Levykatsaus: Olli Ahvenlahti, Jonathan Bäckström Quartet, Sid Hille Contemporary Collective, Tahmela Six

Olli Ahvenlahti. Kuva: Seppo Sarkkinen

Perinnetietoista, vaan ei pliisua

Aistikkaasti kulkeva nimiraita Mirror Mirror johdattelee viime viikolla 75 vuotta täyttäneen pianisti-säveltäjä Olli Ahvenlahden tuoreelle albumille (We Jazz). Vuodelta 1973 peräisin olevan Fender Rhodesin soundi leimaa tyylikästä satsia, joka on lihaksi tullut perillinen hänen klassiselle Poet-julkaisulleen (1976).

Kapellimestarina ja ainakin suurelle yleisölle Vesa-Matti Loirin nauravan kulkurin Kuselan kumppanina Puppena tunnetuksi tullut maestro palasi yli 30 vuoden tauon jälkeen lempimusiikkinsa pariin vuonna 2017 julkaistulla albumilla Thinking, Whistling (We Jazz), jossa hänen hyvinkin klassista jatsiaan tulkitsi erinomaisen pätevä kvartetti.

Myös tälle albumille hän kokosi ykkösluokan soittokunnan, Olli Ahvenlahti New Quintetin; maestron ohella sillä soittavat Jukka Eskola (trumpetti, flyygelitorvi), Joonatan Rautio (tenorisaksofoni), Ville Herrala (sähköbasso) sekä Jaska Lukkarinen (rummut ja perkussiot). Fenderin lisäksi Ahvenlahti herkuttelee Oberheimin syntetisaattorilla.

Poljento käy tasaisen notkeasti sykkivän sähköisen funkin tahtiin; vetävällä kakkosraidalla, singleksikin irroitetulla Paint It Bluella, Eskola kirittää maukasta biittiä kireällä ylärekisterisoitollaan. Edesmenneille staroille ainakin nimensä perusteella omistetulla For Dizzy and Lionel väkevää svengiä irrottelee maukkaasti puhaltava Joonatan Rautio upeasti kulkevan kompin tukemana. Muita suosikkejani ovat rapsakka The Opening Game sekä balladimainen The Redwood Story.

Ahvenlahden melodiset sävellykset rullaavat albumin loppuun asti pakottomasti ja sulavasti, kokonaisuus on hienolla tavalla vanhakantainen, muttei pliisu. Paketin kruunaa erinomaisen pätevä ja yhtenäinen orkesteri.

Perinnetietoista herrasmiesten hommaa.

Seriöösiä intensiteettiä

Jonathan Bäcktström Quartetin debyyttilevy on ilmeeltään toista maata. Nimettömän albumin (We Jazz) avausraita, äreä ja häijy Street Dog, on täysosuma lajissaan. Tenorisaksofonisti Adele Sauros sekä alttosaksofonia ja huiluja soittava Marcus Wärnheim vievät teemaa väkevästi intensiivisen rumpu- ja bassovyöryn tukemana.

Sama seriöösi intensiteetti leimaa kakkosraitaa Flowers Growing, Dying , jossa Wärnheim soittaa vuorostaan huilua. Akustista freejazzia väkevällä esikoisellaan tulkitseva kvartetti on määrätietoisen kontrolloitu improvisaatioissaan, ja lopputuloksena on yllättävän valmis ja ehyt kokonaisuus, vaikka levyn materiaali on peräisin useamman vuoden ajalta. Sävellykset ovat Bäckströmin käsialaa yhtä Wärnheimin teosta lukuun ottamatta.

Jonathan Bäckström on Kruunupyystä kotoisin oleva, kysytty nuoren polven basisti, joka on koonnut tähän hyvin pätevän nuorten muusikoiden kombon. Nimekkäin on esimerkiksi juuri toisen levynsä julkaisseesta Superposition-yhtyeestä tuttu Adele Sauros (s. 1980), jonka omalla levyllä sekä Bäckström että rumpuja soittava Benjamin Nylund ovat vierailleet. Kvartetin toinen puhaltaja, altisti ja huilisti Marcus Wärnheim on Ruotsista lainattu nouseva kyky.

Syksyllä Tukholman Kuninkaalliseen musiikkikorkeakouluun suuntaava Bäckström korostaa yhtyeensä olevan nimenomaan livebändin, joka kykenee musiikissaan reagoimaan vallitsevaan tilanteeseen. Kansainvälistäkin huomiota herättänyt pienyhtye ponnistaa perinteestä, jonka yhteydessä mainitaan nimet Ornette Coleman, Anthony Braxton tai William Parker.

Erinomaisen tervetullut tulokas.

