Levykatsaus: Ilmiliekki Quartet, Joona Toivanen Trio, The OGJB Quartet, Andrew Cyrille, William Parker & Enrico Rava

28.02.2022

Ilmiliekki Quartet. Kuva: Perttu Saksa

MUSIIKKI | Arto Murtovaaran kokoamassa levykatsauksessa kuunnellaan huippujazzia kahdelta YNJC-voittajalta, kahdelta kvartetilta ja triolta, kahdella omistuksella jazzin legendoille – kahdelta suomalaiselta levy-yhtiöltä.

”Ilmiliekki Quartet on musiikillisesti kypsä, huipputaitava yhtye, jonka muusikoiden keskinäinen kemia toimii maukkaasti.”

ARVOSTELU

Ilmiliekki Quartet: s/t

4.5 out of 5 stars

Joona Toivanen Trio: Both Only

4 out of 5 stars

The OGJB Quartet: Ode to O

4.5 out of 5 stars

Andrew Cyrille, William Parker & Enrico Rava: 2 Blues for Cecil

5 out of 5 stars

Sekä Ilmiliekki Quartet (2002) että Joona Toivanen Trio (2000) ponnistivat julkisuuteen pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -kilpailun voittajina. Molemmat ovat julkaisseet sielukasta, yhä verevämpää ja syvällisempää musiikkia toisistaan selkeästi poikkeavilla albumeillaan kotimaiselle We Jazz -levy-yhtiölle. Ilmiliekki Quartetin uusi albumi on yhtyeen seitsemäs, Joona Toivasen trion puolestaan kuudes.

Niiden rinnalla on kaksi ällistyttävän freesiä albumia kahdelta kaiken nähneiden ja kokeneiden free-konkareiden ryhmältä. Oliver Laken, Graham Haynesin, Joe Fondan ja Barry Altschulin muodostama The OGJB Quartet on omistanut levynsä Ode to O vapaan jazzin tienraivaajalle Ornette Colemanille (1930–2015), trio Andrew Cyrille, William Parker & Enrico Rava albuminsa 2 Blues For Cecil pianojätti Cecil Taylorille (1929–2018). Molemmat levytykset on julkaissut kotimainen TUM Records.

* *

Klassista taitoa

Jo Ilmiliekki Quartetin (We Jazz, 2022) avausraita, Antti Lötjösen rennosti svengaava, täyteläinen Three Queens, kertoo missä mennään: lauteilla on musiikillisesti kypsä, huipputaitava yhtye, jonka muusikoiden keskinäinen kemia toimii maukkaasti. Kuningattaret rullaavat tässä letkeästi omalla painollaan, pakoton kokonaisuus on rennon sujuva, Lötjösen solistinen osuus istuu luontevasti kulkevaan kokonaisuuteen, samoin kuin Tuomo Prättälän taidokkaat pianokuviotkin. Iso piste iin päälle on Verneri Pohjolan kaiken päällä kauniisti soiva trumpetti.

Tunne vahvistuu Prättälän kaunismuotoisessa, mietiskelevässä sävellyksessä Sgr A, jossa Pohjolan upeat trumpettilinjat nousevat jälleen hienosyisen yhtyesoiton ylle. Yksi levyn parhaista osista on bändin perinteisiin kuuluva lainabiisi, joka on tällä kertaa Karina-yhtyeen Aila. Sitä leimaa tietty melankolisuus, kompleksinen, hieno sovitus ja jälleen siinä soi kaunis, lyyrinen, ajoittain melko kireäkin trumpetti.

Sama suvereenius sekä kypsän, pakottoman ilmaisun tunne nousee esiin Pohjolan omassa sävellyksessä Follow The Damn Breadcrumbs. Todella kaunis, suorastaan maisemallinen on Olavi Louhivuoren Night Song, jota rakentavat herkkätatsiset perkussiot sekä uljaat trumpetin kaaret. Levyn päätöskappale, Prättälän ilmava, herkkä ja monitasoinen Kaleidoscopesque on ehkäpä albumin paras. Hänen oman soolonsa aikana nousee vääjäämättä mieleen, että tämä jos mikä on klassista jazzia.

Hieno kokonaisuus on mielestäni tasapainoisempi ja ehyempi kuin edeltävä Land of Real Men (2019).

* *

JoonaToivanenTrio November21 9 photo Juho Luukkainen

Kuva: Juho Luukkainen

Erilaisilla poluilla

Joona Toivanen Trio suunnistaa täysin erilaisella polulla, jota leimaa eräänlainen minimalistinen akustinen ilmaisu. Pariminuuttinen nimiraita on oiva tiiseri trion nykyilmaisuun. Jyväskylässä 1997 musiikinopiskelijakavereiden perustama yhtye on tullut pitkän matkan levylle Both Only (We Jazz, 2022).

Albumi on äänitetty lokakuussa 2019 neljän vuorokauden studiosessiossa, jonka aikana kypsyteltiin biisit, soundit ja rakenteet. Lopputuloksena on syntynyt kiinnostava, alusta loppuun ikään kuin orgaanisesti kasvava ja kehittyvä kokonaisuus.

Sävellyksistä vastaa trio yhdessä, kahta basisti Tapani Toivaselle ja yhtä pianisti Joona Toivaselle merkittyä teosta lukuun ottamatta. Kolmantena lenkkinä yhtyeessä on Ilmiliekistäkin tuttu rumpali Olavi Louhivuori. Kuriositeettina täytyy mainita, että Toivasen veljeksistä Tapani asuu Kööpenhaminassa, Joona puolestaan Göteborgissa, missä levykin äänitettiin, ja Louhivuori taas Helsingissä.

Albumi alkaa Tapani Toivasen jousella soittamalla kontrabassolla ja siitä jatkaa hänen oma sävellyksensä Enlightened; piano vie jännittävää, kuulasta, svengaavaakin melodiaa pelkistetyn rumpukuvion ja basson saattelemana. Acceptancea leimaa hypnoottinen intro ja kevyet koskettimet, sävellys on pelkistetty, karsittu ja sen konemainen rytmi kiihtyy, tiivistyy ja imee loppua kohden mukaansa. Joona Toivanen loihtii pianostaan kauniita, yksittäisiä, ilmavia sointuja sävellyksessä Direction. Faculties-teoksessa upeat, kirkkaat pianosoinnut putoilevat teemaan kuin lumihiutaleet pakkasessa.

Vasta jäntevä Of Profession nostaa leveämmin esiin Louhivuoren hienostunutta, pehmeää palettia, ja impressionistisessa In Place -kappaleessa ne pääsevät vielä paremmin esille samoin kuin Tapani Toivasen taidokas bassotyöstö. Huippuunsa trion intensiteetti kasvaa seitsenminuuttisessa sävellyksessä Except For päättyäkseen surumieliseen ja tummasävyiseen teokseen This And This.

Edellisestä levystään XX (2017, Cam Jazz) trio sai Teosto-palkinnon. Myös tälle uskaltaa povata menestystä.

* *

OGJB photo by ©EnidFarberFoto 2019 copy

Kuva: Enid Farber

O niin kuin Ornette

The OGJB Quartetin toisen yhteisen albumin nimiraita on Ode to O (TUM Records, 2022). Se on melodia, jonka yhtyeen rumpali Barry Altschul (s. 1943) löysi unessa kuultuaan Ornette Colemanin kuolemasta. Toinen hänen sävellyksensä levyllä on Da Bang ja se on omistettu puolestaan viulisti Billy Bangille.

Yhtyeen nimi tulee muusikoiden etukirjaimista. O on alttosaksofonisti Oliver Lake (s. 1942), G on kornetisti ja elektroniikasta vastaava Graham Haynes (s. 1960), J on kontrabasisti Joe Fonda (s. 1954), B siis Altschul. Tällä levyllä hyvin laajat musiikilliset intressit omaava ryhmä on heittänyt kaikki pidäkkeet hiiteen, Fonda kehuu ja viittaa kahteen mainittuun sävellykseen: ”Voit kuulla ja tuntea syvän yhteyden traditioomme, tunteeseen ja grooveen, jota kutsumme svengiksi.”

