tytöllä kaksi isää. Grafiikalta näyttävä kuvitus on hienoa. Tekstit on suomeksi ja englanniksi; suomeksi paikoin rytmi onnahtaa ja riimit ovat hukassa, mutta kaksikielisyys on sinänsä hauska plussa tässä.

Trygve Skaug & Ella Okstad: Jos olisin pääministeri (Art House 2023, suom. Iira Halttunen) – Valtafantasiointia lapsille! Norjalainen lasten kuvakirja pistää lapsen hallitsemaan ja päättämään kaikista asioista, ja lopputulos olisi vähän näkökulmasta riippuen hyvää, kaunista ja vapauttavaa, tai vähän ahdistavaa sekasortoa. Ennen kaikkea kirja pistää miettimään, mitä itse haluaisi maailmassa muuttaa, mikä on oikein kelpo idea. Värikäs kuvitus ilahduttaa.

Petri Tamminen & Valpuri Kerttula: Kun kohtaat avaruusolennon (Karisto 2019) – Viisi yksinkertaista ohjetta miten toimia, jos kotipihaan sattuisi laskeutumaan avaruusolento. Aikuisten kirjoistaan tutun Tammisen esikoislastenkirja kertoo näennäisesti avaruusolennoista, mutta näistä viidestä ohjeesta taitaa olla hyötyä aika monessa muussakin tilanteessa. Tällaista salaviisasta kirjallisuutta, siis! Kuvitus on selkeää ja hauskaa, eli oikein mainio kirja kaikkiaan.

Sanni Tervo: Haituvainen (Kustannus-Mäkelä 2025) – Tervon esikoisteos oli hieno sanaton kuvakirja, ja niin on tämäkin. Kirja kertoo voikukan haituvan tarinan. Siemenet haluavat päästä niitylle, mutta sattuma vie pienen haituvaisen kaupungin kaduille. Hienosti piirretty kirja ei tarvitse sanoja kertoakseen tarinansa, eikä ole erityisemmin vaikeaselkoinen. Edeltäjänsä tavoin tässä riittää ihmeen tuntua.

Saara Vallineva: Vanha torni (Enostone 2024) – Seamus-jänis etsii aarretta. Vanha torni ei enää muista, onko sen sisään kätketty aarre vai ei, mutta ehkäpä jos jänis korjaa tornin, se voisi muistaa. Mutta miten torni korjataan? Pelkkä kivien latominen tornin aukkoihin ei auta. Onneksi Seamus löytää ystävän, jonka kanssa pohtia tilannetta. Runollinen kuvakirja on todella kauniisti kuvitettu, herkkä kertomus, jossa on paljon hienoja aukeamia ja harkittuja yksityiskohtia.

* *

Kaunokirjallisuus

Heidi Airaksinen: Vaarallisia unia (Siltala 2025) – Kolmannessa Laventelimurhat-kirjassa ollaan 1930-luvun puolivälin Lontoossa. Kirjassa pääosassa on sarjan ensimmäisestä osasta tuttu Kerstin, ja toisen osan päähenkilö Freddy on myös mukana. Luvassa on taas melko leppoisaa dekkarointia ja historiallista queer-ajankuvaa. Jälkimmäisen on syytä kiinnostaa, sillä dekkarijuoni ei tässä kirjassa loista. Rikosjuoni saa lähinnä pistää henkilöitä liikkeelle ja käymään erilaisissa paikoissa. Ajankuva onkin kyllä huolella tehtyä ja välittyy kirjan sivuilta. Pieni lipsahdus kylläkin: vuonna 1936 ensimmäistä maailmansotaa ei taidettu vielä nimittää ensimmäiseksi. Kelpo lukukokemus tämä oli, vaikka dekkaripuoli olisikin saanut olla terävämpi.

Osamu Dazai: Epäkelpo ihmiseksi (Sammakko 2025, suom. Saku-Petteri Urpo) – Jo kertaalleen suomennettu japanilaisklassikko sai uuden suomennoksen, tällä kertaa suoraan japanista. Edellinen suomennos on yhdysvaltalaisen tulkinnan läpi suodatettu ja siksi vanhentunut. Suomennos on nyt siis kohdallaan, mutta valitettavasti itse kirja on suoraan sanottuna aika kamala miehisen rappion ja naisten hyväksikäytön kuvaus; tarinan sijoittuminen vieraampaan kulttuuriseen kontekstiin ei tee siitä sen kiinnostavampaa. Minun pitää selvästikin lopettaa Dazain lukeminen, tällainen miestuskailu ei vain ole kiinnostavaa luettavaa.

Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan (WSOY 2025, suom. Kati Valli) – Aivan ihana nuorten sarjakuvaromaani! 12-vuotias Tuva aloittaa kuudennen luokan ja luvassa on konfliktia kaveriporukassa, kun tyttökolmikosta yksi on kesällä löytänyt poikaystävän, eikä ole enää kiinnostunut leikeistä. Perinteistä lapsuuden ja nuoruuden rajankäyntiä, siis. Tuvakin pohtii rakastumista. Päiväkirjaa ja kerrontaa yhdistelevä kirja on hurjan hyvin piirretty, hauska ja söpö, suloisesti queer ja vain kaikinpuolin ihastuttava.

Satu Erra: Tällainen tunne (Tammi 2025) – Erra kertoi haastattelussa kirjoittavansa nuortenkirjaa, joka käsittelee luokkaa monelta kantilta ja jossa on kovasti tunteita. Sitä tässä nyt saatiin: päähenkilö on pohjoisesta Helsinkiin taidelukioon muuttanut Emma, jolla on haluja ja tunteita ja vähän hankaluuksia sopeutua yhteiskuntaluokalle sokeaan espoolaiseen porukkaan. Koulunkäynti on vähän räpiköintiä ja asiat herkullisella tavalla mutkikkaita. Kirja on hyvin kirjoitettu ja rakennettu ja erinomaisen viihdyttävä.

Kati Hiltunen: Kultaisen leikkauksen läpi (Kulttuurivihkot 2025) – Elämää ja identiteetin etsintää: tässä kuljetaan Suomesta Vietnamiin ja New Yorkiin. Kirjassa haetaan yhteyttä omiin juuriin, runojen minällä on biologinen isä Vietnamissa ja toiset vanhemmat Suomessa. Parisuhdeasioitakin pyöritellään, näkökulma siinä on vähintäänkin vähän queer. Runot olivat jotenkin varsin sujuvaa luettavaa, teksti soljuu hyvin ja ajatus kantaa. Sivuja on joku 120, mutta kokonaisuus ei ole uuvuttava, vaan raikas. Arvioni Kirjavinkeissä.

Raisa Jäntti: Kunnes minua ei jää (Käsite-kirjat 2025) – Kamppailulajin harjoittamisesta nousevaa runoutta, jossa käsitellään toistoa ja itsensä kohtaamista. Lajina on yiquan, joka suuntautuu ennen kaikkea harjoittajaansa sisään päin. Puhutaan myös mustelmista, juoksemisesta ja liikkumisesta ylipäänsä; tämä on hyvin kehollista runoutta. Näkökulmat tuntuvat raikkailta ja mielenkiintoisilta.

Maija Kajanto: Pyykkipäivä (WSOY 2025) – Luin Kahvila Koivu -sarjan, kuten moni muukin, ja siltä pohjalta lähdin tutustumaan Kajannon uuteenkin viihdesarjaan. Nyt ei pyöritetä kahvilaa, vaan pesulaa, eikä pesulanpitäjä Inka ole ihan suora kopio edellisen kirjasarjan Krissestä. Aika tuttuja kuvioita tämä pesuohjelma pyörittää, eli kirja sopii heille, jotka eivät viihteeltään erikoisempia kiemuroita kaipaa. Rakkauden kohde on selvä, mutta tiellä on väärinkäsityksiä, ja päähenkilön menneisyydessä on taakkoja, jotka kirjan edetessä selviävät ja ystävyyden voimalla oikenevat. Kajanto kirjoittaa kyllä sujuvasti. Nyt sarja on alusta pitäen suunniteltu viisiosaiseksi, saapa nähdä miten se kantaa.

