ELOKUVA | Ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva perustuu ohjaaja Katja Gauriloffin sukulaisten kertomiin tarinoihin kolttasaamelaisena elämisestä.
Avainsana / tagi
elokuva
Peluri pelaa sysimustilla korteilla – arviossa Teemu Nikin ensi-iltaelokuva
ELOKUVA | Teemu Nikin huumori liippaa läheltä Aki Kaurismäen toteavaa tapaa havainnoida arkea ja sen halki retuuttavia ihmisiä.
Apeutta ja kujeellisuutta, niistä on Aki Kaurismäen maailmalla palkittu Kuolleet lehdet tehty
ELOKUVA | Tutuista aineksista tehdyssä Kuolleet lehdet -elokuvassa on ohjaajan koko uran yhteenvedon tuntua.
Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali levittäytyy helsinkiläisille valkokankaille yhdeksitoista päiväksi
ELOKUVA | Suomen suurimpiin kuuluva elokuvafestivaali, helsinkiläinen Rakkautta & Anarkiaa järjestetään nyt 36. kerran. Tarjolla on yli 140 pitkää elokuvaa.
Israelin rautarouva Golda Meir on tuotu valkokankaille – jälleen sulka Helen Mirrenin hattuun
ELOKUVA | Ukrainanjuutalaisesta taustasta Israelin pääministeriksi noussut Golda Meir oli Israelin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa naispääministeri.
Suomalainen näkee Mielensäpahoittajassa itsensä ja lähipiirinsä niin kuin Uuno Turhapurossa
ELOKUVA | Mika Kaurismäki ohjasi Mielensäpahoittaja-elokuvasarjan kolmannen osan. Nyt karvalakki suuntaa Saksaan punaisen Ford Escortin perässä.