* *

Kuuhun kurkottaa

Tämän satsin kaunein kokonaisuus, Sid Hille Contemporary Collectiven Lightyears Ahead (Satnamusic), pääsi yllättämään. Kuuntelin nimittäin kokonaisuuden sähköisessä muodossa kahtena pakettina (ensin Lightyears Ahead part I, sitten part II. Vasta sen jälkeen huomasin, että saumaton kokonaisuushan on oikeasti useampien palasten, yksittäisten sävellysten summa. Vinyylin kaksi puolta.

Alleviivasin sanat äänimaisema ja ennen kaikkea avaruus ja kas, yksittäisten biisien nimethän ovat ensimmäisessä osassa liki silkkaa avaruutta: Beyond The Kuiper Belt, Pulsar, Nebula X, Electromagetic Spectrum, By The Wormhole… Kollektiivin toinen albumi julkaistiin maaliskuussa Temppeliaukion kirkon konsertissa, joka oli samalla kokoonpanon 10-vuotisjuhlakonsertti.

”Musiikissa elektroniset äänimaisemat, moderni konserttimusiikki ja jazz sulautuvat yhteen taianomaiseksi kokemukseksi,” summaa levy-yhtiö pätevästi ja lisää kollektiivin löytäneen näiden elementtien välitilasta ”mahdollisuuksia pullollaan olevan avaruuden”, joka päästää yhtyeen luomaan musiikkia spontaanilla otteella. Siinäpä se on, tiivistettynä. Yhtyeen kymmenen vuoden takainen albumi. kiitelty Outer Space, kurkotteli sekin vieraisiin kuusiin tai oikeastaan kuihin.

Suomessa pitkään asuneen, erilaisilla kokoonpanoilla – esimerkiksi Platypus – levyttäneen ja pedagogina vaikuttavan saksalaissyntyisen säveltäjä-pianisti Sid Hillen (s. 1961) rinnalla kollektiivin muodostavat kitaristi Teemu Viinikainen, sellisti Markus Hohti sekä bassoklarinetisti Heikki Nikula – kaikki erinomaisia improvisoijia. Hille itse soittaa pianoa, Rhodesin sähköpianoa sekä thereminiä. Sekä Hohti että Viinikainen käyttävät myös elektroniikkaa.

Hille on säveltänyt elokuvamusiikkia, teoksia big bandille, jousikvartettoja, kamarimusiikkia sekä esimerkiksi pianokonserton. Levyn synty on kiinnostavan spontaani: Hille oli saanut juuri Sisarukset-elokuvaan säveltämänsä musiikin purkkiin, kun strudioaikaa jäi vielä tunnin verran. Isommasta porukasta jäi juuri tämä kollektiivi, joka laittoi äänityksen päälle ja soitti kasaan 34 minuutin session.

Lopputulos on liki täydellinen.

Sessio Tahmelan huvilassa

Tavanomaisesta poikkeaa myös viimeisen levyn tausta. Ääni-insinööri Jarno Alhon päässä oli muhinut idea freejazz-session äänittämisestä. Viime vuoden lopulla hän kertoi siitä kokeneelle lyömäsoittaja-musiikkipedagogi Janne Tuomelle (s. 1973), jolla on vankka yli 30 albumin kokemus. Viime vuoden lopulla he sitten pohtivat lounaan ääressä listaa sopivista soittajista.

Joulun aikoihin kuusi muusikkoa Turusta, Helsingistä ja Tampereelta kokoontui Tahmelan Huvilaan, mikä antoi session sekstetille nimen: Tahmela Six. Sen pohjalta syntynyt, juuri julkaistu albumi Mount, on levy-yhtiönsä (Mustik Motel) ensimmäinen. Se myös kannatti purkittaa, sen verran mukavaa jälkeä muusikoiden improvisaatio tuotti.

Nimiraita Mount on hidastempoinen, yli 18-minuuttinen, kauniisti soljuva äänimaisema, jota värittävät kauniisti maalailevat huilut, saksofonit, kitara sekä sordinoitu trumpetti. Pohjalta nouseva, osin hypnoottista kuviota toistava basso sekä kepeät perkussiot tuottavat vankan perusimun, joka pitää kollektiivin vaaterissa. Funus Parit on myös hidastempoinen, alkuun edellistä vapaammalta kuulostava, mutta siinäkin säilyy melko kiinteä perusta, jonka päällä puhaltimet ja kitara leikkivät hiljaa kasvavan teeman ympärillä. Trumpetti varsinkin rakentaa ilmettä vaikuttavasti. Cat of The Paju on nopeatempoisempi ja sen ilmettä sävyttävät huilu sekä trumpetti.

Huilua, alttosaksofonia ja shakuhachia levytyksessä soitti Otto Eskelinen (s. 1981), Eero Savela trumpettia, Black Motor- ja Hot Heros -bändeistä tuttu Sami Sippola (s. 1971) tenorisaksofonia, Eero Tikkanen bassoa sekä Topias Tiheäsalo kitaraa ja tietysti juuri Janne Tuomi rumpuja.

Oivallinen levytys.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua