Anni Tanskanen ja Johanna Ilander. Kuva: Otto Virtanen / Tammi
KIRJAT | Anni Tanskasen tuore lorukirja tarttuu koulumaailman arkeen humoristisella tavalla riimitellen.
”Monet lorujen aiheista ovat alakouluikäisten lasten vanhemmille erittäin tunnistettavia ja saavat hymyn huulille.”
ARVOSTELU

Anni Tanskanen: Sillä aikaa koulussa
- Kuvittanut Johanna Ilander.
- Tammi, 2025.
- 64 sivua.
Sillä aikaa koulussa (Tammi, 2025) on Anni Tanskasen esikoisteos, ja kuvituksen lastenlorukirjaan on tehnyt Johanna Ilander. Humoristiset lorut sijoittuvat alakoulumaailmaan ja kertovat 3B-luokan oppilaista sekä heidän opettajastaan Sirkka Kapasesta. Läpi kokoelman seikkailee myös päätäi, josta on vaikea päästä eroon.
”Naulakossa, hattuhyllyllään,
istui pikkuinen päätäi pyllyllään.
Sen elo oli synkkää ja yksinäistä,
se haaveili kaverista, ystävätäistä.
Kunnes vihdoin kävi näin:
se kohtasi hyllyllä toisen täin.”
Runot kattavat yhden lukuvuoden mittaisen jakson syksystä kevääseen ja niiden aiheina ovat alakoululaisille tutut ja arkiset asiat, kuten Halloween-disko, luokkakuvaus, joululoma, löytötavarat, itsearviointilomake, luokkaretki ja kevätjuhla. Teos keskittyykin vahvasti koulumaailman kuvaukseen:
”Pese kädet (vältä tauti)
ota ruokaa, tankkaa, nauti
näkkileipää, klassikoita:
koulun kumiperunoita.”
Perinteisissä lastenloruissa suositaan edelleen riimejä, ja kotimainen lastenrunous on tyypillisesti loppusointuista. Näin on myös tässä teoksessa. Lorut perustuvat suurelta osin riimipareihin.
”Englannintunti, how do you do?
Sanasilppu aivoihin hautautuu:
in, on, under – yllä vai alla?
Kielikeitto päästä haihtuu kiehumalla.”
Teoksen kaikki aukeamat on kuvitettu ja kuvista löytyy visuaalista huumoria. Esimerkiksi opettaja Sirkka Kapanen on kuvattu hyvin humoristisessa valossa loikkiessaan alushoususillaan revittyään ensin pelihousunsa. Kuvituksen ja runojen välillä on melko kiinteä yhteys, kuvat toistavat tekstiä lähes symmetrisesti. Kuvitus olisikin voinut olla hieman enemmänkin tekstiä täydentävä, näyttää lukijalle jotain sellaista, jota teksti ei suoraan kerro, jolloin lapsilukijat olisivat saaneet humoristisia oivalluksia myös kuvan tasolla. Tällaisena lisätasona kuvituksessa toimivat lähinnä erilaiset laput ja julisteet sekä päätäin puhekuplat, hauskoja toki nekin.
Teoksen lorut ovat loppujen lopuksi melko kilttejä kuvauksia koulumaailmasta. Ne olisivat voineet olla raisumpiakin, näyttää enemmän myös ikäviä asioita, yksinäisyyttä, koulukiusaamista, oppimisvaikeuksia, ongelmia, joihin pieni koululainen voisi samaistua, ja tarjota sitten huumorin kautta ratkaisuja näihin ongelmiin. Esimerkiksi yksinäisyyttä ja pahaa oloa sivutaan lyhyesti vain kahdessa lorussa. Jäin myös kaipaamaan enemmän koulumaailman kaoottisuutta ja hulluttelua ja niiden kautta rakennettua huumoria.
On kuitenkin ilahduttavaa törmätä hieman isommille lapsille suunnattuun lorukirjaan, joka kuvaa koululaisten arkea kaikkine hyvine ja huonoine puolineen pehmeän kauniilla tavalla. Monet lorujen aiheista ovat alakouluikäisten lasten vanhemmille erittäin tunnistettavia ja saavat hymyn huulille.
Kati-Annika Ansas
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ennen kuin kuolen, ratkaisen oman murhani – arviossa Holly Jacksonin Vaikka henki menisi
KIRJAT | Nuortenkirjoistaan tuttu bestselleristi sukeltaa aikuisten jännärihyllyyn hienosti rakennetulla murhamysteerillä.
Painajainen luksushotelissa – arviossa Ruth Waren Nainen huoneessa 11
KIRJAT | Menestystrilleri Nainen hytissä on 10 on saanut jatko-osan. Ruth Ware taiteilee juoneen yllättäviä käänteitä toisensa perään, ja trilleristä kehkeytyy mukiinmenevä ajojahti.
Elokuvakäsikirjoituksen pohjalta tehty romaani ei jää turhaksi kopioksi – Arviossa Jussi Moilan Kullervon tarina
KIRJAT | Antti J. Jokisen taistelukohtausten leimaama Kullervo-elokuva muuttuu Jussi Moilan käsissä eheäksi ja loogisesti eteneväksi seikkailuromaaniksi.
Hotelli unen ja todellisuuden rajalla – Arviossa Hannele Mikaela Taivassalon InSanatorium
KIRJAT | Mitä on tapahtunut nuorelle tytölle, joka miettii vain, miten voisi kuolla? InSanatorium on matka Alin mielen syövereihin ja takaisin.







