Kuva: Cinema Mondo
ELOKUVA | Norjalaisen Halfdann Ullmann Tøndelin ohjaama elokuva on aiheensa puolesta ikuisesti ajankohtainen.
”Vanhempainillassa kuvitetaan persoonallisesti tapahtumapaikat sekä ihmiset ja heidän reaktionsa.”
ARVOSTELU
Vanhempainilta
- Ohjaus: Halfdan Ullmann Tøndel
- Pääosissa: Renate Reinsve, Ellen Dorrit Petersen, Thea Lambrechts Vaulen, Endre Hellestveit
- Ensi-ilta: 11.4.2025
Vanhempainilta on pohjimmiltaan tragedia ja trilleri vanhemmista, joiden lasten väitetään tapelleen. Kyseessä on väitetty kiusaaminen ja mahdollinen väkivalta kahden pojan välillä. Kaikki tapahtuu koulussa muutamaa päivää ennen kesäloman alkamista. Vanhemmat kutsutaan keskustelemaan tapahtuneesta.
Vanhempien saapuessa koululle puheet ovat aluksi hillittyjä. Armandin, sen syyllisemmäksi leimatun pojan, äiti on kuuluisa näyttelijä. Ollaan ahdistavan hiostavassa tilanteessa, jossa annetaan ymmärtää, että äiti on syyllinen poikansa käytökseen. Kateus häntä kohtaan on useamman ongelma.
Taustalla koulun rehtori ja sairaanhoitaja pitävät oppitunnin siitä millainen tämän kaltainen selvittelykokous ei saisi olla. Juuri sellainen 6-vuotiaiden Armandin ja Jonin vanhempien tapaamisesta tulee.
* *
Kamera kuvaa salaperäisesti tapahtumia alkaen auton saapumisesta koululle. On luontokuvaa, jossa koulun ympäristö näkyy synkkänä ja toisinaan taas kauniina. On koulun pihan tapahtumia sekä kulman takana tapahtuvaa salakuuntelua ja paljon pieniä välähdyksiä – kaikkea sitä mitä koulussa ja arkielämässä tapahtuu.
Kokonaisuutena elokuva käsittelee hyvin persoonallisesti asioita, jotka ovat valitettavan usein arkipäivää.
Jonin ja Armandin tappelussa Armandin väitetään olleen väkivaltainen Jonia kohtaan. Mukana saattaa olla jotakin seksuaalista.
Jonin vanhemmat Sarah (Ellen Dorrit Petersen) ja Anders (Endre Hellestveit) tuntevat Armandin hyvin; hän ei ole ainoastaan Jonin ystävä vaan myös hänen serkkunsa, Sarahin edesmenneen veljen ja hänen vaimonsa, näyttelijä Elisabethin (Renate Reinsve) poika. Elisabethin ura on parhaillaan kriisissä.
Aikuisten riitely on hetkittäin tiukkaa ja äänekästä. Siihen sekoittuu asioita, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisten tapahtumien kanssa. Järki katoaa useammalta.
Kaiken keskiössä on Armandin kautta Elisabeth, jota syytetään huonosta vanhemmuudesta ja lopulta jopa oman aviomiehensä kuolemasta. Ennakkoluuloista tulee totuus.

Kuva: Cinema Mondo
* *
Koulussa opettaja Sunna yrittää pitää järjestystä järjettömyyden keskellä. Hän yrittää olla välittäjänä Sarahin, Andersin ja Elisabethin välillä.
Renate Reinsve ja Ellen Dorrit Petersen näyttelevät taitavasti äitejä, joiden puheet ja eleet kertovat joko valheet tai totuudet. Reinsve on olemukseltaan suurempi ja näkyy enemmän.
Ohjaaja Halfdan Ullmann Tøndel on Ingmar Bergmanin ja Liv Ullmannin pojanpoika. Vanhempainilta on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Se herättää kysymyksiä ja jättää katsojalle paljon kysymyksiä ja ajateltavaa.
Elokuva sai vuoden 2024 Cannesin elokuvajuhlilla parhaalle esikoiselokuvalle myönnettävän Caméra d’Or -palkinnon ja oli Norjan Oscar-ehdokas kansainvälisten elokuvien sarjassa.
Maija Kääntä
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nuori saamelaisnainen yllättyy alkuperästään – arviossa ensi-iltaelokuva Biru Unjárga: Fucking Uuniemi
ELOKUVA | Egil Pedersenin esikoiselokuva on saamelainen nuorisoelokuva, jossa jokainen etsii ja löytää itsensä.
Nuorukaisen yksitoikkoiseen elämään saapuu räväkkä nainen, joka elää täysillä – arviossa June and John
ELOKUVA | Luc Bessonin ensi-iltaelokuva kuvattiin korona-aikana iPhonella. Kahden rakkaudesta hullun matka on hauska ja komeasti kuvitettu.
Hiljaisen miehen matka Meksikoon elämään ja rakastamaan – arviossa Luca Guadagninon Queer
ELOKUVA | Luga Guadagninon ohjaama Queer on hitaasti etenevä samankaltaisten kohtausten jatkumo.
Steven Soderberghin kevyt vakoiludraama Black Bag usuttaa ihmettelemään kuka petkuttaa ammattivalehtelijoita
ELOKUVA | Tällaisia kevyehköjä komediaan taipuvaisia huolettomuuden rikostrillereitä Steven Soderbergh osaisi tehdä unissaankin.