Helene Schjerfbeck oli varreltaan hauras, mieleltään vahva – Maiju Saarinen TTT:n näytelmän nimiroolissa

Maiju Saarinen. Kuva: Kari Sunnari

Ritva Alpola, teksti

Helene Schjerfbeck (1862–1946) lukeutuu Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin, mutta arvostusta saadakseen hänen on täytynyt ylittää tai kiertää monia esteitä. On ollut myös ylitsepääsemättömiä seikkoja: sukupuoli, terveydentila sekä aika, jona hän eli.

Tampereen Työväen Teatterin Suuren näyttämön Helene-näytelmässä kerrotaan taiteilijan toiveista ja toimista sekä myös onnen- ja onnistumisen hetkiin punoutuvista suruista ja pettymyksistä hänen pitkän elämänkaarensa varrelta. Näytelmän kantaesitys on tiistaina 2.9.2025.

Näytelmän ohjaa TTT:n taiteellinen johtaja Miko Jaakkola. Esitys pohjaa kirjailija Rakel Liehun romaaniin, jonka näyttämösovitus on Helena Kallion. Pääroolissa Helenenä nähdään Maiju Saarinen. Hän on Tampereen Nätyn kasvatteja (2011). Jyväskylän ja Kotkan teatterivuosien jälkeen Saarinen on palannut Tampereelle saatuaan kiinnityksen Tampereen Työväen Teatteriin (2024).

Helene Schjerfbeck on Maiju Saariselle merkityksellinen taiteilija. Erityisesti tutkija, tietokirjailija Riitta Konttisen Schjerfbeckin elämästä kertova Oma tie -teos on ollut Saarisen oppaana roolin sisäistämisessä ja tulkinnassa. Näytelmän pohjana oleva Rakel Liehun romaani Helene on rakenteeltaan ajasta ja tilanteesta toiseen poukkoileva. Miten Maiju Saarinen luonnehtisi näytelmän sovitusta? Onko kirjan levottomuus vältetty?

– Näytelmän sovittaja Helena Kallio on perehtynyt moniin muihinkin Helene Schjerfbeckistä kertoviin teksteihin, tutkimuksiin ja analyyseihin kuin pelkästään Liehun teokseen. Sen sirpaleisuutta ei näytelmässä ole, sen sijaan sieltä on nostettu hienoja ja oivaltavia repliikkejä, Maiju Saarinen sanoo.

Saarisen näkemyksen mukaan Schjerfbeck on ollut niin paljon muutakin kuin hänestä usein annettu yksinäisen erakkotaiteilijan kuva. Näytelmässä on mukana myös elämisen riemua, erityisesti Helenen nuoruudesta kertovissa osuuksissa, mutta vanhuudessakin on iloa, Saarinen vakuuttaa.

Tanssi on Helene-näytelmässä merkittävässä roolissa. Tässä Saarisen partnerina Saska Pulkkinen. Kuva: Kari Sunnari

* *

Helene-näytelmän lähtötilanteessa Helene Schjerfbeck on muuttanut Hyvinkäälle pieneen asuntoon äitinsä kanssa. On vuosi 1902 ja Helene on 40-vuotias. Takana ovat mainettakin tuoneet opiskeluvuodet ulkomailla ja sen jälkeinen uuvuttava jalansijan hakeminen kotimaan taidekentällä. Helenen ilmeistä lahjakkuutta ei ole koskaan kiistetty, mutta hänen haluaan kokeilla jotakin uutta sekä pelkistykseen pyrkivää ilmaisuaan karsastettiin.

Helenelle tutuksi tulleet kansainväliset taidetuulet eivät olleet ehtineet vielä Suomeen asti, vaan täällä pitäydyttiin mieluummin entisessä. Ja vaikka Helene Schjerfbeck oli jo aiemmin palkittu historiallisista ja taistelutantereita kuvaavista naturalistisista maalauksistaan, sekään ei kaikille kelvannut. Arvostelijoiden mielestä naisen ei sopinut tarttua tällaisiin aiheisiin. Naiselle suositeltavampia olivat vaikkapa muotokuvat ja asetelmat.

– Kaikkeen liittyy se, että olet toisarvoinen, koska olet nainen. Tällöin tie on vielä kivikkoisempi, Maiju Saarinen sanoo.

Saarinen sanoo ottavansa hatun päästä ja kumartavansa syvään Helene Schjerfbeckin kaltaisille tienraivaajille. Schjerfbeck on ollut esikuvana jälkeensä tulleille taiteilijapolville. Schjerfbeck oli teknisestikin hyvin taitava ja ehti kokea monien taidesuuntauksien ajat, mutta hän itse etsi jotakin muuta.

