Kostonhimoinen psykokissa – arviossa Pökäle-sarjakuvakirjat

20.11.2024
nainen seisoo ulkona pipo päässä

Pökäleessä räkä valuu ja kakka haisee. Kuvat: Samir Souid / Otava

KIRJAT | Sophie Souidin ja Thomas Hjorthaabin Pökäle liikkuu juuri ja juuri hyväksyttävyyden rajamailla ja kuvaa iloisesti epäsopivia aiheita.

”Huumori on paikoin niin ronskia, että aikuisenkin korvia kihelmöi.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Pökäle – Kosto on hirmuinen ja löyhkää kalalta / Kieroa peliä ja tuhoisa kattistrofi

  • Tekijät Sophie Souid & Thomas Hjorthaab.
  • Suomentanut Sirpa Alkunen.
  • Otava, 2024.
  • 88 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Pökäle on kissa, jolla on harmaa turkki ja kasvoillaan ilkeä virne. Toinen silmä on sininen, toinen keltainen. Kynnet ovat terävät ja tuhoisat. Pökäle on kostonhimoinen anarkisti.

Ensimmäisessä osassa Pökäle – Kosto on hirmuinen ja löyhkää kalalta (Otava, 2024) teini-ikäistä Severiä syytetään perheessä milloin mistäkin. Aikuiset ovat kakkapäitä, piereskelevät ja syövät lasten suklaat. He ovat hankkineet Severin vain saadakseen jonkun, jota syyttää. Sitten vanhemmat antavat Severille kissan, ja poika keksii, että tästä lähtien kaikesta voi syyttää Pökälettä. Severi kuvittelee jo löytäneensä täydellisen syntipukin, mutta hän erehtyy. Pökäle janoaa kostoa, ja päättää hankkiutua Severistä kokonaan eroon.

Otavan verkkosivuilla mainitaan, että Pökäle on alakoululaisille suunnattu humoristinen sarjakuva. Suomalaisen kirjakaupan sivuilla ikäsuositus on 8+. Pökäle sisältää siinä määrin kiroilua, sikailua ja eritteitä, että itse suosittelisin teoksia vasta kuudennesta luokasta ylöspäin. Huumori on paikoin niin ronskia, että aikuisenkin korvia kihelmöi.

Pökäle pohtii erilaisia tapoja listiä Severi, kuten esimerkiksi, että Severiä käytetään sytytyspalana pallogrillissä tai Severille annetaan sirpaleinen suukko (eli rikotaan pullo päähän). Pökäle löytää itselleen myös apulaisia: Haisuhiiren (kuollut kummitus), Mikki-Mopsin (typerä elukka) ja Surma-Saaran (koekaniinina toimiva taistelukoira). He ryhtyvät suunnittelemaan Severin tappamista, mutta yritykset epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen. Sitten kuvioihin ilmestyy Severin ihastus Petra, ja suunnitelmat menevät kokonaan uusiksi.

”Pökäle siis merkkasi reviirinsä pissaamalla. Ja teki sen suoraan Petran silmien edessä. Severi-parka ei ehtinyt siirtyä eikä edes sulkea suutaan. (Hänellähän on hieman vaikeuksia reaktiokyvyn kanssa, kuten saatat muistaa.) Nyt Severiä tuskin teki mieli pussata. Tiedättehän, mikä lemuaa pahemmalle kuin kissanpissa? Ei mikään!”

Pökäleessä on sarjakuvan lisäksi myös lasten kuvakirjasta tuttuja kuvitettuja tekstiaukeamia. Huumori pohjaa sääntöjen ja rajojen rikkomiseen, sillä lapsiahan tunnetusti naurattaa kaikki lapsilta kielletty. Perinteisesti lastenkirjoissa epäsopivina pidetyt aiheet, kuten tappaminen ja kiroilu, esitetään humoristisessa valossa. Huumori perustuu myös koomiseen ruumiillisuuteen, jossa väkivalta näytetään kuvituksessa kepeästi ja vailla seurauksia. Kohelluksen seurauksena hahmojen kehot venyvät ja litistyvät, ja palaavat sitten taas ennalleen. Pökäle nojaakin pitkälti tabuhuumoriin, jossa esimerkiksi erilaisista eritteistä puhutaan iloisesti ja vailla peittelyä. Pökäleessä räkä valuu ja kakka haisee.

Toinen osa, Pökäle – Kieroa peliä ja tuhoisa kattistrofi (Otava, 2024), alkaa toteamuksella:

”Tosiasiahan on, ettei kissoja omisteta. Ne omistavat itse itsensä. Ne ovat vapaita olentoja, jotka viipyvät vain niin pitkään kuin ruokakuppi täytetään ja lattialämmitys on päällä.”

Nyt Pökäleestä on tullut psykokissa, jolla on käyttäytymisongelmia ja heikko itsehillintä. Sota Severin ja Pökäleen välillä jatkuu. Pökäle listaa jälleen erilaisia tapoja, joilla päästä Severistä eroon, kuten esimerkiksi, että Severiä käytetään kylpyammeen tulppana tai heitetään juhannuskokkoon. Kun naapurin Roni Rommikuula alkaa kiusata Severiä, päättää Pökäle julistaa Severin kanssa aselevon ja listiä sen sijaan Ronin. Lisäksi hänen on taisteltava kotikorttelin herruudesta Etanan kanssa, joka on kaapannut Pökäleen kätyrit puolelleen. Kattistofi lähestyy.

”Aion taistella oman maaperäni puolesta. Haluan olla korttelin ainoa hallitsija ystävieni kanssa. Kun tämä on hoidettu, voimme selvittää välit Roni Rommipallon kanssa.”

Pökäleen toinen osa on huomattavasti kesympi kuin ensimmäinen, joka revittelee surutta epäsovinnaisuuksilla. Toisesta osasta jää hieman laimeampi maku, eikä se yllä ensimmäisen osan tasolle. Ystävyys ja anteeksi pyytäminen nousevat kostoa tärkeämmiksi, ja Roni Rommikuulakin jää lopulta rankaisematta. Minäkin jään miettimään, onko toista osaa siivottu tarkoituksella säädyllisemmäksi. Se tuntuisi melkeinpä harmilliselta, sillä Pökäleen viehätys piilee nimenomaan hyväksyttävyyden rajamailla liikkuvassa huumorissa, jota ei lastenkirjalta osaisi odottaa ja joka saa aikuisen pudistelemaan päätään. Mutta juuri siinä se juju onkin.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua