Orest Smovzh. Kuva: Tomas Terekas
MUSIIKKI | Tampering-festivaalilla kuullaan yhdistyksen jäsenten uusinta musiikkia. Vierailevana artistina esiintyy ukrainalaistaustainen viulisti Orest Smovzh, joka on tullut tunnetuksi punk-asenteisista DIY-esiintymisistään.
Kikka Holmberg, teksti
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on tukenut kirjoittajan työtä.
Nykymusiikkifestivaali Tampering Festival järjestetään Tampereella jälleen ensi viikolla (13.–16.8.2025). Tämänvuotisen festivaalin teemana on yhteisö. Teeman kautta Tampering ry haluaa juhlistaa yhdistyksen yhteistä taivalta ja tuoda esille yhteisöllisyyden merkitystä nykyisenä eriarvoistumisen aikana. Juhlinnan kohteena on myös kymmenen vuotta täyttävä nykymusiikkiyhtye Tampering Ensemble.
Vuonna 2013 perustetussa Tampering ry:ssä on tällä hetkellä 31 jäsentä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tehdä tunnetuksi Tampereella vaikuttavien tai vaikuttaneiden nuorten säveltäjien musiikkia Suomessa ja ulkomailla.
– Tamperingin perusajatuksena on pystyä tarjoamaan nuorille säveltäjille yhteisö, jossa pääsee matalalla kynnyksellä mukaan ammattimaiseen nykymusiikin toimintaan, kiteyttää yhdistyksen puheenjohtaja Joel Verner.

Tampering Ensemble taipuu moneen. Kuva: Riki Hakulinen
Tampering-festivaali järjestetään joka toinen vuosi. Sen lisäksi yhdistyksellä on konserttitoimintaa, luentoja ja jäsentapaamisia.
– Vuonna 2017 haettiin sävellyksiä uutta musiikkia vanhoilla soittimilla esittävälle Ugly Pug -yhtyeelle, ja valitut teokset kuultiin yhtyeen konsertissa. Oleellinen osa projektia oli jäsenillemme suunnattu luento, jossa yhtye esitteli vanhan musiikin soittimia. Sen tyylistä toimintaa haluaisimme lisää, mutta sen toteutuminen vaatii rahoitusta ja resursseja, joita on koko ajan hankalammin saatavilla, Joel Verner sanoo.
Tämänvuotista festivaalia tukevat Suomen Säveltäjät, Tampereen kaupunki ja Musiikin edistämissäätiö.
Festivaalin ohjelmisto rakentui jäsenille suunnatun teoshaun kautta. Seitsemäntoista säveltäjän musiikkia esittelevässä ohjelmassa pääpaino on pienille kokoonpanoille suunnatuissa sävellyksissä ja sooloteoksissa.
* *

Tampering Ensemble. Kuva: Riki Hakulinen
Tämänvuotisen festivaalin teemana on yhteisö.
– Meillä on Metsossa tapahtuma, jossa on tarkoitus käsitellä erityisesti yhteisön teemaa. Se alkaa keskustelutilaisuudella, jossa on mukana säveltäjiä ja soittajia. Paneelikeskustelun teemoina ovat muun muassa Tamperingin merkitys nykymusiikin yhteisönä, musiikin säveltäminen ja esittäminen yhteisöllisenä toimintana sekä säveltäjän heikko yhteisöllistyminen verrattuna esimerkiksi orkesterimuusikoihin, Joel Verner kertoo.
Yksi näkökulma on myös nykymusiikin vaikea lähestyttävyys yhteisön ulkopuolisille.
– Keskustelun jälkeen kuullaan pienimuotoinen konsertti, jonka teokset toimivat vastavuoroisesti yleisön ja tilan kanssa eli teoksia, joissa raja esiintyjien, yleisön ja tilan välillä alkaa häilyä, Joel Verner luonnehtii.
Festivaalin aloittavat Telakalla järjestettävät Etkot, joissa esitetään valittuja paloja tulevien konserttien ohjelmistosta. Vierailevana artistina Etkoilla esiintyy ukrainalaistaustainen viulisti Orest Smovzh, joka on tullut tunnetuksi punk-asenteisista DIY-esiintymisistään. Tampering Ensemble esiintyy kahdessa kamarimusiikkikonsertissa, jotka järjestetään Kulttuuritalo Laikun ja TAMK Musiikin kanssa yhteistyössä. Yhteistyössä Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan ja urkuri Esa Toivolan kanssa kuullaan urkumusiikkiin keskittyvä konsertti Tampereen tuomiokirkossa.
Konsertteihin on vapaa pääsy.
Tampering Festival Tampereella 13.–16.8.2025. Lisätietoa täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Muumisäveltäjä Sumio Shiratori kävi Suomessa: ”En tiennyt Muumeista mitään, kun aloitin työn”
HENKILÖ | Liki jokainen suomalainen on kuullut jossakin Sumio Shiratorin melodioita, mutta juuri mitään ei kukaan tästä japanilaissäveltäjästä tiedä.
Säveltäjä Joel Vernerin musiikillisessa ilmaisussa kohtaavat tutkijan aivot ja runoilijan sydän
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Säveltäjä Joel Vernerille musiikki ja liike ovat yhtä, ja yleensä hän tanssii työstäessään uutta musiikkia päässään.
Nyrok Dolls pistää pillit pussiin kahdenkymmenen vuoden jälkeen – Jäähyväiskeikka oli lauantaina Telakalla
MUSIIKKI | Mauri Kunnaksen perustama kirjallinen cover-bändi on päättänyt lopettaa huipulta. Kaksikymmentä vuotta paketoidaan Tampereen Telakalla.
Kunnianosoitus Gösta Sunqvistin musiikille – Leavings-Orkesterin kiertueella soivat vain vanhat klassikot
MUSIIKKI | Leavings-Orkesteri nousee Nokia Arenan lauteille itsenäisyyspäivän aattona. Luvassa on kunnianosoitus keikkoja karttaneen Gösta Sundqvistin musiikille.




