Levykatsaus: Ahmad Jamal, Wes Montgomery, John Scofield, Nathan Francis

Kuvat: Jazz Detective / Resonance

Edesmenneet pianisti Ahmad Jamal (1930–2023) sekä kitaristi Wes Montgomery (1923–1968) kuuluvat kiistatta amerikkalaisen jazzin kaanonissa puhki hinkatun määritelmän legendaarinen alle. Kummankin marraskuussa Black Friday -kyltin alla julkaistut levytykset ovat liveäänityksiä 1960-luvun puolivälin paikkeilta aikansa parhaisiin kuuluneissa klubeissa Seattlessa sekä New Yorkissa – ja molemmat on koottu kaupallisen radioaseman nauhoituksista.

Kumpikin muusikko on näissä taltioinneissa loistovedossa, uransa ehkäpä parhaimmassa iskussa. Montgomery sitä paitsi menehtyi sydänkohtaukseen kolmisen vuotta myöhemmin vain 45-vuotiaana. Jamal puolestaan ehti valvoa tämän nimenomaisen äänitteen julkaisua viime huhtikuuhun asti, kunnes kuoli 92-vuotiaana.

Samassa isojen poikien kategoriassa liikkuu kitaristi John Scofield (s. 1951), jonka kolmas omissa nimissä tehty ECM-albumi julkaistiin lokakuussa ja sillä soittava trio teki massiivisen kiertueen loppuvuodesta pitkin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Miles Davisin bändistä aikoinaan pinnalle ponnistanut muusikko kierrättää levyllään suvereenisti populaarimusiikin ja -kulttuurin helmiä.

Suomessa puolenkymmentä vuotta asuneen amerikkalaisen nuoren kontrabasistin Nathan Francisin kolmas albumi ammentaa puolestaan taitavasti 1950-luvun lopun väkevästä hard bop -perinteestä.

* *

Penthouse Seattle

Penthouse oli Charlie Puzzon vuonna 1962 perustama jazzklubi Seattlessa. John Coltranen legendaariset liveäänitykset tehtiin juuri siellä vuonna 1965. Ahmad Jamal oli melko vakituinen vieras talossa, sillä Live at the Penthouse 1966–1968 (Jazz Detective, 2023) on jo kolmas live-julkaisu otsikon Emerald City Nights alla. ”Emerald City” puolestaan on Seattlen ”virallinen” lempinimi.

Ääni-insinööri Jim Wilke oli KING Radion torstai-illan isäntä. Kolme neljästä tupla-LP:n sivusta onkin äänitetty torstaisin syyskuun lopusta 1966 aina elokuulle 1967. Onneksi, sillä äänitysten taso on erinomainen, eikä tallennuksissa ole yhtään turhaa ääntä.

Live-esityksiä arvostaneen Jamalin perustyökalu oli trio ja tässä hänen rinnallaan soittavat Jamil Sulieman Nasser (basso) sekä Frank Gant (rummut). Tällä kombolla Jamal levytti kaikkiaan kahdeksan muutakin albumia. Peräti vuodet 1948–2020 aktiivisesti soittanut Frederick Russell Jones kääntyi islamiin 1950 muuttaen nimensä Ahmad Jamaliksi. Hän teki esikoisalbuminsa vuonna 1951 – nimenomaan triolla. Vuonna 1958 julkaistu At the Pershing: But Not For Me pysytteli yli vuoden myyntilistojen kärjessä.

Kriitikot eivät aina arvostaneet sekä amerikkalaisen jazzin että klassisen eurooppalaisen koulutuksen saanutta Jamalia, mutta Miles Davis ihasteli omaelämäkerrassaan (WSOY, 1989) Jamalin soiton ”ilmavuutta, kosketuksen kepeyttä ja hänen (melodista) pidättyvyyttään, hänen tapaansa fraseerata sävelet, soinnut ja juoksutukset”.

Ja juuri tuota Milesin arvostamaa lyyrisyyttä, soiton kepeyttä ja sovitusten ilmavuutta tästä Zev Feldmanin tuottamasta kolmannesta ja viimeisestä Ahmad Jamalin trion Penthouse-satsista löytyy. Mukana ei ole ainoatakaan täytepalaa, vaan kokonaisuus on ehyt, harmoninen. Monet klassiset standardit saavat hienostuneen ja persoonallisen taidokkaan tulkinnan. Erinomaisina esimerkkeinä vaikkapa pitkä, hienosti rakennettu Erroll Garnerin Misty, Joseph Kosman Autumn Leaves, pitkä, hieno versio Jobimin Corcovadosta tai Naked City Theme.

* *

Half Note New York

Viime vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta itseoppineen jazz-kitaristi Wes Montgomeryn syntymästä. 1960-luvulla hänet valittiin kaikkiaan kuusi kertaa Down Beat -lehden kriitikkoäänestyksessä maailman parhaaksi jazz-kitaristiksi. 1960-luvun puolivälissä Montgomery etsi laajempia markkinoita tekemällä sovituksia menestyneistä popkappaleista.

Vuonna 1965 hän teki kuitenkin klassikoksi sittemmin nousseen live-albumin Smokin’ at the Half Note (Verve). Vain kaksi sen raidoista äänitettiin klubilla kesäkuussa, loput syyskuussa Van Gelderin studioilla. Montgomery soittaa sillä yhdessä Miles Davisin rytmisektion (1959–1963) kanssa; pianisti Wynton Kellyn triossa soittivat Paul Chambers (basso) sekä Jimmy Cobb (rummut). Trio kiersi Montgomeryn kanssa noihin aikoihin keikoilla muutenkin.

