ARVOSTELU | Hillittömän kiireen vastapainona on ympäristöä ja lompsaa säästävä, leppoisa matkustaminen. Siitä on mainioita esimerkkejä Kati Kelolan kirjassa.
Kritiikit
Tyttö puussa on raikas sukellus tämän päivän Turkkiin nuoren naisen silmin
ARVOSTELU | Şebnem Işigüzelin romaani tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden samaistua sellaisen valtion asukkaisiin, joista yleensä kuulemme vain uutisissa.
Iisan laulun lämpö ja pehmeä hymy ovat uudella Amelia-albumilla aivan omalla tasollaan
ARVOSTELU | Lentäjälegenda Amelia Earhartin ympärille rakentuva teema-albumi on musiikillisesti kunnianhimoisinta Iisaa tähän mennessä.
Valkoisen kirjan lauseet ovat kuin puutarha, jossa voi käyskennellä keskellä maisemaa
ARVOSTELU | Eteläkorealaisen Han Kangin proosarunoteos on rakkaudentunnustus nimettömältä kertojalta isosiskolle, joka kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä.
Syyrian sodassa ei ole voittajia, ainoastaan kuolleita ja henkiin jääneitä
ARVOSTELU | Ulkolinjan Syyrian loputon sota yrittää selittää kymmenen vuoden sotimisen tunnin ohjelmalla. Katsojalle jää hengästyneen toivoton olo − ja toivottomuus lieneekin paras sana kuvaamaan runnellun maan tilannetta.
Visuaalista teatteria Edward Hopperin innoittamana – Huoneet meren äärellä Finlaysonilla
TEATTERI | Yhdysvaltalaisen taidemaalarin teokset ovat innoittaneet monia elokuvaohjaajia jännitteisillä näkymillään. Nyt Mira Taussi ja Mikko Bredenberg tuovat oman sanattoman aluevaltauksensa tamperelaisyleisön ulottuville.