HENKILÖ | Tamperelaisnäyttelijän piti palata elävän yleisön eteen puolen vuoden tauon jälkeen Pälkäneen Kirjafestareilla – mutta toisin kävi. Väsynyt olemaan vahva -esitys yhdistää runoa ja flamencoa.
Avainsana / tagi
Runous
Annos monenlaista hurjuutta – arvostelussa Kaarina Valoaallon Banana Split
ARVOSTELU | Kaarina Valoaalto on kasannut uuteen runo- ja proosateokseensa viisi erilaista esteettistä kokonaisuutta. Niitä yhdistää kirotun runoilijan kiroilun kauneus.
Kirjailijat tuikkivat valoa kiintotähtinä ihmiskunnan pimeyteen – Jari Olavi Hiltusen Romuluksen sielu
ARVOSTELU | Vetävä nimi ja turhia kumartelematon alaotsikko tekevät uteliaaksi. Jari Olavi Hiltunen on kehitellyt kirjaansa vinkeän moton esitellessään kirjallisuuden kiintotähtiä.
Ihotta meillä ei ole sielua – Claes Andersson oli runoudessaan näkemyksellinen mystikko
KIRJALLISUUS | Viime vuonna edesmennyt kirjailija Claes Andersson oli runoudessaan, paitsi yhteiskuntakriittinen satiirikko sekä kuoleman ja rakkauden tulkki, myös näkemyksellinen mystikko.
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #2: J. K. Ihalainen
Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Toisena vuorossa on runoilija J. K. Ihalainen.
Laulava hiljaisuus on tarkka ja asiantunteva johdatus metriikan peruskysymyksiin
Arvostelu | Erkki Kiviniemi | Markku Toivonen on tehnyt selkeän ja tarkan esityksen mitallisesta runoudesta eli metriikasta. Teksti on tervetullut paluu runouden alkulähteille.