KIRJAT | Sokcho odottaa kevättä, turisteja, laivoja ja ihmisiä, mutta talven pysähtynyt kaupunki kertoo tarinoita.
Kritiikit
Hiljainen tyttö -elokuvan vaitelias Cáit oppii inhimillisyyden ja huolenpidon merkityksen
ELOKUVA | Kokonaan iirinkieliseksi tehty elokuva vähätellyn tytön kesästä sukulaisperheessä jättää jälkeensä lämpimän olon.
Loputon taistelu ylivoimaista vihollista vastaan – arvioitavana Laura Gustafssonin Mikään ei todella katoa
KIRJAT | Eläinteollisuus on painajaismainen hirviö, joka syö miljardeja eläinyksilöitä vuodessa. Laura Gustafssonin uusimman romaanin kertoja on kaikkeen tähän perinpohjaisen väsynyt aktivisti.
Lämmintä seikkailua ja rikasta mielikuvitusmaailmaa – arviossa Sisarukset Grémillet 3: Lucillen aarre
SARJAKUVA | Kolmen sisaren kerho selvittää jälleen menneisyyden arvoituksia ja pelastaa päivän luottamalla järjellä selittämättömiin vaistoihin.
Intiimi, paljastava ja humoristinen performanssi esineistä ja niiden omistamisesta – arviossa Telakan DOOMBAG
TEATTERI | DOOMBAGin lähtökohtana on ihmisen mutkikas suhde esineisiin, niiden haalimiseen ja ylimääräisen tai rikkinäisen tavaran pois heittämisen vaikeuteen.
Hieno romaani arkipäiväisistä asioista – arviossa Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain
KIRJAT | Alex Schulmanilla on harvinainen taito kuvata jotakin aivan arkipäiväistä ja pitää silti romaanin lukija otteessaan teoksen alusta loppuun.