Fonda ei löpise turhia; nimiraita on yllättävän klassinen, upean verevästi straight ahead ja silti ihan omalla kulmikkaalla twistillään muhkeasti polkeva kappale. Basson ja rumpujen yhteistyö on komeaa, Haynesin kornetti taivaallinen. Esimerkiksi World Saxophone Quartetista ja Trio 3:stä tutun Oliver Laken Justice irrottaa hilseet väkevällä ja kipeällä free-poljennolla. Fondan hidastempoinen, järeä ja pitkä sävellys Me Without Bela (nimi viittaa Bela Bartokin jousikvartettoihin) pelaa taidokkaasti vapaan ja klassisen jazzinkin perinteillä ja sitä jatkaa hyvällä tempolla ja draivilla mainittu Da Bang.

Haynesin The Other Side viitannee porukalle oudompaan elektroniikan käyttöön, ja senkin uumenissa on kyllä aidot vapaan perinteet. Kollektiivisesti improvisoitu ja taitavasti elektroniikalla höystetty OGJB#3 jyrää yhtä lailla ennen Oliver Laken hienosti svengaavaa ja tyylikästä Bass Bottomia.

Upeita, kokeneita muusikoita ja hyvin tiheä, intensiivinen ja hienoa keskinäistä kemiaa heijasteleva kokonaisuus.

* *

Cyrille

Kuva: TUM Records

Bluesia isolla B:llä

Tämän satsin upein levy 2 Blues for Cecil (TUM Records, 2022) on omistettu Cecil Taylorin muistolle. Sekä rumpali Andrew Cyrille (s. 1939), että basisti William Parker (s. 1952) soittivat eri aikoina kymmenen vuoden kahta puolen Taylorin maineikkaassa Unit-kokoonpanossa. Trion täydentää italialainen flyygelitorvea soittava Enrico Rava (s. 1939). Levy on tehty Taylorin hengessä, ei hänen musiikistaan.

Levy alkaa kollektiivisella improvisaatiolla, intiimin kiihkeällä, suorastaan syliin tunkevalla Improvisation No.1:llä. Ravan flyygelitorvi on tulinen ja tiukka, Cyrillen rummut ja Parkerin lämmin basso upeassa synkassa. Ravan jo 1990-luvulla kirjoittamassa, klassisen tanssijan innoittamassa viehkeässä Ballerinassa Ravan vikkelä torvi kieppuu kiihkeässä tempossa jäntevässä rytmisessä tanssissa.

Blues for Cecil No. 1 on kolmikon yhteistyössä improvisoima, hienosti käynnistyvä hidas blues, josta kasvaa loistelias kymmenminuuttinen ylistys. Kokoonpano – juuri Taylorin kunniaksi noussut – on ollut kasassa vasta puolenkymmentä vuotta, mutta jälki on järeää. Myös levyn toinen, Improvisation No. 2, on upea. Parkerin basso on siinä kaunis, melodinen. Cyrillen tätä sessiota varten tuoma Top, Bottom and What’s in the Middle nostaa esiin konkarit klassisen upeat rummut.

Blues for Cecil No. 2 on aavistuksen ensimmäistä lyhyempi, mutta kerrassaan kaunis, surumielinekin biisi, jossa Ravan ikään kuin hidastettu flyygelitorvi liukuu upean, maanläheisen, tiheän kompin päällä. Toinen Cyrillen sävellys Enrava Melody on kirjoitettu Ravalle niin kuin nimestä voi helposti päätellä. Tässäkin flyygelitorvi kipunoi, kieppuu ja pippuroi melodiaa. Ravan hidas ja kaunis melodia Overboard esittelee hyvin Parkerin laulavaa, lämmintä bassoa ja basson kanssa kävelee sisään myös Parkerin oma Machu Picchu.

Kuorrutuksena kakussa on vanha standardi, Rogers & Hartin jo vuonna 1937 musikaaliin tekemä My Funny Valentine; vanha Tin Pan Alley -klassikko saa triolta upean kunnioittavan käsittelyn.

Pariisissa kahtena päivänä helmikuun alussa 2021 äänitetty levy on helmi.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua