Kuvitus: Marjut Anttilainen
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on Jorma Aaltosen teksti.
LUE MYÖS: Juttu Oikeus olla susi -kilpailun tuloksista | Muut palkitut ja julkaistut kilpailutekstit
* *
Olen yli kuusikymmentä vuotta ihaillut susia ja odottanut tilaisuutta nähdä se luonnossa. Lapsuuteni vietin Varsinais-Suomessa susien reviirin reunassa. Niitä ei ilmeisesti ollut jatkuvasti ainakaan laumana. Meillä ei näitä Punahilkan kavereita kauhisteltu eikä meitä lapsia peloteltu. Susi oli jotain suurta ja ihmeellistä. Siitä puhuttiin ajoittain, ei uhkana, vaan erikoisuutena. Ei edes vanhoina muistoina 1880-luvun tappajasusien perintö kauhistuttanut. Isä kertoi tavanneensa miehen, joka oli ollut suden hampaissa, mutta pudonnut suden ylittäessä riukuaitaa, ja naapurin rynnätessä karjuen pedon perään. Isä sanoi nähneensä arvetkin miehen kyljessä.
En osaa pelätä sutta, vaikka pelkään monia koiria. Jo alle rippikouluikäisenä tein paljon luontoretkiä yksikseni. Tutuksi tulivat susien suosimat Raasin korvet ja Vaskijärven suot. Valitettavasti nykyinen asuinpaikkani Keski-Suomi on sudetonta seutua, ei ainoatakaan laumaa, vain joskus harvoin vaeltavia nuoria. Niissä ei ole tällaisella perusmarjastajalla paljonkaan mahdollisuuksia susihavaintojen tekoon.
Ihailen susiperheen toimintaa. Siinä yhteiskunnassa on ihmisiä paremmat säännöt ja kuuliaisuus ryhmän säännöille ehdotonta. Se varmistaa kaikkien edun mukaisen toiminnan vaikeissakin olosuhteissa. Ihmisyhteisöillä olisi paljon opittavaa susilta laumansa jäsenistä huolehtimisessa.
Susiviha eli arvostuksen tavoittelu tappamalla on vaikeasti ymmärrettävä ihmisluonteen häiriö. Joissakin piireissä suurimman kunnian saa suden tappaja. Pahinta tässä puuhastelussa on alfayksilön tai -parin tappaminen. Niin kuoli aikanaan Auli. Johtajan tappaminen tekee loppulaumasta häirikkösusia, sillä sen jälkeen niistä tulee yksinäisiä harhailijoita, jotka nälkäkuoleman vaihtoehtona tekevät epätoivoisia saalistuksia. Usein sellaiselle kulkijalle helpoin saalis on ylilihava pihakoira. Mistä saamme lisää Seppo Ronkaisia, jotka merkkaavat kaikki alfasudet niin räikeällä pannalla, että sokeampikin metsästäjä erottaa sen.
Vanhan miehen haaveena on Keski-Suomeenkin kotiutuvat sudet. Olen jo katsellut kahdelle laumalla maakunnan rajoja hipovat reviirit. Metsää täällä riittää ja ravintoa. Läntisen lauman alue olisi Karstulasta Kivijärven Salamajärvelle. Tämän lauman koulutettaviin kuuluisivat myös Suomenselän metsäpeurat. Ne ovat oppineet jo liian helpoille päiville ja varomattomiksi. Eteläisen lauman reviiri olisi Leivonmäeltä Kangasniemeä hipoen Hankasalmelle. Alueelle on kotiutunut perinteisen hirven rinnalle kauriita. Kaikille näille tekisi hyvää susien tarjoama rodunjalostus ja vaivaisten poisto luonnollista tietä. Karhuja tällä reviirillä on jo muutama, mutta tilaa on jokaiselle. Luonnonlait määräävät kummankin oikean määrän ilman ihmisen asiaan puuttumista.
Erityisellä mielenkiinnolla odotan tätä eteläistä laumaa. Minulla on sen reunassa maapala, jossa puuhailen kasvikokoelmani kanssa. Eläinten seurantaan tontillani on kamera ja karhua olen siihen odotellut. Olen kateellinen naapurille, joka nuolukivikameralla sai viime keväänä tallennettua karhun. Olisipa hienoa, kun omaan kokoelmaani ketun ja supikoiran lisäksi saisin suden.
Jorma Aaltonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hukkaan mennyt: Vihatusta sankariksi
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkin Hukkaan mennyt runo.
Louhetar: Äidinvaisto
OIKEUS OLLA SUSI | Julkaisemme juhannusviikon sunnuntaihin asti yhden Oikeus olla susi -kilpailuun lähetetyn tekstin päivässä. Tänään vuorossa on nimimerkki Louhettaren novelli.