Taiteella on aina ollut vaikea hankkia elantoaan, jos ei ole taustatukea. Vakavaraisen isän kuoltua 13-vuotias Helene ja hänen pari vuotta nuorempi Magnus-veljensä jäivät leskiäidin hoiviin. Helene oli terveydeltään heikko. Nelivuotiaana hän oli pudonnut rappusissa ja vaurioittanut lonkkansa. Koska vaivaa ei tutkittu ja hoidettu tuolloin perinpohjin, seurauksena olivat pysyvä, joskin lievä ontuminen sekä ajan mittaan pahenevat kiputilat. Hänellä oli myös uupumus- ja kuumeilukausia, joiden perimmäisiä syitä ei tiedetty. Tämä käy ilmi eri tutkimuslähteistä.

TTT:n näytelmäsovituksessa Heleneä ei ole missään tapauksessa haluttu esittää minään potilaana sairasvuoteella, huomauttaa Saarinen, vaan keskiössä ovat muut seikat: taide, ystävyydet, rakkaudet sekä sinnikäs ponnistelu kohti ominta itseään koko elämisessä. Vastoinkäymisistä huolimatta. Näin tulkitsen keskustelua Maiju Saarisen kanssa.

Taidemaalarin Olga-äitiä esittää Minna Hokkanen. Kuva: Kari Sunnari

* *

Helene Schjerfbeckin taidot olivat tulleet esiin jo varhain. Vain 11-vuotiaana hän aloitti opiskelut Taideyhdistyksen piirustuskoulussa Helsingissä ja jatkoi Adolf von Beckerin yksityisessä maalausakatemiassa, ja sieltä, monien aikalaistensa tavoin, maailmalle taidetta ja elämää oppimaan. Pariisissa opinahjona oli muun muassa kuulu Colarossin akatemia.

I880-luku oli Helenelle sekä hänen lukuisille ”maalarisiskoilleen” aktiivisen nuoruuden, vaikutteiden imemisen ja ikuisten ystävyyksien solmimisen aikakausi. Pariisissa työskentelyn lisäksi maalausmatkoja tehtiin Bretagneen sekä Lounais-Englantiin Cornwallin rannikolle. Sinne, St Ivesin satamakaupunkiin, liittyy myös Helene Schjerfbeckin yksityiselämää ravistellut jakso: rakastuminen englantilaismaalariin, kihlaus ja sen purku. Kukaan ei tiedä varmasti, mitä tapahtui, mutta arveluja on esitetty. (Eron syyksi on mainittu sulhasen perheen pelko siitä, että Helenen vaivojen takana olisi tuberkuloosi.) Mikäli Helene itse on avautunut kirjeissään asiasta, dokumentteja siitä ei ole säilynyt.

TTT:n näytelmässä kerrotaan Helenen kolmesta ”päärakkaudesta”. Niistä mikään ei pääty onnellisesti. Ensimmäinen on tuo salaperäiseksi jäänyt, ”Johniksi” nimitetty englantilaistaiteilija, toinen on Gausdalin sanatoriossa työskentelevä norjalaislääkäri Kristian. (Tohtori oli erikoistunut tuberkuloosin tutkimiseen.) Häneltä Helene saa vaikeasti noudatettavan elämänohjeen, jonka mukaisesti hän kuitenkin yrittää toimia, Maiju Saarinen kuvailee. Siitä tuonnempana.

Näytelmän nykyhetkessä Helene elää täysin syrjässä taidemaailmasta, Hyvinkään asunnon taloudesta ja vanhasta äidistä huolehtien. Asiaa pidetään täysin luonnollisena, koska Helene on perheen tytär, Maiju Saarinen toteaa. Magnus-veli kyllä käy äitiään tapaamassa, mutta ei juuri osallistu muuten. Päivän askareiden jälkeen Helenellä on vain niukalti aikaa tai voimia omaa maalaamistaan varten, mutta hän yrittää silti.

Helene-näytelmän julistekuvan on maalannut Sanna-Mari Heinonsalmi. Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

* *

Millainen sitten on Maiju Saarisen tulkinta Helene Schjerfbeckistä? Riitta Konttisen teos on hänelle avain Helenen maailmaan. Saarisen mielestä Helene ei ole mikään myytinkaltainen erakkotaiteilija, vaan energinen ja räiskyväkin ihminen. Ei Helene liioin ole täysin yksinkään, hänellähän on maalarisiskot rinnallaan, tukena ja turvana vähintään kirjeenvaihdon kautta. Ja onhan äidistäkin seuraa sekä maalausten malliksi, Saarinen muistuttaa.

Entä äidin ja Helenen suhde? Oliko Helene pelkästään äidin piika, ymmärsikö äiti lainkaan tyttärensä taiteilijuutta? Äidin ja Helenen keskinäinen suhde oli ristiriitainen, Saarinen myöntää, mutta rakastava, hän korostaa, kertomatta sen tarkempia esimerkkejä.

