Cristin Milioti ja Colin Farrell. Kuva: Max
TELEVISIO | The Penguin -tv-sarjassa parasta on Colin Farrellin maskeeraus, ja siihen hyvät puolet melkeinpä jäävätkin.
”Säästöbudjetti näkyy, kun kerralla yritetään kuvata mahdollisimman paljon yhdessä paikassa.”
Oz Cobb eli Pingviini on epämuodostunut ja nilkuttava luihu, joka etenee kohti rikollisjärjestön pääpallia kultahampaat kiillellen. Hän luistelee totuuden ja valheen välissä, ja jäädessään narraamisesta kiinni, hän myöntää aina tarpeeksi, jotta valheellinen osuus uskotaan. Kerrassaan mainio hahmo.
DC Comicsin sarjakuvissa Pingviini on tunnettu tummaan pukuun, monokkeliin ja silinterihattuun pukeutuneena sateenvarjotyyppinä. The Penguin -tv-sarja kertoo siitä, kuinka hänestä kasvaa tuo hahmo. Batman Returns -elokuvassa vuonna 1992 Pingviiniä esitti Danny DeVito.
The Penguin -minisarjassa Colin Farrellia ei edes tunnista maskeerauksen alta. Farrell on muuntanut äänensä, puhetyylinsä ja käytöksensä täydellisesti joksikin aivan toiseksi kuin mistä hänet tunnetaan. Pingviini on yksi hänen parhaista roolitöistään. Farrell on lahjakas näyttelijä, mutta onnistuu yleensä jossain vaiheessa tipauttamaan roolin ja paljastamaan, että vain näyttelee. The Penguinissa niin ei käy kertaakaan, johtuen osittain ehkä maskeerauksesta.
* *
Itse The Penguin -tv-sarja on aivan tuskallisen hidastempoinen. Viimeisissä jaksoissa tenho paranee jonkin verran, mutta siinä vaiheessa on jo myöhäistä. Ainekset olisivat riittäneet ehkä 4–5 jakson sarjaan.
Tarinassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, vaan siinä miten se on kerrottu. Kohtaukset koostuvat niin pitkistä dialogeista ja monologeista että jännite romahtaa. Sanottavaa ei ole tarpeeksi, joten puhe kiertää kehää ja eksyy tarpeettomille sivupoluille. Jännitettä on yritetty pitää yllä järjestämällä dialogiin yllättäviä käänteitä, mutta pallottelu lässäyttää kokonaisuuden. Näin ainakin minä asian tulkitsin.

Etsi kuvasta Colin Farrell. Kuva: Max
* *
Sarjan karmivin käänne on, kun loppua kohden alkaa selvitä, ettei Oz olekaan pelkkä kiipijä ja kansan äänellä puhuva antisankari, vaan sairas psykopaatti (ja niitähän Gothamissa riittää). Katsoja ei enää toivo hänen voittavan, vaan tahtoo koko tyypistä eroon.
Kaikki HBO:n uudet tv-sarjat ovat olleet tavan takaa pettymyksiä. Ideoita on ollut moneenkin mielenkiintoiseen sarjaan, mutta kerronta laahaa niissä kaikissa. Säästöbudjetti näkyy, kun kerralla yritetään kuvata mahdollisimman paljon yhdessä paikassa. Suoratoistopalvelujen kultakausi on todellakin ohi.
Petri Hänninen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ajankohtaisia kurkistuksia ääriliikkeisiin – arviossa Ulkolinja-dokumentti Äärioikeiston ytimessä
TELEVISIO | Yle Areenassa nähtävä brittidokumentti on paljonpuhuva kokonaisuus yhteiskunnan kahtiajakutuneisuudesta.
Ääni, joka alkoi kantaa – arviossa tv-dokumentti Nasrin’s Voice
TELEVISIO | Kaisa Rastimon dokumenttielokuva on rehellinen ja samalla avarakatseinen. Sen katsominen hämmästyttää ja suututtaa.
David Lynchille elokuva oli keino eksyä toiseen maailmaan – arviossa dokumentti David Lynchin maailma
TELEVISIO | Ranskalainen tv-dokumentti sukeltaa ohjaaja David Lynchin uran vaiheisiin ja kertoo omaehtoisen ohjaajan taistelusta kohti taiteellista vapautta.
Televisiopäiväkirja: Jarno ja minä, Queen of Fucking Everything, Hyvä pomo, House of the Dragon…
TELEVISIO | Onko Queen of Fucking Everything niin hyvä kuin hehkutetaan? Naurattaako Hacks? Onko Hayao Miyazaki nero?