J. S. Meresmaa: Noidanlanka (Myllylahti 2025) – Nuori helmenkuiskaaja joutuu pois syrjäseuduilta suureen maailmaan hakiessaan siskolleen parannuskeinoa tappavaan sairauteen. Seikkailua, jännitystä ja suuria tunteita on luvassa. Meresmaa on kuvaillut tarinaa tribuutiksi Hayao Miyazakille ja jo vain tässä toimisi Ghibli-henkinen toteutus! Monet kohtaukset oli helppo kuvitella sellaisen linssin kautta. Lapsensa Nooaksi nimenneenä hieman häiritsi kirjan Nooa-niminen päähenkilötyttö, mutta kaikkeen tottuu, näemmä. Tämä on oikein mainio nuorten fantasiaseikkailu ja jos on pitänyt Meresmaan Rauniara-kirjoista, tämäkin maistuu varmasti. Arvioni Kirjavinkeissä.

Leila Mottley: Yökulkijat (S&S 2025, suom. Helka Sivill) – Nuoren mustan naisen elämää Oaklandissa kuvaava romaani näyttää, millaista on kasvaa yhteiskunnassa, jossa mahdollisuudet ovat vähissä. 17-vuotiaan Kiaran isä on kuollut ja äiti laitoksessa, ja Kiara yrittää selvitä veljensä kanssa, mutta rahat ovat loppu, vuokra on nousussa ja veljeä ei työnteko kiinnosta. Kiara päätyy kadulle myymään itseään ja sitä kautta tekemisiin poliisin kanssa. Kirja kuvaa rajua elämäntapaa, mutta on myös kaunis kuvaus ystävyyden ja välittämisen voimasta, vaikka ulkoiset tekijät yrittävätkin musertaa ja repiä. Se ei kuitenkaan vello näissä kärsimyksissä ja oli odotettua kevyempää luettavaa. Leena Reikon arvio kirjasta.

Jaakko Parkkinen: Arcade (Kulttuurivihkot 2025) – Videopelien maailmasta ammentava esikoisrunokokoelma paljastaa kirjoittajansa iän viittailemalla 1990-luvun Pelit-lehtiin, ”Konami codeen”, Mortal Kombatiin ja Lara Croftiin. Pelien glitchien ja bugien lisäksi puhutaan ihmisistäkin. Glitch-estetiikkaan viittaavana kirja ei erityisemmin glitchaa. Iso sivukoko ei lukukokemusta palvele, enkä koe, että sitä juuri hyödynnetään. Tahtoo siis sanoa, että kylmäksi jätti tämä, joitain yksittäisiä säkeitä lukuunottamatta.

Loviisa Pihlakoski: Sairastapauksia (Siltala 2025) – Hämmentävää: minulla oli varaus tähän kirjaan, mutta ei mitään muistikuvaa miksi. Siltalan kuvastosta en sitä ainakaan poiminut. No, ihan hyvä että luin: olipahan kummallista novellistiikkaa. Nimensä mukaisesti novellit pyörivät sairastamisen ympärillä, monesta näkökulmasta, eikä niissä vältellä kipeitäkään aiheita. Pihlakoski ei selitä juttujaan puhki ja osaa lopettaa novellinsa ajoissa. Esikoisteokseksi oikein pätevä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Paula Sankelo: Katoava jää (Warelius 2024) – Palkittu runokokoelma tarkastelee jäätä, arktisen alueen luontoa ja ilmastonmuutosta pohjoisesta näkökulmasta. Erilaisia runouden muotoja on mukana paljon; minua sykähdytti kauniisti muotoiltu pantoum. Lähdeaineistoakin on moneen lähtöön. Kirjailijan asuminen Huippuvuorilla Longyearbyenissä antaa ainutlaatuista näkökulmaa jään ja pohjoisten alueiden tarkastelemiseen. Arvioni Kirjavinkeissä.

Jaana Tapio: Näin on hyvä (S&S 2025) – Uuden romanttisen viihdekirjasarjan avaus esikoiskirjailijalta. Kirja tarjoaa leppoisaa maalaisromanttista heteromenoa alusta loppuun jokseenkin ennalta-arvattavin kääntein, mutta genren kohderyhmä tuskin kaipaa suuria yllätyksiä. Sen sijaan tarpeen on sujuvasti etenevä juoni, kiinnostavat ja miellyttävät henkilöt ja viihdyttävät vastoinkäymiset vääjäämättä vastaan tulevan rakkauden tiellä. Näissä kaikissä tämä kirja onnistuu hyvin. Mitenkään ilmeistä ei ole, miten Puutalorakkautta-sarja tästä jatkuu, joten pitänee vilkaista seuraavakin osa.