Helene itse ymmärsi asemansa ja tehtävänsä ajan käytännön mukaisesti. Hän myös pyrki noudattamaan tohtori Kristianilta aikoinaan saamaansa ohjetta: ”Jos et voi elää elämääsi siten kuin haluat, elä toisia varten.” Melkoinen laupeudenvaatimus! Maiju Saarinen ei kuitenkaan koe Heleneä uhriutujana, vaan toimijana niissä rajoissa kuin se oli hänen aikanaan mahdollista.

Helene elää vaatimattomissa oloissa Hyvinkäällä äitinsä kuolemaan asti vuonna 1923, mutta näyttämöllä muistot tulvehtivat esiin, ja näytelmän takautumissa palataan noihin vireisiin, vauhdikkaisiin ja taiteenteontäyteisiin nuoruusaikoihin yhdessä maalarisiskojen kanssa Pariisissa, Bretagnessa ja St Ivesissa. Maiju Saarinen kertoo ilahtuneena, miten näytelmässä ilmennetään monia asioita tanssien. Kaikki tanssivat! On maalaamistansseja, on rakkaustansseja, ja sitten tanssitaan niin, että kivutkin sulavat. Näissä tansseissa on paljon tunnetta ja improvisointia, Maiju Saarinen kuvailee. Tanssin ohella katsojat saavat nähdäkseen paljon taidetta ja ulkomaan maisemia. Lisäksi näytelmässä soi upea sellomusiikki suoraan sieluun ja sydämeen, Saarinen lupaa.

Tässä TTT:n näytelmässä Helenen taiteilijaystävänä on Maria Wiik, joka edustaa myös kahta muuta maalarisiskoa, Ada Thiléniä ja Helena Westermarkia. Helenellä ja Marialla on eriävät tyylit ja taidenäkemykset. Maria keskittyy tarkkoihin yksityiskohtiin, Helene pelkistää. Ystävyyttä nämä näkemyserot eivät suinkaan riko, Saarinen vakuuttaa.

Vuonna 1913 Helene Schjerfbeck tapaa taidekauppias Gösta Stenmanin, mutta ei, hän ei ole se kolmas Helenen rakkaus, vaan ystävä, joka järjestää Helenen ensimmäisen yksityisnäyttelyn Helsinkiin vuonna 1917 (ja toisen Tukholmaan 30 vuotta myöhemmin). Helene on aina ollut askeleen edellä muita, mutta häntä ei ymmärretä. Siksi hän kipuilee kovasti näyttelynsä valmistumista sekä sen vastaanottoa, mutta uskoo kyllä omaan taiteeseensa, Maiju Saarinen tähdentää.

Eletään vuotta 1915, kun Helene Schjerfbeck tutustuu metsänhoitaja Einar Reuteriin. Tämä ihailee Helene Schjerfbeckin teoksia ja ymmärtää taidetta, koska maalaa itsekin. Taitelijan työssä hän käyttää nimeä H. Ahtela. Heidän tavatessaan Einar on 33-vuotias ja Helene 52. Einar on Helenen kolmas rakkaus. Rakkauden on kuitenkin väistyttävä, koska Einar valitsee toisin. Ystävyys säilyy silti, loppuun asti.

Lapsuusajan onnettomuuden takia Schjerfbeck ontui koko elämänsä. Kuva: Kari Sunnari

* *

TTT:n Helene-näytelmän ohjaa teatterin taiteellinen johtaja Miko Jaakkola. Millaista on olla toisen ohjattavana, kun oma näkemys on niin selkeä?

– Se on ollut mielenkiintoista ja keskustelevaa, Saarinen sanoo.

Jaakkola ja Saarinen ovat lukeneet Helene Schjerfbeckistä eri teoksia, joten niitäkin on ollut hedelmällistä vertailla.

– Myöskin Helenen varhainen isän menetys on pohdituttanut, sekä sen vaikutus hänen myöhempiin miessuhteisiinsa, Saarinen lisää.

Entä näyttelijän oma matka Helene Schjerfbeckin rooliin?

– Tämä on unelmarooli! Pitkä elämänkaari kasvettavana, 60 vuotta. Helene oli hauras, mutta silti niin vahva. Roolia tehdessä on monesti tuntenut joutuneensa jyrän alle, mutta aina sieltä on noustava, sanoo Saarinen pontevasti.

– Maalaaminen vaatii ennen kaikkea mielenrauhaa, vaikka ympärillä myrskyäisi.

Eräs Helene Schjerfbeckin näytelmässä lausuma repliikki on ollut ydinoivallus myös Maijulle itselleen: ”Ehkä ei ole kysymys selviämisestä.” Tähän pieneen lausahdukseen on kiteytynyt ymmärrys siitä, että elämässä kaikki ei ole taistelua, vaan on opittava myös luopumaan ja hyväksymään asioita, jotta on vapaa löytämään oman tiensä.

Helenen kantaesitys Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 2.9.2025. Esityksiä 30.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua