Laura Malmivaara ja Katja Küttner. Kuva: Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle
TELEVISIO | Viisikymppinen leveään elämään tottunut Linda tulee petetyksi sekä rakkaudessa että raha-asioissa.
”Queen of Fucking Everything -sarjassa loistaa keski-ikäisten naisten ammattitaito.”
ARVOSTELU
Queen of Fucking Everything
- 6 jaksoa. Suomi, 2024.
- Pääosissa: Laura Malmivaara, Kristo Salminen, Katja Küttner, Miro Lopperi, Minna Haapkylä
- Katso: Yle Areena
Tiina Lymin ohjaama elokuva Myrskyluodon Maija (2024) oli hieno teos, ja vakuuttava taidonnäyte on myös Queen of Fucking Everything. Lymin käsikirjoittama ja ohjaama sarja lähtee heti hyvin liikkeelle, kun kalliita asuntoja menestyksekkäästi välittävä kauppatieteiden maisteri joutuu yllättäen täysin uuden eteen.
Epätoivoinen tilanne johtaa epätoivoisiin tekoihin, ja pikkusormen myötä viedään kohta koko kättä rikolliseen maailmaan. Ja sormista puheen ollen – no, niillä on muutenkin jonkin verran roolia sarjassa.
Samaan aikaan, kun vaikean alun jälkeen Linda näyttäisi rahallisesti nousevan suosta, hän kipittelee korkokengillään muilta osin melkoisen pettämisalttiilla maaperällä.
Laura Malmivaara on mitä parhain valinta pääosaan. Hän vakuuttaa osaamisellaan sarjan alusta loppuun.

Chike Ohanwe ja Laura Malmivaara. Kuva: Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle
Sarja tarjoaa draamaa, rikoksia ja mustaa huumoria. Mukana on kuitenkin syvempääkin tasoa, kuten vaikean äitisuhteen käsittelyä. Myös menetys ja rakkaudenkaipuu, ystävyys, syrjäytyminen ja vähäosaisuus ovat sarjan teemoja.
Yliampuvuus kuuluu sarjan tyylilajiin, mutta omasta mielestäni yli voisi ampua vaikka vähän matalammaltakin. Joka tapauksessa pidin sarjasta paljon. Se on heti Yle Areenaan ilmestyttyään koukuttanut monen muunkin katsojan ja innoittanut julkaisemaan kehuvia päivityksiä sosiaaliseen mediaan. Sarjalle on varmasti luvassa palkintoja kasapäin.
Viimeisen jakson loppuratkaisu on melko hurja. Tosin hurjaahan meno on oikeastaan kaiken aikaa.
Ensimmäinen kausi tulee olemaan suuri menestys ja toista odotetaan innolla jo nyt.
Sari Harsu
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tie natsiksi – arviossa saksalaisdokumentti Natsivalokuvien salaisuus
TELEVISIO | Saksalainen historioitsija Stefan Hördler sai vuonna 2016 käsiinsä tutkijan lottovoiton: valokuva-albumin, joissa esiintyi etupäässä SS-miehiä eri tilanteissa.
Lämminhenkinen Pachinko-tv-sarja kuvaa korealaisten siirtolaisten elämää Japanissa
TELEVISIO | Min Jin Leen romaaniin perustuva, Apple TV:n tuottama Pachinko-tv-sarja kietoutuu korealaisen Sunjan ja tämän sukulaisten elämän ympärille.
Huipulle vaikka väkisin – arviossa norjalaissarja Selinan sielunmessu
TELEVISIO | Norjalaissarjan päähenkilön päämäärä oli pienestä asti päästä pois tylsästä pikkukylästä ja tulla kuuluisaksi.
Severance – erotus pääsee lähelle David Lynchin parhaiden töiden nyrjähtänyttä tunnelmaa
TELEVISIO | Apple TV:n Severance – erotus -tv-sarja poikkeaa valtavirrasta esitystavallaan, rajatulla miljööllään, mysteerikäsikirjoituksellaan ja huumorillaan.