Parista albumin raidasta muodostui jazz-standardeja. Kitaristi Pat Metheny on sanonut albumin olevan paras koskaan tehty jazz-kitaralevy ja oppineensa itse soittamaan sen avulla.

Half Note oli jo 1950-luvulta toiminut jazzklubi ja WABC radio lähetti sieltä Friday Night Live -ohjelmaa isäntänään Alan Grant. Edellä mainittujen taltiointien lisäksi yhtyettä äänitettiin klubilla vielä syyskuussa ja marraskuussa; osa tästä materiaalista on julkaistu bootleg-äänitteenä. Maximum Swing: The Unissued 1965 Half Note Recordings -albumille (Resonance Records, 2023) on koottu peräti kolmen albumisivun verran noina iltoina äänitettyjä ”slotteja” – eli merkittävä osa tuon pitkän kiinnityksen ja ennen kaikkea Montgomeryn soitoista on nyt ensimmäisen kerran kuultavissa. Ne todistavat kitaristin olleen huippuvedossa ”puhtaan” jazzin merkeissä ja saavat isot kehut esimerkiksi äänitteitä levyn yhteydessä arvioivilta huippukitaristeilta Mike Sterniltä ja Bill Friselliltä.

No Blues, komea Impressions, Dizzy Gillespien vuoden 1957 albumin nimiraita Birks Works, bebop-klassikko Cherokee sekä aiemmin mainittu hard bop -raita Four on Six kulkevat komeasti ja Montgomeryn soitto on rentoa svengaten parhaimmillaan todella makeasti. Myös All The Things You Are -standardilla Montgomeryn uraa uurtanut soitto on irtonaisimmillaan.

Ihan viimeisten kappaleiden äänitysten taso on selvästi heikompi, yleisön äänet sekoittuvat soittoon liikaa. Ehkä näillä on saatu yksi sivu albumista täyteen. Paul Chambers soittaa krediittitietojen mukaan loppujen lopuksi vain yhdellä levyn raidalla; pitkällä kiinnityksellä bassoa käy soittamassa ainakin kolme muuta basistia Ron Carterista alkaen.

* *

Nimiraita Grateful Deadiltä

John Scofield kertoo oppineensa Uncle John’s Band -kappaleen hyvältä ystävältään ja soittokaveriltaan Phil Leshiltä, joka soitti rockyhtye Grateful Deadissa bassoa yli 30 vuotta. Yhtyeen kitaristin Jerry Garcian ja kappaleen sanoituksen tehneen Robert Hunterin sävellys on julkaistu bändin vuoden 1970 Workingman’s Dead -albumilla.

Uncle John’s Band on kitaristin tuoreimman albumin (ECM, 2023) nimiraita – eikä suinkaan sen ainoa lainabiisi pop- tai rock-genrestä. Levyltä löytyy Bob Dylanin upea Mr. Tambourine Man, josta Byrdsin tekemä versio puraisi lähtemättömästi 13-vuotiasta Scofieldiä. Myös Neil Youngin hitti Old Man, josta kitaristi sanoo tykänneensä aina, on päässyt mukaan. Mutta on siellä Miles Davisin (ja Bud Powellin) Budo, Ray Brownin ja Gil Fullerin Ray’s Idea – ja jazz-standardien ohella esimerkiksi Leonard Bernsteinia.

Scofieldin omia sävellyksiä tuplalevylle mahtuu seitsemän. Yhtyeenä on tuore trio, jossa hänen rinnallaan soittavat Vicente Archer (kontrabasso) sekä Bill Stewart (rummut). Molemmilla on erittäin vakuuttava soittokumppaneiden lista.

John Scofield on käyttänyt tässä tutusti erilaisia vaikutteita swingistä funkiin ja folk-rockiin. Päällimmäisenä on kuitenkin materiaalin vaivaton muuntaminen ilmavaksi ja rennon pakottomasti svengaavaksi improvisaatioksi; kaikki sävellykset toimivat vain välineinä yhtyeen sulavalle ja hienostuneelle soitolle.

Tämän on satsin ehkä paras ja yhtenäisin levytys.

* *

Miehemme Amerikasta

Suomeen asettunut amerikkalainen basisti Nathan Francis julkaisi marraskuussa kolmannen oman albuminsa. The House That Bobby Built -levyllä (Ajabu! Records, 2023) soittaa hänen uudistunut kvintettinsä, jonka vieraileva tähti on jo 1970-luvulla täkäläisillä markkinoilla säväyttänyt pianisti Vladimir ”Vova” Shafranov.

Francisin vanhojen soittokumppanien saksofonisti Manuel Dunkelin ja rumpali Aleksi Heinolan rinnalla soittaa kiinnostava nuori slovenialainen trumpetisti Vid Šketa. Nimiraita on omistettu vibrafonisti Bobby Hutchersonille, ja sillä asiaankuuluvan marimbasoolon tulkitsee oivallisesti tamperelaislähtöinen Mikko Antila. Neljän Francisin oman sävellyksen lisäksi albumilla soi pari standardia, Namely You sekä Ichi-Ban, joka on Shafranovin läheisen ystävän Ronnie Mathewsin sävellys.

Levyn musiikki kulkee verevästi klassisen straight ahead -jazzin perinteitä kunnioittaen. Dunkel, Heinola ja Francis yhdessä muodostavat Shafranovin kanssa tukevan juuren, jonka päällä Šketan trumpetti soi imevästi. New Yorkissa pitkään vaikuttanut Shafranov tuo sointiin kepeyttä ja syvyyttä; hän ja Šketa ilakoivat komeasti esimerkiksi hitaassa Numbers-kappaleessa sekä toisessa lainakappaleessa Namely You, jossa Shafranovin piano soi lyyrisen kauniisti.

Oivallista klubikamaa.

Arto Murtovaara

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua