Televisiopäiväkirja: Pirullinen peli, Pilvikallion vauhtikisat, Myrskyn jälkeen, Hacks, The Killer…

Robson Green ja Jason Watkins. Kuva: Channel 5

Kadonneen aarteen metsästäjät (1981)

Ohjaus: Steven Spielberg. Pääosissa: Harrison Ford, Karen Allen, Paul Freeman, John Rhys-Davies, Ronald Lacey.

Voi ei, Indiana Jones ei ole kestänyt aikaa ollenkaan! Vielä 1980-luvulla meni läpi ajatus, että alkuperäiskansoilta voi varastaa pyhiä esineitä, kunhan kiikuttaa ne museoon. Nykyisin moista toimintaa katsotaan kieroon.

Indy (Harrison Ford) värvätään kaivamaan esiin Raamatusta tuttu Liitonarkki ennen kuin Natsit onnistuvat valjastamaan sen mystiset voimat käyttöönsä. Indy kiertää pitkin maailmaa ja nappaa matkalla mukaansa Marion Ravenwoodin (Karen Allen), jonka kanssa hänellä on viha-rakkaussuhde. Pariskunnan alituinen kinailu on kuin paljasta seksiä.

Elokuvan tempo ei säväytä enää niin kuin ennen. Taistelut ovat hitaita ja teatterinomaisia, vaikka itse elokuva etenee suhteellisen rivakasti. Parhaat kohtaukset ovat kuin minielokuvia. Välistä alennutaan tahalliseen hölmöilyyn, kun isot kivetkään eivät paina pahvilaatikkoa enempää.

Indiana Jones -elokuvat synnyttivät samankaltaisten seikkailujen vyöryn. 1980-luvulla tv:ssä pyörivät Kultainen apina ja Viidakkoseikkailu, ja elokuvateattereissa nähtiin muun muassa Vihreän timantin metsästys sekä Niilin jalokivi -seikkailuelokuvat.

Katso: Ruutu

* *

Tietovisa

Missä paikassa Liitonarkki avataan Kadonneen aarteen metsästäjät -elokuvassa?

a) Nimettömällä saarella Välimerellä

b) Nimettömässä kaupungissa Egyptissä

c) Nimettömässä rakennuksessa Berliinissä

Oikea vastaus jutun lopussa.

* *

Pirullinen peli (2025)

Minisarja, 4 jaksoa. Luoja: Tom Grieves. Pääosissa: Jason Watkins, Robson Green, Sunetra Sarker.

Sattuipa hassusti, sillä en yleensä katso poliisisarjoja, mutta kun oli pakko testata toimiiko nettiyhteys, avasin Areenasta ensimmäisen eteen sattuvan sarjan. Ja jäin koukkuun.

Pirullinen peli (alkuperäiseltä nimeltään The Game) on turhankin yksioikoisesta nimestään huolimatta mielenkiintoinen brittisarja. Huw (Jason Watkins) on epävarma urvelo, joka jää jo 55-vuotiaana varhaiseläkkeelle poliisin työstä. Työpaikalla häneen suhtaudutaan nuivasti, eikä häntä jää juuri kukaan kaipaamaan. Huw on nimittäin taannoin tehnyt kammottavan mokan: hän ei onnistunut nappaamaan seudulla riehunutta sarjamurhaajaa, vaan päinvastoin syytti syytöntä miestä ja sai hermoromahduksen.

Huw totuttelee eläkepäiviin, kunnes hänen ystävänsä menehtyy yllättäen. Huw saa uuden naapurin, joka vaikuttaa todella miellyttävältä hepulta, itse asiassa vähän turhankin miellyttävältä, ja hänen poliisinvaistonsa heräävät. Vai onko Huw sittenkin vain keksinyt koko jutun saadakseen hiljaisiin iltapäiviinsä vipinää?

On virkistävää huomata, kuinka oma pää on viritetty vastaanottamaan amerikkalaisen televisioviihteen tyypillisimpiä käänteitä, ja kuinka brittisarja ei niihin vastaa. Sarjassa ei vedetä asetta esiin, ei ajeta takaa autolla, eikä hypitä katoilla. Tilanne on aika todenmukainen: mitä itse tekisit, jos joutuisit ovelan salajuonen uhriksi?

On sarjassa puutteensakin. Monessa kohtaa tekee mieli huutaa: ”Kerro sille se asia!” kun henkilö kiertelee ja puolustelee tekojansa. Epäuskottavia yhteensattumia tapahtuu solkenaan. Aina joku saapuu oikeaan tai väärään aikaan paikalle, ja ilman kunnon selitystä. Viihdyttävä sarja joka tapauksessa.

Katso: Yle Areena

* *

Pilvikallion vauhtikisat (1975)

Ohjaus: Ivo Caprino. Suomenkielisinä ääninäyttelijöinä: Pentti Irjala, Aila Arajuuri, Matti Ranin, Martti Järvinen, Helge Herala, Jussi Jurkka, Pekka Autiovuori.

Olin vallan unohtanut tämän hurmaavan elokuvan, ja vasta kun luin Mikko Lambergin esseen siitä, muistot heräsivät eloon.

Keksijä Akseli Pellisen työryhmä haastaa kieron Valtteri Kehviläisen autokilpailuun, josta ei käänteitä puutu. Il Tempo Giganteksi nimetty kilpuri kiitää sabotoinnista ja epäonnesta huolimatta hurjaa vauhtia pitkin kapeaa kilparataa. Elokuva kuuluu ehdottomasti näyttävimpien kilpa-ajoelokuvien joukkoon.

Parasta vanhoissa animaatioissa on, että niissä näkyy tekijöiden kädenjälki, omistautuminen ja rakkaus. Maisemien rakentaminen on vaatinut vaivaa, ja luodakseen kokoillan nukkeanimaation täytyy olla tosissaan. Ei sitä kaikkea muuten jaksa toteuttaa.

Pilvikallion vauhtikisoissa on upeaa stop-motion-animointia, ja 1960–1970-lukujen taitteen kilpa-autoista vaikutteensa saaneet ajoneuvot ovat kertakaikkisen mahtavia. Elokuvan alku on hieman hidastempoinen mutta asiaa paikkaa sitäkin vauhdikkaampi loppu.

Elokuva on katsottavissa dvd:nä, jota saa kaukolainaamalla muutamista kirjastoista.

* *

Myrskyn jälkeen (2017)

Minisarja, 3 jaksoa. Ohjaus: Leea Klemola. Pääosissa: Kaarina Hazard, Henry Hanikka, Mikko Roiha, Antti Holma, Aimo Räsänen, Laura Rämä, Allu Tuppurainen.

Pasilan poliisitalossa on tapahtunut vesivahinko, ja poliisit ovat joutuneet väliaikaisesti muuttamaan Ylen toimitaloon. Samaan aikaan maata riivaa merkillinen rakastumisten epidemia.

Täytyy tässä tunnustaa, että olin työni puolesta antamassa palautetta Myrskyn jälkeen -sarjan käsikirjoituksen ensimmäisistä versioista. En muista paljoakaan yli 10 vuotta sitten säädetystä kässäristä, mutta idea ei tunnu siitä järin paljon kirkastuneen.

V-, s- ja p-alkuisia kirosanoja riittää. Se onkin nykyisin kotimaisen televisiohuumorin kulmakivi. Myrskyn jälkeen -sarjassa sanotaan, että kiroilu johtuu siitä, ettei mies osaa käsitellä tunteitaan. Minusta taas tuntuu, että kiroilu johtuu siitä, ettei käsikirjoittaja osaa käsitellä henkilöhahmojensa tunteita.

Yhden kohtauksen funktio on, että kaveri kiljuu täyttä kurkkua: ”Mitä vittua! Mitä vittua!” ja siinä se. Voi kysyä onko kohtaus edes tarpeellinen. Toivottavasti työryhmä sentään on nauranut kippurassa.

Minusta rakastuminen ei saa ketään karjumaan vittua ja saatanaa läheisilleen. Rakastuneen tunteiden vuoristorata on lempeämpi ja monimutkaisempi, ja saa hänet pikemminkin vaisuksi ja mietteliääksi.

Kertomus keskittyy sirpalemaisesti yksittäisiin henkilöihin, kun taas teema pilkahtaa esiin vain silloin tällöin. Kohtaukset ovat irrallisia, eikä niistä muodostu selkeää jatkumoa. Mikä esimerkiksi on Allu Tuppuraisen esittämän Gunnar Sonckin pornosirkuksen merkitys?

Dialogi on paikoin kömpelöä ja näytteleminen puisevaa. Yleensä joku tivaa toiselta jotain, ja toinen möllöttää. Kerronta ei etene. Kaarina Hazard vetää roolinsa viilipyttymäisen hyvin, mutta muut kahkoavat räkä poskella kuin Turkan näytelmässä.

Sarjan käsikirjoittajat Kaarina Hazard ja Leea Klemola palkittiin työstään Kultaisella Venlalla. Vai niin. Se kyllä asettaa sen aikaiset Venla-tuomarit kyseenalaiseen valoon. Onneksi Ylellä on menty eteenpäin, ja vajaan kymmenen vuoden aikana on tehty paljon parempia tv-sarjoja, vaikka tolkuttomasta kiroilemisesta ei ole edelleenkään päästy eroon.

Sarja on lainattavissa dvd:nä kirjastoista.

* *

The Killer (1989)

Ohjaus: John Woo. Pääosissa: Chow Yun-Fat, Danny Lee, Kong Chu, Sally Yeh.

Cineastissa on aimo kattaus John Woon Hongkongin-kauden toimintaelokuvia 1980–1990-luvuilta. Itseäni kiinnosti saada toisenlainen näkökulma Hongkongin maisemiin Noble House -romaanin ja tv-sarjan jälkeen.

The Killer -elokuvassa vahvan työetiikan omaava, tunteikas palkkatappaja Ah Jong (Chow Yun-Fat) tulee vahingossa sokaisseeksi yökerholaulajattaren ja katumuksen alhossa antautuu naisen kanssa suhteeseen. Siis tunteikas ja katuva palkkatappaja, selvä. Ah Jongin pomo suivaantuu, kun tämän kasvot paljastuvat poliiseille, ja päättää hankkiutua Ah Jongista eroon.

Väkivalta on graafista ja symboliikka vahvaa. On kynttilöitä alttarilla ja lentoon lehahtavia kyyhkysiä. Paikat räjähtelevät ja porukkaa lentelee ilmassa. Hyökkääjiä on usein toistakymmentä, jokaista ammutaan kuusi kertaa, ja silti aseessa riittää panoksia. Autoja romutetaan ja pikaveneillä kaahataan.

Hauska nähdä miten ideat kiertävät lajityypin sisällä maasta ja aikakaudesta toiseen. Kuten se 1970-luvun ranskalaisista ja sitä vanhemmista amerikkalaisista elokuvista tuttu cool-kaveri, jolla ei ole lainkaan dialogia, ja joka pitää aurinkolaseja yölläkin. Myöhemmin Quentin Tarantino ja monet muut pöllivät Hongkong-elokuvista ideoita omiin tekeleisiinsä. Sama kehä pyörii edelleen.

The Killerin juonen ymmärtämiseksi täytyy ymmärtää kiinalaista mentaliteettia. Joskus kunnia ja kasvojen menettämisen pelko menevät jopa kuoleman edelle. Mutta tässäkään valossa tulkittuna juonen kaikki aukot eivät tule tukituiksi. Parempi onkin vain viihtyä räiskeestä, ja sen Woon elokuvat saa paremmin kuin hyvin.

Katso: Cineast

* *

Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? (1962)

Ohjaus: Robert Aldrich. Pääosissa: Bette Davis, Joan Crawford, Victor Buono, Maidie Norman.

Feud-tv-sarjan ensimmäinen kausi kertoo Bette Davisin ja Joan Crawfordin tukkanuottasista Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? -elokuvan kulisseissa. Vuoden 1962 mustavalkoinen elokuva on varsin moderni psykologinen trilleri. Siinä on erinomainen käsikirjoitus, ja se on hyvin kuvattu ja leikattu.

No mitä shirleytemplemäiselle lapsitähdelle Baby Janelle sitten tapahtui? Hän alkoholisoitui, teki kehnoja rooleja, menetti maineensa ja unohdettiin. Hänestä tuli onnettomuudessa vammautuneen sisarensa katkera omaishoitaja, ja juuri siitä elokuva kertoo: kahden sisaruksen taistelusta hulppean talon uumenissa, salaisuuksista, menneisyyteen jumiutumisesta ja kyvyttömyydestä kohdata todellisuutta.

Davisin ja Crawfordin keskinäinen kissanhännänveto vaikutti varmasti myös heidän tulkintaansa elokuvan henkilöistä. Bette Davis sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan Jane Hudsonina.

Elokuva on lainattavissa dvd:nä kirjastoista.

* *

Hacks (2025)

4 kausi, 10 jaksoa. Luojat: Lucia Aniello, Paul W. Downs, Jen Statsky. Pääosissa: Jean Smart, Hannah Einbinder, Paul W. Downs, Megan Stalter.

Jatketaan diivoilla ja tukkanuottasilla. Tuntui oudolta, kun Hacks-sarjaa jatkettiin vielä toisen kauden jälkeen. Kaksi ensimmäistä kautta kuitenkin muodostivat selkeän kokonaisuuden. Eipä vielä mitään! Sarjan vauhti parani entisestään, ja neljäs kausi on ehkä koko sarjan paras!

Jean Smart on saanut Deborah Vancen roolistaan Prime Time Emmyn joka ikiseltä kaudelta. Eikä ihme. Vaikka Smart on monissa elokuvissa ja sarjoissa marinoitu näyttelijä – vilahtihan hän vastikään televisiossa Frasier-sarjan uusinnoissakin – silti häntä pitää aidosti Deborah Vancena itsenään, ei komediennea näyttelevänä näyttelijänä. Smartin näyttelijäntyö on suurin syy katsoa koko sarjaa.

Neljännellä kaudella Avan (Hannah Einbinder) ja Deborahin välit ovat kireät. Kolmoskausi päättyi siihen, kun Ava omaksui Deborahin kylmän kulissipelin, ja hankki itselleen pääkäsikirjoittajan pestin kiristämällä. Ava suututtaa kieron ja pitkävihaisen Deborahin, ja kaksikon sodasta seuraa outoja ja noloja tilanteita, huumorin perusaineksia.

Lue kommentit ensimmäisestä ja toisesta kaudesta täältä.

Katso: HBO Max

* *

Auringonlasku (2021)

Ohjaus: Michel Franco. Pääosissa: Tim Roth, Charlotte Gainsbourg, Iazua Larios, Henry Goodman.

Eihän tässä tapahdu yhtään mitään! Auringonlasku-elokuvan kerronta on todella verkkaista, mutta asiat avautuvat pikkuhiljaa, eikä yllätyksiltäkään lopulta vältytä. Mies, nainen ja kaksi lasta ovat Meksikon Acapulcossa ökylomalla hienostohotellissa. Seurue vaikuttaa aluksi perheeltä, mutta pienet vinksaukset viittaavat siihen, että ehkä ei sittenkään. Mutta mitä sitten? Keitä kaikki ovat toisilleen?

Juoni on eräällä tavalla käänteinen. Ne asiat jotka olisi voinut loogisesti kertoa heti alussa, kerrotaan vasta viimeiseksi. Lopulta selviää sekin, miksi Neil (Tim Roth) tahtoo vain kitata kaljaa rannalla. Katsojaa ei aliarvioida, vaan kaiken hitauden keskellä saa olla tarkkana, että huomaa pienetkin vihjeet.

Elokuva on loppujen lopuksi aika yksinkertainen, ja aluksi se tuntuu jopa joutavalta, mutta seuraavana päivänä huomaa yhä miettivänsä henkilöitä ja heidän valintojaan. Toimisiko itse samalla tavalla?

Elokuvalla on pituuttakin juuri sopivasti, yksi tunti ja 18 minuuttia.

Katso: Yle Areena

* *

Tietovisa

Oikea vastaus kysymykseen:

a) Nimettömällä saarella Välimerellä

* *

Ensi kerralla Televisiopäiväkirja juhlii jo kymmenettä julkaisuaan. Lue juttusarjan edelliset osat täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua