KIRJAT | Alusta asti mukana ollut palo heikompien puolustamisesta on Myrskyvuoressa mukana, mutta uhreina eivät ole enää ainoastaan naiset, vaan myös vähemmistöt ja luonto.
Avainsana / tagi
dekkari
Karin Smirnoff vie Millennium-saagan pohjoisruotsalaiseen pikkukylään – arviossa Merikotkan huuto
KIRJAT | Stieg Larssonin luomien hahmojen tarina jatkuu ja Salanderin suku tuottaa loputtomasti uusia juonia, vaikka Millennium-lehtikin lopetetaan.
Minnehän mahdetaan murhata kiuasyrityksen johtaja? Arviossa Antti Tuomaisen Palavat kivet
KIRJAT | Musta huumori, rikkaat henkilöhahmot ja murhamysteerikaava kantaa sauna-aiheista dekkaria, mutta löylyt jäävät hieman haaleiksi.
Anneli Kannon Näkijä-trilogian toinen osa nostaa menneisyyden haamut esiin – arviossa Saalistetut
KIRJAT | Saalistetut on keskimmäinen osa Anneli Kannon Noora Näkijä -dekkaritrilogiaa. Meedio joutuu outojen tapahtumien äärelle työkeikallaan Lapissa.
Rikokset söivät tutkijansa – arviossa Arttu Tuomisen Vapahtaja
KIRJAT | Pori on jälleen Tuomisen uuden dekkarin näyttämö: joku saa syrjäytyneet ulkona nukkujat sytyttämään itsensä tuleen ja kuolemaa.
Bussimatka Kainuussa päättyy järkyttävästi – arviossa metropoliitta Panteleimonin uutuusdekkari
KIRJAT | Petri Sarhon uusimmassa tarinassa matkataan bussilla Kajaaniin ja Kainuun vienalaiskyliin sekä toisen maailmansodan taistelupaikoille.