Kesälehti kuunteli kummitustarinoita ja vieraili Pelimuseossa tunteita herättävien japanilaisten pelien parissa

18.07.2024
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Stefan Smirnov. Kuva: Mikko Vattulainen

KESÄLEHTI | Kesälehti Tampereen tämän viikon numerossa käsitellään sitä, mikä saa tamperelaiset kummittelemaan. Joka paikkakunnan kummitustarinoilla on jokin aihe suosittu yli muiden, sanoo kummituskävelyiden vetäjä Stefan Smirnov.

Kummitusjutuissa on kautta aikain käsitelty aiheita, jotka ovat jotenkin sopimattomia tai traumaattisia, kertoo Stefan Smirnov, joka vetää Tampereen kummituskävelyitä. Tamperelaisilla ei pitkään aikaan ollut mahdollisuutta puhua esimerkiksi sisällissodasta, ja moni paikallinen aavetarina liittyykin siihen.

Smirnov on kerännyt kummitustarinoita muun muassa lehdistä ja kirjoista. Itsellään hänellä ei ole yliluonnollisia kokemuksia. Smirnovin mukaan tarinoilla on kuitenkin merkitys, vaikka ne olisivatkin sepitettyjä.

– Vaikka tarinat itsessään olisivat keksittyjä, ne kokemukset, joista tarinat kumpuavat, eivät ole fiktiota. Ne ovat totta. Ja vaikka tarinat olisivat sepitettä, se ei tee niistä arvottomia tai huuhaata, koska tavallaan se kokemus taustalla on aito.

Smirnovin lisäksi Kesälehti haastatteli tällä viikolla tutkija Joleen Blomia, joka on kuratoinut Vapriikissa esillä olevan Japanilaiset romanssipelit -näyttelyn. Blom halusi näyttelyssä näyttää ihmisille jotain sellaista, mikä ei yleensä tule mieleen, kun ajatellaan pelejä. Vierailimme lisäksi Finlaysonin kirkolla, missä on elävää musiikkia kuutena päivänä viikossa.

Kaksi viikkoa sitten Kesälehti kysyi lukijoiltaan, mikä paikka Tampereella on kuin fantasiasta tai sadusta. Vastauksista erottui yksi selvä voittaja – osaatko arvata mikä?

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.