Terhi Tarkiainen: Pidä mut (Tammi 2025) – Onko paineita pitää kirjasta, jonka kannessa on minun kehuni sarjan edellisestä osasta? Vähän! Onneksi vampyyrisarjan kolmas osa on ihan yhtä riettaasti hauska ja nokkela kuin edeltäjänsäkin! Annalla tulee eteen tukala tilanne, kun hän huomaa olevansa raskaana. Molemmat isäehdokkaat tosin ovat eläviä kuolleita, joiden ei pitäisi kyetä siitoshommiin. Polyamorinen suhde on jo valmiiksi hankala ja lisätä nyt siihen vielä raskauden ihme – tai kirous, riippuen näkökulmasta. Järjetöntä menoa, mutta olipa jälleen kerran todella hauska ja viihdyttävä kirja.

Riikka Ulanto: Pakko saada joku tänne (Kulttuurivihkot 2025) – Vilkasta runoutta; tosiasioita, muistoja, kuviteltuja muistoja, saarnaa ja puhuttelua. Takakansi lupaa itsekeskeisyyttä ja piittaamattomuutta, ja aikamoisella vimmalla teksti sivuilta vyöryy, luetteloina ja levottomuutena. Tämä olisi helppo kuvitella lavarunoudeksikin. Ei ihan täysosuma, mutta paljon hyviä säkeitä kuitenkin. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Tietokirjallisuus

Ellen Støkken Dahl & Nina Brochmann: Poikakirja – Opas kehoon ja mieleen (Into 2025, suom. Kirsi Kokkonen) – Norjalaislääkärien tekemä pojille suunnattu kirja käsittelee enimmän osan asioista, mitä murrosikään ja pojasta mieheksi kasvamiseen liittyy. Kirja käy läpi tutut kehon, aivojen ja tunne-elämän kehityksen vaiheet varsin lempeällä ja turvallisella tavalla; tästä kirjasta ei kovin raflaavia otsikoita vedetä. Rakkauden ja seksin perusjutut esitellään ja mielenterveysjuttuja käydään läpi. Identiteettikysymyksissä kirja kannustaa mukavasti siihen, ettei asioissa kannata kiirehtiä ja että tärkeintä on olla uskollinen itselleen ja rakastaa ketä haluaa. Tieto on ajantasaista, näkökulma on nykyaikainen ja raikas ja Magnhild Winsnesin kuvituskin hyvin ajan hermolla.

Rita Felski: Kirjallisuuden hyödyllisyys (Vastapaino 2024, suom. Jyrki Vainonen) – Takakannessa on ronski vale: ”kirjoitettu helposti lähestyttävällä tavalla”. Ehkä niin, jos lukija on kirjallisuustieteen ammattilainen. Tavislukijalle kirjan sisältö hukkuu raskaaseen kirjallisuustieteelliseen jargoniin. Luin tämän väkisin läpi, mutta eipä kirjasta jäänyt mitään käyttökelpoista mieleen. Lukemisen aloittaminen oli työn takana ja vaati kirjan lainaamista uudestaan; olisi vain pitänyt kuunnella intuitiotaan ja palauttaa kirjastoon lukematta. Sari Harsun arvio kirjasta.

Alice James et al.: 100 asiaa rahasta (Lasten Keskus 2025, suom. Marketta Pyysalo) – Tämä 100 asiaa -sarja on ollut oikein pätevä lasten tietokirjasarja, eikä tuorein rahaa käsittelevä osa ole poikkeus. Hauskasti kuvitetussa kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa rahasta. Jossain kohtaa vähän pisti silmään keskittyminen Iso-Britanniaan, mutta enimmäkseen faktat ovat riittävän yleismaailmallisia. Biljoonat ja miljarditkin näyttäisivät menneen suomennoksessa oikein. Hyvän tietokirjasarjan laatu jatkuu siis korkeana.

Alice James et al.: 100 asiaa urheilusta (Lasten Keskus 2024, suom. Antti Karhuaho) – Urheilu kiinnostaa minua aika rajallisesti, mutta toisaalta 100 asiaa -sarjasta tietää, että kirjat ovat hyviä, joten nappasin tämän kirjaston hyllystä, kun oli vielä lukematta. Eipä tarvinnut pettyä: taas oppi jotain uutta. Jännittävin fakta oli se, että skeittipoolit ovat saaneet alkunsa Alvar Aallon Villa Maireaan piirtämästä uima-altaasta. Kuvitus on taaskin priimaa ja faktoissa kirjava kattaus kaikenlaista, mukavan monipuolisesti ja inklusiivisesti – esimerkiksi vammaisurheilua on mukana paljon.

Jessi Jokelainen: Femokratia (Suuri Kurpitsa 2024) – Albumillinen kirpeän poliittista sarjakuvaa: millaista on Suomen politiikka naisnäkökulmasta? Jokelainen on nuori naispoliitikko, joka on piirtänyt kirjaan kokemuksiaan nuorena naisena politiikan maailmassa. Henkilökohtaiselta tasolta noustaan laajempiin korkeuksiin. Sarjakuva on hyvin tekstipainotteinen, mutta kuviakin on, ja ne ovat hyvin piirrettyjä. Värimaailma on hillitty, mutta henkilöt ovat tunnistettavia. Teksti on erinomaisen luettavaa; se ei ole näissä tekstivoittoisissa sarjakuvissa aina itsestäänselvää. Asia on esitetty kivuliaalla tavalla hauskasti. Juho Narsakan arvio kirjasta.

Pekka Järvinen: Mieleni minut tekevi (Teos 2025) – Kuinka paljon ihminen on aivonsa? Nykyajan muodikasta aivopuhetta mielettömäksi nimittelevä teos on mielen puolustuspuhe: ihminen on psyykensä ja mielensä tuotos, ei aivojensa. Kannanottona tämä on kiinnostava. Sen jälkeen käsitellään ihmisen mieltä ja psyykeä monelta kantilta, vähän sekavastikin, ja jotkut esimerkit ovat vähän kummallisia. Jung loistaa poissaolollaan. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin oikein mainio johdatus ihmismielen toimintaan.

Hannu Mäkelä: Runouden ylistys (WSOY 2025) – Tämä kirja lähtee Agricolasta ja käy läpi suomalaisen runouden historiaa tälle vuosituhannelle, esitellen suuren joukon tunnettuja ja vähän oudompia runoilijoita. Tämä on kuolleiden runoilijoiden seura; elävät on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta rajattu pois. Valikoimaa ohjaavat ennen kaikkea Mäkelän omat mieltymykset ja kokemukset. Pois on jäänyt ansiokkaita tekijöitä, joiden runot eivät ole Mäkelälle auenneet. Osa valinnoista perustuu varmasti Mäkelän hyviin väleihin kyseisten runoilijoiden kanssa. Mikäpä siinä: tämähän on hyvin henkilökohtainen kirja joka tapauksessa. Mäkelä on vahvasti tunteella mukana, ja miten muuten runoudesta sitten kirjoittaisikaan? Hieno teos herättää paljon ”pitäisipä tuotakin lukea” -tuntemuksia. Heli Mustonen kirjoittaa kirjasta.

TaoLin: Laozi ja tekemättömyyden taito (Aviador 2024) – Tao te chingin luettuani jäi mielenkiinto tutustua tarkemmin Laoziin ja taolaisuuteen. Tämä kirja vaikutti lupaavalta tavalta lähestyä aihetta. Valitettavasti se ei erityisemmin palvellut: takakansi lupaa kansantajuista syväanalyysia, eikä kirja ole oikein kumpaakaan. Kirjassa kuvataan jonkin verran taolaisuuden ja Tao te chingin historiaa, mutta paljon on vain vanhojen kiinalaisten tekstien suomennoksia ilman sen kummempia selityksiä tai analyysejä. Kokonaisuus tuntuu aika hajanaiselta, eikä valaissut suuremmin. Jatkan siis taolaisuutta selittävän kirjan etsimistä.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua